Mitä pitäisi tehdä?

Olin eräässä taloudellisissa vaikeuksissa olevassa oppilaitoksessa työharjoittelussa liittyen opiskeluuni, mutta työkkäri merkiksi minut sijoitetuksi kuin jonkin pummin. Tein oppilaitoksessa opetustöitä ja kirjoittelin opetusmateriaalia satojen sivujen verran, mutten saa työtodistusta. Mitä pitäisi tehdä?

Olen kuulemma saamassa 3kk:n karenssin rangaistuksena 2 kk:n ilmaisesta työstä.
9789
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Jonkun yksittäisen virkailijan päätöksiin ei tarvii tyytyä.
Kerää todisteet ja laita oma kirjallinen vastineesi.

Äänestä

Olet ilmeisesti lopettanut työharjoittelun kesken? Vai onko kiinni saamattomasta työtodistuksesta?

Äänestä
  • kun hyvin kaukaa viisaana pyytelin työtodistusta hyvissä ajoin ennenkuin työ loppui.
    Sellaisessa siiderihumussa ja sumussa kuljeskeli minun eräs työnantaja.
    Kuusi viikkoa pyytelin ja pyytelin eikä hän sitä vaan saanut kirjoitetuksi.
    Öööh, sain sen lopulta, mutta vaikeaa oli.
    Ei hän ollut pahansuopa, mutta tuo siiderihurmiossa kulkeminen kesäyössä meinas viedä kaikki pomon voimat.

    No sulla ei kai näin "jännää", mutta toivon että jonkun ratkaisun saat aikaan ilman taloudellisia rappiotiloja.

    Äänestä

  • Kaikki on kiinni saamattomasta työtodistuksesta. Olen soittanut, lähettänyt sähköpostia ja tekstiviestiä, mutta mikään ei tunnu tehoavan.

    Lisäksi kirjoittamani tekstit näyttävät kulkevan opetuskäytössä pomoni nimellä, mikä on aika ikävä temppu. On mennyt usko ihmisiin. Olen pienen tytön yksinhuoltaja ja meillä on oikeasti rahat ja ruoka loppu.

    Kahden kuukauden karenssi oli ainoa palkka, mitä sain. Ei tullut edes kiitoksia.

    Äänestä

  • Työnorjatar kirjoitti:

    Kaikki on kiinni saamattomasta työtodistuksesta. Olen soittanut, lähettänyt sähköpostia ja tekstiviestiä, mutta mikään ei tunnu tehoavan.

    Jos pomosi on vielä töissä (siis ei lomilla), niin minä tekisin niin, että kirjoittaisin todistuksen valmiiksi, marssisin kaverin luo ja pyytäisin nimen alle. Jos todistus pitää saada logopaperille, niin sehän käy helposti siten, että tekemäsi versio kopioidaan sellaiselle.

    Ymmärrän, että uskosi ihmisiin heikkeni (niin on usein käynyt minullekin), mutta älä heitä uskoasi meihin kaikkiin :)

    Toivottavasti saat todistuksesi ja voitte tyttärenne kanssa viettää rentouttavan juhannuksen!

    Tsemppiä roppakaupalla!

    Äänestä

  • Työnorjatar kirjoitti:

    Kaikki on kiinni saamattomasta työtodistuksesta. Olen soittanut, lähettänyt sähköpostia ja tekstiviestiä, mutta mikään ei tunnu tehoavan.

    Lisäksi kirjoittamani tekstit näyttävät kulkevan opetuskäytössä pomoni nimellä, mikä on aika ikävä temppu. On mennyt usko ihmisiin. Olen pienen tytön yksinhuoltaja ja meillä on oikeasti rahat ja ruoka loppu.

    Kahden kuukauden karenssi oli ainoa palkka, mitä sain. Ei tullut edes kiitoksia.

    on pakko antaa voivat sieltä velvoittaa tähän uhkasakoin ja jopa vankeuden uhalla.

    Äänestä

  • työtodistus kirjoitti:

    on pakko antaa voivat sieltä velvoittaa tähän uhkasakoin ja jopa vankeuden uhalla.

    vankeutta, mutta sakkoja tällaisesti rikkomuksesta voi saada.

    En tiedä, kuinka tehokas työsuojelupiiri näissä työtodistusvaateissaan on. Jos on tehokas, niin se on yksi mahdollinen tapa. Itse yrittäisin ensin hakea allekirjoitusta itseni kirjoittamaan työtodistukseen.

    Minulle on pääasia, että asia saadaan järjestykseen.

    Äänestä

  • hankalaa kirjoitti:

    kun hyvin kaukaa viisaana pyytelin työtodistusta hyvissä ajoin ennenkuin työ loppui.
    Sellaisessa siiderihumussa ja sumussa kuljeskeli minun eräs työnantaja.
    Kuusi viikkoa pyytelin ja pyytelin eikä hän sitä vaan saanut kirjoitetuksi.
    Öööh, sain sen lopulta, mutta vaikeaa oli.
    Ei hän ollut pahansuopa, mutta tuo siiderihurmiossa kulkeminen kesäyössä meinas viedä kaikki pomon voimat.

    No sulla ei kai näin "jännää", mutta toivon että jonkun ratkaisun saat aikaan ilman taloudellisia rappiotiloja.

    sitten n. 3kk saata työtodistus, vasta otettuani työsuojelu piiriin yhteyttä sain todistuksen.
    ***maista moinen kun ei saa korvauksia jollei ole esittää työtodistusta viime hommasta.

    Äänestä

  • Työnorjatar kirjoitti:

    Kaikki on kiinni saamattomasta työtodistuksesta. Olen soittanut, lähettänyt sähköpostia ja tekstiviestiä, mutta mikään ei tunnu tehoavan.

    Lisäksi kirjoittamani tekstit näyttävät kulkevan opetuskäytössä pomoni nimellä, mikä on aika ikävä temppu. On mennyt usko ihmisiin. Olen pienen tytön yksinhuoltaja ja meillä on oikeasti rahat ja ruoka loppu.

    Kahden kuukauden karenssi oli ainoa palkka, mitä sain. Ei tullut edes kiitoksia.

    ...Kaikki on kiinni saamattomasta työtodistuksesta. Olen soittanut, lähettänyt sähköpostia ja tekstiviestiä, mutta mikään ei tunnu tehoavan...

    Työsopimuslain mukaan työtodistus on pakko antaa. Jos kuulut liittoon, niin yhteys sinne, jos et, niin ota yhteyttä alueesi työsuojelupiiriin. Numero löytyy puhelinluettelosta.

    ...Kahden kuukauden karenssi oli ainoa palkka, mitä sain...

    Kahden kuukauden karenssi annetaan, jos on kieltäytynyt jostain. Erokarenssi on 3 kk, joten jokin nyt mättää tuossa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Työnorjatar kirjoitti:

Olin eräässä taloudellisissa vaikeuksissa olevassa oppilaitoksessa työharjoittelussa liittyen opiskeluuni, mutta työkkäri merkiksi minut sijoitetuksi kuin jonkin pummin. Tein oppilaitoksessa opetustöitä ja kirjoittelin opetusmateriaalia satojen sivujen verran, mutten saa työtodistusta. Mitä pitäisi tehdä?

Olen kuulemma saamassa 3kk:n karenssin rangaistuksena 2 kk:n ilmaisesta työstä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu