Joko huomaat mitä olet saanut geeneissäsi?
Perityt luonteenpiirteesi.
Pirre*
201465
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
mutta saan usein kuulla ainakin siskoilta,että olen ihan kuin äiti.Tottakin on,että tykkään kattaa kauniisti,leipoa,paistaa lettuja usein jne.Siivoushulluutta en ole perinyt.
Isältä sain lahjaksi kiltin luonteen.
Näin ne viisaammat väittävät.(enkä vastusta)
sisaruksista sen taitaakin nähdä parhaiten, ite itsensä arviominen on aika vaikeaa, sitä on jotenkin sokea, kai liian lähellä.
Äiti sanoo aina että olet kuin isä liikkeiltäsi, ja vartalon asennoltasi, ja niin mie taijjan ollakin - valokuvistakin olen sen huomannu.
Minun äiti oli käsityö ihminen; olisi vieläkin jos ei olisi allergioita, - minä taas en, vaikka lasten vaatteet aikoinaan ompelinkin, niinkuin omanikin.
Intohimoinen näprääjä, - niinkuin yksi siskoistani on ollut en ole, niinkuin virkkauksia ja neulomisia en saa ajoiksi - pakolliset villasukat tosin olen aina kutonut - aiemmin..
Luulen että pilkun viilaamisen olen perinyt isän puolelta; olen perfektionisti.
Niin söpölt se kuulostaa,ku jostain eri asiastki siskot välil sanoo:"hei,sää olet iha ku äiti....
Taas sää olet ku äiti,sunst o tullu vahemmite ku äiti.Olenki kyl isosisko,iält ja kooltki..
Määrättyi piirtei tulee niinku lissää iän myätä,
onks joku muu simmost huamannu?
Isältä olen perinyt ainakin kiltin luonteen, sellaisen; heikompia pitää auttaa. Molemmilta ehdottoman oikeudenmukaisuuden, myös itseäni kohtaan. Ja tietenkin kun molemmat ovat Karjalasta, sen karjalaisen "hössöttäjä" luonteen joka joskus putkahtaa esiin.
Ahkeruutta en ole perinyt, ehkäpä se ei heilläkään ollut geeneissä, vaan elämäntapa. Olen aina ihmetellyt sitä, miten niillä riitti aikaa työn jälkeen harrastaa, osallistua kerhoihin ja viettää vielä ihan normaalia kotielämää. Äiti teki mm. ruuat, silitti isän valkoiset paidat, nenäliinat ja parsi sukat. Me lapset ei tehty kotona mitään töitä, ehkäpä tämä laiska elämäntyyli juontaa siitä.
Kai niitä voi siinä mielessä sanoa perityiksi, että tavat on omaksuttu vanhemmilta.
Luonteenpiirteet on kuitenkin ympäristövaikutusta enimmäkseen ja siten korjattavissa olevia ominaisuuksia.
edes rakkaus esim. musiikkiin ja kirjaoihin voi olla veressä perittyä, - minulla ainakin on.
Kotonamme ei kuuneltu musiikkia, eikä kyllä soitettukaan; virsiä vain hujjuutettiin.
Pikkuusen vaikiaa sanoa luontehenpiirteestä, mitä ny oliis kummaltaki tullu omahan itteeni. Enempi muistutan liikkeiltäni isoisääni. Työhommat ny kyllä oon periny isäni puolelta. Isoisän isoisä oli jo seppä, oma poika remonttimiehenä on sitten seittemäs polovi sepän taitoja, tai konehien kans. Kuorma-autoot tuli kuvioohin meirään suvuus -30 luvun lopuulla. Siitä asti rengas on laulanu Suomen ja maaliman maanteillä taukoamatta.
Isoisä, paappa tai faari kuinka ny vaan oli mulle kovasti läheenen ja rakas ihiminen. Hän oli seppä ja sepän poika viraas ja sukupoloves. Aivan ilimiömäänen tarinaan kertoja ja pelimanni. Sellaasta suusanaallista taitoa tapaa maalimalla aniharvoon, yhyristettynä ilimiömääsehen muistihin teki häneestä piretyn ihimisen. Justihin sellaasen leikki verisyyren oon saanu isoisäältäni. Kulukurin veri liioon on isän puolen perintöä. Haaveena, sellaasena päiväunena minulla oliis jos joskus pääsisin käymähän ameriikas Iowa -88 Maaliman suurin rekka terminaali ja saisin itte ohojata yhyristelmän siihen paikkahan. Sitten mä oliisinki nähäny tarpeeksi, tierä vaikka sekiin toteutuusi joskus. Äireeltä mä oon periny ruottinkielen ja taivaspolun mitä lapsenmielellä oon kulukenu ja selevinny sillä poluulla ihan tähän ehtoosehen saakka. terv. seppä ja pieni Tiitu-kani pohojanmaalta.
isä oli hyvä laulamaan, ja niitä virsiä on meidänki pirtissä veisattu.
Itse kuuntelen ja laulan tanssimusiikkia, kuin myös hengelliset on kauniita.
Käsityötaidon olen sitten perinyt äidiltä, olen innokas neulomaan ja yleensä käsityöt on henkeen ja vereen tärkeitä.
Kirjallinen lahjakkuuskin osin, mutta ympäristövaikutus on suurin tekijä.
lapset harrastamaan haluttua, vai tarkoitatko ympäristöllä kotia?
.. lapseen.
Isän ammattiin on jo vuosituhansia opittu. Ja nepotismi on ihan luontevaa, kyllä osaajia tulee elinikäisessä opissa.
Koti, koulun opettaja, harrastuspiirit. Nämä ne muokkaavat ihmisen osaamisen, tavat ja luonteen. Musikaalisuutta voi toki oppia - ja varmaan varsin pitkällekin. Mutta jos puuttuu vanhempien esimerkki, tie on sen verran kivisempää.
Siskoni kävi tällä viikolla kylässä ja tarkastettiin puutarhani. "Ihan oot kun äite, silläkin oli kaikki luumu- ja omena- ja päärynäpuut ja muutkin erikoisuudet". Näinhän se on, tykkään kokeilla kaikenlaisia vähän harvinaisempia kasvatettavia. Ja mehiläistarhankin taidan vielä perustaa. Työhulluus on myös äidin peruja. "Siinä sitten on kova työihminen", hänestä sanottiin. Olen kyllä kouluttanut itseni laiskaksi mutta nykyäänkin kun alan jotakin tehdä, niin vauhti on melkoinen enkä malttaisi lopettaa. Näitä kohtauksia on vaan nykyisin aika harvoin...
ko. asioita jo melko nuoresta. Tunnistan sekä hyvissä että vähemmän positiivisissa asioissa yhteisiä piirteitä. Käyttäytymismallia voi muuttaa helpommin kuin luonteenpiirteitä. Onneksi säästyin joiltain (äitini) ikäviltä piirteitä, jotka näyttävät korostuneen ja moninkertaistuneen nuorimman sisareni kohdalla. ;)))
Sinä lapsistasi omia- tai edellisen sukupolven edustajien piirteitä; mie en oikein osaa katsoa heistä.....
Tänään sanoin tyttärelleni, että minä en tykkää yhtään että asiat eivät suju, että ne pitää tapahtua justiisa, niin vävyä rupesi naurattamaan ja hän sanoi että "no...löytyyhän niitä yhtäläisyyksiä.." :)), siispä - pitänee ruveta katsomaan nuorimmaistamme sillä silmällä..
myös joidenkin vähemmän hyvien piirteiden siirtyneen vanhemmilta lapsille, vaikka omissa ihanissa jälkeläisissä niitä on tosiaan vaikeuksia havaita. ;))
Suloista suven juhlaa sekä aurinkoa mieleen ja maisemaan!
ei näköjään opita, jotain myös vain siirtyy, tahdoimmepa tai emme.
Myös lapset ovat sen itse "myöntäneet" :)
Hyvää kesän juhlaa sinulle myös.
nurmikkokin tulee leikkattua niin nopeasti,että ruoho ei kerkiä katkeemaan.
Samoin imurointi,pöly ei kerkee imuriin kun meikäpoika imu
kaikki sanat ja kirjaimet ei kerkiä tekstiin.
Olen pääsemässä kyllä siitä eroon,jo joissain asiossa.
hätäinenkö, vai joutusa; kummalta vanhemmalta olet kiireen perinyt? :)
Äiti ei paljon joutavia virkellyt ja isä sanoi
aina joo joo,mie olen perinnyt ne molemmat.:)