Muisto

Näen nauravat ja leikkivät lapset

Muistelen omaa lapsuuttani
Se oli turvallista
ja kesätkin kuumempia

Luulin että pystyisin
mihin vain
Minusta tulisi isona
laulaja,opettaja
sairaanhoitaja..varmaankin

Ihmettelin maailmaa
Lapsen silmin kaikki
oli niin suurta ja ihmeellistä
Korkeat kalliot ja metsämajat
tulivat tutuiksi

Mutta tuli se surukin tutuksi
Parhaan ystäväni menetin
onnettomuudessa
Olin hänelle todella vihainen
että hän lähti
jätti minut kuusivuotiaana
Minä poljin jalkaa ja itkin
ikävöin häntä niin

Jälkeenpäin ymmärsin
että se oli asia
jota ei olisi pitänyt
sattua
mutta elämä ei aina ole reilua

Joskus katsellessani
iltatähtiä
tiedän hänen olevan
jossakin siellä
2212
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Niinpä niin, kun palaamme muistoissamme
lapsuuteen niin muistamme, kuinka kaikki olikin
suurta ja ihmeellistä.

Nyt, kun olemme aikuisia jo niin kaikki mikä lap-
sena oli sitä suurta onkin nyt pienen pientä.
Mutta ilot ja murheet kuuluvat elämään jokaisella
ikäkaudella, kunnes kuljemme tiemme päätökseen ja
jätämme murheen heille, jotka jäävät meitä
kaipaamaan.

Tämä oli erilaista Sinua, mutta pidin tuosta lap-
suuden muistelosta.
Ja päätossäe oli tyynen rauhoittava.

Äänestä
  • Niin erilaista oli kuin yleensä kirjoitan.
    Tämä tuli muistoista esiin ja halusin sen laittaa tänne vaikka ei ihan tyypillinen palstaruno olekaan.Oli aika paha paikka menettää hyvä ystävä.Menetyksiä on tullut senkin jälkeen
    eihän se elämä ole silkkaa silkkiä aina ollut.

    Kiitos Rellu.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


-runoilijatar- kirjoitti:

Näen nauravat ja leikkivät lapset

Muistelen omaa lapsuuttani
Se oli turvallista
ja kesätkin kuumempia

Luulin että pystyisin
mihin vain
Minusta tulisi isona
laulaja,opettaja
sairaanhoitaja..varmaankin

Ihmettelin maailmaa
Lapsen silmin kaikki
oli niin suurta ja ihmeellistä
Korkeat kalliot ja metsämajat
tulivat tutuiksi

Mutta tuli se surukin tutuksi
Parhaan ystäväni menetin
onnettomuudessa
Olin hänelle todella vihainen
että hän lähti
jätti minut kuusivuotiaana
Minä poljin jalkaa ja itkin
ikävöin häntä niin

Jälkeenpäin ymmärsin
että se oli asia
jota ei olisi pitänyt
sattua
mutta elämä ei aina ole reilua

Joskus katsellessani
iltatähtiä
tiedän hänen olevan
jossakin siellä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu