Jojo

On nelikuinen sekarotuinen ja ollaaan jo pidemmän aikaa käytetty hihnassa tarpeillaan ja osaakin pääsääntöisesti metsäpolulla kävellä kuin isot koirat ikään ja välillä tuossa pihamaan hietikollakin. Mutta annas olla kun kakkapussia viedän roskikseen ja otetaan suunta kotia kohti niin useinmiten alkaa hillitön jojona pomppiminen ja hihnasta pureminen ja vetäminen. Mikä neuvoksi että tuosta tavasta päästään vai olisiko helpompaa vaihtaa nimi Jojoksi?

Rotuja tässä on emon puolelta rottista, saksan paimenkoiraa ja isän puolelta berggaria ja - heh-heh- bassettia.
8346
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Meillä ihan sama juttu 4 kk pennun kanssa. Muuten lenkki sujuu hienosti, mutta auta armias kun mennään kotiin päin, alkaa kamala veto ja hihnan kanssa pelleily! Ihan kuin koiran päässä napsahtaisi yht´äkkiä....

Ollaan yritetty vaihtaa suuntaa ja pysähtyä, mutta vielä ei kummoisempaa tulosta olla saavutettu - tosin vasta vähän aikaa säännöllisesti "treenattu". Tuo suunnan vaihto tuntuu toivottomalta, kun ei pääse eteenpäin lainkaan, sahataan 10 metrin pätkää loputtommalta tuntuvia aikoja....

Jos tekee esim. tuota pysähdystaktiikkaa, että aina kun pentu vetää, pysähdytään, ja kun ottaa katsekontaktin ja löysää hihnan, onko syytä antaa namipalkka joka kerta??
Meinaa hermo mennä.... ;)

Äänestä
  • kuristus kaulapanta tai sitten koirakouluun oppimaan e´ttä rinnalla kulkee olen 14 vuotias tyttö ja minulla on 1 sakemanni jonka nimi on retu se on poika ja sitten 1 sakemanni vielä mutta se on tyttö.... lisu mutta minä olen itse opettanut ne pennusta asti ja ne ovat nyt retu on 2 ja puol vuotta lisu 3 ja vähän päälle ei tarvitse edes hihnaa kun menee opetin joka päivä mutta kuristuskaulapannalla olen itse haaveillut kouluttamisesta ja tästä se lähti

    Äänestä

  • qqqqqqqmw5rytru kirjoitti:

    kuristus kaulapanta tai sitten koirakouluun oppimaan e´ttä rinnalla kulkee olen 14 vuotias tyttö ja minulla on 1 sakemanni jonka nimi on retu se on poika ja sitten 1 sakemanni vielä mutta se on tyttö.... lisu mutta minä olen itse opettanut ne pennusta asti ja ne ovat nyt retu on 2 ja puol vuotta lisu 3 ja vähän päälle ei tarvitse edes hihnaa kun menee opetin joka päivä mutta kuristuskaulapannalla olen itse haaveillut kouluttamisesta ja tästä se lähti

    Kuristuspantaa pidetään hieman arveluttavana koska se saattaa vahingoittaa kurkkua...jospa jotain hellemmän tomeraa keinoa löytyisi.

    Äänestä

  • Hihnan voitelemista etikalla - jossain neuvottiin näin ja ei mitään vaikutusta. Ajattelin ottaa tukevammat tökötit hihnan voiteluun ja käytin Tabascoa ja sama vaikutus paitsi että nyt itse vaihteeksi haisin hieman toisen laiselta.

    Toisaalta jos itse kyllästyn siihen pomppimiseen ja olen jättäny koiran hihnoineen päivineen pihamaalle, niin se onkin jo sekunnin murto-osassa jalkojen vieressä. Mitähän sen kuupassa liikkuu....

    Äänestä

  • Auuuu kirjoitti:

    Hihnan voitelemista etikalla - jossain neuvottiin näin ja ei mitään vaikutusta. Ajattelin ottaa tukevammat tökötit hihnan voiteluun ja käytin Tabascoa ja sama vaikutus paitsi että nyt itse vaihteeksi haisin hieman toisen laiselta.

    Toisaalta jos itse kyllästyn siihen pomppimiseen ja olen jättäny koiran hihnoineen päivineen pihamaalle, niin se onkin jo sekunnin murto-osassa jalkojen vieressä. Mitähän sen kuupassa liikkuu....

    liikkuu pikku pennun päässä ;)

    Meil on kohta puolvuotias belgi, ja se kans tossa nelikuisena alko jojoileen aina sillon tällöin.
    Ei auttanu pysähtymiset, ei suunnan vaihto se oli jotain kauheeta :)

    Sit keksin pentu rakastaa suunnattomasti keppeja ja siltä on kielletty keppien kantaminen, järsiminen ja kaikki keppiin liittyvä.

    Otin kerran metsälenkiltä kepin mukaani ja kannoin sitä kädessäni ja tää höhlä käveli kotiin kuin unelma, sit annoin hetkeks sen kepin sille kannettavaks ja tämä toimi seuraavillakin kerroilla.

    Nyt saa vielä joskus jotain ihme älynväläyksiä että alkaa tempoilemaan hihnassa mutta nyt ei enää saa keppiä vaan pysähdyn ja käsken sivulle ja maahan ja istumaan ja sitten vasta jatketaan matkaa.
    Sen jälkeen koti matka sujuu leikiten.

    Äänestä

  • mitä ihmeempiä kirjoitti:

    Silloin tällöin ja silloin kun on toiminut niin olen ihan lääpälläni ja suu vaahdossa kehunut ja tuntuu kuin oma ryhtikin olisi parantunut. Mutta ei todellakaan ole minkäänlaista takuuta että sama juttu toimisi seuraavalla kerralla, nimittäin kun pennun mielestä löytyy älyttömän hyvä keppi niin se asettuu keskelle pihamaata tasan mahalleen sammakkoasentoon sitä järsimään. Itkiskö vai nauraisko? Yleensä naurattaa "sisäänpäin".

    Mitähän jos seuraavan jojottelun katselisi alusta loppuun ja seistä jököttäisi Lootin vaimona siinä vieressä eikä kiinnittäisi siihen mitään huomiota - kai pentu siihen joskus kyllästyy ja huomaa ettei tällä menolla päästä eteen eikä taakse.

    Voihan se naapureiden mielestä olla hölmön näköistä hommaa mutta pitänee ajatella vaikka yhtälöitä tai mustaa aukkoa:)

    kerro sitten tulokset kuinka kauan pennun sinni riitti olla jojona :)

    Ei tosiaan kannata miettiä miltä sitä naapureiden silmissä "näyttää", siinä saattaa tulla vaivautunut olo.

    Itse mietin sitä kerran kun opeteltiin rauhallista ulos lähtöä ulko ovelta, mentiin edestakaisin rapun ovesta ulos ja taas takaisin sisälle sitä jankattiin varmaan kymmenisen kertaa saman ulosmenon aikana.

    Siinä sitä naapurit varmaan ajatteli että jko toi on täysin seonnut tai sitten toi on koiran pikahappihyppyä :)

    Äänestä

  • Koirillaanne on liikaa virtaa; huomaavat, että nyt mennään kotia, pitää purkaa tämä energia pois.

    Tai sitten muuten vaan eivät halua vielä mennä kotiin.

    Kokeilkaa, että kotiin saapuminen onkin se suuri palkinto. Käytte lenkillä ja menette takaisin kotiin. Pihassa otattekin suuren leikkituokion, ettekä mene vain tylsästi sisälle tylsistymään taas moneksi tunniksi.

    Teette monesti sen---> koirasta on kiva mennä kotiin päin. Kun koiralle on kotiin tulosta tullut mukava juttu, alatte vähentää pihaleikkejä. Mutta älkää milloinkaan enää palatko siihen, että tulette kotiin ja koira tuntee olonsa taas tylsistyneeksi kotona. Lenkin kivin kohta koiran mielestä voikin olla se kotia paluu.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Auuu kirjoitti:

On nelikuinen sekarotuinen ja ollaaan jo pidemmän aikaa käytetty hihnassa tarpeillaan ja osaakin pääsääntöisesti metsäpolulla kävellä kuin isot koirat ikään ja välillä tuossa pihamaan hietikollakin. Mutta annas olla kun kakkapussia viedän roskikseen ja otetaan suunta kotia kohti niin useinmiten alkaa hillitön jojona pomppiminen ja hihnasta pureminen ja vetäminen. Mikä neuvoksi että tuosta tavasta päästään vai olisiko helpompaa vaihtaa nimi Jojoksi?

Rotuja tässä on emon puolelta rottista, saksan paimenkoiraa ja isän puolelta berggaria ja - heh-heh- bassettia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu