Eräs ystäväni väitti, että on tullut sellainen lakimuutos, että neljän avoliitto vuoden jälkeen liitto rinnastettaisiin avioliitoksi. Itse en ole tälläistä aiemmin kuullut, enkä lukenut mistään. Pitääkö paikkaansa?
Avoliitto
lakimuutos
2458
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ei pidä paikkaansa.
Ei pidä paikkaansa, mutta joissain tapauksissa avoliiton kesto voi vaikuttaa sen rinnastettavuuteen suhteessa avioliittoon.
Esim.
Laki ulkomaanedustuksen korvauksista
"-- tarkoitetaan puolisolla virkamiehen aviopuolisoa tai virkamiehen kanssa avioliitonomaisissa olosuhteissa elävää avopuolisoa, jos avopuolisot ovat todistettavasti asuneet yhdessä vähintään kaksi vuotta tai --"
Passilaki / Diplomaattipassi ja virkapassi
"-- puolisolla tarkoitetaan henkilön aviopuolisoa taikka henkilön kanssa avioliitonomaisissa olosuhteissa elävää avopuolisoa, jos «avopuolisot ovat todistettavasti asuneet yhdessä vähintään kaksi vuotta taikka --"