En ole varma kysynko oikeassa paikassa, mutta jos en, niin tämän keskustelun saa poistaa.
Vuonna 2002 muutin tyttäreni kanssa asuntoon, jossa oma äitini oli kuollut samana vuonna. Äitini toiveena oli ollut, että kun hän kuolisi, minä ja tyttäreni muuttaisimme hänen asuntoonsa jotta meidän ei enää tarvitsisi asua vuokralla ja omistaisimme vihdoin oman asunnon. Olimme siihen asti eläneet mukavasti (verrattuna nykypäivään) hieman pienemmässä asunnossa. Kuitenkin muutettuamme äitini asuntoon, alkoi tapahtua. Heti seuraavana päivänä heti muutettuamme, rakas kissamme kuoli. Tämän jälkeen tyttärelläni alkoi mennä huonommin koulussa, jonka tuloksena hän masentui ja rupesi kärsimään sosiaalisista peloista. Nykyään hän ei enää ole masentunut, vaikka ei ole enää samanlainen kuin ennen. Alkaa kuitenkin taas pikkuhiljaa näyttää siltä, että olemme menossa taaksepäin sillä hän on ruvennut saamaan erikoisia oireita, kuten puutumisia, tuntohäiriöitä, särkyjä jne...Jotka kuitenkin on kaikki pistetty ahdistuksen piikkiin. Pari vuotta sitten kaaduin itse takapihallani ja katkaisin nilkka-luun, jonka takia jäin sairauslomalle. "Loman" päädyttyä, minut potkastiin pellolle työstäni; "Koska minua ei enää tarvittu" ja sen jälkeen olin työttömänä koko vuoden, kunnes vihdoin ja viimein löysin työpaikan, joka ei kuitenkaan tällä hetkelläkään ole 100% varma. (En ole myöskään kovin nuori enää, joten voitte varmaan arvata miten vaikeaa on löytää työpaikka.) Uusi kissamme sairaustui vähän aikaa sitten, hampaani ovat sökönä sairauden takia, eikä ole rahaa hoitaa niitä jne...Ja kaikki tämä 4-5 vuoden aikana.
Huomasin tämän kaiken epäonnen keskustellessani asiasta tyttäreni kanssa, jolloin muistin yhden artikkelin jonka olin lukenut lehdestä. Siinä yksi henkilö oli sanonut, että ei koskaan kannattaisi muuttaa asuntoon, johon jokin henkilö on kuollut, koska jäljelle voi jäädä ns.pahaa karmaa. Eli voisiko kaiken tämän kokemamme jälkeen tosiaan olla niin, että asuntomme on kirottu? Sillä äitini tosiaan kuoli tänne ja minun suhteeni häneen ei ollut kovin ruusuinen. Hän oli vaikea ihminen joka tarvitsi paljon huomiota, jota en kuitenkaan hänelle voinut aina antaa, työni ja lasteni takia.
Osasyy myös, miksi epäilen kirousta, vaikka en ole kovin taikauskoinen ihminen...On se, että asuin nuorempana omakotitalossa, jonka myyjä sanoi meille talon/mäen olevan kirottu. Ostimme talon kuitenkin. Pari ensimmäistä vuotta meillä meni todella hyvin. Oma yrityksemme loisti, isovanhempanieni liike myös ja kaikki oli loistavasti. Kunnes parin vuoden päästä alkoi tapahtua kamalia. Asuntomme paloi, isoisäni ns.sekosi jolloin yritti aiheuttaa minulle pahaa, taulu putosi seinältä, eikä syytä putoamiselle koskaan löydetty, isäni sairastui vakavasti jne...Paljon muutakin tapahtui, mutta jätän sanomatta. Tuo taulujuttu on edelleen ihmetyttänyt minua, sillä taulu oli kiinni seinässä _todella_ pitkän (vahvan) naulan kanssa, josta taulun ei todellakaan olisi pitänyt pudota. Tuo putoaminen ei oikeastaan edes ollut pääjuttu, vaan se, että taulu oli sijoitettu ison antiikkisen senkin päälle, (joka oli lakattu) ja taulu oli TODELLA painava. Kuitenkaan taulun pudottua, se ei ollut jättänyt minkään tason jälkeä kalustoon, vaan se oli pystyssä kaluston päällä. (Ja myöskin kun miettii järjellä mitä tapahtuu painavalle taululle joka putoaa jonkin kaluston päälle, sen ei pitäisi jäädä pystyyn, vaan pudota maahan "pää edellä.") Naulaa ei koskaan kuitenkaan löydetty, vaikka etsimme sitä koko perheeni kanssa. Senkistä ei myöskään löytynyt minkään tason jälkeä.
Eli onko mitään, mitä voisin tehdä? Mielipiteitä asiasta? Ajattelen nykyään jo muuttoa, koska kaikki paha on tosiaan alkanut muuton jälkeen...
Vuonna 2002 muutin tyttäreni kanssa asuntoon, jossa oma äitini oli kuollut samana vuonna. Äitini toiveena oli ollut, että kun hän kuolisi, minä ja tyttäreni muuttaisimme hänen asuntoonsa jotta meidän ei enää tarvitsisi asua vuokralla ja omistaisimme vihdoin oman asunnon. Olimme siihen asti eläneet mukavasti (verrattuna nykypäivään) hieman pienemmässä asunnossa. Kuitenkin muutettuamme äitini asuntoon, alkoi tapahtua. Heti seuraavana päivänä heti muutettuamme, rakas kissamme kuoli. Tämän jälkeen tyttärelläni alkoi mennä huonommin koulussa, jonka tuloksena hän masentui ja rupesi kärsimään sosiaalisista peloista. Nykyään hän ei enää ole masentunut, vaikka ei ole enää samanlainen kuin ennen. Alkaa kuitenkin taas pikkuhiljaa näyttää siltä, että olemme menossa taaksepäin sillä hän on ruvennut saamaan erikoisia oireita, kuten puutumisia, tuntohäiriöitä, särkyjä jne...Jotka kuitenkin on kaikki pistetty ahdistuksen piikkiin. Pari vuotta sitten kaaduin itse takapihallani ja katkaisin nilkka-luun, jonka takia jäin sairauslomalle. "Loman" päädyttyä, minut potkastiin pellolle työstäni; "Koska minua ei enää tarvittu" ja sen jälkeen olin työttömänä koko vuoden, kunnes vihdoin ja viimein löysin työpaikan, joka ei kuitenkaan tällä hetkelläkään ole 100% varma. (En ole myöskään kovin nuori enää, joten voitte varmaan arvata miten vaikeaa on löytää työpaikka.) Uusi kissamme sairaustui vähän aikaa sitten, hampaani ovat sökönä sairauden takia, eikä ole rahaa hoitaa niitä jne...Ja kaikki tämä 4-5 vuoden aikana.
Huomasin tämän kaiken epäonnen keskustellessani asiasta tyttäreni kanssa, jolloin muistin yhden artikkelin jonka olin lukenut lehdestä. Siinä yksi henkilö oli sanonut, että ei koskaan kannattaisi muuttaa asuntoon, johon jokin henkilö on kuollut, koska jäljelle voi jäädä ns.pahaa karmaa. Eli voisiko kaiken tämän kokemamme jälkeen tosiaan olla niin, että asuntomme on kirottu? Sillä äitini tosiaan kuoli tänne ja minun suhteeni häneen ei ollut kovin ruusuinen. Hän oli vaikea ihminen joka tarvitsi paljon huomiota, jota en kuitenkaan hänelle voinut aina antaa, työni ja lasteni takia.
Osasyy myös, miksi epäilen kirousta, vaikka en ole kovin taikauskoinen ihminen...On se, että asuin nuorempana omakotitalossa, jonka myyjä sanoi meille talon/mäen olevan kirottu. Ostimme talon kuitenkin. Pari ensimmäistä vuotta meillä meni todella hyvin. Oma yrityksemme loisti, isovanhempanieni liike myös ja kaikki oli loistavasti. Kunnes parin vuoden päästä alkoi tapahtua kamalia. Asuntomme paloi, isoisäni ns.sekosi jolloin yritti aiheuttaa minulle pahaa, taulu putosi seinältä, eikä syytä putoamiselle koskaan löydetty, isäni sairastui vakavasti jne...Paljon muutakin tapahtui, mutta jätän sanomatta. Tuo taulujuttu on edelleen ihmetyttänyt minua, sillä taulu oli kiinni seinässä _todella_ pitkän (vahvan) naulan kanssa, josta taulun ei todellakaan olisi pitänyt pudota. Tuo putoaminen ei oikeastaan edes ollut pääjuttu, vaan se, että taulu oli sijoitettu ison antiikkisen senkin päälle, (joka oli lakattu) ja taulu oli TODELLA painava. Kuitenkaan taulun pudottua, se ei ollut jättänyt minkään tason jälkeä kalustoon, vaan se oli pystyssä kaluston päällä. (Ja myöskin kun miettii järjellä mitä tapahtuu painavalle taululle joka putoaa jonkin kaluston päälle, sen ei pitäisi jäädä pystyyn, vaan pudota maahan "pää edellä.") Naulaa ei koskaan kuitenkaan löydetty, vaikka etsimme sitä koko perheeni kanssa. Senkistä ei myöskään löytynyt minkään tason jälkeä.
Eli onko mitään, mitä voisin tehdä? Mielipiteitä asiasta? Ajattelen nykyään jo muuttoa, koska kaikki paha on tosiaan alkanut muuton jälkeen...
Vastaukset 5
Vanhimmat
ota yhteyttä seurakunnan pappiin joka pyydettäessä tekee siunauksen kotiisi. Ja JOS kirousta on, niin se väistyy Herran voiman edessä. Kaikkea hyvää.
Meinasin ekaksi sanoa, etta tuskin siita mitaan "pahaa karmaa" olisi pitanyt tulla, jos aitisi (kuka tahansa lahisukulainen) jattaisi "hyvaa hyvyyttaan" asuntona kuolemansa jalkeen kayttoon. (ja valit olisivat olleet hyvat)
Mutta jos teilla oli "kireaa", niin se muuttaa jo asioita...kuulostaa kornilta, mutta aitisi saattoi olla "rajan takaa" jotenkin kateellinen tms. sinulle/teille tai oli viela jotain "hampaankolossa"...
No tuo on yksi teoria. Toinen on se, etta siina talossa oli "valmiiksi pahaa karmaa" tms...tunnetko talon historiaa?
Kolmas teoria on tietysti puhtaat sattumat, mutta asia vahvistuu yleensa siina vaiheessa, kun rupeaa olemaan "liikaa" epaonnea.
En oikeastaan ole aloittaja, vaan tytär. Äiti kertoi kirjoittaneensa tänne, joten tulin katsomaan ja vastaamaan hänen puolestaan.
Tuo asunnon jättäminen oli tosiaan mummini toive, mutta äitini ja hänen äitinsä välit olivat välillä aika tulehtuneet, vaikka puhevälit ei koskaan katkenneet. Mummini oli vain niin hirveän huomionkipeä ja vaikea ihminen (itsekin muistan sen), eikä hän aina ymmärtänyt miksi jotkut asiat tehtiin miten tehtiin jne...Olisin kyllä erittäin harmissani, jos mummini tosiaan "rajan takaa", haaskaisi energiaansa edelleen tälle planeetalle aiheuttaen omalle tyttärelleen ja minulle hallaa.
Nyt kun mainitsit tuosta kateusjutusta, niin muistan kerran äitini maininneen, että hänellä oli välillä tunne, että mummini oli kateellinen meille. Kysyin asiasta häneltä ja hän sanoi, ettei muista syytä miksi hän luuli niin, mutta hänellä vain oli sellainen tunne.
Talon historiasta en tiedä paljoa. Tänne on kuollut vanhuuttaan muitakin ihmisiä, vaikka mummini kuoli kuumeeseen, jonka takana oli varmaankin virhe lääkkeissä. Ja on täällä asunut kännikala, joka kylläkin muutti pois, perheitä joissa riidellään paljon jne, mutta eikö ne kuulu elämään?
Emme äitini kanssa ole hirveän taikauskoisia/uskovaisia ihmisiä. Käytämme järkeämme enemmän kuin mitään muuta, joten kyllä äidilläni ja nyt jopa minulla, alkaa olla hieman sellainen tunne, ettei tässä asunnossa ole kaikki kohdallaan, sillä kaikki paha alkoi tapahtua heti seuraavana päivänä muutosta ja jatkuu vain.
Et juuri ottanut kantaa siunaukseen, ehkä ette ole "uskovaisia" en halua tuputtaa, mutta on varmaankin helpoin keino ja varmasti toimii. Eikä liene mitään vähittävää? oma on, totta kai, valintanne.
Paha Silmä tietää, että Kateen Silmä = Paha Silmä.
Jos Kateen silmä vielä haudankin takaa pahistelee, niin sitä on katsottava silmästä silmään, omankin silmän kateutta ja pahuutta, luometta tuijotettava, rävähtämättä. Jokainen tuomio ja arvostelma Silmää räpsäyttää, jolloin taas mönkään mänee.
Tuomion Silmä teidät nyt näin tuomitsee: katsokaa rävähtämättä silmin silmiänne niin ettette enää toivo ettekä tuomitse vaan antaudutte; sitten samoin rävähtämättömin silmin katsokaa Pahan silmän Kateen silmää ja se ymmärtäkää ja sisäistäkää. Jos psykologisoivat selittelyt siinä silmittelyn sivussa antavat ajanvietettä ja huvitusta, niin mikäpäs siinä selitellessä, ainahan maailmaan selittelyä mahtuu.