Riittää jo !!!

laitan tähän kirjoittamani vastauksen yhteen typerään aloitukseen ja toivon että tulette jo vihdoin kaikki mukaan muuttaaksemme taas tämän palstan edes jotenkin siedettävämmäksi.

Minä mielelläni jo lopettaisin...
Kirjoittanut: hatam 16.6.2007 klo 11.19
Poista oma viesti

tämän ajojahdin, koskien sekä itseäni että muita palstalaisia.
Oli aikansa kun raivosin täällä ja mielestäni syystäkin. Toisaalta taas ymmärrän niitäkin jotka nyt ovat suuttuneet kirjoittajiin ja myös minuun. Vaikka olenkin jälleen koittanut pysyä rauhallisena, jopa uman julkisen ämmien ämmittelyn jälkeenkin, en missään tapauksessa voi vannoa että pysyn rauhallisena vielä ensi kuussakin.

Kuiten eikö olisi kaikken parhaaksi, jos nämä keväiset loukkaukset minun osaltani jo unohdettaisiin ja samoin uman viimepäivien aikaansaanokset. Kaikkihan me kuiten olemme VAIN ihmisiä ja erehtyväisiä. Nuo kommentit jotka sinäkin juuri heitit, ei tee muuta kuin vahinkoa. Kaikille.

Olen todella sitä mieltä, että miksi pilata sitä, mitä meillä on. Jokainen omalta osaltaan haluaa täällä kirjoittaa, tavalla tai toisella, mutta jos täällä ei voi olla, on se vaikeeta niile, jotka tähän yhteishenkeen ovat tottuneet.

Itseni on ainakin pha olla, jos minun täytyy välttää ja kirtää kaikkia kirjoituksia.

Vastaa tähän viestiin Hae kaikki nimimerkin kirjoittamat viestit
Kerro kaverille tästä viestistä Ilmoita asiattomasta viestistä
261889
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Tiärättekste mitä? Tänä aamun, 30. huhtikuut, heti ku tuamiokirko kellot o lyäny kahreksan, Turu kaupunki o kyl maar iha sotatilas teirän kans. Kyl me ollaa pruukattu olla teirän kans kärsivälissii, mutku te ain vaa protkotta meil ni meil ei kyl o muut vaihtoehtoo. Me meinataan kyl maar ajaa teirät kröntmönttinäs siihe teirä Näsijärvee, ettei kenenkään enää tartte kärsii mustist makkaroist ja teist ylipääns.

Hatam Turkulainen on mukana aloituksessasi.

Äänestä
  • Arvelinkin, ettei edes turkulainen voi vastustaa tamperelaista herrasmietä.

    Äänestä

Monelle voi olla kauhistus ja toisille taas vapautus, mutta voisiko olla mahdollista, että uma, issu ja hakullinen, unohtaisivat, tai ainakin yrittäisivät unohtaa minun keväällä aiheuttamani hankaluudet ja mielipahan??? Olen itse sellainen "hullu" romantikko ja kun asiat eivät sovi minun käsityskykyyni, voin saada aikaan melkoisia myllerryksiä. Se ei tietenkään ole suvaittavaa, mutta enhän minä yksin ole riidellyt, vai kuinka.

Olen edelleenkin vakaasti sitä mieltä, että minut koettiin teidän vuoksenne ajaa palstalta pois. Kuitenkin myönnän että saatan olla väärässäkin. Kaikki kuitenkin näytti siltä, ettehän te vastanneet yhteenkään viestiini ja kaikki muutkin rekatut hylkäsivät minut suoraan sanoen täysin.

En tiedä mikä on homman nimi ollut; sanoin muutaman ylimääräisen sanan. Kuten sen että en voi käsittää koiria, jotka voivat huonosta. Tai ainakin näyttävät voivan. Ei siitä kuitenkaan koskaan ennen ole ketään teloitettu tai laitettu suljettuun eristysselliin.
Minut laitettiin.

Nyt uma kirjoitti samasta asiasta pitkän aloituksen; olihan se sinun kirjoittamasi.
Ei ole kivaa olla eristettynä porukasta, jossa haluaa olla. Se on kuin eristetyksi joutuminen. Kuin kavereiden hylkäämä ja vieraaseen ympäristöön joutuminen. Sitä en toivoisi kenellekään. Minut pelasti se, että lähdin Justiinan kanssa mökille. Pystyin unohtamaan kaiken.

Ja turha sanoa ettei nettiä pidä ottaa niin vakavasti. Kyllä sen moni ottaa. Jos ei ystäviä montaa ole tai niin kuin minullakin, en enää voi liikkua tuolla maailmalla paljon, netti on monelle ainoa kontakti ulkomaailmaan.

Äänestä
  • hei kuule, mitä sinä nyt aivankuin antautuisit. Eihän tästä ole kauan, kun kirjoitit, et yks kun jättää luo toisen lähden. Tee tosiaan näin. Uman ja sinun väliset pikku säpinät on ihan kivoja mutta tyrannit heitä helvettiin. Onhan täällä ihmisiä sinulle, suulaitakin ja nehän jos mitkä piristävät ja saavat veret virtaamaan. Älä nyt vaan jumankekka ala itsesääliin vaipumaan.

    Äänestä

  • Pukeli kirjoitti:

    hei kuule, mitä sinä nyt aivankuin antautuisit. Eihän tästä ole kauan, kun kirjoitit, et yks kun jättää luo toisen lähden. Tee tosiaan näin. Uman ja sinun väliset pikku säpinät on ihan kivoja mutta tyrannit heitä helvettiin. Onhan täällä ihmisiä sinulle, suulaitakin ja nehän jos mitkä piristävät ja saavat veret virtaamaan. Älä nyt vaan jumankekka ala itsesääliin vaipumaan.

    Itsesääliin???
    Juurihan toissa iltana pyysit huuhuilemaan umaa takaisin, vai olitko se sinä??? Antautunut en ole sitäpaitsi koskaan, enkä tule sitä tekemäänkään. Mutta sovussa voi silti olla. Ei minusta ole islamistiksi, eikä arabiksi ja kristitty ei enää kertakaikkiiaan uskontonsa puolesta sodi.

    Ei tämä ole itsesääliä, se on realismia. Ei täällä voi jatkuvasti tapella. Joku raja on silläkin.

    Äänestä

  • hatam kirjoitti:

    vaan on niin, että kaikkien kanssa ei synkkaa, ei vaikka kuinka yrittäisi liverrellä ja vitsiä vääntää. Silloin meikäläinen vetäytyy takulla seinustalle, tarkkailija tilanteeseen. Mutta nyt tämä tarkkailija lähtee pensasaitojen kimppuun. Siellä minua odottaa miljoona kirvaa, jotka rakastavat minua niin, että tunkeutuvat silmiin, korviin ja nenäänkin hyvässä lykyssä.

    Etkö itse juuri muutama päivä sitten kertonut, kuinka sinut mollattiin täällä perinpohjin??? Onko siis motiivisi nyt kosto vai mikä??? Kuitenkin ihmettelen, mikä saa aikuisen naisen muuttumaan yht´äkkiä, vielä viimeksi laskit leikkiä, nyt haluat että jatkan sotimista näiden naisten kanssa.

    Hassu ihminen, jopa itäsuomalaiseksi!!!

    välillä huilaamaan. Kuule ne hormoonit varmaankin aiheuttavat tätä mielen ailahtelua? Ei ole olemassa mitään kostoa, eli loppujen lopuksi haluaisin olla kaveri kaikkien kanssa jos oli mahdollista. Sitten vielä kirjoitit: hassu ihminen jopa itäsuomalaiseksi.
    Vastaan sinulle Hatam: olen mielummin hassu ja tyhmäkin kuin viisas ja kavala.

    niinhan minäkin teen.
    Haluaisit siis että riiteleisin täällä uman, issun ja haukullisen kanssa???
    Voisitko antaa edes yhden syyn, miksi niin tekisin??? Mielsatäni omat riitani ei kuulu muille, tahdon olla niin kuin ennenkin; kaikien kaveri, mutta sillä edellytyksellä, ettei minun tarvitse nuolla ketään. Ei edes sinua.

    En ymmärrä mitä ajat takaa. Pyysit huhuilemaan umaa takaisin, nyt olet loukkaantunut, kun niin tein.

    Äänestä

  • Ei ole mitään anteeksi annettavaa, sillä ei ole tapahtunut mitään sellaista, joka olisi suistanut mut pois raiteilta :).
    Osaan minäkin toki loukkaantua, mutta en ole vielä tähän päivään mennessä oppinut olemaan pitkävihainen, eikä minkäänlaista kostajaa musta saa tekemälläkään!
    Kaikki on siis ihan ok!!

    Äänestä

  • hatam kirjoitti:

    niinhan minäkin teen.
    Haluaisit siis että riiteleisin täällä uman, issun ja haukullisen kanssa???
    Voisitko antaa edes yhden syyn, miksi niin tekisin??? Mielsatäni omat riitani ei kuulu muille, tahdon olla niin kuin ennenkin; kaikien kaveri, mutta sillä edellytyksellä, ettei minun tarvitse nuolla ketään. Ei edes sinua.

    En ymmärrä mitä ajat takaa. Pyysit huhuilemaan umaa takaisin, nyt olet loukkaantunut, kun niin tein.

    loukkaantunut. Niin tosiaan unohdin kiittää. Kiitos kun huhuilit. Olenkin jo tavannut Uman.

    Äänestä

  • Pukeli kirjoitti:

    loukkaantunut. Niin tosiaan unohdin kiittää. Kiitos kun huhuilit. Olenkin jo tavannut Uman.

    Pukeli, missä nyt mennään???

    Äänestä

  • issu56 kirjoitti:

    Ei ole mitään anteeksi annettavaa, sillä ei ole tapahtunut mitään sellaista, joka olisi suistanut mut pois raiteilta :).
    Osaan minäkin toki loukkaantua, mutta en ole vielä tähän päivään mennessä oppinut olemaan pitkävihainen, eikä minkäänlaista kostajaa musta saa tekemälläkään!
    Kaikki on siis ihan ok!!

    Aloinkin olla jo vähän huolestunut, siilä minä jos kuka tiedän, että kun pohjalainen suuttuu, sitä ei lepytä sianpersekään.
    Siskoni mies on nimittäin aito härmänHÄJY.

    Äänestä

  • hatam kirjoitti:

    Aloinkin olla jo vähän huolestunut, siilä minä jos kuka tiedän, että kun pohjalainen suuttuu, sitä ei lepytä sianpersekään.
    Siskoni mies on nimittäin aito härmänHÄJY.

    Olen vain ollut piha-askareissa taas koko päivän ja siksi vastaukseni viipyi.
    No en ole härmäläinen, vaan vanha vaasalainen. Hee tiedäthän, että Vaasan veri ei vapise jne ;=))).

    Äänestä

  • hatam kirjoitti:

    Pukeli, missä nyt mennään???

    muttei kuitenkaan kohti yhteistä tulevaisuutta, valitettavasti!!!

    Äänestä

  • Pukeli kirjoitti:

    muttei kuitenkaan kohti yhteistä tulevaisuutta, valitettavasti!!!

    näistä, jotka hakevat palstalta vain riitaa???
    Jos olisin tapani mukaan tapellut kaikkien kanssa, sinä olisit minua puolustanut. niinkö???

    Oletko sinä antanut koskaan anteeksi, tai pyytänyt???

    Äänestä

  • hatam kirjoitti:

    näistä, jotka hakevat palstalta vain riitaa???
    Jos olisin tapani mukaan tapellut kaikkien kanssa, sinä olisit minua puolustanut. niinkö???

    Oletko sinä antanut koskaan anteeksi, tai pyytänyt???

    päinkään. En ollenkaan kuulu sarjaan riitapukarit, jos ei nyt sattumalta joku aivan pakoittava syy vaatisi minua siihen osallistumaan. Kysyt puolustaisinko sinua. Ystävä hädässä tunnetaan ja silloin tiedät kehen voit turvautua. Se olen minä. Anteeksihan joudun antamaan monta kertaa päivässä.

    että niin minäkin. Sinultakin, vaikka en tiedä sinusta mitään.
    Onko se mielestäsi oikein???
    Kirjoita s.postiini. Vastaan mielelläni sinulle sitä kautta.

    Äänestä

  • hatam kirjoitti:

    että niin minäkin. Sinultakin, vaikka en tiedä sinusta mitään.
    Onko se mielestäsi oikein???
    Kirjoita s.postiini. Vastaan mielelläni sinulle sitä kautta.

    sähköpostiin en uskalla kirjoitella. Sinä taidat olla kesäleski tunnelmissa?

    Äänestä

  • Pukeli kirjoitti:

    sähköpostiin en uskalla kirjoitella. Sinä taidat olla kesäleski tunnelmissa?

    Et taida sinäkään minua oikein hyvin tuntea???
    Mutta kiitos avusta, oli se sitten hyvää tai huonoa, mielestäsi.

    Äänestä

  • hatam kirjoitti:

    Et taida sinäkään minua oikein hyvin tuntea???
    Mutta kiitos avusta, oli se sitten hyvää tai huonoa, mielestäsi.

    nyt jo Hatam kumpikin tahoillamme nukkumaan.

    Äänestä

  • Pukeli kirjoitti:

    nyt jo Hatam kumpikin tahoillamme nukkumaan.

    Yhdeksän jälkeen olen sängyssä varmasti. Oletko sinäkin???

    Äänestä

tarvitse typeriä paskantärkeitä kinasteluja vaan paskaa voimme jauhaa edelleen mutta ehkäpä hieman "ei niin henkilökohtaisella"tavalla.

Äänestä
  • tässä anteeksi pyydellyt. Ensin umalta, joka ei antanut ja nyt sitten näiltä muilta.
    Ei kai se helppoa olekaan, kun joku on osaltaan loukannut, mutta hei haloo!!! En minä ketään nuijinut ole. Vain kinastellut niin kuin te muutkin.
    Turhaa kai sellaisesta on ikuisesti vihaa kantaa.
    Ja niin kuin jo sanoinkin, sama jatkui Justiinan kanssa mökillä neljä viikkoa. Minulla oli vain huono vaihe elämässä.

    Äänestä

  • hatam kirjoitti:

    tässä anteeksi pyydellyt. Ensin umalta, joka ei antanut ja nyt sitten näiltä muilta.
    Ei kai se helppoa olekaan, kun joku on osaltaan loukannut, mutta hei haloo!!! En minä ketään nuijinut ole. Vain kinastellut niin kuin te muutkin.
    Turhaa kai sellaisesta on ikuisesti vihaa kantaa.
    Ja niin kuin jo sanoinkin, sama jatkui Justiinan kanssa mökillä neljä viikkoa. Minulla oli vain huono vaihe elämässä.

    tulee ja menee,toki ymmärrän että joku on suuttunut sinulle samoin kuin sen että sinäkin olet varmasti joillekkin suuttunut,mutta eiköhän sovita että aletaan uudet tappelut aikaisintaan tuossa...hm 2020 kuulostaa hyvälle näin sormituntumalla =)

    Äänestä

  • old_profile_25873 kirjoitti:

    tulee ja menee,toki ymmärrän että joku on suuttunut sinulle samoin kuin sen että sinäkin olet varmasti joillekkin suuttunut,mutta eiköhän sovita että aletaan uudet tappelut aikaisintaan tuossa...hm 2020 kuulostaa hyvälle näin sormituntumalla =)

    nimittäin silloin menee ajokorttini lopullisesti vanhaksi, ja sen jälkeen en uskalla edes naisille pistää hanttiin, koska kuka minua sitten kuskaisi viinakauppaan.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 41 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

hatam kirjoitti:

laitan tähän kirjoittamani vastauksen yhteen typerään aloitukseen ja toivon että tulette jo vihdoin kaikki mukaan muuttaaksemme taas tämän palstan edes jotenkin siedettävämmäksi.

Minä mielelläni jo lopettaisin...
Kirjoittanut: hatam 16.6.2007 klo 11.19
Poista oma viesti

tämän ajojahdin, koskien sekä itseäni että muita palstalaisia.
Oli aikansa kun raivosin täällä ja mielestäni syystäkin. Toisaalta taas ymmärrän niitäkin jotka nyt ovat suuttuneet kirjoittajiin ja myös minuun. Vaikka olenkin jälleen koittanut pysyä rauhallisena, jopa uman julkisen ämmien ämmittelyn jälkeenkin, en missään tapauksessa voi vannoa että pysyn rauhallisena vielä ensi kuussakin.

Kuiten eikö olisi kaikken parhaaksi, jos nämä keväiset loukkaukset minun osaltani jo unohdettaisiin ja samoin uman viimepäivien aikaansaanokset. Kaikkihan me kuiten olemme VAIN ihmisiä ja erehtyväisiä. Nuo kommentit jotka sinäkin juuri heitit, ei tee muuta kuin vahinkoa. Kaikille.

Olen todella sitä mieltä, että miksi pilata sitä, mitä meillä on. Jokainen omalta osaltaan haluaa täällä kirjoittaa, tavalla tai toisella, mutta jos täällä ei voi olla, on se vaikeeta niile, jotka tähän yhteishenkeen ovat tottuneet.

Itseni on ainakin pha olla, jos minun täytyy välttää ja kirtää kaikkia kirjoituksia.

Vastaa tähän viestiin Hae kaikki nimimerkin kirjoittamat viestit
Kerro kaverille tästä viestistä Ilmoita asiattomasta viestistä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu