Käytän Picasa2 kuvankäsittelyohjelmaa, koneeltani löytyy myös Canonin Zoom Browser Ex jonka latasin Canonin mukana tulleelta levykkeeltä mutta jota en ole käyttänyt koska Picasa2 on niin helppo ja vaivaton. Nyt ajattelin tyhjentää Zoom Browserin kokonaan sekä poistaa koko ohjelman koneeltani mutta törmäsin ikävään yllätykseen, jos poistan kuvia Zoomista katoavat kys. kuvat myös Picasasta (jos kokeilen toisin päin tilanne on eri eli Picasasta poistetut kuvat jäävät Zoomiin). Mikä siis avuksi, joudunko pitämään Zoomin edelleen turhaan koneellani vai pääsenkö siitä eroon tuhoamatta Picasassa olevia kuviani?!
Picasa2/Zoom Browser Ex
Toinen liikaa
5633
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kopio kuvat ensin Resurssienhallinnalla ZoomBrowserin kansioista vaikka Omat kuvatiedostot kansion sisään johonkin kansioon ja poista sitten Zoom B kuvineen.
Picasa löytää kyllä kuvat sieltä aikanaan.
Ehdotus on hyvä. Olen itse käyttänyt samaa menetelmää samantapaisissa jutuissa.
Olen tehnyt sitä varten Omat tiedostot kansioon alakansion, johon olen siirtänyt kuvat poistettavasta ohjelmasta. Tuo Picasa on siitä kumma peli, että se hakee itselleen kyllä kuvat vaikka kiven alta, mutta kadottaa kuvat jos lähdetiedosto poistetaan levyltä.
Picasasta taas pari sanaa. Se on erinomainen ohjelma lähetettäessä kuvia sähköpostissa. Sen kuvankäsittelypuoli on verraten vaatimaton, mutta pitää kuitenkin sisällään paljon tarpeellista hyvin selkeässä muodossa.
"Tuo Picasa on siitä kumma peli, että se hakee itselleen kyllä kuvat vaikka kiven alta, mutta kadottaa kuvat jos lähdetiedosto poistetaan levyltä."
Se toimii juuri noin, koska Picasa EI tallenna kuvia omiin kansioihinsa toista kertaa (muokattujakaan!), ellet erikseen käske tehdä jostakin kuvasta toista kopiota.
Picasa ei myöskaan koskaan tallenna alkuperäisen kuvan päälle omaa versiotaan (=turvallinen). Jos esim. muokkaat kuvaa Picasalla, se tekee annetuista asetuksista eräänlaisen "suotimen", joka läpi se näyttää sen alkuperäisen kuvan, tekemättä uutta kuvaa muokatuilla arvoilla (=taloudellinen, säästää levytilaa).
Eli, jos poistat alkuperäisen kuvan, ei Picasakaan voi kuvaa näyttää, koska kuvaa ei enää ole missään muuallakaan.
Mahtaakohan mistään löytyä suomen kielellä juttua tästä Picasa2:n salaisesta sielunelämästä? Tuskin.
Itse kykenen vain ihmettelemään ja toteamaan, että kyseessä on kumma peli, joka melkein ajattelee puolestani.
Kun esimerkiksi siirrän digikamerasta tai kännykästä sarjan kuvia kovalevylle ja käynnistän tämän jälkeen Picasan, etsii se levylle ilmestyneet uudet kuvat "oma-alotteisesti" muutamassa sekunnissa omaan näyttöönsä.
Muistelen, että vastaavan tapaisia ohjelmia olen käyttänyt joskus aikaisemminkin, mutta syystä tai toisesta niitä ei ole enää käytössäni.
Myös tuo Picasan sähköpostiohjelma toimii, voisipa sanoa, ajatusta nopeammin. Lähettääkö se kuvat pakattuina vaiko ei, sitä en tiedä. Joka tapauksessa vastaanottaja saa ne valmiina tarvitsematta käyttää mitään purkuohjelmia tms.
toimii kun poistan kuvan picasan kautta levyltä ja jos ajan picasan uudelleen niin sieltähän ne taas tulee takaisin. Osaatteko kertoa.