Unihalvaus

Aloitin pitkän tauon jälkeen e-pillerit uudestaan ja yllätyksekseni huomasin, että muutama vuosi sitten minua piinanneet unihalvauskohtaukset tulivat takaisin.
En löytänyt mistään mainintaa näiden asioiden yhteydestä,joten kysyn teiltä, onko kukaan huomannut samaa. Kärsitkö jatkuvista unihalvauksista ja siihen liittyvistä hallusinaatioista? Syötkö pillereitä? Muistatko kohtauksia olleen ennen käytön aloittamista?

Eräs ystäväni on aikanaan lopettanut pillereiden syönnin ja kertoi kärsineensä tuolloin jatkuvista unihalvauskohtauksista ja havahtui tänään pohtimaan tätä asiaa, kun kerroin viikonloppuni menneen vanhoissa tutuissa merkeissä. Nykyään ymmärrän jo kohtauksen aikana, mistä on kysymys, mutta silti nuo "hereillä" näkemäni asiat, sekä liikuntakyvyttömyys saavat minut pois tolaltani pitkälle aamuun.
111176
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Minä saan unihalvaus kohtauksia kun olen päiväunilla. Ja minusta ne ovat mahtavia kokemuksia. Odotan oikein saavani niitä. Toissapäivänä en onnistunut saamaan niitä enkä eilen, enkä tänään. Toivottavasti huomenna tai vaikka ensi yönä. Oliskin koko yön kestävä unihalvaus kohtaus....

Äänestä
  • Itse en ole vielä oppinut nauttimaan tuosta reality-kauhusta. Tänään otin päiväunet kesäloman kunniaksi ja herätessäni kuulin,että keittiössä vuotaa kaasuhana. (Keittiössäni ei ole kaasuhanaa oikeasti) En voinut liikkua ja kuuntelin kauhuissani,että kohta se syttyy. Sitten kuului valtava "WHUMMM!!!!" ja sain lopulta riuhdottuani itseni liikkeelle.

    Luettuani tuon kirjoituksesi aloin miettiä, miten olisin kokenut tuon, jos olisin heittäytynyt nauttimaan siitä.

    Hulluksi tulemisen pelko on jo vähän lieventynyt saadessani tietoa kokemuksesta ja sen vaarattomuudesta. Kerro joskus omista kokemuksistasi!

    (Viikonloppuna makuuhuoneessani oli solariumruskettunut mies, joka hymyili maanisesti ja yhtäkkiä hän huusi kasvojeni edessä "BÖÖÖ!!".. Sen jälkeen näin eteisessä leijuvan heliumilmapallon ja pelkäsin kuollakseni, että huoneeseeni ilmestyy Klovni. Onneksi sain liikutettuani itseni hereille ennen sitä. :D )
    Puhutko muuten unissasi, kuten minä?

    Äänestä

  • Onko kyseessä varmasti unihalvaus? Eikä esim.valveuni, jossa näkee mukavia asioita? En ole koskaan ennen kuullut että kukaan nauttisi unihalvauksesta..On ne meinaa sen verran pelottavia ja todentuntuisia kokemuksia!

    Äänestä

  • odottaa seuraavaa unihalvausta, viime kerralla pystyin melkein jo lentämään, harmi kun tulee niin harvakseltaan noita...

    Äänestä

  • tuskin maltan kirjoitti:

    odottaa seuraavaa unihalvausta, viime kerralla pystyin melkein jo lentämään, harmi kun tulee niin harvakseltaan noita...

    Unihalvaus on se ettet pysty liikkumaan ja samalla näet hallusinaatioita ympärilläsi, kaikki jotka olen kuullut ovat pahoja ja pelottavia. Myös omat unihalvaukseni. Sitten on erikseen valveunia, joissa ajan kanssa itse pystyt tekemään unessa mitä haluat, kuten lentämään. Valveunia voi oppia hallitsemaan, unihalvauksia ei.

    Äänestä

tämä. Mikä on unihalvaus? :D En ole koskaan ennen kuullut. Mitä siinä tapahtuu? Siis saatte jotakin kohtauksia?? :O
Toinen etsii syytä niihin ja toinen nauttii siitä? :D

Kuulostaa osittain siistiltä :D

Äänestä
  • Tästä linkistä tietoa unihalvauksesta:
    http://fi.wikipedia.org/wiki/Unihalvaus

    "Unihalvauksena tunnettu häiriö ilmaantuu, kun aivot aktivoituvat normaaliin täysin hereillä olevaan tilaan REM-unesta, mutta kehon halvaustila on edelleen voimassa. Tämä aiheuttaa tilan, jossa henkilö on täysin tietoinen ympäristöstään, muttei pysty liikkumaan. Lisäksi unihalvaukseen yhdistyy usein hallusinaatioita"

    Nämä hallusinaatiot kuvaisin omalla kohdallani, että "unimaailmasta" siirtyy asioita omaan todelliseen ympäristööni. Pelottavaksi kokemuksen tekee se, että ei pysty liikuttamaan pikkusormeakaan. Usein näen yöpöydälläni esim kännykän ja koitan hurjasti tavoittaa sitä soittaakseni apua, mutta en pysty liikkumaan. Nykyään tosin tiedän jo kohtauksen aikana, mistä on kysymys, enkä vauhkoonnu niin totaalisesti.

    Ehkäpä olen matkalla unihalvauksesta nauttimiseen ;)

    Äänestä

Mulla taas stressi aiheutti unihalvauksia viime syksynä. Onneksi ne sitten loppuivat, sillä en voisi hyvällä tahdollakaan sanoa nauttivani niistä! Mulla tuli niitä aina vasta aamulla kun avomieheni lähti töihin ja mä jäin vielä nukkumaan. Koskaan niitä ei tullut kun hänkin vielä nukkui, eikä myöskään vapaapäivinä. Mulla auttoi kun hän sitten jätti valot eteiseen, näin mun mielikuvitus ei kai enää laukannut niin rajusti;)
Mutta ne oli siis tosi,tosi pelottavia..Hetkeen en tiennyt olinko tulossa hulluksi vai mitä, kunnes löysin netistä tietoa kyseisestä asiasta.
Yleensä mä kuulin hiipiviä askelia, kuiskauksia ja näin varjoja huoneen seinillä..Mutta pahin ja ehdottomasti kamalin oli sellainen missä iso musta koira kävi kurkkuuni kiinni :S
Jännään, että sen tosiaan oppii tuntemaan koska ne tulevat! Miten sä sen tunnistat? Mulla kuuluu sellasta ihmeellistä niinkun huminaa pään sisässä:D Ihan kun olis korvat tosi lukossa..Outoa.

Äänestä
  • "Mulla tuli niitä aina vasta aamulla kun avomieheni lähti töihin ja mä jäin vielä nukkumaan."
    Tuo olisi voinut olla omasta suustani. Kohtaukset tulivat muutama vuosi sitten nimenomaan niin, että olin kertaalleen aamulla herännyt ja mies lähtenyt töihin. Nyt, kohtausten palattua, ei näin säännönmukaista se ole, sillä esim viime perjantaina heräsin siihen, kun huusin miehelleni keskellä yötä: "HERÄTÄ MUT, HERÄTÄ MUT!!" ja hän ravisteli minut hereille. Olin maannut halvaantuneena jo jonkin aikaa ja kokenut kamalia; samalla kuitenkin näin, kun mies nukkui rauhallisesti vieressä.

    Tuo hulluksi tulemisen pelko, josta mainitsit.
    -Itse elin muutaman vuoden ajatellen, että minulla on jokin mielenterveysongelma ja pelkäsin, että alan "kuulla ääniä" jossain vaiheessa. Onneksi ihmiset uskaltavat nykyään puhua tällaisesta, eivätkä pelkää hullluksi leimaamista.

    Äänestä

Olin muutamia vuosia sitten umpilisäkkeen poistossa ja kuulin ja tunsin leikkauksen loppuvaiheessa KAIKEN! En saanut avattua silmiäni enkä pystynyt liikkumaan, puhumaan tai ilmaisemaan mitenkään olevani hereillä. EN SUOSITTELE!

Äänestä
  • Kysessä ei sun tapauksessa ole kyllä unihalvaus, koska unihalvauksen aikana silmät on nimenomaan auki, ja siinä näkee ympärille.
    Sun tapauksessa on todennäköisesti nukutusaine loppunut ja olet ollut hereillä leikkauksen loppuvaiheessa. Ennen nukutusta annetaan lihaksia rentouttavaa ainetta joka estää esim. just silmien avaamisen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Yasmine kirjoitti:

Aloitin pitkän tauon jälkeen e-pillerit uudestaan ja yllätyksekseni huomasin, että muutama vuosi sitten minua piinanneet unihalvauskohtaukset tulivat takaisin.
En löytänyt mistään mainintaa näiden asioiden yhteydestä,joten kysyn teiltä, onko kukaan huomannut samaa. Kärsitkö jatkuvista unihalvauksista ja siihen liittyvistä hallusinaatioista? Syötkö pillereitä? Muistatko kohtauksia olleen ennen käytön aloittamista?

Eräs ystäväni on aikanaan lopettanut pillereiden syönnin ja kertoi kärsineensä tuolloin jatkuvista unihalvauskohtauksista ja havahtui tänään pohtimaan tätä asiaa, kun kerroin viikonloppuni menneen vanhoissa tutuissa merkeissä. Nykyään ymmärrän jo kohtauksen aikana, mistä on kysymys, mutta silti nuo "hereillä" näkemäni asiat, sekä liikuntakyvyttömyys saavat minut pois tolaltani pitkälle aamuun.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu