Nykyajan

opetettu liian hyville kotonaan!
Saavat kaiken mitä haluavat, ei tarvi yleensä tehdä mitään kotona!
Kun ei vanhemmilla ole aikaa heille, rahaa käteen ja ulos vain, varsinkin kaupungeissa!
Taitaapa olla jo maaseudullakin ellei ole maatilaa, missä lapset joutuvat/ehkäpä, jotain tekemäänkin!
Lapset saavat mitä haluavat, ei mitään kontrollia, siinäpä vetävät ja olevat missä vain!
Voi itku, mihin mennään!
Saavat valittaa mitä vain ja missä vain, syyttää sitten vanhempiaan ja sukuaan, kun ne ei välitä meistä, voidaan tehdä mitä vain!
Jee. me ollaan voittajia!
91363
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Varmasti tuokin pitää jossain määrin paikkansa, mut samanlaisia nuoria oli jo silloin kultaisella 80-luvulla.

Äänestä

Olen nyt 20v ja onneks päässy porukoiten helmoista pois. Mutta aina tohon 18,5v vuotiaaksi asti ennekun aloin saamaa palkkaa mistään niin jokasen tietokoneen ja mopon ja kaiken jouduin repimään omasta selkänahastani jokasta senttiä myöten kun porukoilla ei vaan yksinkertasesti ollu rahaa antaa yhtään.

Totta minä yleensä sain kaiken mitä halusin mut yhtään en niihin rahaa saanut koskaan porukoilta.

Et sillee.

Äänestä

Ei pidä ainakaan omalla kohdallani paikkaansa. Itse en saa lähellekkään kaikkea mitä haluan, en todellakaan edes kehtaisi vaatia tai pyytää kaikkea mitä haluaisin. Kotitöitä teen, siivoan oman huoneen lisäksi muita huoneita, pesen pyykkiä ja laittelen ruokaa silloin tällöin, ja kaupassa käyn kun huomaan että joku tarpeellinen on lopussa. Ulkohommia tulee näin kesällä tehtyä, pihalla kyllä riittää tekemistä. Ja raha ei minulle tipu kotona ihan tuosta vaan, kyllä rahan eteen tulee tehtyä jotakin. Käyn lisäksi kesätöissä. En ole koskaan mitenkään kokenut, ettei perheenjäsenilläni olisi aikaa minulle. Eikä minua ole koskaan passitettu ulos rahan kanssa tekemään, mitä lystään. Äiti on kyllä tarkkana siitä, että missä olen, ja saattaa soitella varmuuden vuoksi perään jos menee vaikka vähän myöhempään iltalenkillä.

Mutta mutta, kaikki eivät joudu tosiaankaan tekemään kotitöitä, haukkuvat vanhempiaan ja saavat ryypätä sitten kylillä viikonloppuna, eivätkä vanhemmat välitä mitään. Enemmän tai vähemmän tällaisia tyyppejä tiedän useampia.

Omasta mielestäni itselläni menee hyvin, enkä ole syyttämässä vanhempiani tai sukuani mistään.

Äänestä

kyllä meillä lapset siivoavat ja tekevät ruokaa sekä kaikessa muutenkin osuutensa myös kaikkien tuntemieni lapset niin tytöt ku pojatkin eivät oleta tai odota että saavat aina kaiken mitä haluavat.

Äänestä

oletko itse murkku, joka ei saa kotoaan mitään, ei rahaa eikä aikaa tms? Vai oletko katkera vanhempi, joka on opettanut lapsensa saamaan kaiken tekemättä mitään, ja nyt katsot lepsuilusi tulosta?

Varmasti tuollaisia murkkuja on paljon, mutta niin on ollut ennenkin, ei pelkästään nykyaikana. Ja täytyy muistaa sekin seikka, että elintaso on noussut kummasti sieltä "viime vuosisadalta", vanhemmilla on ehkä enemmän varallisuuttakin hankkia jälkikasvulleen erilaisia vempaimia ja antaa myös rahaa.

Enpä saanut minäkään lapsuuskodissani kuin tarpeellista ja hyödyllistä, mutta ei kyllä hirveän paljon tarvinnut tehdä kotitöitäkään. Jotain pientä joskus, tiskausta jne. Syynä luultavasti siivousintoilija äiti, joka mieluummin teki itse puhdasta jälkeä kerralla, kuin korjasi toisten siivoamisia perästä.

Tärkeämpänä pidän niitä periaatteita ja elämänarvoja, joihin minut kasvatettiin.

Kesätyöt aloitin 13-vuotiaana, ja siitä asti olinkin kaikki lomat töissä ja hankin itselleni mitä tarvitsinkin, eipä tarvinnut 17-vuotiaana kotoa muuttaessani lähteä tyhjin käsin.

Omilleni lapsilleni olen opettanut sen, ettei rahaa tule tuosta vaan tekemättä mitään, mutta en minä vaadi lapsiani vuosien orjatyöhön siksi,että heille on hankittu tietokoneet ym. Viikkorahan saadakseen täytyy tehdä myös viikottaiset työt, kuten oman huoneen siivous. Ja huono käytöskin saattaa rapsauttaa joskus viikkorahat pois.Ylimääräisiä rahoja meillä annetaan erittäin harvoin ja erityistapauksissa.

Samaten meillä pidetään lapsille tiukat rajat ja säännöt, meidän vanhempien tulee tietää missä he milloinkin ovat, lupa täytyy kysyä tiettyihin asioihin ja lapsilla on myös kotiintuloajat.
Eli, toisinsanoen meillä välitetään lapsista eikä ole heitetty heitä tuuliajolle oman onnensa nojaan.

Äänestä

sanoa miksi,mutta nykyisin ihmisillä tuntuu olevan tuohta kuin roskaa varsinkin kun näitä viimesen päälle "varustettuja" murkkuja katsoo.Kuljetaan muodinmukasissa vermeissä,uusimmat kännyt taskuissa jne.Eipä siinä mitään jos on rahaa millä mällätä.Pitäisi vaan vanhempien muistaa että nuori on joskus aikuinen ja kun kaikki kannetaan eteen vaatimatta mitään työtä ansaitakseen saamansa niin pidemmän päälle tekee kersalleen karhun palveluksen.Mutta ehkä rikkailla on siihen varaa.Minulla ei ole ja omat mukulani joutuvat paiskimaan töitä (oman huoneen siivous,omien lemmikkien hoito,tiskaus,pölyjen pyyhintä jne kohtuudella,eivät ne mitään orjia ole)jos jotain ylimääräistä mielivät saada vaikka vielä "pieniä" ovatkin.Oppivatpahan ettei raha kasva puussa.Eivätkä ainakaan joudu aikanaan omassa kodissaan pulaan kun kotihommat osataan.

Äänestä

lapsilla ole noin hyvät oltavat. minulla on 3-lasta ja jokainen on oppinut jo pienestä säästämään koska ei pinituloisella perheellä ole todellakaa varaa syytää lapsiin ylimääräistä rahaa. Kotitöitä ovat joutuneet tekemään ja kesätöissä käymään uskon silti että eivät ole jääneet mistään paitsi. Kaupungilla ei ole maleksittu kotiintuloajat on pitäneet. Onneksi kaverit on saman tyyppisiä harrastavat ja kaupungilla hengailu ei kiinnosta. Myös yhteisä aikaa perheellämme on ollut riittävästi työkiireet ei saa mennä lasten kasvatuksen edelle.
Olisihan se helppo lykätä rahaa antaa menneä mutta vastuu on kuitenkin vanhempien ja vähemmälllä pääsee kun heti pienestä opettaa selkeät rajat ja antaa rakkautta

Äänestä
  • Meillä kaikki lapset ainakin tekee kotitöitä,siivoaa,tekee ruokaa sekä hoitaa ja auttaa sisariaan.Rahaa saan kotitöistä ja lehtienjaosta.

    Äänestä

Minä yksinkertaisesti VIHAAN sellaisia ihmisiä jotka puhuvat "nykyajan murkuista" tai "kersoista" pahalla:

Olisivat kilttejä tai ei,kunniottaisivat vanhempiaan tai ei, ja vaikka olisavat kauhukakaroita syy on vanhempien!Ja jos minä joutuisin joksikin orjaksi kotona,minä taatusti karkaisin kotoa,ja menisin sellaiseen paikkaan josta minua ei löydettäisi.Tätä en tietenkään suosittele.Monilla si voi kuitenkin käydä mielessä,jos vanhemmat käyttäytyvät oiken tylysti!

Minä elän oiken onnellisessa perheessä,ja en mene kuin joskus kaverille muutamaksi tunniksi.Koska minuun luoteetaan että tulen tarpeeksi aikaisin kotiin,ei aikaakaan anneta.Teen kotitöitä mielelläni vapaaehtoisesti,ja jos äiti pyytää tekemään silloinkin.Minulle yksinkertaisti osoitetaan,että olen tärkeä osa perhettä ja vanhemmat rakastavat minua.Kannattaisi monien miettiä,että kun on pieni suloinen iltatähti,tämäkin vaihe tulee joskus vastaan.

T:Murkku myös

Äänestä

Kommentoi aloitusta


murkkuikäiset ovat kirjoitti:

opetettu liian hyville kotonaan!
Saavat kaiken mitä haluavat, ei tarvi yleensä tehdä mitään kotona!
Kun ei vanhemmilla ole aikaa heille, rahaa käteen ja ulos vain, varsinkin kaupungeissa!
Taitaapa olla jo maaseudullakin ellei ole maatilaa, missä lapset joutuvat/ehkäpä, jotain tekemäänkin!
Lapset saavat mitä haluavat, ei mitään kontrollia, siinäpä vetävät ja olevat missä vain!
Voi itku, mihin mennään!
Saavat valittaa mitä vain ja missä vain, syyttää sitten vanhempiaan ja sukuaan, kun ne ei välitä meistä, voidaan tehdä mitä vain!
Jee. me ollaan voittajia!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu