Bodomin surmat

Jotain hämärää tapauksessa on, kun herättää niin paljon keskustelua N Gustafssonin syyllisyyden puolesta yhä edelleen. Oikeuden päätöksestä huolimatta.
Jos olisi täydellinen näyttö ulkopuolisen henkilön paikallaolosta, tuskin syytekynnys olisi edes ylittynyt. Vaikka poliisia haukutaan, en millään usko, että syytettä nostetaan näin pitkän ajan kuluttua ihan muuten vaan.
Enkä myös usko, että kenelläkään on henkilökohtaista syytä "lynkata" Gustafssonia, mutta kieltämättä näitä juttuja lukeneena tulee mieleen että kaikki ei ole miltä näyttää ja mitä oikeus päätti.
Lähinnä ne, jotka arvelevat hänen olleen syyllinen, pohdiskelut ovat kokolailla maltillisia, mutta niiden jotka puolustavat ote on hyökkäävä. Mistä tämä johtuu? Kyllä kyllä, oikeuden päätös on luettavissa netissäkin.

Kiistaton tosiasia on se, että epäilys jäi.
502954
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 50

Vanhimmat

Mekin olemme mietitty sisarustemme ja aviopuolisoittemme kanssa vuosikymmeniä, miten on mahdollista, että ei ketään, ei kukaan, ei missään, nähty tai jäänyt kiinni tai edes kunnolla huhuttukaan, vaikka väkeä meni edestakaisin kuin Vilkkilässä kissoja ja aika nopeasti saatiin tutkinta käyntiin.

Sitten kun tuli tieto, että joku oli nyttemmin pidätetty ja se joku oli yksi niistä nuorista, niin meillä ainakin palapelin puuttuva pala loksahti paikoilleen - se oli niin loogista ja klaaraa.
Mutta jotkut, jotka eivät halua yksinkertaisia vastauksia, vaan jotakin salaliitto ja scifi-juttuja sun muita KGB tmv., he eivät hyväksy yksinnkertaisuutta.

Poliisi teki oikean ratkaisun, mutta aika on mennyt jo ohi. Mutta emmehän mekään tuomitse tai syytä - mehän vain "hyväksymme" tosiasiat, tai miten on?

Äänestä
  • Loksahti varmaan iltapäivälehtien puppu, nielitte sen pureksimatta, hyväksyitte muitta miutkitta syylliseksi huolimatta siitä että ei ollut eikä ole mitään todisteita tälläisestä.
    Oletteko eri mieltä, sisarukset ja vaimot mukaan lukien?
    Jos niin on, voimnette kertoa niitä todisteita.

    Eri juttu on, jos tämä on teille pelkän uskon asia...

    Äänestä

  • Juuri näin. Ja ihmettelen tätä N Gustafssonin puolustajien kykyä nähdä asia niin sinisilmäisesti. Kun kokonaisuutta katsoo, tuntuu todella loogiselta, että tekijä oli jo oikeuden edessä. Varsinkin kun ei katso asiaa syyttäjä/puolustaja- kannalta.

    Äänestä

  • James Finlayson kirjoitti:

    Loksahti varmaan iltapäivälehtien puppu, nielitte sen pureksimatta, hyväksyitte muitta miutkitta syylliseksi huolimatta siitä että ei ollut eikä ole mitään todisteita tälläisestä.
    Oletteko eri mieltä, sisarukset ja vaimot mukaan lukien?
    Jos niin on, voimnette kertoa niitä todisteita.

    Eri juttu on, jos tämä on teille pelkän uskon asia...

    Jos olisivat poliisit vain luottaneet silloin omiin kutkutuksiinsa, niin juttu olisi jo selvinnyt.
    Ja turha sinun on minulle tulla sanomaan, mihin minä uskon ja mikä minut sai vakuuttuneeksi, en ole ennenkään mihinkään päivälehtiin luottanut. Työni on sellaista, että harva se aamu lehdistä saa lukea, missä milloinkin olemme aikamme viettäneet, eikä se asiakulku mene sinnepäinkään, vaan totuus on tuolla jossakin.
    Ja olihan niitä todisteita, mutta kuka otti ne milläkin tavoin, minä kallistuin paljolti siihen tapaan kuin rehti suomalainen poliisikin.
    Deduktiivisella päättelyllä ihan itse olen tullut tähän johtopäätökseen, että yhden "uhrin" on oltava tekijä.

    Äänestä

  • tapetilla... kirjoitti:

    Juuri näin. Ja ihmettelen tätä N Gustafssonin puolustajien kykyä nähdä asia niin sinisilmäisesti. Kun kokonaisuutta katsoo, tuntuu todella loogiselta, että tekijä oli jo oikeuden edessä. Varsinkin kun ei katso asiaa syyttäjä/puolustaja- kannalta.

    kun katsoo silmät kiinni. Niin näkeen mitä omasta päästä lähtee.

    Nussi lampaita, että saat paineesi kuntoon.

    Äänestä

  • vammojen oikeellisuutta kirjoitti:

    Jos olisivat poliisit vain luottaneet silloin omiin kutkutuksiinsa, niin juttu olisi jo selvinnyt.
    Ja turha sinun on minulle tulla sanomaan, mihin minä uskon ja mikä minut sai vakuuttuneeksi, en ole ennenkään mihinkään päivälehtiin luottanut. Työni on sellaista, että harva se aamu lehdistä saa lukea, missä milloinkin olemme aikamme viettäneet, eikä se asiakulku mene sinnepäinkään, vaan totuus on tuolla jossakin.
    Ja olihan niitä todisteita, mutta kuka otti ne milläkin tavoin, minä kallistuin paljolti siihen tapaan kuin rehti suomalainen poliisikin.
    Deduktiivisella päättelyllä ihan itse olen tullut tähän johtopäätökseen, että yhden "uhrin" on oltava tekijä.

    Pysty esittämään yhtään todisteista joilla leveilet....rehellinen suomalainen poliisi, hahahaaaaa.....vrt Tuomisen tunnustuspuhe, paskat.

    Äänestä

  • --- kirjoitti:

    tännekin saa kirjoitella!
    Laittakaa nyt ne suljettujen osastojen kansliat lukkoon tai antakaa vähän vahvempaa lääkitystä.
    Mitä lie, entisiä kansakoulun opettajia, kun noin ovat sekaisin, että ihan katkoviivatuttaa vieläkin. Vai ovatkoperäti niiden lapsia, lorahtanut aamuvirtsaa sekaan, kun poikaa on tehty, no, se selittäiskin kaiken.
    Huh huh!

    Äänestä

  • Töttörrööö kirjoitti:

    kun katsoo silmät kiinni. Niin näkeen mitä omasta päästä lähtee.

    Nussi lampaita, että saat paineesi kuntoon.

    Vai oletko niitä Imatralaisia?

    Äänestä

Riittää siis se että " poliisi ei tee virheitä " ja että " syyllisyyden puolesta kirjoittavat ovat maltillisempia "

Kumpikaan väite ei pidä paikkaansa.

Onko olemassa mitään, niin yhtään mitään osoitusta NG n syyllisydestä?

Kerro jos on, mutta pelkäämpä että vaikenet.

Mikä muuten olisi 100% näyttö ulkopuolisesta? Syyllinen kiinnikö?

Nytkin osoitettiin todistajalausunnoin että ainakin yksi ellei kaksi ulkopuolista oli:

Rantaanmenijä ja kello kuuden mies, elleivät olleet samat.

Äänestä

Enintä osaa Suomalaisista ei kiinnosta enää koko asia. On vain muutamia joilla "epilys jäi" sitäkin innokkaampia.

Äänestä
  • Bodomilla.
    Itse teossa ei ketään nähty,
    oliko teltalla edes hahmoa lienee kyseenalaista saati että olisi tekijä.
    Turha pyytää yhtä yksittäistä seikkaa joita olisivat murha-ase sormenjälkineen tai tunnustus todenmukaisine kertomuksineen.
    Kyse oli kokonaisuudesta.
    Ennae , aikana ja jälkeen surmien.
    No, eiköhän se siitä.

    Äänestä

  • vilisi kirjoitti:

    Bodomilla.

    kysymys enneunesta...on kovin helppoa ohittaa näköjään esim Kivilahden silminnäkijälausunto ja pysyä vain lujana uskossaa, vaikkei mitään pohjaa olekaan, paitsi se " kokonaisuus"
    Mistä se muuten koostuu?

    Äänestä

  • James Finlayson kirjoitti:

    kysymys enneunesta...on kovin helppoa ohittaa näköjään esim Kivilahden silminnäkijälausunto ja pysyä vain lujana uskossaa, vaikkei mitään pohjaa olekaan, paitsi se " kokonaisuus"
    Mistä se muuten koostuu?

    miehen kello kuusi rivakasti(hyväkunmtoinen) kävelevän niityllä .
    So what.
    Suomen parthaat rikostutkijat selvittivät kokonaisuudenm ja syytekynnys ylittyi.
    näyttöä on vaikea saada noin vanhassa asiassa.

    Äänestä

  • näki kirjoitti:

    Bongarit ja Kivilahti näkivät tuntemattomaksi jääneen miehen, bongarit jopa teltalla. Se on kaikkea muuta kuin "so what", juttu.

    Rikostutkijat selvittelivät valtavan mediakohun pyörteissä, syyttäjällä olisi kaiken farssin jälkeen vaikea tehdä syyttämättäjättämispäätös ja näin mitätöidä poliisin työ ja saattaa tutkijat naurunalaisiksi.
    Siitä, ylittyikö syytekynnys kertoo hyvin Nilsin saamat valtavat korvauksen yhteiskunnalta.

    Koska näyttöä on vaikea saada vanhassa tapauksessa, pitäisi poliisilla olla ammattitaitoa arvioida milloin Suomen kansalaista lähdetään polttamaan tuollaisessa kiirastulessa jos näyttöä ei ole.

    Äänestä

  • vilisi kirjoitti:

    Bodomilla.
    Itse teossa ei ketään nähty,
    oliko teltalla edes hahmoa lienee kyseenalaista saati että olisi tekijä.
    Turha pyytää yhtä yksittäistä seikkaa joita olisivat murha-ase sormenjälkineen tai tunnustus todenmukaisine kertomuksineen.
    Kyse oli kokonaisuudesta.
    Ennae , aikana ja jälkeen surmien.
    No, eiköhän se siitä.

    Olipa harvinaisen vaikeaselkoinen viesti, ei oikein edes saa selvää mitä mieltä ollaan.

    Mutt totta on että Bodomilla vilisi väkeä, vaikka nykytutkijoiden mukaan siellä ei pitänyt olla ketään ja heillä oli tarkoitus todistaa että kukaan muu kuin Nils ei voinut olla tekojen takia. Aivan oikeassa olet siinä että väkeä oli vaikka kuinka, joten on enemmän kuin todennäköistä että kuka hyvänsä voi olla murhien takana.

    Ketään ei nähty itse teossa, yleensäkin murhamiehet ovat tuossa suhteessa vaatimattomia ja pitävät mielellään matalaa profiilia. Pyrkivät pysymään taka-alalla, eivätkä jätä käyntikorttia tai muuta vastaavaa.
    Se, että murhaajaa ei nähty itse teossa ei liene Suomen eikä maailman rikoshistoriassa ennenkuulumatonta? Eiköhän se ole ennemmin sääntö kuin poikkeus että tuollaista ei tehdä suurten katsojajoukkojen seuratessa.

    Jaa että kello kuuden miehen olemassaolo olisi kyseenalainen? Vuosina 1960 ja 2005 kertoivat bongarit ja Kivilahti samanlaisen tarinan, joita tähän mennessä ei kukaan ole asettanut kyseenalaiseksi. Niin samanlaisia ne olivat eri vuosina.
    Eli kelo kuuden mies on yksi asia joka on Bodomissa varmaa.

    Kyse siis kokonaisuudesta?
    Mosaiikkiteoria onkin huima eistysaskel suomalaisessa rikostutkinnassa. Enää ei nyhrätä sormenjälkien, DNA tunnisteiden tai muiden hiustenhalkomisten kanssa. Ei tarvita rikospaikkatutkimusta eikä mitään todisteita eikä näyttöjä.
    Rakennetaan vain jonkinlainen kliseinen ja kulissinomainen fantasiatarina, jota tarkkaillaan kaukaa kokonaisuutena. Ja jos ei se syyllinen vielä näytä Nisseltä, niin mennään tarkkailemaan vielä kauenpaa.

    Äänestä

  • koppa kaljaa kirjoitti:

    Bongarit ja Kivilahti näkivät tuntemattomaksi jääneen miehen, bongarit jopa teltalla. Se on kaikkea muuta kuin "so what", juttu.

    Rikostutkijat selvittelivät valtavan mediakohun pyörteissä, syyttäjällä olisi kaiken farssin jälkeen vaikea tehdä syyttämättäjättämispäätös ja näin mitätöidä poliisin työ ja saattaa tutkijat naurunalaisiksi.
    Siitä, ylittyikö syytekynnys kertoo hyvin Nilsin saamat valtavat korvauksen yhteiskunnalta.

    Koska näyttöä on vaikea saada vanhassa tapauksessa, pitäisi poliisilla olla ammattitaitoa arvioida milloin Suomen kansalaista lähdetään polttamaan tuollaisessa kiirastulessa jos näyttöä ei ole.

    syytön tuolla näytöllä.
    Kaikki aineisto ei ollut mukana. Jotain voi vielä tulla essiin.
    Nisse vaati valtavat 137000e sai vähemmän valtavat ilman oikeudenkäyntiä 46000e.
    Tyytyi siihen ,miksi ,syytön ois voimut saada enemmän,
    oisko oikeudenkäynti ollut sittenkin kiusallinen "repostelu".
    Miksi Nissen tapana on ollut aukoa suutaan nimenomaan naisille vuosien varrella?

    Äänestä

  • arvioi kirjoitti:

    Jos joku on rikkonut lakia ja piilottanut tutkimusaineistoa, niin oikeudenkäynti voidaan mitätöidä ja uudet tutkimukset käynnistää. Eli sinun olisi kiireen vilkkaan kerrottava tietosi kihlakunnan syyttäjän virastoon ja oikeuskanselirille. Sinustahan tulisi Suomen sankari, totuuden pelsataja.

    Kaikki aineisto ei ollut mukana, niinkö?
    Tuohan olikin uutta. Varmaan hyvin, hyvin salaista tietoa.

    Totta hiivatissa jotain voi tulla vielä esiin, murhaajaehdokkaitahan on ollut aikojen saatossa ties kuinka paljon.

    oikeudenkäynti tosiaa oli enemmän kuin kiusallinen repostelu, se oli farssi. Onneksi Suomi on oikeusvaltio ja oikeutetusti korvasi syytteessä olleelle järjestelmän tekemän valtavan mokan rahalla.

    Nilsin "tapa aukoa suutaan" on juuri niitä pahantahtoisia huhuja joihin akkamaiset juoruämmät lähinnä lankeaa. Niistä ei ole minkään valtakunnan näyttöä missään, oikeus ei edes käsitellyt sellaisia vaan ovat lähinnä näillä keskustelupalstoilla levinneitä paskanpuhumisia. Mummon kummin kaiman serkkupojan vävyn pikkuveli kun oli kuullut että tädin mies oli jostain lukenut tai oliko se kuullut jotain sen suuntaista.

    Jotkut ilmeisesti, kuten tässä, niitä sitten levittelevät totena. Akkamaista.

    Äänestä

  • koppa kaljaa kirjoitti:

    Olipa harvinaisen vaikeaselkoinen viesti, ei oikein edes saa selvää mitä mieltä ollaan.

    Mutt totta on että Bodomilla vilisi väkeä, vaikka nykytutkijoiden mukaan siellä ei pitänyt olla ketään ja heillä oli tarkoitus todistaa että kukaan muu kuin Nils ei voinut olla tekojen takia. Aivan oikeassa olet siinä että väkeä oli vaikka kuinka, joten on enemmän kuin todennäköistä että kuka hyvänsä voi olla murhien takana.

    Ketään ei nähty itse teossa, yleensäkin murhamiehet ovat tuossa suhteessa vaatimattomia ja pitävät mielellään matalaa profiilia. Pyrkivät pysymään taka-alalla, eivätkä jätä käyntikorttia tai muuta vastaavaa.
    Se, että murhaajaa ei nähty itse teossa ei liene Suomen eikä maailman rikoshistoriassa ennenkuulumatonta? Eiköhän se ole ennemmin sääntö kuin poikkeus että tuollaista ei tehdä suurten katsojajoukkojen seuratessa.

    Jaa että kello kuuden miehen olemassaolo olisi kyseenalainen? Vuosina 1960 ja 2005 kertoivat bongarit ja Kivilahti samanlaisen tarinan, joita tähän mennessä ei kukaan ole asettanut kyseenalaiseksi. Niin samanlaisia ne olivat eri vuosina.
    Eli kelo kuuden mies on yksi asia joka on Bodomissa varmaa.

    Kyse siis kokonaisuudesta?
    Mosaiikkiteoria onkin huima eistysaskel suomalaisessa rikostutkinnassa. Enää ei nyhrätä sormenjälkien, DNA tunnisteiden tai muiden hiustenhalkomisten kanssa. Ei tarvita rikospaikkatutkimusta eikä mitään todisteita eikä näyttöjä.
    Rakennetaan vain jonkinlainen kliseinen ja kulissinomainen fantasiatarina, jota tarkkaillaan kaukaa kokonaisuutena. Ja jos ei se syyllinen vielä näytä Nisseltä, niin mennään tarkkailemaan vielä kauenpaa.

    Vai vilisi Bodomilla väkeä. Taidat olla jostain maalta, etkä tunne paikkoja.
    Bodomin etelärannalla on kaksi niemeä rinnakkain.
    Murhat tapahtuivat kartanolta tultaessa siinä taaimmaisessa, joka on hyvin kallioinen ja siinä on vain niemen nokassa pieni tasainen paikka, johon teltta juuri ja juuri sopii. Jos siinä nyt vilisi väkeä, niin eiköhän siitä vilinästä joku olisi poliisillekin kertonut, että näinpä muuten kolmoismurhan jne...

    Äänestä

  • naurattaa kirjoitti:

    Jos maltat katsoa tätä ketjun rakennetta, niin huomaat että tuo oli vastaukseni eräälle epämääräiselle sönkkääjälle joka tuolla yläpuolella kertoi kuinka Bodomilla vilisi väkeä.

    Ei silti, olihan lauantai iltana kalastajia, ja oliko se juuri lauantai-iltana kun kioskimies kävi mesoamassa jolloin väkeä oli ollut, Nilsin kertoman mukaan yhdeksän jälkeen väkeä lähti pois. Aamusta heti bongarit sun muut, todistajia pyöri noin aamua yhdeksästä alkaen. Joten mikään ei estä sitä ettei myös yön aikana kulkijoita olisi ollut.

    puolen kilsan säteellä pyykkäri, hahmo teltalla, hahmo raggaruddenilla, wagner pappa ja kesy lokki, kolit, amerikanseurue, agentti, muurahaiskenraali, bongarit, ufot, neljä telttailijaa, oman kylän mopopoika, podedatyypit, kioskimes eukkoineen, nuoripari, liuta kakaroita jne...

    Äänestä

  • olihan siellä kirjoitti:

    saga e, pirjo pentti, arska, OK:n kalakaverit..

    Äänestä

  • -konsta kirjoitti:

    Jos joku on rikkonut lakia ja piilottanut tutkimusaineistoa, niin oikeudenkäynti voidaan mitätöidä ja uudet tutkimukset käynnistää. Eli sinun olisi kiireen vilkkaan kerrottava tietosi kihlakunnan syyttäjän virastoon ja oikeuskanselirille. Sinustahan tulisi Suomen sankari, totuuden pelsataja.

    Kuka tässä on lakia rikkonut, voi helvata! Eiköhän se oikeudenkäynti ne raamit täyttänyt mitä Suomalaiseen oikeusjärjestelmään kuuluu, syytetyn oikeusturvan takaamiseksi, varsinkin näin poikekkeuksellisen vanhassa jutussa, siitä ei niin vaan raavita ehdotonta näyttöä. Mutta olisiko sitten jätettävä tälläiset vanhat jutut tutkimatta? Ei minun mielestäni ainakaan, se on sitten eri asia miten oikeudessa käy. Tutkijat tekivät niin hyvää työtä kuin näillä eväillä oli mahdollista, ja vaikka toteen-näyttö jäi monilta osiltaan viittä vaille mikä olikin ymmärrettävää, minulle riittää kyllä näytöksi tämä tutkinta siitä, kuka murhasi nämä kolme nuorta. Pojat hoiti hommansa niin hyvin kuin pystyivät,tämän pitemmälle ei eväät tällä kertaa riittäneet. Mutta hyvä,että edes yritetään.

    Äänestä

  • naurattaa kirjoitti:

    Vai vilisi Bodomilla väkeä. Taidat olla jostain maalta, etkä tunne paikkoja.
    Bodomin etelärannalla on kaksi niemeä rinnakkain.
    Murhat tapahtuivat kartanolta tultaessa siinä taaimmaisessa, joka on hyvin kallioinen ja siinä on vain niemen nokassa pieni tasainen paikka, johon teltta juuri ja juuri sopii. Jos siinä nyt vilisi väkeä, niin eiköhän siitä vilinästä joku olisi poliisillekin kertonut, että näinpä muuten kolmoismurhan jne...

    vielä kauempaa kuin maalta jos kerran väität että niemiä on vain kaksi, kyllä OK n nimi pieni tynkä on.
    Etkä tiedä telttailusta sen enempää jos kehut sitä niemennokkaa telttapaikkana.
    Itse niemeen saa mainiosti vaikka kymmenen telttaa, eikä yksikään paikka ole niin huono kuin se tuulinen niemennokka.

    Äänestä

  • koppa kaljaa kirjoitti:

    Jos maltat katsoa tätä ketjun rakennetta, niin huomaat että tuo oli vastaukseni eräälle epämääräiselle sönkkääjälle joka tuolla yläpuolella kertoi kuinka Bodomilla vilisi väkeä.

    Ei silti, olihan lauantai iltana kalastajia, ja oliko se juuri lauantai-iltana kun kioskimies kävi mesoamassa jolloin väkeä oli ollut, Nilsin kertoman mukaan yhdeksän jälkeen väkeä lähti pois. Aamusta heti bongarit sun muut, todistajia pyöri noin aamua yhdeksästä alkaen. Joten mikään ei estä sitä ettei myös yön aikana kulkijoita olisi ollut.

    riitti Bodomilla tuloillasta aamuyhteentoista mennessä parikymmentä henkeä.
    Ainoa väli josta ei tiedetä nuorenparin lähdön 2400 aikoihin - lintupojat 0300 väli.
    Siisi silloin lintupojat jo kyttäsivät Högnäsissä, MS kertomuksen mukaan.

    Äänestä

  • koppa kaljaa kirjoitti:

    Olipa harvinaisen vaikeaselkoinen viesti, ei oikein edes saa selvää mitä mieltä ollaan.

    Mutt totta on että Bodomilla vilisi väkeä, vaikka nykytutkijoiden mukaan siellä ei pitänyt olla ketään ja heillä oli tarkoitus todistaa että kukaan muu kuin Nils ei voinut olla tekojen takia. Aivan oikeassa olet siinä että väkeä oli vaikka kuinka, joten on enemmän kuin todennäköistä että kuka hyvänsä voi olla murhien takana.

    Ketään ei nähty itse teossa, yleensäkin murhamiehet ovat tuossa suhteessa vaatimattomia ja pitävät mielellään matalaa profiilia. Pyrkivät pysymään taka-alalla, eivätkä jätä käyntikorttia tai muuta vastaavaa.
    Se, että murhaajaa ei nähty itse teossa ei liene Suomen eikä maailman rikoshistoriassa ennenkuulumatonta? Eiköhän se ole ennemmin sääntö kuin poikkeus että tuollaista ei tehdä suurten katsojajoukkojen seuratessa.

    Jaa että kello kuuden miehen olemassaolo olisi kyseenalainen? Vuosina 1960 ja 2005 kertoivat bongarit ja Kivilahti samanlaisen tarinan, joita tähän mennessä ei kukaan ole asettanut kyseenalaiseksi. Niin samanlaisia ne olivat eri vuosina.
    Eli kelo kuuden mies on yksi asia joka on Bodomissa varmaa.

    Kyse siis kokonaisuudesta?
    Mosaiikkiteoria onkin huima eistysaskel suomalaisessa rikostutkinnassa. Enää ei nyhrätä sormenjälkien, DNA tunnisteiden tai muiden hiustenhalkomisten kanssa. Ei tarvita rikospaikkatutkimusta eikä mitään todisteita eikä näyttöjä.
    Rakennetaan vain jonkinlainen kliseinen ja kulissinomainen fantasiatarina, jota tarkkaillaan kaukaa kokonaisuutena. Ja jos ei se syyllinen vielä näytä Nisseltä, niin mennään tarkkailemaan vielä kauenpaa.

    Eiköhän tuo ollut tämä äskeinen syytetty.

    Äänestä

  • aasdfaf kirjoitti:

    kuvitella kello kuuden miehen vaikka miutsiksesi, mutta Gustafsson hän ei ollut.
    Silminnäkijän kuvaus ei muistuttanut lainkaan NG tä, sitäpaitsi mitä hän siellä olisi kävellyt, ilman kantamuksia.
    Naurettavaa. No, ehkä haluat uskoa kuitenkin.

    Äänestä

  • ei laiteta.. kirjoitti:

    Kuka tässä on lakia rikkonut, voi helvata! Eiköhän se oikeudenkäynti ne raamit täyttänyt mitä Suomalaiseen oikeusjärjestelmään kuuluu, syytetyn oikeusturvan takaamiseksi, varsinkin näin poikekkeuksellisen vanhassa jutussa, siitä ei niin vaan raavita ehdotonta näyttöä. Mutta olisiko sitten jätettävä tälläiset vanhat jutut tutkimatta? Ei minun mielestäni ainakaan, se on sitten eri asia miten oikeudessa käy. Tutkijat tekivät niin hyvää työtä kuin näillä eväillä oli mahdollista, ja vaikka toteen-näyttö jäi monilta osiltaan viittä vaille mikä olikin ymmärrettävää, minulle riittää kyllä näytöksi tämä tutkinta siitä, kuka murhasi nämä kolme nuorta. Pojat hoiti hommansa niin hyvin kuin pystyivät,tämän pitemmälle ei eväät tällä kertaa riittäneet. Mutta hyvä,että edes yritetään.

    Ei vanhoja juttuja tietenkään tarvitse jättää tutkimatta, mutta jos tutkijat ovat ammattimiehiä heillä täytyy olla ymmärrys siitä milloin tutkintaa ei kannata viedä syyttäjälle. Siihen heillä on myös velvollisuus.
    On raavittava sitä ehdotonta näyttöä, jos se ei onnistu niin yksityistä kansalaista ei pidä lähteä riepottelemaan kuten Nilsiä lähdettiin kuin kokeeksi repimään.
    Tosin siitä mokasta yhteiskunta oikeutetusti antoi reippaan rahallisen korvauksen.

    Toteennäyttö ei jäänyt "viittä vaille" vaan se jäi täysin nollille, mitään syytekohtaa ei pystytty näyttämään toteen. Se ei todellakaan ole ymmärrettävää että kuin kokeeksi hutaistaan joku syytettyjen penkille ja sitten katsotaan miten käy.

    "Pojat" hoiti hommansa harvinaisen ammattitaidottomasti.

    Äänestä

  • koppa kaljaa kirjoitti:

    Kaikki aineisto ei ollut mukana, niinkö?
    Tuohan olikin uutta. Varmaan hyvin, hyvin salaista tietoa.

    Totta hiivatissa jotain voi tulla vielä esiin, murhaajaehdokkaitahan on ollut aikojen saatossa ties kuinka paljon.

    oikeudenkäynti tosiaa oli enemmän kuin kiusallinen repostelu, se oli farssi. Onneksi Suomi on oikeusvaltio ja oikeutetusti korvasi syytteessä olleelle järjestelmän tekemän valtavan mokan rahalla.

    Nilsin "tapa aukoa suutaan" on juuri niitä pahantahtoisia huhuja joihin akkamaiset juoruämmät lähinnä lankeaa. Niistä ei ole minkään valtakunnan näyttöä missään, oikeus ei edes käsitellyt sellaisia vaan ovat lähinnä näillä keskustelupalstoilla levinneitä paskanpuhumisia. Mummon kummin kaiman serkkupojan vävyn pikkuveli kun oli kuullut että tädin mies oli jostain lukenut tai oliko se kuullut jotain sen suuntaista.

    Jotkut ilmeisesti, kuten tässä, niitä sitten levittelevät totena. Akkamaista.

    Nilsin "tapa aukoa suutaan" on juuri niitä pahantahtoisia huhuja joihin akkamaiset juoruämmät lähinnä lankeaa. Niistä ei ole minkään valtakunnan näyttöä missään
    ................

    Kyllä hänen tapansa aukoa suutaan kävi karmeasti ilmi niistä kuulusteluvideoista.
    Käy katsomassa ne, ja räävi sitten päätäsi...

    Äänestä

  • aasdfaf kirjoitti:

    Eiköhän tuo ollut tämä äskeinen syytetty.

    AIka hienoa päättelyä. Salonen kertoi, että heidän paikalle saapumisensa pelasti Gussen hengen, ja Kivilahti, että "ei se Gustafsson ollut". Ja 45 vuoden päästä mies sitten tunnistetaan Nisseksi?

    Äänestä

ostetaan virka-apuna usasta - maksajat löytyy varmasti.. ja jos ei toimi niin pyydetään bauerin jaakkoo ratkasemaan syyllisyys!

Äänestä

Samaa mieltä. Oikeudenkäynnin tulos oli farssi.

Äänestä
  • oli se että koko oikeutta lähdettiin käymään, syyttämään koko miestä ilman mitään näyttöä.
    Se ei ole farssi jos oikeus ei ilman näyttöä voi muuhun päätyä kuin päätyi.

    Äänestä

  • James Finlayson kirjoitti:

    oli se että koko oikeutta lähdettiin käymään, syyttämään koko miestä ilman mitään näyttöä.
    Se ei ole farssi jos oikeus ei ilman näyttöä voi muuhun päätyä kuin päätyi.

    jeesus sinäkin olet? Vakuuttunut olet NG:n syyttömyydesta? Sä hei olet tyhmä.

    Äänestä

  • ihme kirjoitti:

    jeesus sinäkin olet? Vakuuttunut olet NG:n syyttömyydesta? Sä hei olet tyhmä.

    olet itse...elllet sitten pysty esittämään YHTÄÄN todistetta NG n syyllisyydestä?

    No, anna tulla, toistaiseksi idiootti...

    Äänestä

"Vaikka poliisia haukutaan, en millään usko, että syytettä nostetaan näin pitkän ajan kuluttua ihan muuten vaan. "
- Kuulehan kansalainen, ei sinun tarvitse olla tässä uskosi varassa. Voit itse lukea syytteen nostamisen perusteet ja arvioida oliko kyse "muuten vaan nostamisesta". Lähes tulkoon kaikki oikeustieteestä mitään ymmärtävät totesivat heti perusteet luettuaan, että tuomiota ei tule. Joukossa oli muutama poliisin lakeijakin, esim. Hannes Markkula. Sen sijaan, että oltaisiin todettu poliisin ja syyttäjän olleen pahasti hakoteillä, alkoikin ennen näkemätön todisteiden kehittäminen omissa mielissä. Kirjoittamasi tuntuu henkivän juuri tätä, "kyllä poliisi varmasti tiesi sen syylliseksi". Haloo, jos tiesivät, niin sen tiedon perusteet pitää olla esitutkintapaketissa. - Mutta kuin mitään ei ollut, niin vedä siitä johtopäätökset!

"Lähinnä ne, jotka arvelevat hänen olleen syyllinen, pohdiskelut ovat kokolailla maltillisia, mutta niiden jotka puolustavat ote on hyökkäävä"

- Ihan hyvä jos oikeusmurhan yrittäminen aiheuttaa voimakkaita reaktioita. Oletko huomannut, että syyllisyyden puolesta kirjoittavilla ei ole mitään todisteita, jollei sellaiseksi lasketa jotain "4 meni metsään, 1 jäi henkiin", "miksi yksi jätettiin muka henkiin" tai "ulkopuolinen ei olisi varastanut kenkiä" lauseita, joilla ei ole mitään todistusarvoa, tai eivät edes anna aihetta epäilyyn.

Äänestä
  • Oletko huomannut, että syyllisyyden puolesta kirjoittavilla ei ole mitään todisteita
    ::::::::::::::::::::::::::::::::::

    Minkälaisia todisteita on esittää ulkopuolisesta murhaajasta kirjoittavilla?
    Vastaus: ei minkäänlaisia. Ei siis ole olemassa pienintäkään kiistatonta todistajaa ulkopuolisesta murhaajasta, ei siis kerrassaan mitään...
    Jos ulkopuolisesta murhaajasta olisi olemassa edes yksi täysin kiistaton todiste, kukaan ei vaivautuisi asiasta enää pätkääkään kiinnostumaan.
    Asia vain sattuu nyt olemaan niin ikävästi, tuota noin... että repikää siitä.

    Äänestä

  • --- kirjoitti:

    Oletko huomannut, että syyllisyyden puolesta kirjoittavilla ei ole mitään todisteita

    Miten ihmeessä se että ei ole ehkä todisteita ulkopuolisesta tekijästä vaikuttaa siihen onko NG syyllinen vai ei?
    Ei mitenkäään, tyhmimmät eivät sitä vain osaa käsittää.
    Helppoa ottaa se syylliseksi joka sattuu olemaan paikalla.
    Pellet.

    Äänestä

  • --- kirjoitti:

    Oletko huomannut, että syyllisyyden puolesta kirjoittavilla ei ole mitään todisteita
    ::::::::::::::::::::::::::::::::::

    Minkälaisia todisteita on esittää ulkopuolisesta murhaajasta kirjoittavilla?
    Vastaus: ei minkäänlaisia. Ei siis ole olemassa pienintäkään kiistatonta todistajaa ulkopuolisesta murhaajasta, ei siis kerrassaan mitään...
    Jos ulkopuolisesta murhaajasta olisi olemassa edes yksi täysin kiistaton todiste, kukaan ei vaivautuisi asiasta enää pätkääkään kiinnostumaan.
    Asia vain sattuu nyt olemaan niin ikävästi, tuota noin... että repikää siitä.

    Nytkö sitten ratkeavat lukuisat pimeät murhat? Jos ei ole näyttöä ulkopuolisesta murhaajasta, niin otetaan lähin? Ja Kyllikki Saari siis tappoi itsensä sinne suohautaan?

    Äänestä

  • pimeitä caseja? kirjoitti:

    Nytkö sitten ratkeavat lukuisat pimeät murhat? Jos ei ole näyttöä ulkopuolisesta murhaajasta, niin otetaan lähin? Ja Kyllikki Saari siis tappoi itsensä sinne suohautaan?

    Jos Kyllikki Saari olisi telttaillut jonkun miehen kanssa, ja tämä mies olisi löydetty köllöttelemästä siitä vierestä suunnilleen loukkaantumattomana, voitaisiin tapauksia verrata.
    Mutta se siitä...

    Äänestä

  • asdgfasd kirjoitti:

    Jos Kyllikki Saari olisi telttaillut jonkun miehen kanssa, ja tämä mies olisi löydetty köllöttelemästä siitä vierestä suunnilleen loukkaantumattomana, voitaisiin tapauksia verrata.
    Mutta se siitä...

    Siis jos tällä Kyllikki Saaren vieressä köllöttäneellä miehellä oli pään alueella kuusi erilaista murtumaa sekä haavoja lisäksi, eikä häntä vastaan olisi mitään näyttöä ja todistetta syyllisyydestä.
    Siitä huolimatta hän olisi automaattisesti syyllinen?

    Helpoksi menisi rikostutkinta.

    No, se siitä...

    Kyllä kyllä, konsta: Gustafsson oli niistä neljästä kaikkein pahimmin loukkaantunut.
    Häntä oli ehdottomasti ruhjottu kivellä eniten, häntä oli puukotettu raivokkaimmin - jopa korvakäytävän kautta aina tasapainokeskukseen asti, ohittipa yksi puukonsisku silmämunansakin millin päästä.
    Kuolleet uhrit pääsivät paaljonkin vähemmällä, oikeastaa pelkällä säikähdyksellä Gustafssoniin verrattuna.
    Tosiasiassa Bodomin murhatapauksessa ei muita uhreja ollutkaan, kuin tämä Gustafsson ja syöpään menehtynyt Jorma Palo...

    Äänestä

  • dfaaafgad kirjoitti:

    ovat kaikki Bodomin saastuttamat,
    ikävä, ikävä asia tämä on.
    sais jo selvitä§

    Äänestä

  • dfaaafgad kirjoitti:

    Kyllä kyllä, konsta: Gustafsson oli niistä neljästä kaikkein pahimmin loukkaantunut.
    Häntä oli ehdottomasti ruhjottu kivellä eniten, häntä oli puukotettu raivokkaimmin - jopa korvakäytävän kautta aina tasapainokeskukseen asti, ohittipa yksi puukonsisku silmämunansakin millin päästä.
    Kuolleet uhrit pääsivät paaljonkin vähemmällä, oikeastaa pelkällä säikähdyksellä Gustafssoniin verrattuna.
    Tosiasiassa Bodomin murhatapauksessa ei muita uhreja ollutkaan, kuin tämä Gustafsson ja syöpään menehtynyt Jorma Palo...

    Heh, siellä taaskin käämit palaa ja ohimosuonet pullistuu.

    Eli asiaa ei viestissä nimeksikään eikä yritystäkään kumota faktoja. Ainoastaan pikkulapsen omaista kiukuttelua, väsynyttä ja turhautunutta kun ei ole mitään asiaa.

    Äänestä

  • koppa kaljaa kirjoitti:

    Heh, siellä taaskin käämit palaa ja ohimosuonet pullistuu.

    Eli asiaa ei viestissä nimeksikään eikä yritystäkään kumota faktoja. Ainoastaan pikkulapsen omaista kiukuttelua, väsynyttä ja turhautunutta kun ei ole mitään asiaa.

    jo, että väsy jo, konsta. Mikä saa sinut vieläkin pukamiasi hieromaan? Miksi et uuden nimimerkkisi mukaan huilaa ja ota koppaa kaljaa - järjestä vaikka omat "voitonjuhlasi" Gustafssonin kunniaksi!

    Äänestä

  • adrdta kirjoitti:

    Ei siis vieläkään ole mitään sanottavaa Bodomin tienoilta? Eli argumentit loppuu, mutta lapsen kiukuttelu senkun vain jatkuu!

    Äänestä

  • --- kirjoitti:

    Oletko huomannut, että syyllisyyden puolesta kirjoittavilla ei ole mitään todisteita
    ::::::::::::::::::::::::::::::::::

    Minkälaisia todisteita on esittää ulkopuolisesta murhaajasta kirjoittavilla?
    Vastaus: ei minkäänlaisia. Ei siis ole olemassa pienintäkään kiistatonta todistajaa ulkopuolisesta murhaajasta, ei siis kerrassaan mitään...
    Jos ulkopuolisesta murhaajasta olisi olemassa edes yksi täysin kiistaton todiste, kukaan ei vaivautuisi asiasta enää pätkääkään kiinnostumaan.
    Asia vain sattuu nyt olemaan niin ikävästi, tuota noin... että repikää siitä.

    Kyllä sillä seudulla liikkui aikamoinen väkimäärä. Satoja ihmisiä jäi saartorenkaaseen, ja 87 etsintäkuulutettua saatiin kiinni! Tämä ei todista sen paremmin G:n syyttömyyttä kuin syyllisyyttäkään, mutta olisiko jo aika nykynuortenkin uskoa, että tekijä saattoi olla myös ulkopuolinen. Espoonkin metsissä asusteli paljon esimerkiksi sodan jäljiltä vinksahtanutta 'liekkimajaporukkaa'. Moni täällä vain vänkää edelleen jääräpäisesti, että koko seutu oli lähes autio, joten ainoan henkiinjääneen oli pakko olla syyllinen.

    Ottakaapa rauhallisesti, juttu ei ole vielä ratkennut! Ainoa mikä tiedetään varmasti, on se että pari vuotta sitten oikeudessa esitetty näyttö ei riittänyt osoittamaan G:a syylliseksi. Kaikki mahdollisuudet ovat vielä avoinna. Asian pohdintaa olisikin mielenkiintoisinta jatkaa niiden kanssa, jotka pystyvät kiihkottomasti käymään läpi tähän asti esiin tulleita tietoja, eivätkä ole 100% varmasti lyöneet kantaansa lukkoon suuntaan tai toiseen.

    Lähde: http://www.bodomjarvi.com/index.php?id=9 :

    "...Yöllä pannaan toimeen suurratsia. Ratsia oli suurin mitä Etelä-Suomessa oli koskaan järjestetty. Maanantai-iltaan mennessä oltiin saatu suljetuksi ns. Kilon motti... Mahdollisen tekijän uskottiin olevan sen sisäpuolella. Etsijöiden ketjut olivat kuitenkin liian harvoja ja tuonaikainen Espoo tarjosi paljon paikkoja piileskelyyn. Yöhön mennessä motti jouduttiin purkamaan ilman toivottua tulosta. 87 muuta etsintäkuulutettua kylläkin saatiin kiinni, joukossa taposta etsitty Unto Kalervo Järnström."

    Äänestä

  • koppa kaljaa kirjoitti:

    Ei siis vieläkään ole mitään sanottavaa Bodomin tienoilta? Eli argumentit loppuu, mutta lapsen kiukuttelu senkun vain jatkuu!

    Enhän minä sinun kiukutteluasi pysty lopettamaan. Käänny äitisi puoleen ja pyydä häneltä jotain voidetta pukamiisi, niin kenties olosi helpottuu.
    Itse Bodom-juttuunhan sinulla ei koskaan ole mitään annettavaa ollutkaan, joten turhaan sitä itseltäsi odotat - minunko pitäisi sinua siinä ryhtyä opettamaan, tolvana?
    Darwinin lakien mukaan kuulut onneksi siihen ihmistyyppiin, joka kuolee ennen pitkää typeryyteensä, eikä haise täällä ihmisten vastuksena toivottoman pitkäikäisenä...

    Äänestä

  • adfgasdf kirjoitti:

    Heh! Siellä on ressukalla paukut tosi vähänä Bodomin suhteen!

    Syntyy mielikuva että sulla reppanalla ohimosuonet pullistuu, hiki virtaa ja näpit tutisee kun jotain pitäisi pystyä vastaamaan mutta kun et osaa sanoa mitään. Siksi täytyy sinun ääliöparan jatkaa kiukuttelua ilman asiaa. Voimatonta kiukuttelua.

    Voi voi...

    Äänestä

  • 87 etsintäkuulutettua kirjoitti:

    Kyllä sillä seudulla liikkui aikamoinen väkimäärä. Satoja ihmisiä jäi saartorenkaaseen, ja 87 etsintäkuulutettua saatiin kiinni! Tämä ei todista sen paremmin G:n syyttömyyttä kuin syyllisyyttäkään, mutta olisiko jo aika nykynuortenkin uskoa, että tekijä saattoi olla myös ulkopuolinen. Espoonkin metsissä asusteli paljon esimerkiksi sodan jäljiltä vinksahtanutta 'liekkimajaporukkaa'. Moni täällä vain vänkää edelleen jääräpäisesti, että koko seutu oli lähes autio, joten ainoan henkiinjääneen oli pakko olla syyllinen.

    Ottakaapa rauhallisesti, juttu ei ole vielä ratkennut! Ainoa mikä tiedetään varmasti, on se että pari vuotta sitten oikeudessa esitetty näyttö ei riittänyt osoittamaan G:a syylliseksi. Kaikki mahdollisuudet ovat vielä avoinna. Asian pohdintaa olisikin mielenkiintoisinta jatkaa niiden kanssa, jotka pystyvät kiihkottomasti käymään läpi tähän asti esiin tulleita tietoja, eivätkä ole 100% varmasti lyöneet kantaansa lukkoon suuntaan tai toiseen.

    Lähde: http://www.bodomjarvi.com/index.php?id=9 :

    "...Yöllä pannaan toimeen suurratsia. Ratsia oli suurin mitä Etelä-Suomessa oli koskaan järjestetty. Maanantai-iltaan mennessä oltiin saatu suljetuksi ns. Kilon motti... Mahdollisen tekijän uskottiin olevan sen sisäpuolella. Etsijöiden ketjut olivat kuitenkin liian harvoja ja tuonaikainen Espoo tarjosi paljon paikkoja piileskelyyn. Yöhön mennessä motti jouduttiin purkamaan ilman toivottua tulosta. 87 muuta etsintäkuulutettua kylläkin saatiin kiinni, joukossa taposta etsitty Unto Kalervo Järnström."

    Olen samaa mieltä siitä, että juttu ei selvinnyt vielä. On vahvoja perusteluja sille näkemykselle, että tekijä ei ole NG. Toisaalta on olemassa mahdollisuus, että tekijä on ulkopuolinen, kuten oikeuden päätöksessä todettiin. Oikeastaan mitään viitteitäkään NG:n syyllisyyden suuntaan ei ilmennyt. Joka uskoo tietävänsä syyllisen, toimii tunteensa varassa. Epäillähän aina voi.

    Aikaisin aamulla alueella on nähty mieshenkilö, joka ei ulkomuodoltaan muistuta lainkaan NG:tä. Kivilahden mukaan tuo aamun mies ei voinut olla NG. Oikeastaan hänen vastakohtansa. Vaaleanruskeatukkainen ja pyöreäkasvoinen, keskimittainen. NG oli tuohon aikaan pitkä, hoikka, tumma ja tummatukkainen. Ei sovi siihen osaan. Eipä ole mies ilmoittautunut. Siis paikalla on todennäköisesti juuri sopivaan aikaan ollut toistaiseksi tuntematon mies, joka ei ole lainkaan NG:n näköinen. Jos oletetaan tuo mies murhaajaksi, niin ei hän suinkaan välttämättä mennyt Espoon metsiin piileskelemään, vaan hän palasi jatkamaan normaalia elämää tavallisten ihmisten joukossa. Ei häntä välttämättä kukaan epäillyt tekijäksi - tai jos epäili, niin mitään todisteita ei ole hänen syyllisyydestään. Voidaan siitä päätellä, että kysymyksessä on älykäs ja taitava henkilö, ei mikään poropeukalo. Tekijää ehkä haettiin väärästä suunnasta. Tämä on tietysti arvailua, mutta näyttää hyvin mahdolliselta, että tekijä on ulkopuolinen. Toisaalta muutakaan vaihtoehtoa ei voi sulkea pois, koska totuutta ei tiedetä toistaiseksi. Molemmat mahdollisuudet noin teoriassa ovat edelleen avoimina, ja yhtä vaikeita todistaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tapetilla kirjoitti:

Jotain hämärää tapauksessa on, kun herättää niin paljon keskustelua N Gustafssonin syyllisyyden puolesta yhä edelleen. Oikeuden päätöksestä huolimatta.
Jos olisi täydellinen näyttö ulkopuolisen henkilön paikallaolosta, tuskin syytekynnys olisi edes ylittynyt. Vaikka poliisia haukutaan, en millään usko, että syytettä nostetaan näin pitkän ajan kuluttua ihan muuten vaan.
Enkä myös usko, että kenelläkään on henkilökohtaista syytä "lynkata" Gustafssonia, mutta kieltämättä näitä juttuja lukeneena tulee mieleen että kaikki ei ole miltä näyttää ja mitä oikeus päätti.
Lähinnä ne, jotka arvelevat hänen olleen syyllinen, pohdiskelut ovat kokolailla maltillisia, mutta niiden jotka puolustavat ote on hyökkäävä. Mistä tämä johtuu? Kyllä kyllä, oikeuden päätös on luettavissa netissäkin.

Kiistaton tosiasia on se, että epäilys jäi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu