Elämä muokkaa kaltaisekseen,
pahuus jättää aina jälkensä ihmiseen.
Minussa asuvat tuskan jäljet,
kaipaus, muistot ja syvät rakkauden arvet.
Rakkauden haavat parantaa vain rakkaus voi,
sellainen jonka kerran kanssasi koin.
Pyydän tee se uudestaan,
sytytä tulipalo roihuamaan.
Kuulisitko avunhuutoni,
olisitko pelastava enkeli?
Tekisitkö helvetin vahvan,
kovan kuin kallion kaatumattoman rahvaan?
Olen avannut oven seinämme välissä,
ovi on aina auki, ja paikka sinulle sydämessä.
Sydämessä jonka minulle teit,
rikoit ja kuitenkin mukanas veit.
Rikkinäisenäkin sinulle kuulun,
tahdon paikata väliltämme ainiaan kuilun.
Syliisi tahtoisin kaatua,
huutaa tuskani ja sinuun kiinni maatua.
Kertoa mitä tunnen ja olla niinkuin ennen.
Se ei vain mene enää niin,
muutos liian suuri molempien sieluihin.
Mikä tappoi tämän kaiken,
tää kysymys mieltäin painaa iltaisin,
kipeää tekee nähdä tyhjä paikka vierelläin aamuisin.
Sanasi kaikuvat tärykalvolla,
kuvasi heijastuu verkkokalvolle aina niin oudolla tavalla.
Menet tai et, muistan sinut ainiaan.
Paikassa jossa millään muulla ei ole väliä,
kohdataan joskus uudestaan.
Viha ja rakkaus pelottavan lähellä toisiaan,
silti en aijo vaihtaa toiseen kilpakosiaan.
Vien homman kotiin asti,
luovuta en ennen,
kun saamme laskettua raskaimman lastin.
Saatan kuolla huomenna, tai sitten en koskaan.
Jos seuraavalla kellonlyömällä aika jättää,
minua harmittaa.
Harmittaa, etten sanonut mitä oli sanottavaa.
Salaisuutta en vie mukanani hautaan,
paitsi jos olet siellä ennen aikaa.
Olen aloitteleva runoilija, saa arvostella jos tahtoo, kaipaisin hieman rakentavaa kritiikkiä. Minun tyylini kirjoittaa runoja poikkeaa ehkä hieman tavallisesta kaavasta, mutta tahdon tehdä tämän omalla tyylilläni.
pahuus jättää aina jälkensä ihmiseen.
Minussa asuvat tuskan jäljet,
kaipaus, muistot ja syvät rakkauden arvet.
Rakkauden haavat parantaa vain rakkaus voi,
sellainen jonka kerran kanssasi koin.
Pyydän tee se uudestaan,
sytytä tulipalo roihuamaan.
Kuulisitko avunhuutoni,
olisitko pelastava enkeli?
Tekisitkö helvetin vahvan,
kovan kuin kallion kaatumattoman rahvaan?
Olen avannut oven seinämme välissä,
ovi on aina auki, ja paikka sinulle sydämessä.
Sydämessä jonka minulle teit,
rikoit ja kuitenkin mukanas veit.
Rikkinäisenäkin sinulle kuulun,
tahdon paikata väliltämme ainiaan kuilun.
Syliisi tahtoisin kaatua,
huutaa tuskani ja sinuun kiinni maatua.
Kertoa mitä tunnen ja olla niinkuin ennen.
Se ei vain mene enää niin,
muutos liian suuri molempien sieluihin.
Mikä tappoi tämän kaiken,
tää kysymys mieltäin painaa iltaisin,
kipeää tekee nähdä tyhjä paikka vierelläin aamuisin.
Sanasi kaikuvat tärykalvolla,
kuvasi heijastuu verkkokalvolle aina niin oudolla tavalla.
Menet tai et, muistan sinut ainiaan.
Paikassa jossa millään muulla ei ole väliä,
kohdataan joskus uudestaan.
Viha ja rakkaus pelottavan lähellä toisiaan,
silti en aijo vaihtaa toiseen kilpakosiaan.
Vien homman kotiin asti,
luovuta en ennen,
kun saamme laskettua raskaimman lastin.
Saatan kuolla huomenna, tai sitten en koskaan.
Jos seuraavalla kellonlyömällä aika jättää,
minua harmittaa.
Harmittaa, etten sanonut mitä oli sanottavaa.
Salaisuutta en vie mukanani hautaan,
paitsi jos olet siellä ennen aikaa.
Olen aloitteleva runoilija, saa arvostella jos tahtoo, kaipaisin hieman rakentavaa kritiikkiä. Minun tyylini kirjoittaa runoja poikkeaa ehkä hieman tavallisesta kaavasta, mutta tahdon tehdä tämän omalla tyylilläni.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kappalejakoja kaipasin.