Onko mitään lohduttavaa mitä Buddha Siddhartha tai joku muu olisi sanonut? Katsoin luontodokumenttia ja nauroin hauskalle eläimelle kunnes suru niiden lisääntyneestä kärsimyksestä ihmisten metsästäessä niitä valtasi minut, enkä voinut kuin itkeä. En pelkästään niiden vuoksi, vaan kaiken elävän.
On tällä hetkellä niin surullinen olo. Toisaalta iloitsen elävien olentojen onnenhetkistä, mutta murhe valtaa minut jälleen kun katson miten nyttenkin ihmiset liiskaavat hyttysiä seiniin, eikä heillä ole mitään syytä tehdä niin.
Toki olen murheellinen myös niiden vahingoittajien takia. Kärsimys on jotain niin raskasta...
On tällä hetkellä niin surullinen olo. Toisaalta iloitsen elävien olentojen onnenhetkistä, mutta murhe valtaa minut jälleen kun katson miten nyttenkin ihmiset liiskaavat hyttysiä seiniin, eikä heillä ole mitään syytä tehdä niin.
Toki olen murheellinen myös niiden vahingoittajien takia. Kärsimys on jotain niin raskasta...
Vastaukset 18
Vanhimmat
123
Gautama taisi puhua samsarasta, elämän ja kuoleman kiertokulusta. Voit tuntea myötätuntoa kärsivää kohtaan, mutta tulee hyväksyä myös tosiasiat, eikä takertua "oikeaan" tapaan elää. Murhe on monesti itsesääliä.
Neljä jaloa totuutta:
1. Elämä on kärsimystä.
2. Kärsimyksen syynä on halu.
3. Kärsimys pitää lopettaa tukahduttamalla halut.
4. Kärsimys lakkaa, jos ihminen löytää tien vapautukseen eli kahdeksanosaisen tien. ...
Ja katso lisää tuota aikaisemmista keskusteluista.
Itku ei auta markkinoilla. Tee jotain edistääksesi vaikka minunlaisten lihanrouskuttajien kääntymistä vegeiksi. Luonnollisestikaan et voi mitään että elikot popsivat toisiaan. Hyväksy elämän tosi seikat ja ole positiivinen. Porukolleja ei jaksa ketään katsella.
Lihanrouskuttajille ei voi oikein mitään. Muutos lähtee jokaisesta itsestään. Jollei ihminen itse ymmärrä, miten joku voisi yrittää saada tätä ymmärtämään? Etenkin jos tämä ei halua ymmärtää.
Sen verran kun voi tehdä, voin tehdä. Mutten sen enempää, enkä sen vähempää.
Luonnollista on että eläimet syövät toisiaan, ja niin on hyvä. Mutta ihminen voi päättää. Ja ihminen voisi olla teurastamatta eläimiä joita ei edes syö tai käytä kokonaan, toisin kuin vaikkapa monet heimot tai muut jotka elää luonnon kanssa sopusoinnussa.
Metsien hakkuussa (etenkin sademetsien) taas köyhät tarvitsevat sen rahan, mutta suurin osa menee aina isojen yhtiöiden johtajien taskuihin. Muutos on väistämätöntä ja välttämätöntä. Niin yleensä ajattelen. Mutta vaikea olla surematta niiden pienempien kohtaloa, kun tietää että toisinkin olisi voinut käydä.
Ei niin että parkuisin päivät pitkät maailman kohtaloa. Se vaan käy joskus niin vaikeaksi. Buddhalaisuuden oppeja seuraten yritän hyväksyä ja koetan olla takertumatta omaan suruuni.
Kaipasin vain jotain lohdunsanaa, jos kellekään olisi mitään neuvoa tai opetusta tullut mieleen.
...minuakaan. Tietenkään uskonnon tai uskon totuus ei ole siinä lohduttaako se, mutta jotenkin se vain tökkii että ensin kun olet luopunut haluamiseen ja saamiseen takertumisesta, kärsimyksessä piehtaroinnista ja kärsimyksen välttämisestä, niin sitten loppujen lopuksi tietoisuutesi sammuu lopullisesti. Aina kun luen buddhalaisuudesta jään siihen käsitykseen että buddhalaisuudessa toivotaan kärsimyksen päättymistä siten että toivotaan koko olemassaolon päättymistä. En nimittäin ole muutakaan selitystä tai suomennosta saanut aikaiseksi sille että karma päättyy ja jälleensyntymät päättyvät.
Onko siis buddhalaisuuskin niin fyysiskeskeinen uskonto, että kun et enää ota ruumista, et ole yhtään mitään ja katoat vallan kokonaan? En tiedä onko noin, mutta tämän käsityksen saan aina vaan ja uudestaan.
Omassa katsomuksessani oletan että vaikka kaikki muuttuu koko ajan, jotain säilyy. Oletan että on olemassa jonkinlainen tekijä X, jota itse kutsun Hengeksi, jossa kaikki mitä on koskaan ollut olemassa on informaationa tallella. Oletan että kunhan vain ihminen itse saavuttaa tietynlainen tietoisuudentilan hän voi yhtyä tahoon X tai päästä tasolle X ja sieltäkäsin kaikki mitä on koskaan ollut on hänen tiedostettavissaan.
Eläimelle on se ja sama kuoleeko se ennemmin vai myöhemmin. Kuolema ei ole yhtään vähemmän julma jos se tapahtuu "mahdollisimman myöhään". Toisaalta kuolema ei ole yhtään mitään, ei se ole joku Viikatemies tai -nainen joka käy runtelemassa olennon hengiltä... Omassa katsomuksessani uskon että vaikka ruumis tuhoutuukin, niin se ei tuhoudu mitä ei voi nähdä, eli henki.
Ehkä olen uskossani hullu, mutta on siinä ainakin joku pointti elää kun ei joudu uskomaan että kaikki kerran tulee kaikkoamaan tyhjyyteen ja mitään ei enää koskaan tule, ole eikä elä.
Ehkä tähän kävisi se Buddhan opetus, jossa nainen tulee juuri kuollutta poikaansa kantaen ja toivoo, että Buddha herättää tämän henkiin. Buddha pyytää häntä kiertämään kaupungissa ja löytämään talon, jota suru ei ole koskettanut. Kun hän sen löytää, Buddha lupaa herättää pojan henkiin. Talo talolta nainen käy kaupungin läpi ja toteaa, että hänen surunsa ei ole ainoa. Surutonta taloa ei löydy.
Ehkä (ihmis)tietoisuus on, jos jollain tapaa osaisin ymmärrettävästi ilmaista, ääretön "ruudukko", johon sisältyy ääretön määrä tilanteita, esim juoko kahvin vai teen vai tekeekö jotain muuta jne. jossa sitten pompitaan minne sattuu eli huomio kiinnittyy johonkin tiettyyn kohtaan ja syntyy kuvitelma, että on olemassa aika koska tapahtumat näyttävät kulkevan ajallisesti johonkin suuntaan. Ehkä mieli toimintoineen, kuten muisti ja kykyä miettiä tulevaisuutta, on eräänlainen suodatin, jonka läpi tämä tietoisuus eli kaikkien mahdollisten tilanteiden ruudukko toimii, ja sitä kautta luo illuusion maailmasta, fyysisestä kehosta. persoonasta/egosta tai jotain. Aika sekaavaa vuodatusta, mutta ehkä joku ymmärtää jotain...
Kiitoksia :)
Joskus tuntuu että tämä vegetarismi menee vähän yli. Ihminen syö melkein mitä tahansa pysyäkseen elossa.
Ajattelen joskus että ehkä on vain joku mystinen Yksi joka ei ole koskaan syntynyt eikä kuollut, vaan ollut aina, ja jonka jonkinlaisia väliaikaisia emanaatioita kaikki mitä on, on. Tuossa Yhdessä kaikki olennot jakaisivat yhden yhteisen Itsen, MINÄn, joka ei ole pahemmin liikahtanut minnekään, mutta jonka jokainen kovasti mukamas liikkeessä liehuva olio sisältää.
Tätä on todella pirun vaikea selittää, mutta perusjuttu olisi että on toissijaista murehtia (omaa) kuolemaa(nsa) koska se on yhtä suuri illuusio kuin koko elämä ja olemassaolo on alati ollut, koska ei ole mitään muuta kuin se Yksi jonka hologrammikuvia kaikki olemassaoleva on...
että on alkuasukasheimoja jotka syövät pelkästään kasviksia? Kun mainitsin heimot? Siitä en tiedä, mutta yleensä aina kaikki heimot ovat käyttäneet luonnonantimia hyvinkin säästeliäästi ja järkevällä tavalla. He ovat ottaneet luonnosta sen verran kuin olivat tarvinneet. Ei yhtään vähempää, ei yhtään enempää.
Miksi teurastaa vaikkapa satoja lehmiä, ottaa osa lihoista ja jättää loppuruho sekä puolet lihoista, mitä ei tule käytettyä, mätänemään?
Ennenvanhaan ja vielä jossain päin maailmaa nykyäänkin ihmiset osaavat ottaa vain tarpeidensa mukaan ravintoa luonnosta, sekä jokainen kuollut eliö joka päätyi ruuaksi sai kunnioitusta ja kiitosta kohdalleen. Intiaaneilla on mm. biisoneille omistettu laulu jossa he kiittävät näitä.
En tuomitse lihansyöjiä tietenkään. Mutta sanoinpahan vain että ihmisillä on mahdollisuus valita. Ei voi sanoa, että olisi pakko syödä lihaa tai muuten kuolisi (no anorektikkojen tapauksessa tämä ainakin voisi pitää paikkaansa).
Tietysti eläin joka on jo kuollut olisi ravinteen hukkaanheittämistä (tosin ainahan on luonnossa kysyntää lihallekin). Kenties joku päivä vanhuuteen kuolleen eläimen lihaa löytyisi kaupasta. Tosin en tiedä olisiko se käytännössä mahdollista käyttää sellaista lihaa, vai onko se ollut vain maku tm. kysymys ihmisille.
Mutta tosiaan, älkää hermoilko ihmiset-hyvät. Parempi olisi jättää koko puheenaihe. Mielummin tarjotkaa neuvoa tai myötätuntoa kuin pistäviä sanoja. Oman osani kärsimyksestä kannan ilman sen enempiä kivunaiheita.
Kannattaa huomioida, että yksikään luonnonkansa ei ole kasvissyöjiä. Heillä ei ole varaa sellaiseen hienosteluun.
Mm. buddhalaisten tiibetiläisten tavallista ruokaa ovat momot, joissa on lampaanlihaa sisällä.
Kovasti yritin kyllä mielestäni sitä painottaa... Heimot käyttävät luonnoantimia (tällä tarkoitan kasveja JA eläimiä) hyväkseen järkevällä tavalla. Ottavat vain sen verran kuin tarvitsevat (ja kunnioittavat eläimiä niiden tarjoaman lihan vuoksi) toisin kuin länsimaissa lihaa menee paljon hukkaan ja toisten elämä on yhdentekevää.
Jos pitää tappaa syödäkseen, voisi edes ottaa vain sen verran kuin tarvitsee, eikä yhtään enempää tai heittää hukkaan kun siihen ei ole mitään syytä. Tahi aiheuttaa turhaa kärsimystä eläimille.
Mutta sepä tässä se ongelma onkin, kun asiat ei mene niin.
Kummallista väitellä(?) asiasta.
Jos tiellä tulee vastaan kuollut eläin, olisihan se lihan hukkaan heittämistä jättää se syömättä?
Se saattaa olla lohdutonta sinun rajalliselle mielellesi, mutta minun mielestäni se on harvinaisen neutraalia.
Vaikka sinun rajaton mielesi kokeekin olemattomuuden neutraalina, minun rajallinen mieleni kokee sen ahdistavana päätepisteenä kaikelle mitä on ollut ja mitä on nyt.
Kumpi meistä on oikeassa? Miksi meistä kumpikaan olisi oikeassa? Minkä vuoksi olemattomuuteen pitäisi hinkuen vinkuen pyrkiä? Siksikö että olemassaolosta pitäminen kaikkine iloineen ja kärsimyksineen on jotenkin kehittymätöntä, rajallista ja pikkaisen junttia...?
Jos olemattomuuden ja olemassaolon välillä kulkee eestaasliikenne (kuten joskus epäilen asianlaidan olevan), niin siitäpä sitten vaan. Mutta jos kaikki kerran lässähtää olemattomuuteen ja ei sieltä enää takaisin palaa, niin johan on paska maailmankaikkeus kaikin puolin. Miksi sitten yleensä vaivautua tikkua ristiin laittamaan sen puolesta että karma loppuisi ja reinkarnoituminen kanssa? Ettei kärsi? Voihan sen kärsimysten pelonkin näkeä jotenkin rajoittuneena, hienohelmaisena prinsessamaisena pelkuruutena.
Kaiken kaikkiaan buddhalaisuus vaikuttaa minusta pikkuhiljaa yhtä ihmeelliseltä ja omituiselta kuin kristinusko. Missään ei ole mitään järkeä. Siinä mielestäni on että kaikki on olemassa
- jotta olemassaolon perustanut taho oppii ja kehittyy ja kerää kokemuksia eli rikastaa ja rakastaa itseään
- jotta on jotain mistä nauttia (vrt. Shivan tanssi)
...mutta ehkei sittenkään ole. Oma näkemykseni vain. :P
Buddha ei varsinaisesti taida olla mikään lohturiepu ja unikaveri. Perin kärsimyksentäyteinen on elomme hänen mukaansa, niin kuin sinäkin olet huomannut. Kun tämän tosiasian tunnistaa, voi löytää sen syyt ja sitten vaikuttaa niihin. Ja kärsimyksen syynähän taitaa olla se, että haluamme koko ajan jotain muuta kuin mitä todellisuus on juuri tässä ja nyt. Ei siis varsinaisesti se, että Tiikeri söi Nasun.
"Yli virran uit ja lensit pois niin lujaa
sen taisitkin sä vihdoin käsittää
ei vapahtajaa ei vaan vapautujaa
ei pyhittää vaan elää elämää."
ja paljon muuta.
Kenen valaistuneen sanat,arvaatteko/tiedättekö?