Ilmaisia

Nyt sitä oikein kysellään maanviljelijöiltä neuvoa tukipolitiikan yksinkertaistamiseen..voi hyvät hyssykät!Eiköhän noita ole tuputettu koko eu:n ajan!!Tässähän se on nähty jo vuosien aikana miten hyvin niitä otetaan "vastaan".Ja sitä paitsi konsultointihan on aika kallispalkkaista hommaa..ainakin muilla aloilla.Kökkä on kuollutta hommaa.Kyllähän ne neuvot kuitenkin käännetään justiin päinvastoin mitä sinne ehdotetaan.Pitää varmaan käyttää käänteistä psykologiaa.
5965
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Tulikohan tämänviikon torstaina vai keskiviikkona (sorry ollut aika hektinen viikko) vuoden -96 tukihakemuksista (ensimmäinen kertako?) uudelleen esitettyä dokumenttia tukiehdoista ja niihin liittyvistä kuponkien täytöistä. Ohjelma oli muistaakseni uusinta ja lisänä oli jakso "mitä nyt kuuluu 10v päästä".
Varmaan nyttemmin homma on helpottanut, kun jokaista peltolohkoa ei enää tarvitse uudelleen laskea rasterin kanssa ja vanhasta kopiostakin näkee valmiiksi paljon. Tokihan kasvit lohkoilla vaihtuvat jne.
Mutta tuntui se kuitenkin aika hupaisalta katsottavalta (surkuhupaisaa siis).
"Ei ei nyt ei tässä välitetä paljonko niitä elukoita on kaikkiaan, vaan tässä ilmoitetaan mitä kannattaa ilmoittaa" jne, neuvoja tuli maataloussihteeriltä:)!
Varmaankin ainakin vanhemman polven viljelijät/ kasvattajat ovat olleet aika kovan edessä!
Mutta niihän se on "kenen leipää syöt, sen lauluja laulat".

Äänestä

että tulkaa Reppuun antaan ohjeita, voi vittu mitä paskaa kuvitteleeko joku että tuo asfalttiagronomien lauma söis omia suojatyöpaikkojaan, itse ne näitä sekavia ja järjettömiä "lisätoimenpiteitä" keksii turvatakseen omat työpaikkansa, ei muuta kun raju rakennekehitys päälle ja potkut persuuksille turhalle byrokratialle ja agrot oikeisiin töihin.

Äänestä
  • Eli kaikkiaan kysymys kuuluukin;
    miten saada maatalouteen sama idioottimainen "rumba", kuin muuhunkin talouselämään?
    Pätkätöitä, henkilöstövuokrausfirmoja, EU:n "halpakansalaisia" mm. Virosta.
    Ihmisten poispotkiminen jo 40 vuotiaina.

    Niin kaikkihan on lopultakin poliittisia päätöksiä ja nykyisiä päätöksiä perustellaan (hyvin yksinkertaistettu) seuraavasti.

    Suomen linjana on aina ollut tuotanto- kulutushyödykkeiden vapaa tuonti mm, japanilaiset autot. (Vaikka sinne ei millään voi viedä Eurooppalaista autoa).
    Siten Suomalainen yrittäjäkenttä jalostuu kansainväliseen kilpailuun. Pyrkien parempaan laatuun ja korkeampaan jalostusasteeseen kilpailijoihinsa nähden.
    Tätä kehitystä vauhdittaa toki nykyinen globalisaatio, jonka seurauksena yrityksiä lähtee Suomesta kiihtyvällä vauhdilla.
    Ainoa sosiaalisesti turvattu ja niin monilla "turvaverkoilla" tuettu ala, jonka ei oikeasti tarvitse välittää mistään; ei Globalisaatiosata, ei liittokeirroksesta, ei tuposta, ei lakoista, ei vuokrista, ei asuntojen hinnannoususta, ei koronnostoista, ei päivähoidon maksuista, ei hammaslääkäreistä, ei tasa-arvosta, ei ihmisoikeudesta, ei jne...
    Niiden vaan pitää huolehtia sijoitustensa tuottavuudesta. No OP ryhmä tekee sen(kin) heidän puolestaan.

    Äänestä

  • Misi kirjoitti:

    Eli kaikkiaan kysymys kuuluukin;

    "Ainoa sosiaalisesti turvattu ja niin monilla "turvaverkoilla" tuettu ala, jonka ei oikeasti tarvitse välittää mistään; ei Globalisaatiosata, ei liittokeirroksesta, ei tuposta, ei lakoista, ei vuokrista, ei asuntojen hinnannoususta, ei koronnostoista, ei päivähoidon maksuista, ei hammaslääkäreistä, ei tasa-arvosta, ei ihmisoikeudesta, ei jne...
    Niiden vaan pitää huolehtia sijoitustensa tuottavuudesta. No OP ryhmä tekee sen(kin) heidän puolestaan"

    Mikä ryhmä on oikein kyseessä kun nuo kuvaukset kun eivät sovi mihinkään, paitsi jos elää kuvitteellisessa maailmassa ilman että on kosketuksissa todelliseen elämään.

    Äänestä

ehdottanu sinne että vähemmän tukee kun puhelet käänteisestä vai mitä sekoilet....

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

neuvoja? kirjoitti:

Nyt sitä oikein kysellään maanviljelijöiltä neuvoa tukipolitiikan yksinkertaistamiseen..voi hyvät hyssykät!Eiköhän noita ole tuputettu koko eu:n ajan!!Tässähän se on nähty jo vuosien aikana miten hyvin niitä otetaan "vastaan".Ja sitä paitsi konsultointihan on aika kallispalkkaista hommaa..ainakin muilla aloilla.Kökkä on kuollutta hommaa.Kyllähän ne neuvot kuitenkin käännetään justiin päinvastoin mitä sinne ehdotetaan.Pitää varmaan käyttää käänteistä psykologiaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu