Kauko oli 90-luvun alussa tutustunut valtionarkistosta saamiinsa asiakirjoihin. Hän oli saanut lukea äitinsä heti sodan jälkeen viranomaisille kirjoittaman kirjeen, jossa tämä oli pyytänyt näitä toimittamaan Kaukon ja hänen veljensä Ruotsiin. Poikien isä oli ollut vankilassa.
Pian oli kotiin ilmestynyt kaksi naista. He olivat riisuneet takkinsa ja istuutuneet hetkeksi ovensuupenkille odottamaan, sillä Kauko oli sattunut istumaan potalla. Naisilla oli ollut sinivalkoruudulliset mekot, valkoinen esiliina ja päähine.
Kun Kauko oli selvinnyt potalta, hänelle oli puettu ulkovaatteet ja tädit olivat vieneet hänet ja hänen veljensä laivaan. Koulussa Kauko oli piirtänyt kaikille eläimille hännän alle maahan kasan papanoita, samoin joillekin ihmisille, vaikka opettaja oli sanonut, ettei niitä tarvitse piirtää.
Kauko oli ollut Ruotsissa kahteen otteeseen. Kummallakin kerralla hänen siellä ollessaan oli suomenkieli unohtunut, joten hän oli kotiin tultuaan puhunut ruotsia. Sitä kotiväki ei ollut ymmärtänyt. Kaukon veli oli ollut Ruotsissa vain yhden kerran, ja häneltä oli ruotsinkieli vain osittain unohtunut sinä vaiheessa kun Kauko kotiutui toista kertaa Ruotsista. Ruotsinkieli yhdisti veljeksiä.
Suomen ja Ruotsin välillä rahtautuminen oli loppunut Kaukoltakin kun biologinen isä oli irrottanut hänet Svea-mammasta. Jotta suhteet Ruotsiin katkeaisivat helpommin, olivat vanhemmat piilottaneet ruotsalaisten kasvatusvanhempien nimet ja osoitteet. Ruotsista tulleet lahjapaketit oli niin ikään pantu piiloon ja hävitetty, suklaat syöty, eivätkä vanhemmat olleet maininneet niistä Kaukolle tai hänen veljelleen mitään.
Perheen väkivaltainen alkoholisti-isä oli syyttänyt äitiä ja sanonut kymmenestä lapsesta yhden, Kaukon, olevan enonsa tekeleitä. Kauko yritti miellyttää isäänsä jotta tämä antaisi hänen jäädä henkiin. Sellaista muovautuvuutta Kauko itsekin vaati myöhemmin niiltä joille katsoi voivansa esittää uhkauksia, esimerkiksi perheen perustettuaan perheenjäseniltään.
- Mitäs sinä täällä pengot? Ulos! oli isä karjunut ja melkein kantanut Kaukon tukasta ulos makuuhuoneesta.
Pöytäveitsi, jolla Kauko oli sorhannut piirongin laatikon lukkoa auki, oli kolahtanut lattialle hänen kädestään. Hän oli ollut juuri löytämässä osoitteen, jossa oli ollut lapsena. Oman äitinsä hän kiersi kaukaa, sillä isä ei pitänyt siitä että hän oleili äidin lähellä.
Isä meni ulos.
- Ne ovat vieraita ihmisiä, eivätkä edes muista sinua, äitikin huusi vihaisesti. – Eikä ole osoitetta.
- Tätä sinun veljesi alulle panemaa pentua ei elätä pirukaan! isä karjui sisälle tultuaan ja nosteli henkseleitään.
- Etkö lopeta! äiti huusi ja heitti raivoissaan kukkaruukun miestään kohti.
- Nyt perkele lähtee henki, huusi isä, ravisteli multaa niskastaan ja tempaisi haulikon seinältä. Kauko näki, että yksi liero oli multaa karistellessa eksynyt hiuksiin ja luikerteli ihmetellen maisemien muuttumista, mutta hätä äidistä vei Kaukon huomion aseeseen, jota hän meni ottamaan isältään. Isä nykäisi aseen irti, ja potkaisi ulko-oven auki.
- Ulos! hän tönäisi haulikon piipulla Kaukoa ja tämän mentyä ulos, vetäisi oven kiinni.
Kauko sujahti saunan takana perunapeltoon, jossa hän vakoa pitkin ryömi etupuolelle. Perunanvarsien välistä hän seurasi keihäs kädessään, mitä mökin liepeillä tapahtuisi. Hän nukahti, mutta yöllä herättyään hän meni saunalle ja avasi oven, mutta nuuhkaistuaan painoi oven kiinni ja meni takaisin perunapeltoon nukkumaan.
Seuraavan päivän iltana hän päätteli äitinsä jääneen henkiin ja lähti liftaamaan parinsadan kilometrin päässä asuvan veljensä luo.
Velimiehen perhe ei suinkaan ilahtunut hänen tulostaan. Siitä käsin Kauko sai kuitenkin työpaikkoja, joissa pääsi vähän harjoittelemaan työntekoa ja säännöllistä elämää, vaikka ei hän niissä viihtynyt muutamaa kuukautta pitempään. Hän sai helposti tappelua aikaan. Myös seurustelusuhteet jäivät lyhytaikaisiksi. Sitten hän sai työnvälitystoimistosta lapun eräälle tietyömaalle jossa olisi majoituskin.
- Velimies saa ruveta pärjäilemään omillaan. En minä rupea elättämään koko porukkaa, päätti Kauko ja lähti tietyömaalle. Hän otti ryypyt pullostaan, sillä hänellä oli tilipäivä.
Elettiin jo kuusikymmenluvun loppupuolta. Kauko laskeutui linja-autosta ja katseli hetken ympärilleen. Kapeampi tie näytti johtavan pienen metsikön taakse, jossa näkyi suurehko parakkikylä ja Kauko lähti kävelemään sitä kohti.
jatkuu
Pian oli kotiin ilmestynyt kaksi naista. He olivat riisuneet takkinsa ja istuutuneet hetkeksi ovensuupenkille odottamaan, sillä Kauko oli sattunut istumaan potalla. Naisilla oli ollut sinivalkoruudulliset mekot, valkoinen esiliina ja päähine.
Kun Kauko oli selvinnyt potalta, hänelle oli puettu ulkovaatteet ja tädit olivat vieneet hänet ja hänen veljensä laivaan. Koulussa Kauko oli piirtänyt kaikille eläimille hännän alle maahan kasan papanoita, samoin joillekin ihmisille, vaikka opettaja oli sanonut, ettei niitä tarvitse piirtää.
Kauko oli ollut Ruotsissa kahteen otteeseen. Kummallakin kerralla hänen siellä ollessaan oli suomenkieli unohtunut, joten hän oli kotiin tultuaan puhunut ruotsia. Sitä kotiväki ei ollut ymmärtänyt. Kaukon veli oli ollut Ruotsissa vain yhden kerran, ja häneltä oli ruotsinkieli vain osittain unohtunut sinä vaiheessa kun Kauko kotiutui toista kertaa Ruotsista. Ruotsinkieli yhdisti veljeksiä.
Suomen ja Ruotsin välillä rahtautuminen oli loppunut Kaukoltakin kun biologinen isä oli irrottanut hänet Svea-mammasta. Jotta suhteet Ruotsiin katkeaisivat helpommin, olivat vanhemmat piilottaneet ruotsalaisten kasvatusvanhempien nimet ja osoitteet. Ruotsista tulleet lahjapaketit oli niin ikään pantu piiloon ja hävitetty, suklaat syöty, eivätkä vanhemmat olleet maininneet niistä Kaukolle tai hänen veljelleen mitään.
Perheen väkivaltainen alkoholisti-isä oli syyttänyt äitiä ja sanonut kymmenestä lapsesta yhden, Kaukon, olevan enonsa tekeleitä. Kauko yritti miellyttää isäänsä jotta tämä antaisi hänen jäädä henkiin. Sellaista muovautuvuutta Kauko itsekin vaati myöhemmin niiltä joille katsoi voivansa esittää uhkauksia, esimerkiksi perheen perustettuaan perheenjäseniltään.
- Mitäs sinä täällä pengot? Ulos! oli isä karjunut ja melkein kantanut Kaukon tukasta ulos makuuhuoneesta.
Pöytäveitsi, jolla Kauko oli sorhannut piirongin laatikon lukkoa auki, oli kolahtanut lattialle hänen kädestään. Hän oli ollut juuri löytämässä osoitteen, jossa oli ollut lapsena. Oman äitinsä hän kiersi kaukaa, sillä isä ei pitänyt siitä että hän oleili äidin lähellä.
Isä meni ulos.
- Ne ovat vieraita ihmisiä, eivätkä edes muista sinua, äitikin huusi vihaisesti. – Eikä ole osoitetta.
- Tätä sinun veljesi alulle panemaa pentua ei elätä pirukaan! isä karjui sisälle tultuaan ja nosteli henkseleitään.
- Etkö lopeta! äiti huusi ja heitti raivoissaan kukkaruukun miestään kohti.
- Nyt perkele lähtee henki, huusi isä, ravisteli multaa niskastaan ja tempaisi haulikon seinältä. Kauko näki, että yksi liero oli multaa karistellessa eksynyt hiuksiin ja luikerteli ihmetellen maisemien muuttumista, mutta hätä äidistä vei Kaukon huomion aseeseen, jota hän meni ottamaan isältään. Isä nykäisi aseen irti, ja potkaisi ulko-oven auki.
- Ulos! hän tönäisi haulikon piipulla Kaukoa ja tämän mentyä ulos, vetäisi oven kiinni.
Kauko sujahti saunan takana perunapeltoon, jossa hän vakoa pitkin ryömi etupuolelle. Perunanvarsien välistä hän seurasi keihäs kädessään, mitä mökin liepeillä tapahtuisi. Hän nukahti, mutta yöllä herättyään hän meni saunalle ja avasi oven, mutta nuuhkaistuaan painoi oven kiinni ja meni takaisin perunapeltoon nukkumaan.
Seuraavan päivän iltana hän päätteli äitinsä jääneen henkiin ja lähti liftaamaan parinsadan kilometrin päässä asuvan veljensä luo.
Velimiehen perhe ei suinkaan ilahtunut hänen tulostaan. Siitä käsin Kauko sai kuitenkin työpaikkoja, joissa pääsi vähän harjoittelemaan työntekoa ja säännöllistä elämää, vaikka ei hän niissä viihtynyt muutamaa kuukautta pitempään. Hän sai helposti tappelua aikaan. Myös seurustelusuhteet jäivät lyhytaikaisiksi. Sitten hän sai työnvälitystoimistosta lapun eräälle tietyömaalle jossa olisi majoituskin.
- Velimies saa ruveta pärjäilemään omillaan. En minä rupea elättämään koko porukkaa, päätti Kauko ja lähti tietyömaalle. Hän otti ryypyt pullostaan, sillä hänellä oli tilipäivä.
Elettiin jo kuusikymmenluvun loppupuolta. Kauko laskeutui linja-autosta ja katseli hetken ympärilleen. Kapeampi tie näytti johtavan pienen metsikön taakse, jossa näkyi suurehko parakkikylä ja Kauko lähti kävelemään sitä kohti.
jatkuu
Vastaukset 2
Vanhimmat
Teksti sujuvaa. Tuntui kuin se olisi kulkenut liian nopeasti.
Olisiko hyvä, jos se olisi kirjan alussa kokonaan kursiivilla kirjoitettu, esittely.
Romaani alkaisi siitä, kun Kauko astuu linja-autosta ulos.
Kaukon luonne alkoi tulla esiin:
"Velimies saa ruveta pärjäilemään omillaan. En minä rupea elättämään koko porukkaa, päätti Kauko ja lähti tietyömaalle. Hän otti ryypyt pullostaan, sillä hänellä oli tilipäivä."
tulee jonkin verran edellisiltä sukupolvilta ja sisarussarjoissa on yleensä jotain, joka leimaa heidät vanhempiensa vaikutuspiirissä kasvaneiksi.
Kauko on yksi päähenkilöistä ja seuraavaksi kirjoitan (muokkaan jo kirjoittamani) kohtaamisesta.