ihmetyttää

eli, menkat alko normaalisti ajallaan viime viikon perjantaina (9.6.) ja tavallista menkkavuotoa kesti neljä päivää, tämäkin ihan normaalia. Keskiviikosta (13.6) lähtien sitten tuli "tuhruvuotoa", yksi side riitti mainiosti päiväksi. Tänään alkoi taas tulla "kunnon" vuotoa, ihan kuin olis uudet menkat alkanu, kivutkin on kuin menkkojen aikana. Ovulaation aikaan (suunnilleen) heräsin kahtena peräkkäisenä yönä kamaliin alavatsakipuihin, aivan kuin lihakset olisivat krampanneet. Lämpöhaude oli ainut mikä auttoi kipuihin.

Jätin e-pillerit tammikuussa pois, emmekä ole mieheni kanssa käyttäneet sen jälkeen ehkäisyä.
2335
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

paremmin, mutta oletko käynyt lääkärissä? ettei ole vain kysymys keskenmenosta tai jostain tulehduksesta? jos olet raskaana ja jos on vielä tulehduskin (emätin tms..) niin se olisi hyvä hoitaa mahd.raskauden tieltä pois..
itse en ole käyttänyt pillereitä, muttta tiedän kuitenkin että lopettamisen jälkeen on monilla kierrot aivan sekaisin...

Onnea sulle ja toivottavasti kaikki on hyvin!

Äänestä
  • gynekologilla muutama päivä oviksen jälkeen, hän teki alatutkimuksen ja sanoi kaiken olevan kunnossa. Katsoi ultrallakin (sisäkautta) ja sanoi, että munasolu on irronnut. En jotenkin jaksa uskoa, että voisi näin nopeasti tulehdus puhjeta, vaikka eihän sitä koskaan tiedä.

    Ja sitten, kierto on aina ollut säännöllinen 28-32 päivää, ihan alusta asti ja myös pillereiden lopettamisen jälkeen. Eivät kai ne enää vaikuta, kun oviskin on tapahtunut..??
    Seurailen tilannetta vielä juhannuksen yli ja soittelen sitten ensi viikolla lääkäriin, jollei tilanne muutu...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kummastuttaa kirjoitti:

eli, menkat alko normaalisti ajallaan viime viikon perjantaina (9.6.) ja tavallista menkkavuotoa kesti neljä päivää, tämäkin ihan normaalia. Keskiviikosta (13.6) lähtien sitten tuli "tuhruvuotoa", yksi side riitti mainiosti päiväksi. Tänään alkoi taas tulla "kunnon" vuotoa, ihan kuin olis uudet menkat alkanu, kivutkin on kuin menkkojen aikana. Ovulaation aikaan (suunnilleen) heräsin kahtena peräkkäisenä yönä kamaliin alavatsakipuihin, aivan kuin lihakset olisivat krampanneet. Lämpöhaude oli ainut mikä auttoi kipuihin.

Jätin e-pillerit tammikuussa pois, emmekä ole mieheni kanssa käyttäneet sen jälkeen ehkäisyä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu