voiko olla..

5kk koirallani on ollut melkien kokoajan vatsa löysällä, ruokinnassa ei ole tapahtunut muutoksia nyt kohta kahteen kuukauteen.

Olemme olleet pennun kanssa paljon erilaisissa paikoissa (tietenkin sen jälkeen kun se on rokotettu) missä on ihmisiä ja muita koiria sekä paljon uusissa ympäristöissä muutenkin.

Sitten lapselleni kävi pieni onnettomuus ja emme päässeet kahteen viikkoon kotinurkkia pidemälle ja koiran vatsa rauhoittui noin viikon sisällä.

Nyt taas olemme päässeet enemmän liikkumaan ja olemme nyt kahtena päivänä peräkkäin käyneet uudessa metsässä sekä kävimme katselemassa mätsärissä muita koiria ja ihmisiä ja kuinka ollakkaan koiran vatsa on taas löysällä.

Voiko tämä olla ihan oikeasti mahdollista?
Vai onko joku pikku juttu mitä en nyt itse äkkiseltään huomaa.
Hyvät vihjeet ja vinkit tervetulleita.
2246
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

että se stressaa uusia asioita mahallaan? Meillä ainakin pentu sterssaa mahallaan, mutta maha menee löysällä vain jos on tapahtunut pennun mielestä jotain tooosi outoa/uutta. Esimerkiksi pennun haku päivänä meni maha sekaisin ja sitten kun jouduttiin menemään eläinlääkärille rauhoittamaan pentu (huusi heräämö huoneessa yksin pitkän aikaa ennen kuin saatiin hakea pentu :( )

Äänestä
  • koira tuli vanhempana ja sillä oli vatsa muuton takia löysällä n vuoden päivät. kaikki oli uutta pojalle ja kun herkkäkin vielä oli niin muutto oli kova paikka silloin aloimme lisäämään ruokaan koirien maitohappopakteereja ja se auttoi. voimia stressi peräseltä kuulostaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mahdollista.. kirjoitti:

5kk koirallani on ollut melkien kokoajan vatsa löysällä, ruokinnassa ei ole tapahtunut muutoksia nyt kohta kahteen kuukauteen.

Olemme olleet pennun kanssa paljon erilaisissa paikoissa (tietenkin sen jälkeen kun se on rokotettu) missä on ihmisiä ja muita koiria sekä paljon uusissa ympäristöissä muutenkin.

Sitten lapselleni kävi pieni onnettomuus ja emme päässeet kahteen viikkoon kotinurkkia pidemälle ja koiran vatsa rauhoittui noin viikon sisällä.

Nyt taas olemme päässeet enemmän liikkumaan ja olemme nyt kahtena päivänä peräkkäin käyneet uudessa metsässä sekä kävimme katselemassa mätsärissä muita koiria ja ihmisiä ja kuinka ollakkaan koiran vatsa on taas löysällä.

Voiko tämä olla ihan oikeasti mahdollista?
Vai onko joku pikku juttu mitä en nyt itse äkkiseltään huomaa.
Hyvät vihjeet ja vinkit tervetulleita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu