Viime iltana alkoi tuntua vas. silmässä kummalliselta ja tänä aamuna oli tunne kuin olisi ollut roska silmässä. Räpyttelin rivakasti ja huuhtelin silmää, mutta roskantunne ei kadonnut. Silmä on punertava ja aavistuksen turvonnut sekä raskaan tuntuinen. Onko kyseessä siis tulehdus vai erittäin tiukassa oleva roska? Silmä ei rähmi, vuotaa vain jos luomea kosketelee siitä kohtaa missä tuntuu roskantunne. Myöskin vasemmanpuoleinen sierain vuotaa silloin kun silmä vuotaa. Niin ja olen kokopäiväinen piilolasin käyttäjä, mutten ollut pitänyt linssejä yli suositusajan.
Silmätulehdus?
vaiko roska?
1271
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
silmätulehdus, taikka sitten sinulla voi olla sarveiskalvossa niin pieni haavauma, ettet sitä millään paljain silmin kykene näkemään. voi olla, että vaiva menee ohitse itsestään, taikka sitten jatkuu ja on parasta käydä silmälääkärissä. itsellä on arpia vasemman silmän sarveiskalvossa ihan riittämiin, mutta tulivat silmien kuivumisesta. opettelin kostuttamaan silmiä riittävästi, ja vaivat loppuivat.