Ensimmäinen jälkeläisiä saanut kaverini loukkaantui silminnähden, kun en ollut siellä vieraillessani tauotta ihastelemassa jokaista naperon ilmettä, kädenheilautusta ja ääntä. Olihan se suloinen ja kyllähän sitä taivasteltiin, mutta ei sitä kovin montaa tuntia jaksanut intensiivisesti ja ainoastaan päivitellä.
Seuraava äidiksi ryhtynyt kaverini kertoi juuri, että hän ei voi sietää sitä miten kaikki pyörii sen vauvan ympärillä. Siis tottahan vauva on hänelle se tärkein asia maailmassa, mutta hän haluaisi että joku puhuisi HÄNELLE eikä aina vain vauvalle ja joskus jostain muustakin kuin vauvasta. Ihan kuin hänellä ei olisi enää merkitystä.
Elikkäs kertokaa fiksummat. Onko olemassa ohjeita miten käyttäydyt oikein, vain onko vain tyydyttävä siihen, että aina tekee väärin...? =)
Seuraava äidiksi ryhtynyt kaverini kertoi juuri, että hän ei voi sietää sitä miten kaikki pyörii sen vauvan ympärillä. Siis tottahan vauva on hänelle se tärkein asia maailmassa, mutta hän haluaisi että joku puhuisi HÄNELLE eikä aina vain vauvalle ja joskus jostain muustakin kuin vauvasta. Ihan kuin hänellä ei olisi enää merkitystä.
Elikkäs kertokaa fiksummat. Onko olemassa ohjeita miten käyttäydyt oikein, vain onko vain tyydyttävä siihen, että aina tekee väärin...? =)
Vastaukset 2
Vanhimmat
Minulla on 10kk ikäinen lapsi. On sanomattakin selvää että hän on minulle kaikkikaikessa. Äitiyslomalla vielä olen ja päivät "vauvankielellä" hänelle pälätän. Joten kun minulle tulee kaveri kylään, niin on aivan ihanaa jutella IHAN JOSTAIN MUUSTA, päivittää tuoreimmat juorut jne.. ;)nimenomaan puhua aikuisten asioista! Tottakai lapsi huomioidaan, mutta en todellakaan odota että vieraani häntä kokoajan päivittelee enkä tee sitä itsekään.
Typerä vastaus, mutta tuskin mitään yleispätevää ohjetta voi antaa. Jokainen suhtautuu omalla tavallaan ja myös jokaisen odotukset toisilta on erilaisia. Aivan kuten muissakin asioissa. Itselläni on 11 kuukauden ikäinen lapsi ja muistan, että ekat kuukaudet en juurikaan ollut kiinnostunut muusta kun lapsestani. Esikoisen syntymä mullisti niin suuresti elämäni, etten osannut enkä halunut keskittyä muuhun. Nykyisin nautin siitä kun saan tavata ystäviä ja puhua muustakin kun lapsestani. Ehkä nyt taas pikkuhiljaa alkaa tajuamaan, että olen muutakin kun äiti. Tosin olen myös huomannut olevani enemmän tekemisissä sellaisten ystävieni kanssa, joilla itsellään on lapsia. Kaipa se kultainen keskitie ja se, että molemmat ottaisi toisen huomioon (siis myös niinpäin, että ystäväsi on kiinostunut sinun elämästäsi) olisi ihanteellista, mutta todellisuudessa välillä aika kaukana.