Uusi kommelus

Hei pitkästä aikaan kirjoitan !

ja matkailussa sattuu ja tapahtuu!
Niin kun tulin eilen Gradosta Iltapäivällä niin Yksi laukuistamme oli kadonnut huomattiin vasta Helsinki-vantaan lentokentällä siinä kun laukkuhihnalla kyllä valittettiin mutta saas nähdä korvaako vakuutus !
Siinä oli vain jotain tuliaisia muuta!

Onko teille sattunut mitään tällästä ?
2894
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kerran kävi niin että menomatkalla jäi toinen rinkka tulematta perille, vaikka meillä oli suorat lennot Samokselle. Tai tulihan se perille, mutta mutkan kautta ja vasta seuraavana päivänä. Sikäli harmitti, että tarkoitus oli jatkaa matkaa muille saarille saman tien. Toisaalta, matka ei sitten jatkunutkaan ennen kuin sitä seuraavana päivänä, koska oli kova tuuli ja osa laivoista oli rikkoutunut. Matkasuunnitelma muuttui muutenkin yhtenään, mutta sehän ei paljon tahtia haitannut.

Äänestä

Kävipä eräälle perheelle niin, että yrittivät tuoda Afrikan reissulla ampumiaan saaliita pakasteina himaan. Lento oli suora, tuotteet pakattu syväjäisinä monen sanomalehtipaperin sisään.

Vaan kuinkas kävikään. Laukku katosi matkalla ja löytyi vasta monen päivän päästä. Soittivat tullista, että "olis tuomisia Tuomisille". Hauskahan se oli sellaista veristä ja haisevaa kassia käydä tunnistamassa... ;))

Äänestä

Kommentoi aloitusta


reissulassie kirjoitti:

Hei pitkästä aikaan kirjoitan !

ja matkailussa sattuu ja tapahtuu!
Niin kun tulin eilen Gradosta Iltapäivällä niin Yksi laukuistamme oli kadonnut huomattiin vasta Helsinki-vantaan lentokentällä siinä kun laukkuhihnalla kyllä valittettiin mutta saas nähdä korvaako vakuutus !
Siinä oli vain jotain tuliaisia muuta!

Onko teille sattunut mitään tällästä ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu