onko teidänmielestänne oikein, että ystävä jättää sinut huomiotta uuden mukavan tyttö-/poikakaverin takia? Näin minulle kävi, kun 19-vuotias kaverini löysi ensimmäisen mukavan kumppanin, ja mikä pahinta, hän paljastuikin tekopyhäksi paskaksi: sanoo yhtä, mutta tekee toista. Siinä loppui 13 vuotta kestänyt kaveruus. Aika älytöntä...
mitä mieltä?
.pihlajapuu.
4435
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kyllä mielestäni on oikein, että kaverisuhteet jäävät vähemälle huomiolle kun kuvaan tulee poikaystävä. Ystävä on se, joka tajuaa ettei olekaan enää ystävänsä maailman keskipiste ja osaa antaa tilaa ystävänsä uudelle rakkaudelle. Jos alkaa kiukutella ja suuttuu siitä ettei ystävän aika enää riitäkään, on syytä mennä itseensä.
Enkä tarkoita, että tässä olisi tällainen tilanne, mutta noin niin kuin yleensä. Mitä sinä enää siitä ystävästäsi välität jos hän kerran on tekopyhä paska? Ei ollut koskaan ystävä, joten et ole menettänyt yhtään mitään. Oikeat ystävyyssuhteet kestävät poikaystävät, vaikka saattavatkin vaatia suuria muutoksia.
Minulla sellainen tapaus, että kaveri on saanut uuden kaverin ja sitten on ollut niin kaveria sen kanssa. Ja kun itse ei todellakaan pidä tästä uudesta tyypistä, niin siinä on sitten käynyt niin että kaveruus on jäänyt entisen parhaan kaverin kanssa, kun hän on itse muuttunut yhtä hölmöksi kuin uusi kaverinsa.
oon samaa kokenut. Ihan sama juttu että ystävyys loppui typerän poikaystävän takia.....
Rakastuneen ihmisen aivojen välittäjäaineet ovat aivan eri tilassa kuin ei-rakastuneen. Sitä leijutaan siellä vaaleanpunaisissa pilvissä ihan sananmukaisesti mömmöissä, vaikka ne mömmöt ovatkin omasta kropasta. Se on pirullisen vahva tunne, ja sitä ei ihan oikeasti hahmota, miten aikansa käyttää ja mitä ystävyydestä menettää, kun ajatukset pyörivät vain rakastumisen kohteen ympärillä.
Se on ikävää ja melko julmakin ilmiö. Mutta aito ystävä kyllä kestää sen.