...taiteilijat ovat niin hienohipiäisiä että eivät kestä minkäänlaista kritiikkiä töistään? Mielestäni sellainen vain pitäisi vain antaa uutta intoa kehitellä omaa tyyliään.
Miksi jotkut...
Pekuri
243790
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Pitäisikö taiteilijan siis kehitellä tyyliään sen mukaiseksi mitä muut häneltä odottaa?
On täydellinen tuhon tie lähteä tekemään sellaista mitä muut odottavat!
Mutta toisaalta...miksi ei? Jos kaikki pitävät hänen töistään niin niitähän silloin ostetaan.
vaan jostain ihan muusta...
Kaiken näköiset mistään mitään tietämättömät, tulevat tänne jauhamaan tälläistä?
Kyllä tuo oli ihan asiallinen ihmettely. Miksi helvetissä pitää nostaa meteli myös tuostakin. Tännehän on kertynyt synkkiä taiteilijoita. Osuiko arkaan paikkaan?
Ihan oikeassa olet. Eihän kaikkia voi edes miellyttää.Jos on itse asiansa takana, uskoo itseensä niin eipä se paljon heilauta, mitä toiset on mieltä.
Jos on "syntynyt kynä kädessä" niin ei luomisen tarpeesta pääse eroon koskaan, vaikka kuka sanoisi mitä.
Ahdistus ja masennuskin synnyttää vain lisää ajatuksia vähän aikaa myllerrettyään sielun sisuksia ja sitten kun oksentaa, niin jonkinlainen tuotoshan se siitäkin syntyy.
Nämä taiteilijat vain eivät kestä arvosteluja töistään kun pitävät itseään niin erinomaisina ja huippulahjakkaina. Osa heistä on valmiita jopa hulluuteen asti puolustautumaan arvostelijoitaan vastaan ja menettävät sen ainoankin arvostuksen rippeen taiteilijana.
Onneksi he ovat kuitenkin vähemmistönä täällä meidän taidemaailmassa.
Mikä on arvostelua jota taiteilijat eivät kestä,mainitse esimerkki ja perustele miksi taiteilija ei saisi puolustaa työtään? Itse taiteilijana olen huomannut että kriitikko ei aina itse kestä samankaltaista arvostelua mitä on valmis itse antamaan. Varsinkin jos kyse on toisesta taiteilijasta. Eikö taiteilijan arvostus lähde kuitenkin taiteesta, ei henkilöstä tai persoonasta. Useat huippulahjakkaat ihmiset ovat erittäin vaikeasti hallittavissa, eivät he hallitse välttämättä itseäänkään. Taidehistoriassa on erittäin paljon esimerkkejä miten taiteilija itse tiedostaa hyvinkin lahjakkuutensa jo ennen varsinaisen taiteilijan uran alkamistakaan. Vaikka muut pitävät häntä vain utopistisena haaveilijana. On myös täysin selvä että tällaiset ihmiset ovat vähemmistönä taidemaailmassa. Niin kuin Kalervo Palsa, joka elinaikanaan hiljennettiin täysin muiden taiteilijoiden toimesta. Vasta kuolemansa jälkeen hän sai ansaitsemansa arvostuksen. Hyvinkin tarkkaan Suomen taidemaailmaa ja taiteilijoita seuranneena olen havainnut että taiteilijat puhuvat erilaisuuden ja yksilöllisyyden puolesta hyvinkin paljon. Kohdatessaan kuitenkin erilaisuutta tai yksilöllisyyttä he pelästyvät. Kun katselee maamme taidemaalariliiton jäsenistöä, voi hyvin todeta miten keskinkertaisuudet saavat kehittyä rauhassa. Todelliset tekijät löytyvät muualta.
Näin se kateus vie. Ilmeisesti hakemuksesi taidemaalariliiton jäseneksi tuli hylsynä takaisin.
Palsasta puheenollen. Hänen taiteestaan ja sen erinomaisuudesta voidaan kyllä olla vähintäänkin kahta mieltä. Ihmisillähän on mielipide joka asiasta. Taiteilijallakin on oikeus puolustella omia töitään mutta fiksulla tavalla niin että se ei käänny häntä itseään vastaan.
Et vastannut kysymykseeni, minkälaista kritiikkiä jotkut taiteilijat eivät kestä. Olisi myös kiva tietää, mikä on omasta mielestäsi fiksua töidensä puolustamista ja missä kohtaa mennään yli. Useita vuosia taidemaalariliiton teosvälitystilaisuuksissa käyneenä en voi olla ihmettelemättä sitä tasoa mikä siellä on. En voi olla myöskään ihmettelemättä sitä miksi sellaiset todelliset tekijät kuin Kimmo Pälikkö, Seppo Similä, Markku Waulakorpi, Olli Joki, Teppo Terä tai Fritz Jakobsson eivät kuulu taidemaalariliiton jäsenistöön. He kaikki ovat itse tehneet uransa ja pärjäävät taiteilijoina taloudellisestikin. Moniko taidemaalariliiton jäsenistä elättää itsensä taiteellaan? Taidemaalariliittohan suorastaan kieltää tienaamasta taiteella, miksi? Ihminen joka pystyy elättämään itsensä omalla työllään on aina eri asemassa kuin sellainen joka ei siihen kykene. Tällaisella ihmisellä on aina sananvalta omissa asioissaan, hän on myös vaikeammin hallittavissa.
Palsasta voidaan olla hyvinkin eri mieltä, kuten kaikista taiteilijoista. Enhän minäkään puhu kuin omista mielipiteistäni ja siihen kai minullakin on oikeus.
Mitä tulee itse taiteeseen, sanotaan ettei aihe sulje pois taidetta. Tätä käytetään hyvin paljon kun esimerkiksi puhutaan Van Goghin piipusta tai tuolista. Kun taiteilija valitsee kaupallisen aiheen, unohdetaan ettei aihe sulje pois taidetta. Silloin katsotaan että taidetta tehdään ansaitsemis tarkoituksessa. Tämä on sitä todellista naurettavuutta taiteessamme. Maailmalla hyväksytään kyllä taiteilijan kaupallisuuskin.
Minä itse kyllä tiedän kuinka niihin vastaisin fiksusti. Jos Sinä olisit taiteilija joka tietää mitä tekee ja luottaa omiin kykyihin niin sinä et edes kysyisi MINULTA tuota kysymystä. Senhän pitäisi olla itsestään selvyys ja pidän kysymystäsi suorastaan tarpeettomana.
Tahtoisinpa todella nähdä sinun kuviasi!
Luettelemasi taiteilijat ovat huippuosaajia. Mutta et taida tietääkkään että kuuluminen tuohon liittoon on vapaaehtoista. On paksua väittää että liitto kieltää myymästä taidettaan! Mitä helvettiä me sellaisella liitolla silloin tehtäisiin.
Taidanpa olla nyt väittelemässä täydellisen ja katkeroituneen nollan kanssa joka ei edes viitsi ottaa asioista selvää joka on vielä kateellinen oikeille taiteilijoille.
Onkohan hieman yleistämistä että taiteilijat eivät kestä kritiikkiä? Eiköhän meitä ole monenlaisia :)
ei ole vain ammattitaidon arvioimista ja arvostelemista, se on ennen kaikkea yhden yksilön henkilökohtainen mielipide.
Jokainen taiteen kokija on automaattisesti myös kriitikko, julkisesti sitä harrastavat kuitenkin vain harvat koko tai osa-ammatikseen. Erityisesti kuvataiteissa yleiset ja yhteiset kriteerit taiteelle puuttuvat, kritiikki on siten aina mutua.
Tätä taustaa vasten moni taiteilija voi kokea saamansa kritiikin kohtuuttomaksi jos kriitikko hänen mielestään on ollut liiaksi mieltymystensä vanki. Kritiikki voi silloin todella loukata, sillä harva taiteilija asettaa esille muita kuin itse arvostamiaan töitä edes tarkoituksella provosoida. Omien teostensa julkinen puolustaminen on kuitenkin hyvin arveluttavaa ja siksi siihen turvaudutaan erittäin harvoin, mielipaha niellään. Kaiken hyvän kritiikin tuleekin aina olla myös rakentavaa.
Taidemaalariliitto ei ole varsinainen ammattiliitto, vaikka onkin etujärjestö. Sen jäsenilleen tarjoamat välittömät edut ovat melko vaatimattomia, eiväkä kaikki, varsinkaan jo nimeä saaneet ja menestyvät taiteilijat, katso tarpeelliseksi olla jäseneniä. Nuorille taiteilijoille liiton jäsenyys sitä vastoin tarjoaa sekä hyvän foorumin esille pääsyyn että mahdollisuuden muihin etuihin.
Liiton teosvälitysnäyttelyt ovat yksi sellainen foorumi, joka mahdollistaa muuten kohtalaisen kalliin ja vaikeankin teosten esillepanon. Ammatimaisten ostajien ohella näyttelyissä käy paljon suurta yleisöä, joten näyttelyn kustannus/hyöty on hyvä. Nämä näyttelyt kertovat lähinnä uransa alkupuolella olevien taiteilijoiden tuotannosta ja taso on sen mukainen. Siitä joukosta tulee kuitenkin tulevaisuuden mestareitakin.
Käsityksesi taidemaalariliiton suhteesta taiteen kaupallisuuteen on väärä, liitto ei hyödy mitään siitä, että sen jäsenet eivät myy; ei kai se silloin edes järjestäisi myyntitilaisuuksia. Voisitkin esittää, mihin tuo käsityksesi pohjaa kuten myös viimeisen kappaleen väitteet.
Kuvataiteille on ja on ollut tyypillistä se, että vain aniharva taiteilija elinaikanaan on tullut toimeen edes kohtuullisesti pelkästään omalla taiteellaan. Maailmalla myöhemmin menestynein taiteilijamme, Helene Schjerfbecck, eli elinajastaan suuren osan henkilökohtaisen mesenaatin varassa. Se ei kuitenkaan ole este myös suuren taiteen luomiselle. Eikä tällainen rajoitu vain kuvataiteisiin, sama pätee niin säveltäjiin kuin kirjailijoihin.
tietääkseni hää kirjoitti Jotkut taiteilijat. Oohan siinä vissi ero.
siitä miten ja millaista palautetta antaa! Jos antaa oikein kriittistä palautetta, voi senkin tehdä niin ettei tarpeettoman paljon sanavalinnoillaan ärsytä (tai loukkaa) sitä johon kritiikki kohdistuu.
Siinäpä pitääkin sitten luovia mielettömästi. Ei se aina yksinkertaisesti onnistu. Olen sitä mieltä että sanotaan vaan suoraan mikä työssä mättää. Kyllä oikea taiteilija sen kestää.
Siis jos ei kestä kritiikkiä selvällä suomenkielellä niin miksi laittaa edes kuviaan näytteille.
on ainoata mitä joku osaa, mitä muuta voi kuin laittaa töitä esille? Ja sitten kun joku tulee ja sanoo, ettei toinen osaakaan edes sitä.
(yleensä) aina yhden henkilön yksityinen mielipide, ei esimerkiksi painotuotteen, jossa se julkaistaan. Siksi yhden henkilön kritiikistä ei seuraa, että se olisi myös toisten tai yleinen mielipide. Sille ei kannata antaa kovin suurta painoa jos se jää yksittäiseksi heitoksi. Omia mieltymyksiään kriitikotkin suosivat ja saattavat sorsia muita.
Niinhän se on. Muutamasta ikävämmästä lausunnosta ei kannata olla huolissaan jos tietää itse että teoksesta pitäviäkin on.
Mielestäni perusteltu kritiikki on aina tervetullutta. Jos joku sanoo taulustani, että ihan paskaa maalaat, niin sanokoot, en vaivaudu edes olkaani kohauttamaan. Mutta jos hän lisäksi perustelee mielipiteensä, sanoo miksi se on paskaa ja mikä on hänen mielestään vialla, niin olen kyllä valmis kuuntelemaan ja katsomaan työtäni myös hänen kantiltaan.
Tietenkin se v*tuttaa, jos työtä arvostellaan, mutta jos pystyy kritiikin ansiosta katsomaan taulua ulkopuolisena edes hetken verran, näkemään virheensä tai kenties oivaltamaan parannusmahdollisuuden, on silloin arvostelu ollut paikallaan.
Toisaalta, jos omasta mielestä mitään korjattavaa ei löydy, voi katsoa taulua vielä kerran ja miettiä, elääkö sitä niin omassa erinomaisuudessaan, ettei huomaa mokiaan...
Toki aina on hyvä muistaa, että kritiikin antajan mielipide on tosiaan hänen omansa ja voi ikävä kyllä perustua pelkkään kateuteen. Mutta toiset tykkää mustikoista ja toiset mansikoista; minkäs teet! Jos joku ei tykkää taulustani, niin mitä siitä, seuraava saattaa rakastua siihen silmänräpäyksessä!
Kumpa sinunlaisiasi "jalatmaassataiteilijoita" olisi enemmän.
...taiteilijana haluaisin tietää mikä on oikeata työn puolustamista. Eli saako taiteilija puolustaa teostaan ja missä mennään yli. Jos tällainen viestiketju laitetaan liikkeelle, on perin outoa ettei aloittaja pysty antamaan yhtä ainoata esimerkkiä.
Siis jos olet oikea taiteilija, et tollaisia edes kyselisi. Valveutunut taiteilija kyllä tietää missä se raja kulkee. Joskushan ne mielipiteet ja arvostelut saattaa suorastaan vituttaa mutta oikea taiteilija osaa pitää mölyt mahassaan. Se on sitä ammattitaitoa joka on osoitus että taiteilija pysyy teoksensa takana ja mitä naurettavaa PUOLUSTAMISTA taide vaatii? Huomasit kai että Rafael Vardikin viis veisasi julkisesti niistä negatiivisista palautteista joita hän sai Halosen muotokuvasta.
Siis jos taiteilija itse pysyy tuotostensa takana kokonaisvaltaisesti ja luottaa omaan ammattitaitoon niin satakoon tulta tai tulikiveä, ne ei silloin tunnu missään.
Siinä sulle esimerkkiä.
taiteilija puolustaa teostaan tai esitystään mutta helppoa se ei varsinkaan kuvataiteiden kohdalla ole.
Yli sataan vuoteen ei enää ole ollut selkeitä kriteereitä sille, mikä on "oikein" kuvataiteessa. Vaikkapa pwerinteisissä muotokuvissakin, joissa kriteereitä yhä olisi, tekijä saattaa tietoisesti poiketa niistä korostaakseen jotakin mielestään olennaista kuvattavassa. Jos työtä juuri sen vuoksi kritisoidaan niin kyse on makuasiasta, kriitikko ei asiaa näe kuten tekijä eikä normia esittämiselle ole.
Mitä enemmän poiketaan klassisesta esittämisestä sitä vaikeampaa on kriitikon esittää muuta kuin oma mielipiteensä, joka ei ole yhtään sen arvokkaampi kuin tekijän tai kenenkään muun. Taiteilijan ryhtyminen puolustamaan teostaan ei siten johda mihinkään, se on vain mielipide toista vastaan.
Olen tällä palstalla propagoinut nykytaiteen puolesta juuri em. lähtökohdasta, koska sen yleinen väheksyntä ja jopa halveksunta on mielestäni perusteetonta. Se ei tarkoita sitä, etten arvostaisi kaikkia taiteen eri suuntien (mielestäni) hyviä töitä; voidakseen arvostaa nykytaidetta on pakko tuntea myös sen taustalla oleva historia. Historia ei kuitenkaan velvoita toistamaan entistä, seisovassa, uusiutumattomassa vedessä kuolee elämä.