Peruukohan kukaan? Aika kettumainen tilanne, sillä ykköstoiveeseen on varasija numero 2, soitin ja kysyin miten kävi. Mutta tuntuu, että toisella asteella ei varmaan paljoa peruta?
Tuleekohan toisella
asteella peruutuksia?
1309
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Ensinnäkin oli ihan toisen nimisiä tyyppejä siellä siinä ensimmäisen päivän aloituksessa kuin joiden nimet oli julkaistu hyväksyttyjen listalla. Eli siinä oli jo tullut peruutuksia, tai olivat tulleet valituksi muualle ja vaihtoivat siihen. Sitten 2vk kävi yksi sitä linjaa sitten jäi pois, ja opettaja ilmoitti vain, että on keskeyttänyt opinnot. Muistaakseni 2 tai 3 kk sen jälkeen sitten aloitti uusi oppilas siinä. Jotkut linjat pyörii vajaalla oppilasmäärällä. Kannattaa vaikka soittaa oppilaitokseen ja päivittää itselleen se tilanne siellä.