Abduktio ja skitsofrenia

Tämä on sitten mun mielipide jota ei tarvitse ottaa vakavasti.

Kun ihminen kontaktin jälkeen rupeaa piirtelemään tuollaista merkkejä, niin melkein kaikissa tapauksissa on kyse sekoamisesta.
Kuten sanoit, tellu, se on informaatiota jota ihmisen psyyke ei kestänyt ja se purkaantuu hallitsemattomasti.
Toisessa tapauksessa kyseessä on huijaukset.

Alienit eivät pistäisi ihmisiä kirjoittelemaan mitään sellaista mistä muille ihmisille ei ole hyötyä.

Jos jokin tapaus on sellainen että se ei ole huijausta eikä hulluutta, niin se voi johtua esim. siitä että kontakti laukaisee ihmisen päässä impulssin, mikä aiheuttaa sen että ihminen yhtäkkiä muistaa edelliset elämänsä ja rupeaa kijoittamaan ja piirtämään muistiin asioita menneistä elämistä.


Tämä oli sitten vain mun oma mielipide/teoria asiasta.

Skitsofreenikon ymmärrän siten, että kun k.o henkilö on, as you say in Finland, "tullut hulluksi" on se yleensä vaatinut jonkin traumaattisen kokemuksen.
Now... kun Sielu tuntee, että onpas ikävää olla tässä fyysisessä maailmassa ja kehossa, joka kokee näin hirvittävää olotilaa, niin se ryhtyy ikäänkuin vetäytymään kehosta siihen suuntaan, mistä on tullutkin, eli näkymättömille tasoille. No siellähän sitä sitten näkyykin mitä ihmeellisempää oliota.

Sielu vetäytyy, mutta ei kokonaan irtoa. Nimenomaan, tajunta laajenee toisille tasoille.

Kyllähän siitä parantuakin voi, mikäli haluaa. Tehdään vain keholle niin mukavat oltavat, että Sielu haluaa siinä mielellään olla... ja täysillä.

= ruumiin avaus, joten abduktoitu henkilö tuskin kirjoittelee yhtään mitään.

Itselläni on n. vuoden vanha psykiatrinen diagnoosi ´erilaistumaton skitsofrenia´. Omaan psykoosiini/sairastumiseeni noin vuosi sitten liittyi todellakin ilmiöitä ja asioita, jotka voidaan ja täytyy totuuden nimessä (ja toisaalta: paremman sanan puuttuessa) liittää kategoriaan: Paranormaali. Telepatiaa. Selvännäköisyyttä. Uskonnollisia Ilmestyksiä. Yleviä ja ahdistavia, kuten tiibetinbuddhalaisten pyhän kuolleiden kirjan kuvaamassa bardo-tilassa. Tämän hybridin vaiheen lakipisteessä löysin sitten itseni sairaalasta sidottuna käsistäni ja jaloistani pöytään(= nykyisin edelleenkin laajalti psykiatrisissa sairaaloissa kautta maaílman käytössäoleva psykiatrinen hoitoväline, jonka psykiatrisen ja terapeuttisen arvon uskotaan perustuvan fysiologiseen vapaudenriistoon), jossa lääkäri ensin antoi vahvan "tasoittavan" neuroleptisen lääkityksen ja sittemmin määritti kokemukseni patologisiksi. Kokemuksiini liittyvän hirvittävän kivun ja ahdistuksen ansiosta minun on pakko mainita, että nähdäkseni lääkäri ei varmasti ollut tässä kokonaan väärässä. Varsinkin jos pidämme kipua patologisuudeen mittarina ja uskon, että juuri näin on syytä useinmiten menetellä. Noin vuosi mainittujen tapahtumien jälkeen - sekä sairaalahoidon, lääkityksen ja psykoterapian(joista varsinkin viimeksimainittu on edelleen osani ja arpani) ansiosta että niistä huolimatta- näistä kokemuksitani ei ole nykyisin juuri muuta kuin muisto, nk. normaalitajunnantila on jopa itsepintaisen leimallinen ja psyykeeni voisi sanoa olevan kuin -lainaten Tomas Tranströmerin runoa ´Metsänkohta´(kokoelmassa ´Eläville ja kuolleille´)- "puhdas lakana pyykkinarulla".


Olen itse ollut pitkään vakavasti kiinnostunut parapsykologian alaan kuuluvista ilmiöistä, etsinyt totuutta niistä, kuin myös niiden sekä ylä- että alapuolelta. (lukija huomioikoon, että en lue tähän alueeseen kohdistuvan vakavan mielenkiinnon piiriin nykisinkin tähän hengenelämän alueeseen varsin usein kiinteästi liittyvää kaupallisen saalistuksen ja hyödyntämisen mentaliteettia vaan systemaattisen ja tieteellis-kriittisen tutkimuksen, valikoituneen teorianmuodostuksen, älyn ja harkinnan). Kuitenkin vakavasti nämä ilmiöt murtautuivat todelliseen elämys- ja kokemuspiiriini vasta psykoosin yhteydessä, sitä ennen ne olivat olleet "vain kertomusta", teoriaa ja hypoteesia, "sciencefiktiota", johon tuskin uskoin. Lukiessani näistä aiheista, katselin niitä -lainaten Paavalia- "kuin kuvastimesta, arvoituksen tavoin". (1. Kor. 13:12-13). Joku voisi väittää, että psykoosini on seurausta juuri tästä mielenkiinnostani, sen alasta. Että mielenkiinto itsessään on patologinen. Itse olen kuitenkin vahvasti eri mieltä tästä asiasta. Tieteellinen ajattelu ei voi jättää mitään sattuman varaan, eikä jättää mitään todellisia, teoreettisia kuin yliteoreettisiakaan näkökulmia ja havaintoja mielenkiintonsa ulkopuolelle. Tutkimus ja mielenkiinto ylipäätänsäkään mitään alaa ja katsottakoon, että myös parapsykologiaa ja siihen lukeituviksi katsottavia fenomenologisia imiöitä kohtaan ei ole itsessään patologista ja tämä on helposti todistettavissa. Monet jakavat tämän mielenkiinnon alueen kanssani, mutta näistä kaikki eivät kuitenkaan läpikäy vakavaa psykoosia.

Mutta lopultakin minun on omakohtaisesti myönnettävä: En tiedä mitään. Nähtyäni sen, mitä olen ahdistuksessani varmasti nähnyt, en edelleenkään tiedä lopullista totuutta näistä aiheista, nk. paranormaalista. En siis eroa tässä suhtessa sinusta/terveestä, nk. "normaalista". Olen taipuvainen kriittiseen ajatteluun, filosofeista olen kenties kaikkein viehättynein Platonista, joka ei uskonut aisteihinsa varman tiedon lähteenä. Olen taipuvainen liittämään kysymysmerkin perään ylipäätänsäkin kaikkeen näkemääni ja kokemaani. Näin teen semminkin kaiken sen suhteen, jonka olen nähnyt ja kokenut psykiatrisessa tilassa, jota on psykiatrisin termein kutsutaan psykoosiksi. Näiltä osin kokemukseni eivät varmasti ole olleet yksiselitteisesti opettavaisia, paljastavia tai jalostavia. Enkä voi tässä yhteydessä sanoa saavuttaneeni yliaistillisia kokemuksia, jotka sittemmin lukisin kuuluvaksi kategoriaan, jolle antaisin atribuutin ´varmaa tietoa´(kuten antaisin vaikkapa tiedoille g=n. 9,81m/s2 tai E=mC2). Varmasti kuitenkin tiedän seuraavan: Jos nämä ilmiöt, joita parapsykologian tieteenala tutkii, ylipäätänsäkään ovat jotakin muuta kuin pelkkää harhaa, pelkkää "skitsoilua", ne eivät varmasti ole hallittavia ja asetettavissa tieteellis-kriittisen tarkastelun alaisuuteen varsinkaan psykoosiksi kutsuttavassa psykopatologisessa tilassa. Silloin ylipäätänsäkään mikään ei ole yksilöllisellä tasolla hallittavissa, psykoosi on yksikertaisesti psyykkinen kaaostila, hyvin tuskallinen sellainen. Looginen, systemaattinen ja tieteellinen ajattelu on psykoottisessa maailmanselityksessä ja mielentilassa mahdotonta, siksi näiden ilmiöiden arvioiminen omalla kohdallani tieteellis-kriittisesti on itseltäni mahdotonta. (J/tai: Jälkiviisautta, joka ei voi milloinkaan saavuttaa tieteellisyyden arvonimeä). Ja edelleen: Paranormaalit ilmiöt voidaan varsin usein määritellä psykopatologiaan kuuluvuksi ilmiöiksi, sen seurauksiksi tai vähintäänkin saman ilmiökategorian lieveilmiöiksi. Kenties jopa aina. (Viitaten lakikirjan määritelmään mielisairaudesta: Todellisuustajun menetys, harhaisuus, ei-totuudellisuus).

Ehkä lopultakin totuus onkin vain laskennallinen todennaköisyys, se on totta vai määrätyin ehdoin. Jos silloinkaan. Kuten eräs matemaatikko laski kerran todennäköisyyden Jumalan olemasssaolosta: se on vain niukasti, epätodennäköisyyttä hipoen, yli 50% todennnäköistä.