Nyt ne sit sai kiinni - elämän menneet valinnat. En nyt viitti alkaa taustoja pitkän kaavan mukaan selostaa, mutta tiukka oli aikoinaan kotikuri ja yhtä helvettiä ensimmäiset parikymmentä vuotta. Siinä aivopesussa tehtiin koko suvun voimin selväksi, että mun rooli on palvella muita. Myöhemmin opettajat, kouluttajat ja esimiehet kannustivat, sillä kompetenssia piisasi, mutta rohkeutta ja itsekkyyttä ei. Kaikille muille olen sanonut kyllä, paitsi itselleni. Olen tehnyt töitä joista en ole pitänyt, keskeyttänyt opintoni perheen tai työnantajan joustotarpeiden vuoksi, viimein kun (silloin avautunut) mielekäs ura aukeni joksikin vuodeksi, lennätettiin pihalle. Nyt nelikymppisenä ulossaneerattuna en tunnukaan enää kelpaavan näihin aiempiin tehtäviini ikäni ja koulutustaustani vuoksi.
Ja rehellisesti sanottuna - ei enää kiinnostakaan! Mikä minä olen ikuisesti toisten sotkuja selvittelemään! Saattuu vielä pomoksi jonku käytännön ratkaisuista täysin tietämätön vastavalmistunu västäräkki koppailemaan itsestäänselvyyksiä, miten ykkösen jälkeen tulee kakkonen ja kakkosen jälkeen kolmonen...
Onko jollain omakohtaista tai mutkan kautta tuttua selviytymistarinaa vastaavasta tilanteesta tai muuten vaan samansuuntasia ajatuksia? Mitä tapahtu ja milloin naksahti? Milloin tiesit ja miten sait tietää, mitä seuraavaksi aiot? Oletko uskaltanut lähteä opiskelemaan useammaksi vuodeksi ja mitä se on vaatinut? Kerro.
Ja rehellisesti sanottuna - ei enää kiinnostakaan! Mikä minä olen ikuisesti toisten sotkuja selvittelemään! Saattuu vielä pomoksi jonku käytännön ratkaisuista täysin tietämätön vastavalmistunu västäräkki koppailemaan itsestäänselvyyksiä, miten ykkösen jälkeen tulee kakkonen ja kakkosen jälkeen kolmonen...
Onko jollain omakohtaista tai mutkan kautta tuttua selviytymistarinaa vastaavasta tilanteesta tai muuten vaan samansuuntasia ajatuksia? Mitä tapahtu ja milloin naksahti? Milloin tiesit ja miten sait tietää, mitä seuraavaksi aiot? Oletko uskaltanut lähteä opiskelemaan useammaksi vuodeksi ja mitä se on vaatinut? Kerro.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ensin kuoli mies, sitten meni asunto ja seuraavaksi työpaikka. Joka jouti mennäkin. Näin jälkeenpäin ajateltuna. Työtä riitti 05.00-23.00 (yrittäjäperhe) ja melkein tuli pelkkää ”paskaa” palkaksi. Seuraavaksi oli ikäviä kuolin-/konkurssipesän selvityksiä.
Minun onneni oli tuolloin 9kk sairausloma ja täysi lepo. Sitten lisäkouluttautuminen omassa ammatissa. Opiskelu aikuisena oli hyvin antoisaa, jopa turvallista ja mukavaa. Ikä vain näyttää olevan suomessa se suuri ongelma uudelleen työllistettävälle. Ammattitaitoa ja motivaatiota ei osata oikein arvostaa.
Ollapa nyt 25 -vuotias ja omata yli 30 vuoden työkokemus ja aikuiset lapset, niin kyllä kysyntää riittäisi.
Viisaalta pikkusiskoltani lainattu motto "Se, mikä ei tapa, traumatisoi" ja vinks-vinks silmänisku päälle.
Huumori auttaa aina, vaikka joskus ei millään jaksaisi. Samaten rutiinit pitävät ihmiset elämässä kiinni.
Tsemppiä!
Ehkä tässä iässä on opittava pitämään puolensa ennen kuin on liian myöhäistä. Tai muuten saa koko elämänsä kuluttaa toisten elämää myötäelämällä.
Liian järkevänä ihmisenä muut ihmiset kaatavat koko sotkuisen elämänsä syliini. Omissa ongelmissakin on ollut aivan tarpeeksi kestämistä.
Mietin vain, mistä helkka...sta olen omaksunut marttyyriuden? Jostakin syvältä lapsuudesta se lähtee.. Miten ohjelmoida aivonsa niin, ettei päästä kaikkia vanhoja totuttuja käyttäytymismalleja vaikuttamaan elämäänsä?
Tietäisit vain, kuinka monta kertaa tekisi mieli kiljua tai nyrkkeilysäkki olisi tarpeen..
Jos sovittaisiin kumpikin omalla taholla, että mietittäisiin, minkälaista elämää haluamme viettää viiden vuoden päästä. Tehtäisiin suunnitelmat, jotka edistävät asioita ja toimittaisiin sen mukaan. Tsemppiä!!!