Kuten aikaisemmin jo todettiin, tyttö oli seitsemänvuotias ja oli tullut juuri äitinsä kanssa naapurista kyläilemästä.
Tytön oli paha olo. Häntä oksetti. Äiti laittoi tytön sänkyyn ja koetteli tämän otsaa. Hän peitteli tytön ja luki iltarukouksen.
”Kenen nimeen sinä nukut?” hän kysyi vielä kuten aina ennenkin.
”Jumalan nimeen”, vastasi tyttö kuten oli opetettu.
Tyttö nukkui melkein heti, mutta uni oli levotonta ja kaikenlaiset hahmot ilmestyivät sitä häiritsemään.
Jossakin vaiheessa hän oli taas kanalassa. Naapurin poika keinui hänen takanaan ja edessä hän näki ylimaallisen hahmon, jonka kasvot hehkuivat kirkasta valoa. Hahmo seisoi kädet kohotettuna ja hoki:
”Jumalan nimeen, Jumalan nimeen…”
Tyttö heräsi. Ympärillä oli pimeää, edes ikkunaa ei näkynyt. Äiti nukkui kamarissa. Tyttö ei saanut enää unta. Illan tapahtumat olivat mielessä. Hän sulki silmänsä ja rukoili, että sitä ei olisi tapahtunut, mutta kun tyttö jälleen katsoi pimeyttä, hän tunsi sen todeksi raskaana painona rinnallaan.
Viimein aamun sarastus alkoi näkyä ikkunaverhojen lomitse. Äiti nousi ylös. Tyttökin nousi. Hän istui yöpaidassaan tuolille pöydän päähän. Äiti laittoi juuri vettä kahvipannuun ja sytytti tulen kaasuhellaan. Siniset liekit näkyivät kovina ja epätodellisina pannun alla.
”Äiti, minä en mene pyhäkouluun.”, sanoi tyttö arasti.
Äiti kääntyi katsomaan häntä.
”Et sinä enää sairaalta näytä. Totta kai sinä pyhäkouluun menet.”, hän sanoi paheksuvasti.
”Olen minä vielä vähän kipeä..”, yritti tyttö sanoa, mutta äiti keskeytti:
”Jumalan sana parantaa. Mitä meillä muuta olisi Jos Jumala hylkäisi?”
Tytön oli tyydyttävä siihen. Hän yritti syödä voileipää, mutta ei saanut mitään alas. Hän meni vielä sänkyyn makaamaan, mutta ei saanut unta.
Viimein tuli aika pukeutua ja lähteä.
Tyttö kulki tienreumaa pyhäkoulunopettajan taloa kohti. Oli pakkasta ja joelta oli noussut usvaa. Tytön jalat liikkuivat hitaasti, mutta hän kulki eteenpäin lähemmäksi taloa. Viimein hän oli pihalla ja eteisessä. Tyttö riisui takin ja saappaan ja astui tupaan. Muut lapset istuivat jo siellä.
”Jumalan siunausta sinulle”, sanoi pyhäkoulun opettaja.
He aloittivat virrellä. Tyttö tiesi jotenkin, että naapurin Jussi istui tuvan toisella seinustalla, mutta hän ei uskaltanut katsoa sinne. Virsi loppui. Opettaja avasi raamatun ja luki:
”Vapauteen Kristus vapautti meidät..”
Tytön ajatukset vaipuivat pahaan oloon. Hän kuuli tuskin opettajan puhetta. Äkkiä hän kuitenkin havahtui.
”.. Jeesus on vapauttanut meidät synneistämme, mutta hän haluaa että me tunnustamme kaiken pahan ja kerromme siitä rehellisesti…”
Tytön sisimmässä kävi lämmin aalto. Paha olo oli poissa. Hän ponnahti seisomaan.
”Opettaja! opettaja! Eilen naapurin Jussi tökki pippelillä minun peffaani niiden kanalassa…”
Opettajalta jäi sana kesken. Hän tuijotti tyttöä kauhistuneen näköisenä.
”En varmasti ole! Se keksii.. Se on keksinyt ennenkin.” Nyt huutaja oli naapurin Jussi. Hänen äänensä oli kiihkeä ja itkuinen.
Opettaja kääntyi äkkiä ja marssi kamariin. Hän tuli sieltä miehensä kanssa jääden seisomaan tämän olkapään taakse kun mies tuli seisomaan lasten eteen opettajan paikalle. Mies oli saarnaaja ja kuului seurakunnan vanhimmistoon.
”Mitäs täällä oikein puhutaan?”.
Mies yritti puhua ystävällisesti, mutta hänen äänensä värähti kiukusta.
”Se valehtelee!”, huusi naapurin Jussi ja purskahti itkuun.
Tyttö oli hiljaa ja jäykkänä. Äkkiä mies syöksyi kohti ja otti häntä kiinni hiuksista ja retuutti peräkamarin sängylle. Hän kävi laittamassa oven kiinni. Mies tuli tytön luokse ja tarttui hänen olkapäistään kiinni niin, että teki kipeää.
”Onko sinussa riivaajahenki” Miten tuon ikäinen lapsi voi tuollaista puhua? Tiedätkö sinä, että jos nyt kuolisit, niin joutuisit iankaikkiseen helvetin tuleen.”
Tytön silmistä valuivat kyyneleet, mutta ääntä ei kuulunut.
”Oletko sinä käynyt jossain katsomassa televisiota ja saastuttanut sielusi?, mies huusi.
Hän ravisti tytön hartioita pään heiluessa mukana kuin räsynukella.
”Oletko?”, huusi mies välillä ja ravisti taas.
Tyttö muisti joen ja sieltä nousevan usvan. Sen ajatteleminen tuntui hyvältä.
Hän myönsi. Mies ohjasi hänet muiden lasten luokse. Siellä hänen oli pyydettävä valettaan anteeksi Jumalan nimeen. Pyhäkoulun opettaja oli hakenut tytön äidin ja he tulivat sisään juuri kun tyttö oli pyytänyt anteeksi.
Äidin kanssa he menivät vielä naapuriin ja tyttö pyysi anteeksi ”Jumalan nimeen” myös Jussin vanhemmilta.
Kotona äiti antoi tytölle selkäsaunan.
Tytön oli paha olo. Häntä oksetti. Äiti laittoi tytön sänkyyn ja koetteli tämän otsaa. Hän peitteli tytön ja luki iltarukouksen.
”Kenen nimeen sinä nukut?” hän kysyi vielä kuten aina ennenkin.
”Jumalan nimeen”, vastasi tyttö kuten oli opetettu.
Tyttö nukkui melkein heti, mutta uni oli levotonta ja kaikenlaiset hahmot ilmestyivät sitä häiritsemään.
Jossakin vaiheessa hän oli taas kanalassa. Naapurin poika keinui hänen takanaan ja edessä hän näki ylimaallisen hahmon, jonka kasvot hehkuivat kirkasta valoa. Hahmo seisoi kädet kohotettuna ja hoki:
”Jumalan nimeen, Jumalan nimeen…”
Tyttö heräsi. Ympärillä oli pimeää, edes ikkunaa ei näkynyt. Äiti nukkui kamarissa. Tyttö ei saanut enää unta. Illan tapahtumat olivat mielessä. Hän sulki silmänsä ja rukoili, että sitä ei olisi tapahtunut, mutta kun tyttö jälleen katsoi pimeyttä, hän tunsi sen todeksi raskaana painona rinnallaan.
Viimein aamun sarastus alkoi näkyä ikkunaverhojen lomitse. Äiti nousi ylös. Tyttökin nousi. Hän istui yöpaidassaan tuolille pöydän päähän. Äiti laittoi juuri vettä kahvipannuun ja sytytti tulen kaasuhellaan. Siniset liekit näkyivät kovina ja epätodellisina pannun alla.
”Äiti, minä en mene pyhäkouluun.”, sanoi tyttö arasti.
Äiti kääntyi katsomaan häntä.
”Et sinä enää sairaalta näytä. Totta kai sinä pyhäkouluun menet.”, hän sanoi paheksuvasti.
”Olen minä vielä vähän kipeä..”, yritti tyttö sanoa, mutta äiti keskeytti:
”Jumalan sana parantaa. Mitä meillä muuta olisi Jos Jumala hylkäisi?”
Tytön oli tyydyttävä siihen. Hän yritti syödä voileipää, mutta ei saanut mitään alas. Hän meni vielä sänkyyn makaamaan, mutta ei saanut unta.
Viimein tuli aika pukeutua ja lähteä.
Tyttö kulki tienreumaa pyhäkoulunopettajan taloa kohti. Oli pakkasta ja joelta oli noussut usvaa. Tytön jalat liikkuivat hitaasti, mutta hän kulki eteenpäin lähemmäksi taloa. Viimein hän oli pihalla ja eteisessä. Tyttö riisui takin ja saappaan ja astui tupaan. Muut lapset istuivat jo siellä.
”Jumalan siunausta sinulle”, sanoi pyhäkoulun opettaja.
He aloittivat virrellä. Tyttö tiesi jotenkin, että naapurin Jussi istui tuvan toisella seinustalla, mutta hän ei uskaltanut katsoa sinne. Virsi loppui. Opettaja avasi raamatun ja luki:
”Vapauteen Kristus vapautti meidät..”
Tytön ajatukset vaipuivat pahaan oloon. Hän kuuli tuskin opettajan puhetta. Äkkiä hän kuitenkin havahtui.
”.. Jeesus on vapauttanut meidät synneistämme, mutta hän haluaa että me tunnustamme kaiken pahan ja kerromme siitä rehellisesti…”
Tytön sisimmässä kävi lämmin aalto. Paha olo oli poissa. Hän ponnahti seisomaan.
”Opettaja! opettaja! Eilen naapurin Jussi tökki pippelillä minun peffaani niiden kanalassa…”
Opettajalta jäi sana kesken. Hän tuijotti tyttöä kauhistuneen näköisenä.
”En varmasti ole! Se keksii.. Se on keksinyt ennenkin.” Nyt huutaja oli naapurin Jussi. Hänen äänensä oli kiihkeä ja itkuinen.
Opettaja kääntyi äkkiä ja marssi kamariin. Hän tuli sieltä miehensä kanssa jääden seisomaan tämän olkapään taakse kun mies tuli seisomaan lasten eteen opettajan paikalle. Mies oli saarnaaja ja kuului seurakunnan vanhimmistoon.
”Mitäs täällä oikein puhutaan?”.
Mies yritti puhua ystävällisesti, mutta hänen äänensä värähti kiukusta.
”Se valehtelee!”, huusi naapurin Jussi ja purskahti itkuun.
Tyttö oli hiljaa ja jäykkänä. Äkkiä mies syöksyi kohti ja otti häntä kiinni hiuksista ja retuutti peräkamarin sängylle. Hän kävi laittamassa oven kiinni. Mies tuli tytön luokse ja tarttui hänen olkapäistään kiinni niin, että teki kipeää.
”Onko sinussa riivaajahenki” Miten tuon ikäinen lapsi voi tuollaista puhua? Tiedätkö sinä, että jos nyt kuolisit, niin joutuisit iankaikkiseen helvetin tuleen.”
Tytön silmistä valuivat kyyneleet, mutta ääntä ei kuulunut.
”Oletko sinä käynyt jossain katsomassa televisiota ja saastuttanut sielusi?, mies huusi.
Hän ravisti tytön hartioita pään heiluessa mukana kuin räsynukella.
”Oletko?”, huusi mies välillä ja ravisti taas.
Tyttö muisti joen ja sieltä nousevan usvan. Sen ajatteleminen tuntui hyvältä.
Hän myönsi. Mies ohjasi hänet muiden lasten luokse. Siellä hänen oli pyydettävä valettaan anteeksi Jumalan nimeen. Pyhäkoulun opettaja oli hakenut tytön äidin ja he tulivat sisään juuri kun tyttö oli pyytänyt anteeksi.
Äidin kanssa he menivät vielä naapuriin ja tyttö pyysi anteeksi ”Jumalan nimeen” myös Jussin vanhemmilta.
Kotona äiti antoi tytölle selkäsaunan.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Tämä juttu jos mikä haisee eilispäivän körtiltä, jonka joku on jättänyt tuulettamatta ja se jos mikä on oivaltavaa. Keposeni, sinä koko kirkonkylän lupaus paremmasta eilisestä: hyvin kirjoitettu alusta loppuun, joudun aseettomana myöntämään vasten tahtoani.
Aihekin on ajankohtainen: vanhakantainen yhteisö tekee kasvavalle sielulle saman tempun kuin perhoskeräilijän kloroformi suruvaipalle ja kuten tiedämme, on Jeesuksen nimissä tunkeuduttu muihinkin ahtaisiin paikkoihin kuin härmäläisen tajuntaan.
Hyi olkoon, jeesus sentään.
Ole kuin toisten juttuja tekemään, vai onko se olleenkaan toisen juttu?
Luin tekstin useaan kertaan.
Johtuen siitä, että alun kankeampi kerronta
jäi vaivaamaan ja lopun jo hieman sujuvampi
teksti ei tuonut kuitenkaan sitä yllätystä jota odotin.
Selkäsauna!
Jotain omaperäisempää olisin toivonut ja
tietysti vielä tämä:Miksi piti mennä
selittelemään
Hissunkissunkin tarinaa pidemmälle? Hän olisi
voinut tehdä sen itse,
luultavasti paremmin, kuin sinä.
En minä ole nytkään oikeassa enkä väärässä,
enkä edes sillä välillä taaskaan,
eli tämä on vain minun matala mielipiteeni,
muilla olkoon omansa, jos on ;D
Valitettavasti.
teki äidin kykenemättömäksi huomaamaan lapsensa hätää?
Henkinen väkivalta on hyvin kuvattu. Sen ote vaikuttaa olevan kuin jättilaispihtien leuat.