MIKÄ ROTU

Mikä koirarotu perheeseen jossa on 1 astmaa poteva aikuinen.Lapsilla kova koirakuume ja tykättäisiin itsekin.Ainoa olisi ettei mikään jättikokoinen.Asutaan keskellä kaupunkia ja pitkät lenkit nyt ei ehkä päivittäin mahdollisia.
151881
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Êi mitään elävää koiraa astmaperheeseen! Hakekaa anttilasta posliinikoira. Niin on kaikille paras.

Äänestä

harkita tarkkaan koiranottoa, jos perheessä on allergisia. Koirasta luopuminen tuottaa surua niin koiralle kuin omistajillekin. Meillä on perheessä yksi astmaatikko, yhdellä on ollut lapsuusiän allergia ja kolme meistä ovat koiraallergisia. Olemme ottaneet noin vuosi sitten villakoiran. Et mainninnut minkä kokoista koiraa etsitte, saisiko sillä olla vaativa turkki jne. Allergia on kuitenkin kovin monimutkainen asia, oireet voivat puhjeta vasta vuosien päästä ja ne ovat eri ihmisillä kovin erilaisia. Toisaalta koiralle voi siedättyä, meillekin lääkäri suositteli koiran ottoa. Tämäkin täysin lääkäri kohtaista. Eräs lääkäri sanoi minulle, että älä ikinä ota koiraa! Eräs tuttavaperheemme otti myös villakoiran vaikka ovat allergisia. Perheen pojalla oli aikaisemmin koira-allergia, mutta koiran myötä hän siedättyi, eikä enää testien mukaan ole allerginen. Joskus sanotaan, että esim. villakoirat, bichonit ja vehnäterrieri allergisoisivat vähemmän. Mutta se on täysin yksilöllistä. Toisaalta villakoirista ja bichoneista ei lähde karvaa, joten ilmassa leijailevat koiran karvat eivät silloin ärsytä. Jos suunnittelette vakavissanne koiran ottoa, kannattaa ottaa koira aluksi hoitoon, jotta voitte varmistua, ettei oireita ainakaan heti ilmene.

Äänestä

Meillä on kaksi astmaa potevaa aikuista. Mutta toisella ei ole niinkään eläimistä johtuva astma. Toinen heistä kyllä muuttaa syksyllä pois, joten hän ei pitkää joudu kärsimään, kun pentu tulossa viikon päästä.
Tosin joutuu nukkumaan pennun kanssa samassa huoneessa. Ja cava on kyseessä.

Mutta en välttämättä teille suosittele sitä. Meillä on vain aikasemmin ollut kotona useita viikkoja hoidossa eri rotuja, mm. cavaakin, ja ongelmitta ollaan selvitty.

Mutta villakoiraa eniten suosittelen ja bicon frisea ja coton de tuleariia ja joitain tämmösiä.

Äänestä
  • Cavaa allergia ja astma perheeseen.
    Cavalla on karvanlähtöaikaan ja harjaterssa niin voimakasta se karvan irtoeminen,että jo minulla joka en edes ole allerginen alkaa henkeä ahdistaa ja nenää kutittamaan.
    Toinen juttu on yleisesti ootaen se,että se mikä koirassa allergista ärsyttää on koirasta peräisein oleva valkuainen ja hilse.
    Tätä valkuaista on esim koiran eritteissä syljessä(koirilla ja varsinkin cavoilla on taipumusta nuolla ihmisiä) ja ulosteissa.
    Cavasta olen kuullut paljon ihmisiltä,että allergisoi todella paljon ja mitä nyt yleensä ottaen koiriin tulee,niin en lähtisi leikimään omalla terveydellä enkä koiran elämällä.
    Kannattaa varmaankin tyytyä vain ihailemaan koiria kauempaa ja mitä edellinen kirjoitti allergisoimattomuudesta vaikka koira on ollut hoidossa,niin allergiset oireet kehittyvät pikku hiljaa ja jokainen reagoi omalla tavallaan toiset herkemmin kuin toiset.

    Äänestä

  • en suosittele kirjoitti:

    Cavaa allergia ja astma perheeseen.

    Ajattelin sellaista whippetin kokoista.Mutta tämä kyseinen rotu vaatisi paljon treeniä ja se ei oikein suurkaupungin keskustassa onnistu.Mielellään myös aika karvaton ettei karvoja jokapaikassa.

    Äänestä

  • olisi sopivin kirjoitti:

    Ajattelin sellaista whippetin kokoista.Mutta tämä kyseinen rotu vaatisi paljon treeniä ja se ei oikein suurkaupungin keskustassa onnistu.Mielellään myös aika karvaton ettei karvoja jokapaikassa.

    karvattomalla? Jos tarkoitat lyhytkarvaista niin voin sanoa, että niistä lähtee eniten karvaa. Jos taas tarkoitat koiraa mistä lähtee vähiten karvaa niin pitkäkarvaiset rodut, esim. villakoirasta ja Bichon Frisesta ei lähde karvaa jos turkki on oikein hoidettu.

    Äänestä

luullaan ettei semmoista koiraa ole joka ei aiheuttasi allergia... Mutta monstikkin esim. Bichon& villakoirat eivät aiheuta allergiaa/astma kohtauksia... mutta päädytte mihin rotuun tahansa kannattaa kokeilla ensin ns. Siedätystä.. Eli käytte aikuistren ja pentu koirien luona ja jos ei tule ongelmia, todennäköisesti ei myös teidänkään koirasta...

Äänestä
  • Sitten vielä se toinen puoli koiran hankinnasta?
    Olkaa rehellisiä kasvattajaa kohtaan pentua hankkiessanne. Itse en missään tapauksessa myisi (enkä ostaisi) koiraa perheeseen, jossa joku potee astmaa tai koira-allergiaa. Allergian vuoksi kiertoon laitettuja koiria on lehdet väärällään, tarviiko niitä ehdoin tahdoin lisätä?
    Ei ole herkkua kasvattajallekaan, jos hän hyvässä uskossa myy perheeseen pennun ja vasta jälkikäteen tai koirasta luovuttaessa kuulee, että on jo etukäteen ollut allergia/astma tiedossa.

    Kuka pennun sitten suostuukaan myymään, on hänen asiansa, mutta liian monet vastaavassa tilanteessa koiran vaan hommaavat. Ymmärrän, että lapset vinkuvat koiraa ja koirat ovat todella ihania, mutta jokaiseen perheeseen ne eivät vaan sovi. Lapsia ei laiteta kodista pois, koira kyllä. Mikä sen ikävämpää?

    Äänestä

  • Kasvatan itse kirjoitti:

    Sitten vielä se toinen puoli koiran hankinnasta?

    Moi! Tuossa joku alussa jo sanoikin, että elävää koiraa ette ehkä asuntoonne voi ottaa, että niinku posliinikoira olisi paras, niin olen kyllä aika samaa mieltä. Jos kerran teidän perheessänne on joku allerginen, niin ei kylläkään kannata. Jos haluatte kenties jonkun mukavan eläimen, niin voisihan se olla joku muukin kuin koira, esim. siili(se on karvaton), tai vaikka akvaario. En tarkoita mitenkään pahalla, jos sillä tavalla tämän otat.

    Äänestä

  • ihminen ;) kirjoitti:

    ihmiset ymmärtää,ettei se ole karva joka eläimessä allergisoi vaan hilse ja eritteet.
    Periaatteessa ihminen voi olla allerginen jopa akvaariokaloille,sillä nekin ulostavat.
    Tämän asian olen tarkastanut eläinlääkäriltä kun kyselin,että mikä eläin olisi allergikolle sopiva.
    Itse en pode allergiaa eläimille,mutta tuttvapiirisäni onpaljonkin eläinallergikkoja ja mielestäni on edesvastuutonta ottaa koira perheeseen,jossa tiedetään,että joku on allerginen.
    Olisikohan joskus maalaisjärjen käyttö ihan oikeasti sallittua ja järkevää?!

    Äänestä

  • jo hyvät kirjoitti:

    niin järki vaikenee. Ei sitä järkeä ole varmasti puolillakaan koiran omistajilla tarpeeksi, vaikka allergisia eivät olisikaan. Koiria otetaan paljon hepposista syistä, eikä allergiset ole se suurin paha. Allergiset usein miettivät todella tarkkaan koiran ottoa, toisin kuin ne jotka ovat siihen kykenevämpiä.

    Äänestä

Ottakaa sukulaisten tai tuttavien koiria hoitoon heidän loman ajaksi, vähintään muutamaksi viikoksi - tosin oireita tulee eri koirista (jopa samanrotuisista) eri tavalla ja aikavälillä, mutta pahimmat astma- ja allergiaoireet ilmaantuvat hyvinkin pian. Onko lapsenne jo allergiatestattu? Jos otette koiran: Onko teillä koirallenne uusi PYSYVÄ koti mietittynä, jos ette itse voikaan koiraa pitää? Ettekö voi ulkoilla ja harrastaa naapuruston koirien kanssa, onko koiran oltava ikioma? Lenkkikaverin saa näin, ja itse pääsee monessa helpommalla (ei jatkuvaa vastuuta koirasta, lomamatkojen ongelmia eikä perheenjäsenten TERVEYDEN VAARANTAMISTA) Helpotusta ja realismia kovimpaan kuumeeseen. Myös koiranomistajat iloitsevat lenkitys- ja hoitoavusta. Ja joku tuttu voi mielellään antaa koiransa vastuuliselle nuorelle esimerkiksi johonkin harrastukseen, vaikkei itse olisikaan siitä kiinnostunut?
No, astmaakin on monenmoista, jotkut pärjäävät koirien kanssa hyvinkin. Suosittelisin silti allergiatestejä koko porukalle ja monenlaisten koirien seurassa oloa. Ikävää se on ihan kaikille, jos koirasta joutuukin luopumaan.

Äänestä
  • Kyllä se on sellainen asia, että koira on perheenjäsen. Jos joku allerginen ja astmaatikko koiran ottaa, niin se tarkoittaa sitä, että sitten kärsitään mikäli koirasta tulee oireita.

    Eli astmapiiput ja lääkkeet käyttöön. Koiraa ei voi annella pois tuollalailla, että jos nenä vuotaa, niin koira kiertoon. Jos otetaan riski, niin asia selvä. Kunhan muistatte, että silloin syötte niitä lääkkeitänne koko koiran eliniän ajan.

    Äänestä

  • kyllä-.--- kirjoitti:

    Kyllä se on sellainen asia, että koira on perheenjäsen. Jos joku allerginen ja astmaatikko koiran ottaa, niin se tarkoittaa sitä, että sitten kärsitään mikäli koirasta tulee oireita.

    Eli astmapiiput ja lääkkeet käyttöön. Koiraa ei voi annella pois tuollalailla, että jos nenä vuotaa, niin koira kiertoon. Jos otetaan riski, niin asia selvä. Kunhan muistatte, että silloin syötte niitä lääkkeitänne koko koiran eliniän ajan.

    sitten vaikka isällä on astma. Alku meni ok mutta tuossa kesäkuussa kun tavattiin niin miehen hengitys vinkui koko ajan ja piippua joutuu hengittämään yhtenään.

    Tilanne on aika kärjistynyt perheessä, sillä koira on lapsille ja tietty aikuisille rakas. Tosiasia on se, että jos perheessä joku joutuu välillä sairaalaan rajujen oireiden takia niin onko tuossa enää mitään järkeä.

    On helppo etukäteen sanoa, että syödään sitten niitä allergialääkkeitä. Ei se niin ole, että kun lääkkeitä syö niin sitten ei tule enää mitään oireita ja ollaan kuin terveet ihmiset.

    Tuo kyseinen mies on tosi väsynyt ja heikon oloinen. Terveyshän siinä menee. Työssäkäynti on jo tosi vaikeaa väsymyksen ja henngitysvaikeuksien takia.

    Näin ulkopuolisena on turha mennä mitään sanomaan ja jeesustelemaan. Eiköhän se joku ratkaisu tule heillekin lähiaikoina. Vielä ainakin sinnittelevät.

    Yhtenään ihmiset antavat toisilleen neuvoja, "ei minulle mitään oireita tule vaikka on astma, ottakaa vaan koira". Huono neuvo.
    Kaikki kun oireilevat eri tavoin. Astmaakin on monenlaista. Samoin allergioita. Kumpaankin voi menehtyä nopeasti tai hitaasti.

    Äänestä

CAVALIER!!!!!!!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

olisi sopivin kirjoitti:

Mikä koirarotu perheeseen jossa on 1 astmaa poteva aikuinen.Lapsilla kova koirakuume ja tykättäisiin itsekin.Ainoa olisi ettei mikään jättikokoinen.Asutaan keskellä kaupunkia ja pitkät lenkit nyt ei ehkä päivittäin mahdollisia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu