Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Orjatar 3

Kesäinen kaupunkimaisema vilisee mieletöntä vauhtia silmieni ohi Pirjon ajaessa kuin riivattuna kohti keskustaa. Auton avonaisesta ikkunasta puhaltavasta vinkasta huolimatta auringon polttavat säteet ja aamun tapahtumien nostattaman itseinho saavat minut kiemurtelemaan tuskaisena auton nahkaista penkkiä vasten. En kuitenkaan uskalla valittaa kurjasta olostani, koska se saattaisi ärsyttää raivoissaan olevaa Pirjoa entisestään ja en halua joutua enää yhtään pahempaan pulaan hänen kanssaan.

Pirjon tiuskimisesta päätellen jokainen vastaan tuleva punainen liikennevalo ja hitaasti suojatietä ylittävä mummeli on täysin minun syytäni ja minä saisin vielä oppia kuinka tottelemattomille nartuille käy. Yritän pariin otteeseen udella häneltä, mistä oikein olimmekaan myöhässä ja mitä hän odottaisi minun siellä tekevän, mutta saan vastaukseksi ainoastaan epämääräistä kiukuttelua ja hourittelua. Alan jo pikku hiljaa epäilemään, että Pirjo on mustasukkainen kauneussalongin tapahtumista, mutta sitä en ymmärrä kuinka hän saattoi jo nyt tietää rakastelustani Malaikan kanssa? Ei kai Malaika kertonut Pirjolle siitä? Sitä paitsi jos Pirjo ei kerran halunnut minun ja Malaikan rakastelevan keskenään, niin miksi hän sitten yleensä määräsi minut menemään kauneussalonkiin? Miettiessäni kauneussalongin tapahtumia en voi olla muistelematta Malaikan satiinisen ihon kosketuksen tuomaan mielihyvää ja vajoan taas syvälle omien halujeni ja pelkojeni varjostamiin mielikuviin.

Herään ajatuksistani vasta, kun vartaloni paiskautuu tiukasti turvavöitä vasten Pirjon tehdessä äkkijarrutuksen. Huomaan hänen melkein ajaneen päin punaisia valoja ja suoraan katua ylittävien ihmisten päälle.

”Ei HELVETIN Helvetin helvetti! Pirjo kiroaa ja kääntyy vihaisena minuun päin.

”Sinun viivyttelysi takia olemme näin pahasti myöhässä! Saat luvan riisuuntua jo nyt, koska en ehdi seuraamaan sinun temppuilujasi kaupassa.” Pirjo ärähtää ja alkaa repiä mekkoani auki.

”Miksi minun pitäisi riisuuntua jotain kauppaan menoa varten? Sitä paitsi olemme ihan kohta keskustassa ja siellä varmasti joku soittaa poliisille, jos näkee minut alastomana autossasi.” väitän hölmistyneenä vastaan ja se näyttää olevan viimeinen pisara, joka saa Pirjon raivon kiehumaan yli äyräitten.

”Jumalauta sinä vaikka TANSSIT NAKUNA Presidentin linnan edessä, jos minä niin KÄSKEN! ONKO SELVÄ ORJA!!!” Pirjo huutaa suoraa huutoa ja repii raivoisasti hiuksiani. Yllättävä kipu saa silmäni taas kostumaan ja äskeisestä raivonpurkauksesta säikähtäneenä alan riisuutumaan ilman enempiä vastaväitteitä. Tärisevin käsin avaan turvavyön, jotta saisin enemmän liikkumatilaa ja alan kiireellä napittamaan ohutta kesämekkoani auki. Saatuani kaikki napit auki, yritän vetää kesämekon pois päältäni, mutta se tuntuu suorastaan liimautuneen hikiseen ihooni ja en millään meinaa saada sitä riisuttua. Riisuutumiseni hitaus saa Pirjon kuohahtamaan entistä pahemmin ja ennen kuin edes tajuan mitä tapahtuu, Pirjo repii brutaalisti mekon päältäni ja heittää sen ulos auton avoimesta ikkunasta.

”EI!” huudan ja katson epätoivoisena kesätuulessa leijuvan mekkoni perään.

”Pikkupöksyt myös ja vauhdilla.” kuulen Pirjon käskevän. Katson anelevasti Pirjoa, mutta hänen tiukasta ilmeestään näen, ettei tästä asiasta keskustella. Huokaisen alistuneesti ja kohotan jaloillani pakarani ylös penkistä saadakseni vedettyä pikkuhousut nilkkoihini. Siitä huolimatta että tällä kertaa osaankin varautua Pirjon temppuun, niin silti en kykene estämään häntä repimästä pikkuhousujani kädestäni ja pian nekin lentävät ulos autosta mekkoni seuraksi.

Vaatteitteni perään katsellessani näen kuinka vierelle pysähtyneestä Volvossa joku limaisen näköinen viisikymppinen mies yrittää kurkkia kaulapitkällä mitä autossamme tapahtuu ja huomiosta säikähtäneenä koetan piiloutua hänen uteliailta katseiltaan autonoven taakse. Ikävä kyllä auringonpaiste on kuumentanut autonpenkit polttavan kuumiksi ja äijän tuijotukselta piiloutuessani joudun painautumaan yhä tiukemmin auringossa hehkuvaa istuinta vasten. Istuimen kuuman nahkapinnan korventaessa selkääni ja pakaroitani, tuntuu kuin koko ihoni punastuisi ylikypsän tomaatin väriseksi saaden samaan aikaan maidonvalkeat rintani ja häpyni loistamaan alastomuuttaan kuin jonkun perhanan majakan.

Näen Volvossa istuvan ukon silmien suorastaan revähtävän auki, kun hän yhtäkkiä huomaa minun todellakin istuvan tissit paljaana hänen edessään. ”Eipähän jäänyt kenellekään epäselväksi, että tässä autossa on yksi helvetin häväisty alaston tyttö” ajattelen sarkastisesti ja nousen takaisin pystympään asentoon, jotta saisin kiinnitettyä turvavyöni. Turha tässä on enää mitään peitellä, kun kaikki on jo nähty ja sitä paitsi olisi todellakin piste i:n päälle, jos vielä poliisi pysäyttäisivät meidät siksi, etten ollut käyttänyt turvavyötä.

Vaikka tilanne kaikessa hirveydessään saakin minut voimaan pahoin häpeästä, niin siitä huolimatta
vilkaisu viereisen auton tapahtumiin saa nostettua huvittuneen hymyn kasvoilleni. Julkinen nöyryytykseni tuntuu herättäneen Volvo kuskin hillittömän uteliaisuuden automme tapahtumia kohtaan ja näen kuinka mies epätoivoisesti yrittää saada lyhyen, mutta sitäkin paksumman kehonsa nousemaan mahdollisimman ylös autonsa istuimelta. Epäonnekseen hän ei kuitenkaan ollut tajunnut avata turvavyötään, vaan jokainen epätoivoinen ponnistus nousta ylöspäin saa lukittuneen vyön painumaan entistä syvemmälle äijän ihranpeittoiseen kaulaa vasten ja hetken aikaa epäilen miehen pian kokevan kuristumiskuoleman silmieni edessä, kun hänen kasvojensa väri alkaa pikkuhiljaa tummua synkän violetiksi.

Tirkistelijäni kiihkeä yritys nähdä alaston vartaloni saa narsistisen minäni silmänräpäytyksen ajaksi nostamaan päätään ja hetken hullusta mielijohteesta korjaan asentoani istuimella niin, että samalla tulen vilauttaneeksi toista maidonvalkeaa poveani vierellä seisovan Volvon suuntaan. Yllätyksekseni huomaan häpeän tunteen ohella myös vähän kiihottuvani ajatuksesta, että joku täysin vieras ihminen näkee minut nakuilemassa keskellä viikonlopun liikenneruuhkaa ja ennen kuin itsekään kunnolla ymmärrän mitä olen tekemässä, vien käteni viekoittelevan hitaasti oikealle rinnalleni ja hieraisen aivan kuin vahingossa sen punertavaa nänniä. Ukko tuijottaa minua lasittunein silmin ja voisin vaikka vannoa näkeväni pienen kuolanoron valuvan hänen leukaansa pitkin hänen seuratessa naama pitkällä sormieni tanssia pikkuhiljaa kiihkosta kovettuvan nisäni ympärillä.

Eihän pienestä pelleilystä tässä vaiheessa voi olla enää enempää haittaa ja sitä paitsi olinhan minä useammin kuin kerran aikaisemminkin antanut sisäiselle ekshibitionistille periksi
masturboidessani takapihalla aurinkoa ottaessani, selittelen mielessäni vilautteluani, vaikka hyvin tiedän, ettei äskeistä voi mitenkään verrata takapihanleikkeihini, koska talomme suojaiselle patiolle ei nähnyt muualta kuin muutamasta kohtaa taloamme ja sormetukseni saattoi nähdä ainoastaan pari keskivertoa härskimpää lokkia.

Onneksi kaikista narsistisen minäni selittelyistä huolimatta järki lopulta voittaa kiihkon mielessäni ja yritän häpeissäni piiloutua uudelleen innokkaan tirkistelijäni katseilta. Aikeeni jää kuitenkin pelkäksi yritykseksi, kun niskavilloihini kovakouraisesti takertuva käsi vetää minut takaisin ylös paljastamaan itseni tirkistelijäni kiihkeän katseen alle.

”No älä nyt KESKEN lopeta sitä aulista avujesi esittelyä kaiken maailman äijän käppyröille.” Pirjo ärähtää hampaittensa välistä.

”Nyt saat luvan antaa kunnon show’n, kun kerran aloitit. Äläkä edes KUVITTELE ettet tottele minua tai kadut katkerasti syntymääsi!” Pirjo jatkaa uhkailujaan ja kiristää hiukseni niin tiukasti kätensä ympärille, että kyyneleet kohoavat silmiini.

Pirjon vääntäessä hiuksistani katseeni suoraan vieressä seisovaa Volvoa kohti näen, ettei kiusoitteluni kohde ole huomannut koko ahdinkoani, vaan uskoo Pirjon hyväilevän niskaani, vaikka todellisuudessa tuntuu kuin koko päänahkani olisi repeytymässä irti. Pirjon ukaasin ja hiuksistani yhä kiristyvän otteen pakottamana joudun jatkamaan rivoa peliäni viereisessä autossa kyyläävän ukon kanssa.
Vastentahtoisesti hellin oikein näyttävästi paljasta tissiäni pyörittämällä etu- ja keskisormeani varoen nännipihani ympärillä. Yllättäen päänahkaani repivästä otteesta huolimatta sormenpäitteni kevyt kosketus saa nännini turpoamaan melkein silmissä ja tuttu intohimo alkaa kummuta sisälläni yllyttäen käteni seikkailemaan yhä vallattomammin rinnoillani.

Helliessäni itseäni entistä rohkeammin tunnen kuinka Pirjo kiristävä ote hiuksistani höllenee hellävaraiseen kiinnipitämiseen päästäen minut nauttimaan kosketuksen tuomasta mielihyvästä.

”Jos kerran Pirjo haluaa minun tarjoavan kunnon esityksen, niin syyttäköön itseään” ajattelen ja imaisen etu- ja keskisormeni syvälle suuhuni ja hyväilen niitä huulillani ja kielelläni, kunnes sormeni kiiltelevät limaisen kosteina syljestäni.

Tuon märät sormeni viekoittelevan hitaasti takaisin oikealle rinnalleni ja hieraisen turvonnutta nänniä saaden senkin kiiltelemään suuni nektarista. Syljestä liukkaitten sormieni herkkä hyväily ja tilanteen irstaus saa kihelmöivän tunteen leviämään ympäri vartaloani ja tuttu niljakas kosteus suorastaan tulvahtaa haaroihini.

Vaihtaessani asentoa vakoni välistä tihkuva mahla pääsee valumaan aina istuimen hehkuvalle nahkapinnalle saaden koko auto täyttymään himoni makeasta tuoksusta. Halusta sykkivä
häpyni suorastaan huutaa osakseen huomiota ja hetken huumassa vien käteni vulvalleni ja upotan sormeni turvonneitten häpyhuulten lomitse syvälle sisääni. Ilmasta viileitten sormien upotessa sisälläni hehkuvaan tuleen kylmät väreen kulkevat läpi kehoni ja vaimea voihkaisu karkaa huuliltani.

Klitorikseni on paisunut kovaksi kuin meren syvyydestä noussut helmi ja vedän hitaasti kiimasta kostuneet sormeni seikkailemaan sen ympärille. Liioittelen häpyäni hyväilevän käteni liikkeitä, jotta Pirjon lisäksi myös tirkistelijäni varmasti ymmärtää mitä olen tekemässä. Vilkaistessani äijän suuntaan voin päätellä pikku temppuni onnistuneen yli odotusten koska huomaan veren paenneen ukon päästä sellaista vauhtia, että pelkään hänen kohta saavan jonkun slaagin, jollei Pirjo anna minun lopettaa hänen kiusaamistaan.

Pirjon raskaasta hengityksestä päättelen, ettei pikku esitykseni ole jättänyt häntäkään täysin kylmäksi, mutta en voi olla aivan varma, koska hiuksiini takertunut käsi päättäväisesti estää minua kääntämästä katsettani hänen kasvoilleen. Pirjon käsi puristuu aavistuksen verran tiukemmin hiusteni ympärille aivan kuin merkiksi, että minun pitäisi keskittyä hänen reaktioittensa seuraamisen sijaan Volvo kuskin kiusoitteluun.

Härnään miestä nostamalla nesteistäni märät sormet kasvojeni eteen ja lipaisen niitä kielelläni oikein nauttivan näköisenä aivan kuin oman kiimani maku olisi makeinta mitä maa päällään kantaa. Pikku temppuni tuntuu saavan tirkistelijäni käymään lopullisesti ylikierroksilla ja näen hänen kourivan epätoivoisena omia haaruksiaan aivan kuin ne olisivat ilmiliekeissä.

Tilanteen kaikenpuolinen hulluus ja vatsaani kipristelevä jännitys saa koko kehoni nytkähtelemään kiihkon ja jännityksen nostattamasta mielihyvästä ja en voi kuin ihmetellä omaa tuhmuuttani. Miten ihmeessä voin kokea näin suurta mielihyvää itseni paljastamisesta täysin tuntemattomille ihmisille ja nauttia siitä kuinka rivo leikkini ajaa heidät järjettömäksi himosta. Kukaan muu tuntemistani tytöistä EI VARMASTI ole ikinä tehnyt mitään tähän verrattavaa. Tämä jättää jälkeensä jopa erään rinnakkaisluokalla olleen tytön keskellä kirkasta päivää maauimalassa tekemän naku-uinninkin.

Painan käteni takaisin yhä kosteammaksi käyvälle hävylleni ja hyväilen itseäni vielä kiihkeämmin irvokkaan litinän saattelemana. Orgasmin ensimmäiset aallot kerääntyvät syvällä sisälläni ja olen juuri saavuttamassa nautinnon huipun, kun Pirjo yllättäen repäisee minut hiuksistani kuljettajan puolelle autoa ja sähähtää hiljaa korvaani:

”Älä edes kuvittele, että annan kaiken sen huoraamisen jälkeen sinun laueta. Saat kerjätä hyvitystä pitkään ja katkerasti ennen kuin anna sinun kokea mitään edes hämärästi mielihyvän tapaista”.

Kipu suorastaan kipinöi silmissäni, kun Pirjo sanojensa vakuudeksi nostaa minut hiuksistani takaisin paikalleni. Päänahkaani repivä tuska ja Pirjon raivon nostama kauhu pyyhkäisevät kaiken hurmoksen ja kiihkon tuoman mielihyvän pois jättäen jäljelle vain kärsimystä ja itseinhoa.

Häpeä saa poskeni rusottamaan punaisena ja tuijotan toivottomana omia varpaitani. Vasta nyt alan käsittämään miten täydellisesti olin onnistunut häpäisemään itseni ja teostani kauhistuneena vetäydyn tiukkaan sykkyrään penkillä. Yhtä nolona olen ollut ainoastaan silloin kun äitini yllätti minut masturboimasta suihkussa ja silloinkin koko tilanne oli ollut ohi muutamassa silmän räpäytyksessä.

”Miten minä voin antaa Pirjon pakottaa minut tekemään näin sairasta ja väärää. Eikö siinä ole tarpeeksi, että olen antautunut naistenvälisen seksin iloihin, mutta nyt minä jo vilauttelen itseäni jollekin äijän käppyrälle keskellä liikenne ruuhkaa samalla kun minua kiristävä paskiainen seuraa sitä tussu märkänä vierestä.” mietin ihmeissäni tekojani. Tuskin edes huomaan ruuhkan vähän helpottuneen ja Pirjon kaasuttavan renkaat vinkuen liikkeelle. Helpotukseksi Pirjo ei kuitenkaan jatka minun sättimistä sen enempää.

Pirjon keskittyessä ruuhkassa ajamiseen vajoan entistä syvemmälle häpeän kyllästämiin mietteisiin. Ilokseni huomaan kiusantekoni kohteen lähteneen ajamaan eri suuntaan kuin me, vaikka järjestämäni show varmasti kiehtoikin häntä paljon enemmän kuin jokin tylsä päivä konttorissa tai siellä minne ikinä hän sitten olikin menossa. ”Ehkäpä hänelle tuli kiire kotiin kättelemään pikkuveljeään tai sitten hän sai slaagin ja ryntäsi sairaalaan.” mietin syitä ihailijani pikaiseen poistumiseen. Kuitenkin ajatus siitä, että Volvo kuski ei olisi tyytynyt paljasteluni äkilliseen loppumiseen, vaan hän olisi lähtenyt seuraamaan meitä ehkä jopa kotiini saakka, saa kauhun väreet kulkemaan vartaloni läpi. Toivottavasti hän ei sentään rynnännyt soittamaan poliisille nähdessään Pirjon pahoinpitelevän minua. Lauma yli-innokkaita poliiseja ja nuuskivia lehtimiehiä tästä enää puuttuisikin.

Peloissani salaisuuksieni äkillisestä paljastumisesta iltapäivälehtien otsikoissa yritän painua yhä alemmas auton jalkatilaan toivoen, että olisimme mahdollisimman pian perillä, jottei yhtään enempää ihmisiä pääsisi ihmettelemään paljasteluani. Edellisessä risteyksessä kokemani nöyryytys ei kuitenkaan tunnu Pirjolle riittävän ja seuraaviin liikennevaloihin tullessa näen hänen hiljentävän vauhtia jo hyvissä ajoin. Kauhukseni päädymme autojen ympäröimäksi aivan keskelle vellovaa liikennettä. Jos äsken vain joku limainen ukkeli näki alastomuuteni, niin nyt pääsisi kokonainen lauma ihmisiä seuraamaan oikein aitopaikalta Pirjon järjestämää groteskia näytelmää, jonka pääosassa olisi alaston minä. Peitän poveni käsivarsillani ja painaudun mahdollisimman hyvin piiloon auton oven taakse, mutta Pirjolle se ei tunnu alkuunkaan sopivan.

”Istu kunnolla ja näytä kaikille millainen narttu oikein olet! No! Mikä on? Näyttelithän sinä äskenkin niitä herkkujasi niin halukkaana. Tällä kertaa saat näyttää sitä vuotavaa tuheroasi vähän suuremmalle porukalle!” Pirjo sanoo ja yrittää repiä käteni pois suojaamasta rintojani.

”En varmana!” huudan itkukurkussa ja pistän kaikin voimin vastaan yrittäessäni piiloutua entistä alemmas auton jalkatilaan. Enää en antaisi Pirjon pakottaa minut mukaan sairaisiin leikkeihinsä ja pyristelen kaikin voimin vastaan Pirjon yrityksille vetää minut esille. Yhtäkkiä Pirjo kuitenkin lopettaa minun repimisen ja ärähtää:

”JUMALAUTA jos minä sanon jotain, niin sinä myös tottelet! NYT sinä joko istut kunnolla ja näytät halukasta pikku pilluasi kaikille TAI minä heitän sinut ulos autosta ja saat kävellä koko pirun kaupungin halki alastomana kotiisi selittelemään meidän kotivideota!”

Sanojensa vakuudeksi Pirjo naksauttaa turvavyöni auki ja kurottautuu autonovea kohti aivan kuin avatakseen sen. Mieleeni nousee taas kuinka vapauttavaa olisi vaan lähteä ja vähät välittää siitä toteuttaako Pirjo uhkauksensa vai ei. Minulla olisi käsilaukussa sen verran rahaa, että pääsisin taksilla kotiovelle ja voisin sitä paitsi luikahtaa pikavauhtia johonkin pikkuiseen vaateputiikin ja ostaa jonkun halvan vaatekerran. Jos vielä uhkailisin kertovani kiristyksestä poliisille, niin ehkä Pirjo ei uskaltaisi edes lähettää sitä kirottua nauhaa vanhemmilleni ja kavereilleni. Ehkä onnistuisin jopa kiristämään hänet viemään minut takaisin kotiinikin, eikä minun tarvitsisi viuhahtaa koko kaupungin halki.

Tiedän pohdiskeluni kuitenkin olevan aivan turhaa, koska en mitenkään voisi ottaa sitä riskiä, että vanhempani ja kaverini näkisivät Pirjon tekemän kotivideon viime kerran nöyryytyksestäni. Yksinkertaisesti pelkään enemmän ystävieni ja vanhempieni mielipiteitä minusta, jos he näkisivät sen kirotun nauhan, kuin sitä mitä täysin tuntemattomat ihmiset miettivät nähdessään minut alastomana keskellä liikenneruuhkaa. Voin vain toivoa etteivät Pirjon kieroutuneet leikit muutu enää tästä pahemmiksi.

”Miten on? Haluatko ulos viuhahtamaan kaiken kansa eteen ja sitten vielä selittelemään vanhemmillesi ja kavereillesi kuinka tykkäät nuolla vittua vai teetkö niin kuin minä käsken?” kuulen Pirjon kysyvän, koska en heti reagoinut hänen uhkavaatimukseensa

”Minä teen niin kuin sinä toivot.” vastaan alistuneena ja nousen takaisin penkille istumaan selkäsuorana. Yritän epätoivoisesti näyttää mahdollisimman huolettomalta ja normaalilta istuessani kaikkien näkyvillä, mutta jatkuva vilkuilu ja hermostunut nykiminen kasvoissani varmasti paljastaisi ennemmin tai myöhemmin, ettei kaikki ole ihan normaalisti. Kaiken lisäksi auton oikealle puolella on pysähtyneenä ikivanha bussin rämä, jonka korkealla olevista ikkunoista on esteetön näkyvyys rintojeni lisäksi koko alastomaan olemukseeni aina karvatonta vakoani myöten.

Yritän pitää mahdollisimman matalaa profiilia ja hetken aikaa ehdin jo toivoa pääseväni tällä kertaa pälkähästä ilman enempää nöyryytystä, kun en vähään aikaan huomaa kenenkään kiinnittävän mitään erikoista huomiota meihin. Pian pettymyksekseni kuitenkin kuuluvat ensimmäiset ivalliset huudot bussinrämän avoimista ikkunoista ja nöyryytykseni kasvaa entistä pahempiin mittasuhteisiin.

”Katsokaa! Tuolla on joku tyttö ilman vaatteita. HEI! Eikö sinulla ole rahaa vaatteisiin vai miksi paljastelet? VITTU MIKÄ HUORA ja mitkä TISSIT! Ne on isommat kuin mun PÄÄ! Oletko ihan varma, että hän on alasti? Eihän sillä näy edes tuheroa. TYHMÄ! Ei sillä ole mitään tuheroa, kun sen pimppa on parturoitu ihan posliiniksi! Minä voin nähdä hilloviivan tänne asti. Tule tänne, niin saat maistaa minun metrilenkkiä, iso tissi huoraa! HUOORRAAA! TULE TÄNNEEE!” kuulen kesken kasvuisien poikien huutelevan bussin aukinaisista ikkunoista ja saavan irvailuillaan muutkin autoilijat kiinnittämään huomionsa meihin.

Vaikka kuinka haluisin olla huomaamatta alastomuudelleni ilkkuvia poikia, en voi olla katsomatta vähän tarkemmin heitä. Heillä kaikilla olevan tarkalleen samanlaiset urheilupusakat ja kauhukseni tajuan bussin rämän olevan jonkun paikallisen junnuseuran matkabussi. Poikien iästä päätellen voi hyvinkin olla mahdollista, että joku bussissa olevista pojista on samasta koulusta kuin minä tai tuntee minut jotain muuta kautta! Vaikka Pirjo ei näyttäisikään sitä kirottua nauhaa kenellekään, niin olisi melkein yhtä paha katastrofi, jos toinen toistaan pahempia huhuja alkaisi levitä minun julkisesta nakuilusta kaupungin keskustassa. Lopulta varmasti koko ”pikku salaisuuteni” selviäisi kaikille kavereilleni ja elämäni muuttuisi maanpäälliseksi helvetiksi ikiajoiksi. Kaikkein pahinta kuitenkin kuvittelisin tilanteen olevan kotona. En edes uskalla ajatella mitä isäni ja äitini ajattelisi, jos saisivat tietää pikku tyttönsä istuvan täysin alastomana jonkun perverssin lesbon kyydissä. Varsinkin kun se lesbo sattuu olemaan äitini työkaveri. Nöyryytys saa veren pakkautumaan poskilleni ja vaistomaisesti yritän käsilläni piilottaa kasvoni ja paljaat suloni poikien ahnailta katseilta, vaikka pelkäänkin Pirjon toteuttavan uhkauksensa jos en istuisi kunnolla näytillä.

”No eikö kelpaa, vaikka tarjolla olisi kokonainen bussilastillinen toinen toistaan parempia sulhasehdokkaita? Siellä olisi nuorta kiimatippasta kyrpää tarjolla vaikka kymmenen huoran tarpeisiin, joten luulisi sen riittävän sinullekin. Vai pitäisitkö tarjolla olla bussilastillinen mehukasta nuorta tussua, jotta olisit tyytyväinen?” Pirjo irvailee huomatessaan kyyristelyni.

Kyyneleet silmissä puistelen päätäni. Poikien huudot ja Pirjon ivalliset huomautukset tuntuvat viiltävän sieluni kappaleiksi ja kaikki kokemani tuska kumpuaa ylös sisuksistani purkautuen hillittömänä nyyhkytyksenä, joka saa vartaloni nytkymään tahdottomasti tahdissaan. Kuulen kuinka Pirjo avaa turvavyönsä ja puhdas kauhu tunkee läpi itsesäälini kyllästyttämän kehoni, kun uskon Pirjon toteuttavan uhkauksensa ja heittävän minut ulos autosta.

Yllätyksekseni haukkujen ja uhkauksien sijaan Pirjo laskee kätensä olkapäilleni ja vetää minut hellästi uhkeaa poveansa vasten. Pääni uppoaa topin avonaisesta aukosta syvälle Pirjon tissien väliin ja ulkokuuluvat äänet vaimenevan Pirjon sulojen syvyyksiin.

”Ei kai pikku lutkani näin vähästä loukkaantunut? Onhan tämä kuitenkin pientä verrattuna siihen, että päästit sen mustan noidan viettelemään itsesi ja annoit oman himosi tulla meidän väliin. Minä niin kovasti toivoin, että olisit minun ikioma narttuni.” Pirjo lepertelee korvaani samalla kun hän lempeästi, mutta määrätietoisesti painaa kätensä vartaloani vasten ja pikkuhiljaa hivuttaa poveani ja täysin paljasta häpyä suojaavan käteni paljastaen aarteeni uudestaan uteliaille katseille.

”Oliko Pirjo mukamas ihastunut minuun? Johtuiko kaikki kiukuttelu, hourittelu ja loukkaaminen mukamas siitä, että hän oli mustasukkainen minusta Malaikalle? Enhän minä missään vaiheessa ollut luvannut olla hänen omansa ja kaiken uhkailun ja kiristämisen jälkeen Pirjo tuskin voi odottaakaan meidän välille kehittyvän yhtään mitään, vaikka olisinkin kiinnostunut naisista!” mietin häkeltyneenä ja tuskin edes huomaan kuinka Pirjo vaativat sormet tavoittelevat jo kaikkein pyhintä haaroissani.

”Eih! Ei enää! ÄLÄ! PYYDÄN!” vaikeroin käsittäessäni mitä Pirjo on tekemässä, mutta ponnettomat vaatimukseni kaikuvat kuuroille korville Pirjon vetäessä minut kohti huumaavaa turmiota.

Viimeisenä epätoivoisena eleenä yritän puristaa reiteni kiinni, mutta Pirjo estää aikeeni kietomalla lihaksikkaan kätensä tiukasti vartaloni ympärille ja vetämällä minut istumaan hajareisin syliinsä.
Tuntuu kuin osa minusta olisi jo taipunut tilanteen armoille ja voin vain järkyttyneenä seurata sivusta, kuinka vaivatta Pirjo levittää alati kostuvan vakoni kaikkien nähtäville.

”mmmOoaaaHHH!” huudahdan Pirjon upottaessa etu- ja keskisormensa syvälle vakooni ja makaan voimattomana Pirjon otteessa.

”Mmmmmm. Eikös olekin kiva, kun emäntäsi tietää mistä pikku pillut tykkäävät.” Pirjo kehrää korvaani ja aloittaa irstaan litinän saattelemana hieromaan minua sormillaan. Pirjon huulet painautuvat rintaani vasten ja hän imaisee nännini syvälle kuumaan suunsa. Aika ja paikka katoavat mielestäni ja uppoan hekumalliseen hurmokseen antautuen täysin Pirjon irvokkaitten mielihalujen valtaan.

En millään kykene ymmärtämään miten voin langeta yhä uudestaan niin täysin Pirjon armoille. Ehkä avuttomuuteni vastustaa Pirjon tahtoa johtuu siitä, että koko tilanne tuntuu yhdeltä absurdeista seksifantasioistani, kuin raa’alta todellisuudelta. Tai sitten Pirjolla täytyy olla joitain mystisiä kykyjä, joilla hän kykenee alistamaan minut omien fantasioitteni kautta orjakseen aivan kuin joku tarinoitten vampyyri, joka pelkällä katseellaan voi viedä uhrinsa vapaan tahdon ja saada hänet rakastamaan alistajaansa ehdoitta.

Joka tapauksessa vaikka vain muutama hetki sitten olin antautunut Malaikan sylissä himojeni vietäväksi ja pian sen jälkeen olin pyhästi vannonut, että se on tasan tarkkaan viimeinen kerta, kun annan itseni antautua naiselle, niin siitä huolimatta lankean mukaan Pirjon härskiin leikkiin ja kaiken lisäksi vielä keskellä vilkasta katua, kuten kauhukseni muistan, kuullessani jonkun pojista huutavan aivan automme vieressä ”VOI VITTU! Kato miten märkä pillu tuolla lepakolla oikein on! Sehän oikein jakaa tavaraansa tuolle ämmälle.”

Bussissa istuneet teinit olivat jollain ihmeen keinolla suostutelleet kuskin päästämään heidät ulos keskellä vilkasta risteystä ja nyt he tungeksivat automme ympärillä yrittäen nähdä mahdollisimman paljon härskistä paljastelustani. Poikien ivalliset kommentit saavat minut melkein heräämään unenomaisesta hurmoksestani ja yrittämään pakoa kauas pois Pirjon sylistä ja tästä kauheasta valvepainajaisesta.

Ennen kuin ehdin kunnolla liikahtaakaan, Pirjo saa estettyä pakoni painamalla peukalonsa räjähdyspisteeseen asti turvonneelle klitorikselleni ja hieraisemalla sitä kevyesti. Kevyt ele turpealla häpykielelläni saa vartaloni värisemään notkeaan lihaani uppoavien sormien tahdissa ja kaikki voimat katoavat kuin taikaiskusta raajoistani. Hurmiosta voihkien vaivun takaisin Pirjon lämpimään syliin ja hautaan pääni syvälle hänen toppinsa anteliaan miehustan syvyyksiin vetäen samalla toisen hänen rinnoista osittain esille.

”MMMMmmmhhh EEIIIAAHHH AAAHHH HHHAAHHmmmhhh ÄääLäännhHHHH!!!” vaikerran nautinnollisesti ponnettomia kieltoja Pirjon alkaessa näykkimään hampaillaan kuumottavaa ruumistani kuin nälkiintynyt vampyyri saaden puremien tuottaman kivun, tilanteen aiheuttaman häpeän ja koko vartaloani hellivän mielihyvän epäpyhän kolmiyhteyden murtamaan järkeni viimeiset hatarat jäänteet mieleni sopukoista. Lankeemukseni nostattaa raivoisan huutojen ja vihellysten myrskyn meitä katsovien poikien suusta.

”Ei helvetti miten isot bosat tuolla huoralla on, vaikka se on noin nuori. Nehän heiluu kuin turkkilaisen vitunsuolaajan käsi, kun tuo ämmä runkkaa sitä. Ei saatana tuo likka on muuten KIIMASSA!!! Se on niin märkänä, että sillä on KOSKI haarojenvälissä. HAH! Kummallakohan on muuten isommat daisarit? Näyttäs tuo toinenkin kunnolla tissinsä, niin päästäs vertailee. Vittu tässä mitään tissien kokoa enää vertailla. Mun pallit räjähtävät tähän paikkaan jos en pääse tyhjentämään lastia…” pojat elämöivät ja repivät autonovia, jotka Pirjo oli kaukaa viisaasti lukinnut.

Tunnen kuinka raju orgasmi vähitellen lähestyy kiusatun ruumiini syövereistä vapauttamaan minut irvokkaasta kiihkostani, mutta juuri ennen kuin saavutan hekuman huipun, Pirjo vetäisee kivuliaasti hiuksistani repien pääni taakse ja ärähtää: ”Älä edes KUVITTELE saavasi senkin saastainen lumppu!
En todellakaan ole antanut anteeksi huoraamistasi kauneussalongissa. Saat kerjätä PALJON enemmän anteeksiantoani ennen kuin annan sinun nauttia loppuun asti hyväilyistäni. Tästä lähin tottelet minua mukisematta, jos haluat enää ikinä saada tyydytystä yhtään mistään. Onko selvä…’rakas’…narttuni?”

Kertaheitolla Pirjo oli onnistunut repimään minut hekuman huipulta alas jalkojensa juureen ja sisälläni vellova himo tuntui kutistuvan polttavaksi palloksi syvälle sisuksiini. Pirjo kiristää otettaan hiuksistani, kun en heti vastaa hänelle. Päänahassani tuntuva repivä kipu ja sisintäni puristuva suunnaton pettymys saavat minut nyyhkyttämään hervottomasti ja hädin tuskin saan kuiskattua: ”Kyllä.”

Vetäydyn takaisin penkilleni istumaan ja annan katkeran valituksen karata kurkustani tuntiessani itseni täydelliseksi hylkiöksi. Autoamme vastentahtoisesti väistävien poikien pettyneet huudot vain lisäävät tuskaani ja tärisen kuin horkassa surusta Pirjon päästessä viimeinkin lähtemään risteyksessä.

Olin jälleen kerran antanut Pirjon viekoitella minun häpäisemään itseni kaikkien edessä, vaikka olin varmaan tuhat kertaa vannonut, ettei niin pääsisi enää ikinä käymään ja kaiken lisäksi tällä kertaa meidät saattoi nähdä joku, joka todellakin voi tuntea minut jo entuudestaan. Ei tarvittaisi kuin muutama pikku juoru ja sosiaaliset suhteeni olisivat yhtä hyvät kuin lätäkön tohvelieläimellä. Miten ihmeessä saatoin antaa tilanteen mennä näin pitkälle niiden keskenkasvuisten pentujen edessä? Varsinkin kun vain muutama hetki sitten Pirjo sai juoniteltua minut vilauttelemaan paljasta olemustani Volvossa istuneelle äijälle. Mitä kaikkea sairasta Pirjo saa minut vielä tekemäänkään, jollen saa itseäni kuriin?

Pirjo tuntui jollain ihmeellisellä tavalla löytävän mieleni sopukoista kaikki salaisimmat ja perversseimmät fantasiani ja saavan minut toteuttamaan ne. Aivan kuin mieleni olisi hänelle avoin kirja. Ei kai hän sentään mitenkään ole voinut saada käsiinsä päiväkirjaani, johon olen aina joskus kirjoitellut sekopäisiä seksifantasioitani? En ainakaan ollut huomannut kenenkään lukeneen päiväkirjaani, eikä äitini varmasti päästäisi Pirjoa penkomaan tavaroitani. Sitä paitsi en ainakaan ollut kuullut, että äitini olisi kutsunut Pirjoa käymään meillä, vaikka aika paljon viettääkin aikaa hänen kanssaan töissä ja harrastuksissa. Ylisiveä äitini saisi varmaan sydänhalvauksen, jos tietäisi millaisen pervon hän on onnistunut löytämään ystäväkseen. En edes uskalla ajatella miten hänelle kävisi, jos hän saisi tietää rakkaan pikkutyttönsä osallistuvan ja kaiken lisäksi vieläpä nauttivan Pirjon sairaista leikeistä.

Silti totuuden nimissä minun on myönnettävä itselleni, niin inhottavalta kuin se tuntuukin, että en ollut kokenut koskaan niin suurta hurmosta kuin Pirjon kanssa. En edes Malaikan pehmeitten sormien hyväilyssä. Pirjo oli saanut minut kerta toisensa jälkeen valumaan kiimaani kuin rikkinäinen vesihanan ja edellisellä kerralla kokemani orgasmi oli ollut jotain sellaista, jonka en ikinä ollut uskonut olevan mahdollista.

”EI HELVETTI!!! Miten hitossa minusta on tullut tämmöinen sairas lutka! Miten voin antaa Pirjon ajaa minut järjettömäksi tempuillaan.” syyttelen itseäni ja kyyneleet valuvat valtoimenaan pitkin poskiani.

Kaikesta huolimatta en osaa sanoa kumpi tuntuu pahemmalta, kokemani nöyryytys ja häpeä vai se, että kaikki tuntui loppuvan kesken. Osa minusta tuntui vieläkin valmis jatkamaan, siitä mihin Pirjo äskeisen leikin lopetti, vaikka se olisi lopullinen niitti kaikille kaveri- ja perhesuhteilleni. Sitä paitsi tiedän osan äskeisestä mielipuoliseksi nousseesta kiihottumisestani johtuneen nimenomaan tilanteen nöyryyttävyydestä ja riskistä jäädä kiinni, eikä sitä TODELLAKAAN voi pitää normaalina.

Kaikkein pirullisimmalta kuitenkin tuntui se, että Pirjo oli jollain ihmeen keinolla saanut minut tuntemaan jotain sellaista, jonka en todellakaan ollut uskonut olevan mahdollista. Jotain joka oli enemmän kuin pelkkää himoa. Jotain pelottavaa mieleni syvyyksistä, jonka mielestä joutuminen Pirjon pikku orjattareksi ei välttämättä olisi yhtään paha asia. Jotain joka piti siitä, että Pirjo kutsui minua ”rakkaaksi nartukseen”, oli se sitten lausuttu kuinka ivallisesti tahansa.

”Miten vitussa minä edes voin ajatella häntä ja jotain joka edes hämärästi muistuttaa kiintymystä samaan aikaan. Hänhän on täysi hirviö, joka ajaa minut hengiltä sairailla tempuillaan. Enhän minä voi mitenkään haluta elämäni olevan tällaista?” ihmettelen outoja tuntemuksiani ja sisukseni tuntuvat vääntyvän solmuun itseinhosta. Kierin autonpenkillä häväistyksen ja Pirjon hylkäämisen nostamissa tuskissa, enkä ajatusten sekamelskan keskellä edes huomaa, että Pirjo on pysäyttänyt auton erään keskustan pikkukadun varteen.

”No niin. Nyt riittää tuo unelmointi. ULOS!” Pirjo sanoo vihaisesti, kun en heti tajua nousta autosta hänen mukanaan. Ristiriitaiset tunteeni häntä kohtaan vaivaat mieltäni niin paljon, että nousen mitään kysymättä autosta ja vasta kun paiskaan auton oven kiinni, käsitän olevani ilman rihman kiertämää keskellä keskustan jalkakäytävää. Veri pakkautuu yhdellä rysäyksellä takaisin poskiini saaden minut hehkumaan joulun väreissä keskellä heinäkuista kaupunkimaisemaa. Yritän epätoivoisesti peitellä itseäni ohikulkijoitten katseilta ja katson tyrmistyneenä Pirjoa. Ei kai hän aikonut jättää minut keskelle keskustaa alastomana, kuten oli aiemmin uhannut? Oliko hän tyytymätön minuun ja aikoisi seuraavaksi lähettää kuvaamansa videonauhan vanhemmilleni ja hylkäisi minut täysin omanonneni nojaan? Jos niin kävisi, voisin aivan yhtä hyvin mennä makaamaan keskelle tietä ja toivoa, että joku huomaavainen autoilija päästäisi minut kärsimyksistäni. Se olisi paljon helpompaa kuin mennä alastomana kotiin selittämään täysin mieletöntä käyttäytymistäni sillä tuhanteen kertaan kirotulla nauhalla. Tuskin edes oma äitini voisi ymmärtää minua. Enhän edes itse ymmärrä omaa käytöstäni Pirjon seurassa. Todennäköisesti ainoa ihminen, joka irstailujemme julkisen esittämisen jälkeen välittäisi seurastani, olisi Pirjo, joka kyllä osaisi arvostaa videolla esittelemiäni lesbonartun ominaisuuksia. Se vasta olisi kohtalon ivaa, jos ainoa ihminen johon voisin tulevaisuudessa turvautua, olisi juuri sama, joka aiheutti sosiaalisen elämäni täydellisen tuhoutumisen.

Helpotuksekseni Pirjo ei kuitenkaan lähde ajamaan pois, vaan lukitsee auton ja kävelee vierelleni.

”Sinun on parasta olla häpäisemättä minua täällä tai toivot ettet olisi syntynytkään” Pirjo ärähtää ja alkaa kovakouraisesti taluttaa minua kohti yhtä kadun varrella olevista kaupoista.

Tunnistan Pirjon valitseman liikkeen yhdeksi keskustan lukuisista kenkäkaupoista, jossa tavanomaisesta poiketen myydään kenkien lisäksi myös muita nahasta valmistettuja erikoistuotteita, kuten esimerkiksi koirien kaulapantoja, satuloita ja hevospiiskoja. Muistelen jopa ostaneeni yhdet kengät täältä ja siksi on vaikea uskoa, että he antaisivat Pirjon marssittaa minua alastomana ympäri kauppaa, mutta Pirjon vetää minut niin päättäväisesti kauppaa kohti, ettemme voi olla menossa minnekään muuallekaan.

Mennessämme sisään, oveen kiinnitetty tiuku helähtää hiljaa ja välittömästi jostain takahuoneesta ilmestyy liikkeen myyjätär. Hän on vähän alle kuusikymppinen tikunlaiha nainen, jonka harmaantunut olemus, tumma jakkupuku ja tiukka nuttura hiuksissa tuo mieleen lähinnä ylisiveän kirjastonhoitajan. Odotan kauhulla hänen alkavan huutamaan hysteerisenä alastomuudestani ja näen jo sielunsilmin kuinka alta aikayksikön tänne saapuisi lauma poliiseja pidättämään minua ja lopulta päätyisin nakuilemaan iltapäivälehtien lööppeihin. Siksi leukani onkin revetä hämmästyksestä, kun myyjä kysyy arkipäiväisesti Pirjolta ”Ja kuinka voin palvella teitä? Haetteko jotain tavanomaisia tuotteitamme vai mahdollisesti jotain erikoisempaa?”

”Tarvitsen sopivia varusteita orjalleni, jotta sen kehtaisi esitellä näyttelyssä.” Pirjo vastaa aivan kuin olisi ostamassa koiralleen uutta kaulapantaa koiranäyttelyä varten tai jotain muuta yhtä tavanomaista.

”Totta kai. Meillä ne löytyvät tuolta alakerrasta. Onko teillä jokin teema valmiina vai haluatteko, että suunnittelemme yhdessä orjallenne sopivimman?” myyjätär kysyy ja ohjaa meitä portaita kohti.

”En todellakaan tiedä mikä sopisi tuolle umpiluupäälle. Parasta, että katsomme yhdessä ja päätän vasta sitten.” Pirjo sanoo ja repii minut mukaansa portaikkoon.

Liikkeen kellarikerroksessa katselen hämmästyneenä ympärilleni, yrittäen löytää jotain seksikauppaan viittaavaa, mutta pikaisella katsauksella näen ainoastaan erilaisia ratsastus- ja koiranhoitovälineitä. Ihmettelen mitä välineitä Pirjo kuvittelee täältä löytävänsä ja mihin hemmetin näytökseen hän yleensä kuvittelee minut vievänsä? Johonkin koiranäyttelyyn? Tuskinpa sokeinkaan tuomari erehtyisi luulemaan minua joksikin puolivillaiseksi afgaaniksi. Pieni hymy nousee takaisin huulilleni huomatessani koko ajatuksen naurettavuuden.

Pirjo ja myyjä menevät kellarikerroksessa olevaan varastoon ja jättävät minut palloilemaan keskelle hyllyrivistöjä. Vaikka kipu äskeisestä nöyryytyksestä ja myös outo mielipaha Pirjon kylmästä käyttäytymisestä jäytääkin sydäntäni, niin luontainen uteliaisuuteni vie pikku hiljaa voiton ja hiljaisen mököttämisen sijaan alan tutkimaan kaupan kellarikerrosta.

Vaeltelen ympäri liikkeen alakertaa ja katselen hämilläni hyllyillä olevia erilaisia saappaita ja piiskoja. Ihmettelen mitä suunnitelmia Pirjolla oikein onkaan varalleni ja olen juuri menossa salakuuntelemaan hänen ja myyjättären keskustelua, kun kauhukseni näen hyllyjen välissä kaksi minua pari vuotta nuorempaa tyttöä ostamassa ratsastuskamppeita. He tuijottavat häpeilemättä alastonta olemustani ja tirskuvat keskenään. Hillitön paniikki nostaa päätään sisimmässäni ja hetkenajan mietin ryntääväni samantien ulos koko liikkeestä keskelle keskustan vilinää. Onneksi tytöt eivät ole samasta koulusta kuin minä tai muutenkaan tuttuja. Voin vain toivoa, että ehkä tästä tulisi ainoastaan yksi kaupunki legenda lisää muitten joukkoon, eikä lopullinen niitti minun sosiaaliselle elämälleni normaalien ihmisten parissa.

”MIRA! TÄNNE!” kuulen Pirjon yllättäen huutavan varaston luolta. ”Aikooko hän piru vie paljastaa kaikille kuka olen vai miksi helvetissä hän huutaa nimeäni kaikkien kuullen?” ihmettelen ja jään hölmistyneenä katsomaan Pirjoa.

”Kuten näet, hän on aivan liian tyhmä koiraksi. Ei osaa edes alkeellisimpia asioita, kuten saapua kutsuttaessa.” Pirjo toteaa myyjättärelle ja antaa niiteillä varustetun kaulapannan takaisin.

”Harmi. Uskon, että hänestä olisi tullut todella nätti hauva. Kokeillaan seuraavaksi vaikka ponivarusteita?” myyjätär kysyy ja Pirjon nyökätessä hyväksyvästi, hän katoaa takaisin varastoon.

”Koiraksi? Ponivarusteita? Mitä ihmeen hevosteluja Pirjo oikein suunnittelee?” mietin peloissani. Myyjättären palatessa varastosta, katselen epätoivoisena reittiä pois tästä hullujen huoneesta. Jos en pian saisi jotain järkeä tähän mielettömyyteen, niin lähtisin litomaan täältä, vaikka joutuisin kävelemään koko maan halki alastomana ja Pirjo tulisi itse henkilökohtaisesti kotiini esittelemään videolta sitä viime kerran sessiota.

Näen myyjättären raahaavan luokseni kilisevän kokoelman erilaisia hämärästi ponin ratsastusvarusteita muistuttavia välineitä. Niihin kuuluvat suitset, kumilla pinnoitetut kuolaimet, suitsissa kiinni olevat silmälaput ja outo nahasta ja metallirenkaista koostuva remmikasa. Varusteet nähdessäni alan jo pikkuhiljaa aavistamaan, etteivät ne suinkaan ole tarkoitettu millekään takahuoneessa piilottelevalle ponille, vaan minulle. Myyjätär katselee minua arvioivasti ja mittailee poveani kädellään.

”Rintasi ovat ainakin kokoa 75D. Ehkäpä jopa 75DD. Onneksi osassa valjaita on riittävästi säätövaraa.” hän pohtii ääneen ja käy läpi hetken aikaa asuja, kunnes näyttää löytävän mieleisensä.

”Katsotaanpas miltä nämä näyttävät päälläsi” myyjä sanoo kohteliaasti ja sovittaa nahkahihnoista muodostuvaa asukokonaisuutta päälleni. Vaikka pukeudunkin erittäin mielelläni julkisen nakuiluni jälkeen vaatteisiin, niin tässä tapauksessa siitä ei ole mitään sanottavaa hyötyä siveydelleni. Asu koostuu pelkästään nahkahihnoista, jotka kiertävät ympäri vartaloani jättäen kuitenkin kaikki arimmat paikat peittämättä ja asun puettuani olen käytännössä aivan yhtä alaston kuin liikkeeseen saapuessanikin.

Kun myyjätär lopulta muutamaa irtonaista remmiä lukuun ottamatta saa koko puvun kiristettyä päälleni, hän vääntää käteni kovakouraisesti selkäni taakse ja sitoo ranteeni yhteen nahkaisella kahleella. Lopuksi hän vielä kiristää yhden hihnan kyynärpäitteni ympärille ja kiinnittää kahleet valjaisiin saaden olkapääni taipumaan taaksepäin ja poveni työntymään ylväästi esille. Nyt en voisi saada käsiäni millään vapaaksi ilman ulkopuolisen apua ja olen täysin Pirjon ja myyjättären armoilla.

”Puku näyttäisi olevan sopivankokoinen. Se paljastaa juuri sopivasti vartaloasi ja suuret rintasi tulevat nätisti esille. Kokeillaanpa seuraavaksi kuolaimia ja suitsia” nainen kommentoi härskiä asukokonaisuuttani ja alkaa sovittamaan suuhuni paksulla kumilla päällystettyjä kuolaimia. En millään haluaisi ottaa niitä suuhuni, koska muistan yhä viime kerrasta kuinka avuton olin kun en voinut edes huutaa apua Pirjon laittamien kuolainten tukkiessa suuni, mutta vilkaisu Pirjon kasvoihin kertoo minulle, ettei vaihtoehtoja ole ja syvään huokaisten avaan suuni. Myyjättären kiristäessä kuolaimia kumin ellottava maku tulvii kielelleni saaden happaman syljen nousemaan ylös ja valumaan ohuena vanana leukaa pitkin aina rinnoilleni saakka.

Kuolainten kiinnilaiton jälkeen myyjätär kiristää pääni ympärille suitset, jonka remmit kulkevat pääni ympäri haaratuen aluksi kasvojeni molemmille puolille, kunnes ne yhtyvät otsani kohdalla pääni ympäri kulkevaan pantaan. Pannasta remmit jatkavat kulkuaan yhtenäisenä paksuna remminä pääni yli aina niskaani saakka, jossa se kiinnittyy takaisin pantaan. Pannassa remmit taas haarautuvat ja kulkevat molemmilta puolilta päätäni, kunnes kytkeytyvät kasvojani kehystäviin remmeihin ja kuolainten lukkoihin vähän korvieni alapuolella. Myyjättären kiristäessä suitsia kuolaimiin aluksi tuntuu kuin joku yrittäisi repiä suuni ja päänahkani auki, mutta kaikkien osien ”naksahtaessa” paikoilleen kipu pikku hiljaa hellittää. Lopuksi myyjä kiinnittää ohjat ja ottaa pari askelta taaksepäin katsellakseen työnsä tulosta.

”Hienoa. Tehdäänpä sinulle vielä siisti harja ja laitetaan nämä sievät kengät jalkaasi” myyjätär toteaa työtään ihastellen ja nykii hiuksiani pään nahkahihnoja sitovan metallirenkaan läpi. Katson kauhuissani lattialla olevia stilettikorkoisia naistenkenkiä.

”Miten hemmetissä he kuvittelevat minun pysyvän pystyssä noissa hirvityksissä?” ajattelen nähdessäni kenkien korkojen olevan melkein yhtä korkeat kuin jalkateräni on pitkä. ”Jos joudun kävelemään noilla kengillä kahtaa metriä pitemmän matkan, niin loppu matka hoituukin sitten kätevästi ambulanssissa murtuneen nilkan kera.”

Myyjättären saatua pujotettua suurimman osan hiuksistani niskassani olevan suitsien metallirenkaan läpi, hän polvistuu eteeni ja alkaa sovittaa toista korkokengistä jalkaani.

”Tällä ponillahan on sievät kaviot” kuulen hänen kuiskaavan ja hänen kätensä harhailevat paljailla pohkeillani. Haluaisin erittäin mielelläni sanoa, mihin tuo kuudenkymmenen ja kuoleman välissä oleva harppu saisi kätensä tunkea, mutta suuni eteen kiristettyjen kuolainten joustava kuminen pinta muuttaa kärkevät sanani tukahtuneeksi tuhinaksi ja Pirjon ilmeestä näen, ettei minun kannata edes harkita muuta kuin alistumista tuon ämmän kopeloinneille. Vastentahtoisesti pujotan jalkani myyjättären ojentamaan kenkään, mutta en voi olla samalla antamatta mojovaa potkua myyjättären ahnaasti käpälöiville sormille.

”Äläpäs nyt vikuroi!” myyjä ärähtää ja läimäisee kipeästi pakaroitani. Olin jo ehtinyt tottua ajatukseen, että Pirjo läimii minua pakaroilleni aina kun en onnistu miellyttämään häntä, mutta tämän täysin tuntemattoman harpun läimäytys pakaroilleni sai vereni kiehumaan. ”Kuka helvetti hän oikein kuvittelee olevansa? Jos minulla olisi käteni vapaana, iskisin ämmältä tekarit kurkkuun. Siinäpä oppisi vähän kunnioitusta toisia ihmisiä kohtaan” raivoan ajatuksissani ja yritän tuijottaa myyjätärtä mahdollisimman murhaavasti. Pirjo tuntuu kuitenkin lukeneen ajatukseni ja sivaltaa siitä hyvästä hyllystä ottamallaan nahkaisella piiskalla pepulleni todella kivuliaasti.

”Aammpphhh” mumisen yllättävästä kivusta ja olen kaatua naamalleni korkokenkien vuoksi.

”Enkö minä jo varoittanut sinua minun nolaamisesta seuraavasta rangaistuksesta. Nyt saat vähän maistaa miten tottelemattomille tyttöponeille käy” Pirjo suhahtaa hampaittensa raosta ja antaa piiskan laulaa ihollani. Yritän epätoivoisesti paeta pakaroitani räimivän piiskan ulottumattomiin, mutta korkeat korot saavat askeleeni muistuttamaan lähinnä juopon ankan vaappumista ja ei mene kauaakaan kun kaadun rähmälleni hirmustuneen Pirjon eteen. Kivun kyyneleet kastelevat poskeni litimäriksi ja sylkinoro valuu pitkin leukaani aina rinnoilleni saakka yrittäessäni anella kuolainten läpi armoa.

”Minä en enää aio varoittaa sinua. Joko tottelet tai kärsit. Saat ihan itse valita kanttura!” Pirjo ärisee naamani edessä ennen kuin auttaa minut takaisin pystyyn. Huojun hetken paikoillani peläten Pirjon jatkavan läksytystäni ja en edes huomaa myyjättären tulevan selkäni taakse seisomaan.

”Voisitko kumartua hieman, niin tämä ei satu ihan niin paljoa” kuulen myyjän pyytävän ja ennen kuin ehdin tehdä yhtään mitään, tunnen jonkun liukkaan ja kovan esineen peppureiälläni.

”Mmmpphhh!!!” parahdan kuolaimia vasten myyjättären työntäessä liukuvoiteella voidellun jättiläismäisen anustapin kerralla sisuksiini.

”No niin. Nyt meidän pikku ponilla on ihan oikea häntäkin” myyjätär ihastelee katsellessaan peppuuni työnnettyä hevosenhännällä varustettua anustappia. Tappi saa anukseni venymään äärirajoilleen ja kumarrun vähän helpottaakseni hillitöntä painetta suolessani. Samalla tulen kuitenkin paljastaneeksi häpyni myyjättärelle, joka häpeilemättä tunkee sormensa suoraan sisään pehmeään vaginaani.

”mmmmmpphhh!!!” protestoin ja yritän saada naisen kopeloivat sormet pois sisältäni, mutta Pirjo tarttuu kovakouraisesti kuolaimiini ja tuijottaa minua jäätävästi suoraan silmiini. Äskeiset piiskaniskut kirveltävät vieläkin pakaroitani ja yritän käyttäytyä myyjättären irvokkaista hyväilyistä huolimatta mahdollisimman rauhallisesti, jotten joutuisi enää uudestaan kokemaan Pirjon raivoa.

”MMMMmmmm! Tosi kuuma lemmenrako tällä nartulla” kuulen myyjättären kehuvan Pirjolle pikkuista pimpsaani. Vaikka nainen oksettaakin minua, niin silti en voi olla kiihottumatta hänen pimpalleni antamasta hyväilystä. Tuttu kosteus tulvahtaa takaisin haaroihini ja naisen hieroessa kiusattua häpyäni yhä ronskimmin ja ronskimmin tunnen mielihyvän aaltojen hyökyvän alapäästäni kiimani kostean litinän saattelemana. Miten helvetissä minä en voi olla kiihottumatta aina kun joku ämmä ronkkii vittuani, mietin raivoissani itselleni ja toivon, ettei Pirjo aio rankaista minua kiihottumisestani.

Pian myyjätär kuitenkin lopettaa alapääni rääkkäämisen ja pujottaa kasan muovisia helmiä kiinni remmeihin ja loppusilaukseksi hän vetää helmillä varustetut remmit haarojeni kautta taakse ja kiristää ne oikein tiukalle.

Remmit uppoavat suoraan vakooni ja pitävät anustapin tiukasti paikoillaan samalla, kun niihin pujotetut helmet hierovat klitoristani ja koko häpyäni. Siitä huolimatta että suoleeni tungettu tappi saa oloni tuntumaan kauhean täydeltä, niin pienikin liike tässä viritelmässä saa riipaisevan kivun sijaan mielihyvän väristykset kulkemaan pitkin vartaloani.

”Onko teillä aikaisempaa kokemusta ponien kouluttamisesta?” kuulen myyjättären kysyvän Pirjolta.
En kuitenkaan pysty tarkemmin miettimään mitä tämä koulutus pitää sisällään, koska yritän epätoivoisesti olla kaatumatta korkokenkien kanssa. Asiaa ei yhtään auta se, että pienikin liike saa helmet ja anustapin muljahtelemaan sisälläni antaen lupauksia mielihyvästä, jota en kuitenkaan kykenisi saavuttamaan ilman Pirjon apua.

”Ei oikeastaan. Jos osaatte auttaa, niin otan avun erittäin mielelläni vastaan” Pirjo sanoo maireasti hymyillen ja saa minut hermostumaan entistä pahemmin. Ei kai hän jättäisi minua tuon harpun armoille? En edes uskalla kuvitella mitä kaikkea kauheaa kuuluu myyjättären mainitsemaan ponikoulutukseen.

”Valitettavasti en itsekkään ole kovin kokenut ponien kanssa, mutta ehkä jompikumpi teistä voisi auttaa pientä korvausta vastaan?” myyjätär valittelee ja katsoo suoraan taakseni. Kääntyessäni näen aiemmin huomaamieni tyttöjen seisovan takanani ja tajuan heidän nähneen koko nöyryyttävän episodin. Tummempi tytöistä katsoo nolona maahan ja hän ei ole kuulevinaankaan kysymystä, mutta punertavahiuksinen tyttö nyökkää innoissaan.

”NIINA! ET kai SINÄ kehtaa osallistua tuohon?” tummahiuksinen tyttö kysyy hämmästyneenä huomatessaan kaverinsa suostuvan minun ”kouluttajaksi”.

”Kai me saadaan jotain alennusta ratsastussaappaista, jos minä suostun?” Niinaksi kutsuttu tyttö kysyy kaverinsa ihmetyksestä välittämättä.

”Totta kai ja varmasti myös ponin omistaja antaa myös teille pienen palkkion vaivastanne” myyjätär toteaa ja katsoo kysyvästi Pirjoon.

”Ihan mitä vain tytöt kohtuuden rajoissa pyytävät” Pirjo sanoo häijysti hymyillen.

”Aiotko sinä ihan tosissaan suostua?” tumma tyttö kysyy ihmeissään kaveriltaan.

”Totta kai. Meillä ei muuten ole mitenkään varaa noihin parempiin saappaisiin. Vai aiotko sinä käydä pyytämässä faijaltasi vielä ylimääräiset 150 euroa niihin? Et ikinä tule saamaan semmoista summaa ja viikonrahoista säästämiseen menisi ikuisuus. Jollei meillä ole kunnon saappaita ensiviikon kisoissa, niin voimme yhtä hyvin jättää osallistumatta. Sitä paitsi mitä haittaa siitä voi olla?” Niina vastaa ja kun hänen kaverinsa ei keksi enempiä vastalauseita, Niina menee hyllyllä olevien piiskojen luokse.

”Tämä näyttää sopivalta koulutuspiiskalta vai mitä Sari?” Niina sanoo ilkikurisesti hymyillen ja näyttää tummalle tytölle pitkävartista piiskaa, jonka päästä roikkui muutama melkein piiskan varren mittainen nahkainen siima.

”Niin kai. Minä taidan mennä katsomaan uudestaan niitä ratsastussaappaita. Tule sanomaan, kun voimme lähteä täältä.” Sari sanoo nolona ja kävelee hyllyjen taakse, mutta huomaan hänen kuitenkin jäävän näköetäisyydelle meistä. Ennen kuin ehdin kääntyä takaisin Niinaksi kutsuttua tyttöä kohti, tunnen piiskan siimojen uppoavan pakaroilleni terävän paukahduksen saattelemana.

”MMMmmmmpphh!” vaikerran kivusta ja silmäni täyttyvät kyynelistä. Tytön käyttämä piiska tuntui suorastaan uppoavan pakaroitteni pehmeään ihoon ja melkein onnistun kaatumaan kivun jälkimainingeissa.

”Hyvä! Nyt taisin saada huomiosi. Harjoitellaanpa ensiksi vaikka käyntiä. Käynnissä kävelet muuten ihan normaalisti, mutta nostat polviasi melkein tisseihisi saakka. Onko selvä?” Niina kysyy minulta. Nyökkään ymmärtämisen merkiksi ja Niina tarttuu kuolaimiini kiinnitettyihin ohjaimiin.

”Hep!” Niina komentaa minut liikkeelle ja paukauttaa piiskallaan aivan jalkojeni juureen. Lähden kävelemään ympyrää tytön ympärille ja yritän totella hänen antamiaan komentoja mahdollisimman hyvin, jotta välttyisin todella kipeiltä piiskan sivalluksilta.

”Jalka nousee korkeammalla. Korkeammalle! Selkä suoraksi. SELKÄ SUORAKSI” Niinä äkseeraa minua ja aina kun en reagoi hänen mielestään riittävän nopeasti komentoon paukahtaa piiska terävästi kivusta helliä pakaroitani vasten. Vaikka piiskan sivallukset saavatkin kivun kyyneleet valumaan valtoimenaan poskiani pitkin, niin kaikesta huolimatta vakoni jatkaa kostumistaan. Kaiken lisäksi tyttö oikein tähtää iskunsa suoraan haarojeni väliin saaden oudon kivun ja mielihyvän tuntemuksen leviämään vartalooni aina piiskan osuessa hävylleni. Jostain ihmeen syystä kipu tuntuu lisäävän nautintoani yhtälailla kuin olin aiemmin huomannut häpeän sitä lisäävän. Lihaani hyväilevät helmet ja suoleni täyttävä anustappi hierovat minut aina vaan kasvavaan hurmokseen, jonka sitten räjäyttää hävylleni iskeytyvä piiskan sivallus. Aivan kuin olisin juuttunut ikuisesti orgasmin kynnykselle kykenemättömänä kuitenkin saavuttamaan lopullista hekumaa.

”Kunnon ryhti. EI MOLEMMAT JALAT YHTÄ AIKAA ILMASSA.” Niina huutaa ja antaa piiskansa laulaa ihollani. Pakarani ja selkäni ovat aivan täynnä tulipunaisia raitoja, jotka saavat ihoni kuumottamaan aivan kuin olisin polttanut itseni auringossa. Häpyni on suorastaan turvoksissa siihen kohdistuneitten iskujen vuoksi ja jatkuva kivun sekainen nautinto ja fyysinen rehkiminen saavat hien vuolaasti virtaamaan pitkin vartaloani. Vilkaisen hätäisesti Pirjoa ja myyjätärtä toivoen edes toisen heistä lopettavan tämän piinan, mutta heidän naureskelevista ja riettaista ilmeistä näen, ettei heillä ole pienintäkään aikomusta armahtaa minua.

”Nyt laukkaa. Se on aivan kuin käynti, mutta siinä on molemmat jalat yhtä aikaa ilmassa, kun vaihdat jalkaa.” Niina komentaa ja paukauttaa piiskallaan jalkoihini. Yritän epätoivoisesti nostella jalkojani ilmaan Niinan antamassa tahdissa, mutta lopulta fyysinen rääkki ja piiskan repivät sivallukset vievät viimeisetkin voimani rippeet ja kaadun lopen uupuneena maahan.

”EIKÄ! Eihän me ehditty edes raviin saakka. YLÖS siitä senkin tyhmä lehmä tai en saa niitä perhanan saappaita!” Niina kiroilee voimattomuuttani ja läimii piiskallaan kipeästi pakaroitani, mutta rääkkäämisestä uupuneena en kykenisi nousemaan, vaikka hän kuorisi ihoni siivu kerrallaan piiskallaan. Myös Pirjo ja myyjätär huomaavat voimattomuuteni ja kiirehtivät hätiin.

”Ikävä kyllä orjasi ei taida soveltua poniksikaan” myyjätär valittelee Pirjolle ja katsoo minua kuin halpaa makkaraa.

”Ei sovi ei. Tyttö on oikeassa. Olen onnistunut löytämään oikean LEHMÄN itselleni ” Pirjo manaa katsellessaan maassa makaavaa avutonta olemustani. Vaikka kivulias tykytys haaroissani ja selässäni saa kyyneleet valumaan noroina pitkin poskiani ja lihakseni suorastaan huutavat rasituksen tuskasta yritän silti nousta takaisin ylös, jotta Pirjo ei saisi lisää syitä jatkaa ruumiini ja mieleni pahoinpitelyä.

”No ei hätä ole tämän näköinen. Nyt minä tiedänkin, mikä hahmo hänelle sopii, mutta ensiksi meidän varmaan pitäisi palkita ansioitunut kouluttajamme” myyjätär sanoo ja hymyilee sadistisesti katsoessaan avutonta pyristelyäni.

”Joko olet ehtinyt etsiä mieleisesi saappaat kultaseni? Minä maksan ne ja kaverisi kengät.” Pirjo kysyy minua rääkänneeltä tytöltä.

”Tarkoitatko, että me saadaanko ne saappaat ihan ilmaiseksi, vaikka en onnistunutkaan hommassa?” Niina kysyy hämmästyneenä Pirjolta.

”Totta kai. Eihän se ole sinun vikasi, että orjani on niin harvinaisen surkea tapaus. Saatte valita kaverisi kanssa mieleiset saappaat ja minä maksan ne. Lisäksi minä voin antaa sinulle pienen lisäpalkinnon jos vaan haluat.” Pirjo sanoo leveä hymy naamallaan.

”Hei me saadaan ne saappaat ihan ilmaiseksi. Joko löysit sopivat?” Niina kysyy paikalle saapuneelta Sarilta

”Joo. Lähdetäänkö nyt?” Sari kysyy kaveriltaan vilkuillen samalla hermostuneena uloskäynnin suuntaan aivan kuin pakotietä etsien. Tytön kasvojen punoitus ja hengityksen tiheys kuitenkin kavaltavat, että hänkin oli todennäköisesti seurannut äskeistä esitystä jostain hyllyjen takaa ja todennäköisesti se oli herättänyt hänessä pelkän inhon lisäksi myös muita vähemmän siveitä tunteita, jotka saivat hänen poskensa rusottamaan punaisena kuin kypsä omena.

”Mä en ole vielä löytänyt sopivia saappaita. Jos et kehtaa odotella täällä, niin nähdäänkö kohta Hesessä?” Niina kysyy kaveriltaan.

”Okei. Nähdään Hesessä” Sari vastaa ja lähtee kiireen vilkkaa kiipeämään liikkeen yläkertaan myyjättären kanssa, aivan kuin peläten itse joutuvansa koulutuksen kohteeksi, jos jäisi hetkeksikään seuraamme.

Pirjo auttaa minut seisaalleen ja alkaa riisua varusteita päältäni. En voi sanoin kuvata kuinka helpottunut olen, kun rääkki näyttäisi vihdoinkin olevan ohi. Olisin valmis melkein mihin vain, kunhan minun ei enää tarvitse tanssia sen sadistisen tytön piiskan tahdissa. Juuri kun Pirjo saa riisuttua viimeisetkin remmit pois punahehkuiseksi piiskatulta vartaloltani, saapuu minua piinannut tyttö luoksemme.

”Hei kiitti siitä, että maksat nämä kengät.” Niina sanoo Pirjolle ja näyttää löytämiään kiiltävän mustia saappaita.

”Ei se mitään tyttö hyvä. Pitäähän ammattitaitoisesta työstä maksaa sopiva palkkaa” Pirjo vastaa ja nostelee ponivarusteita lattialta.

”Mmm…muistaakseni sä puhuit jostain lisäpalkkiosta äsken?” Niina kysyy vähän nolostuneena.

”Totta! Saat sen, jos vaan haluat.” Pirjo toteaa iloisesti ja hänen irstaasta hymystään voin jo arvata mitä kyseinen palkkio pitää sisällään. Pirjo taputtaa minua pyllylle sen verran vihjailevasti, ettei Niinallekaan jää epäselväksi palkkion luonne ja näen kuinka hän mutristaa suutaan epäilevänä.

”Ee..en mä oikein tiedä.” Niina vastaa epävarmana, mutta näen hänen silmistään, ettei ajatus ole hänestä täysin ellottava.

”Ihan miten tahdot tyttö hyvä. Jos kuitenkin haluat kokeilla, niin saat ihan vapaasti lainata narttuani hetken aikaa. Voit pistää hänet toteuttamaan kaikki toiveesi. Lutkani tottelee sinua mukisematta, koska hän tietää mitä tottelemattomuudesta seuraa.” Pirjo sanoo ja lähtee iloisesti hyräillen viemään ponikamppeita takaisin varastoon.

Niinan katse harhailee alastoman vartaloni ja yläkertaan johtavien portaitten välillä ja hetken ajan uskon hänen säntäävän kaverinsa perään, mutta Pirjon kadottua varaston oven taakse tyttö kuitenkin rohkaisee mielensä ja kävelee vierelleni alahuultaan hermostuneesti pureskellen. Niinan povi kohoilee raskaan hengityksen tahdissa ja hänen katseensa harhailee epätietoisena vartalollani, kunnes se osuu muodokkaille rinnoilleni.

”Mä en äsken tajunnut, että sulla on noin isot bosat!” Niina sanoo ja tuijottaa tissejäni kuin lumottuna.

Yllättäen hän ojentaa kätensä ja kokeilee toista rintaani kämmentänsä vasten aivan kuin punniten sitä.

”Mäkin haluaisin tällaiset. Ne ovat ihanan pehmeät ja painavat!” Niina jatkaa poveni ylistämistä ja sivelee entistä rohkeammin tissiäni. Varovasti hän painaa suunsa nänniä vasten ja lipaisee sitä kielellään aivan kuin maistaakseen sen makua. Tytön kielen arka kosketus tuntuu pelottavan hyvältä ja en voi estää vaimea ynähdystä karkaa huuliltani. Niina huomaa kuinka hänen pehmeitten huuliensa kosketus saa nännini turpoamaan mielihyvästä ja siitä innostuneena hän imaisee rintani kärjen syvälle hehkuvaan suuhunsa. Niina leipoo ja näykkii uhkeaa poveani aina vaan rajummin ja rajummin ja hänen silmiensä kiihkeä katse saa minut pelkäämään tulevaa.

”AAIIIHHiiiiihh!” voihkaisen kivun sekaisesta hekumasta Niinan hampaitten pureutuessa liian kovasti turvonneen nisäni samettiseen ihoon.

”Anteeksi.” kuulen Niinan sanovan, mutta ilkikurinen ilme hänen kasvoillaan ja yhä siekailemattomammin vartalollani piinaavat kädet kertovat hänen olevan kaikkea muuta kuin pahoillaan äskeisestä.

Niina painautuu vartaloani vasten hänen vasemman käden vaeltaessa hitaasti kohti hiestä helmeilevää riskiselkääni ja aina piiskan piinaamille pakaroilleni saakka. Seison lamautuneena paikallani ja sydämeni takoo kuin pajavasara hänen sormien painuessa yhä alemmas pitkin hiestä kosteaa pyllyvakoani. Niina hengitys käy entistä raskaammaksi ja hänen toisen kätensä kynnet painuvat syvälle täyteläiseen rintaani hänen huomatessa sormiensa alla olevan kireän joskin Pirjon jäljiltä ei enää kovinkaan neitseellisen anukseni.

”Eiihhihhh!” valitan ja tartun Niinan käsivarteen tuntiessani hänen sormen uppoavan hiestä liukkaaseen peräaukkooni.

Niina katsoo minua hämmentyneenä ja kysyy ”Sinunhan piti tehdä ihan mitä vaan mitä minä keksin toivoa?”

Niina huomaa epäröinnin katseessani ja epäonnekseni ymmärtää hetkessä minun kapinoivan alistajani tahtoa vastaan.

”Ehkä meidän pitäisi kysyä häneltä mitä mieltä hän on?” Niina sanoo ja viittaa päällään avoimen varaston suuntaan. Voisin melkein itkeä harmista, kun kuulen tytön myrkyllisten sanojen tulevat hänen niin viattomalta näyttävien huulten välistä. Jos Pirjo kuulisi minun niskoitelleen hänen tahtoaan vastaan, niin saisin varmasti varautua sen verran helvetilliseen kohteluun, että siihen verrattuna kaikki tähänastinen olisi ollut vasta alkulämmittelyä.

Huokaan alistuneesti ja sanon ”Mitä sinä pikkupervo sitten haluat tehdä minulle?”

”Mene tuolle penkille makaamaan ja levitä jalkasi. Haluan nähdä paremmin miltä pimppasi ja peppusi näyttävät.” Niina sanoo epäröimättä ja osoittaa vieressä olevaa nahkapintaista penkkiä. Vastentahtoisesti menen makaamaan selälleni penkin päälle ja levitän haarani aivan levälleen aivan kuin olisin käymässä gynekologilla. Utelias tyttö istuutuu paljaan alapääni viereen ja koskettaa varovasti reiteni ihoa. Jokin tytön arassa kosketuksessa saa tutun kihelmöinnin leviämään jaloista aina alavatsaani saakka ja tunnen kuinka helmeilevät kiihkon pisarat kihoavat vakoni seinämille.

”Sinä tuoksut…kiimaiselle” Niina sanoo ja koskettaa kevyesti ulompia häpyhuuliani. Koko päivän jatkunut kiihottuminen ja siitä johtuva kostuminen oli täyttänyt vakoni liisterimäisellä vaalealla mahlalla, joka purskahti suoraan Niinan kädelle hänen upottaessa sormensa häpyhuulteni väliin.

”Jessus sä olet tahmainen! Mä en tule yhtä limaiseksi vaikka ratsastaisin viikon putkeen ilman suihkussa käyntiä” Niina päästää yllättyneen suustaan ja tunnen itseni lopullisen häväistyksi, kun koko kirottu huone tuntuu täyttyvän kiihkoni imelästä aromista.

Likaisuudestani huolimatta tai ehkäpä juuri sen vuoksi Niinan tutkii tussuani entistä innostuneempana ja pian huomaankin makaavani polvet kohti taivasta samalla kun tytön sormet tunnustelevat liukasta häpyäni. Haukon henkeä kuin kala kuivalla maalla Niinan alkaessa hellästi sivelemään arkoja sisempiä h
34205
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

haluaa jatkoa..Mistä löytyy 1 osa?

Äänestä

tarina,sekoita äitisi jotenkin mukaan !

Äänestä

Kyllä kannatti odottaa :)

Katkesi vain kesken?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Marvin A kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu