Sakullako allergia?

Onko kellään kokemusta saksanmetsästysterrierin allergioista. Kasvattaja ei tietänyt yhtään sakun allergiatapausta.

Koirani on 8 kk vanha sakunarttu. Noin kuukausi sitten koira alkoi raapimaan aluksi korviaan ja myöhemmin koko päätään. Korvat punoittivat sisältä (mutta eivät vuotaneet tai olleet likaiset) ja silmistä vuoti valkoista juoksevaa rähmää. Korvat, silmäluomet ja jopa huulet oli ruvella raapimisesta ja korvien karvat ohentuneet harvaksi. Lääkäri määräsi antiobiottikuurin tulehdukseen, korvatippoja korviin ja kortisoonia sisäisesti sekä antoi loishäädön. Oiret poistuivat heti parin päivän päästä kuurin aloittamisesta. Nyt kun kahden viikon kuuri on syöty, niin oireet ovat palanneet takaisin. Eläinlääkäri arveli, että kysessä olisi allergia ja koiran pitää syödä kortisoonia ehkä loppuelämä. Kesän jälken yritetään poissulkea siitepölyt lopettamalla kuuri hetkeksi. Allergiatestit maksavat käsittääkseni useita satoja euroja. Siihen en lähde .

Kasvattaja epäili, että koiralla on korvapunkkeja tai muutoin paha korvatulehdus. Kehoitti ottamaan kunnon loishäädön ja hoitamaan korvat. Minua huolettaa lähinnä se, että ns. allergiaoireet poistuivat heti kortisoonikuurin alussa ja palasivat sen päättymisn jälkeen.

Onko kellään kokemusta vastaavista oireista. Olisin hyvin kiitollinen kommenteistanne.
1252
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Tosin kyseessä on seropi, ikää nyt 9,5v. Vajaa yksivuotiaana alkoi oireilla, korvat kipeenä, eläinlääkäri hoiti korvapunkkina ja antibiooteilla. 1,5v sai vasta allergia-diagnoosin useiden antibiootti- ja loiskuurien jälkeen.

Koira oli todella huonossa kunnossa välillä, asuttiin ennen diagnoosia ja oikeaa lääkitystä homekämpässä, se oli todella paha juttu koiralleni, laihtui luurangoksi ja söi antibiootteja jatkuvasti.


Allergiatestit tehtiin verestä, eihän ne täyttä totuutta kerro mutta ne näyttivät plussaa pölyille, siitepölyille ja homeelle. Ruoka-aineallergia -. Markka-aikana veritesti maksoi muistaakseni 350mk.

Koirani on syönyt nyt reilut 7v kortisonia, annosta on joutunut nostamaan iän myötä. Pöhöttynyt ja vanhentunut tuo koira on, kortisoni kerää nestettä. Oireet pysyy suht hyvin poissa kortisonilla, keväisin on enempi oireita.

Mieluumin syötä kortisonia kuin annat koiran kärsiä, oma koirani kärsi sen puoli vuotta ja sai ravattua korvansa niin pahaan kuntoon että sillä ei oikeastaan ole korvkäytäviä, appelsiini-ihoa ja arpia täynnä. Sekin sitten altistaa tulehdukselle kun korvat ei tuuletu, tuolla tosin ihan alunperinkin ahtaat korvakäytävät.
Olisihan ne voinut leikata mutta leikkaus olisi ollut topdella tuskallinen ja arpeutuneen ihon parantumisesta ei ollut takeita joten lääkkeillä eteenpäin ja tähän asti on pärjätty.

Nyt rupeaa olemaan lähtö lähellä, vedenkulutus hurjaa ja kasvaimia, kipeältä ei näytä mutta mistä tuosta tietää kuinka turtunut on kipuun... =/

Tiedä nyt oliko tästä apua mutta kuitenkin!
Hyvää jatkoa sinulle ja koirallesi, toivottavasti pääsette oireettomaan malliin!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nimetön kirjoitti:

Onko kellään kokemusta saksanmetsästysterrierin allergioista. Kasvattaja ei tietänyt yhtään sakun allergiatapausta.

Koirani on 8 kk vanha sakunarttu. Noin kuukausi sitten koira alkoi raapimaan aluksi korviaan ja myöhemmin koko päätään. Korvat punoittivat sisältä (mutta eivät vuotaneet tai olleet likaiset) ja silmistä vuoti valkoista juoksevaa rähmää. Korvat, silmäluomet ja jopa huulet oli ruvella raapimisesta ja korvien karvat ohentuneet harvaksi. Lääkäri määräsi antiobiottikuurin tulehdukseen, korvatippoja korviin ja kortisoonia sisäisesti sekä antoi loishäädön. Oiret poistuivat heti parin päivän päästä kuurin aloittamisesta. Nyt kun kahden viikon kuuri on syöty, niin oireet ovat palanneet takaisin. Eläinlääkäri arveli, että kysessä olisi allergia ja koiran pitää syödä kortisoonia ehkä loppuelämä. Kesän jälken yritetään poissulkea siitepölyt lopettamalla kuuri hetkeksi. Allergiatestit maksavat käsittääkseni useita satoja euroja. Siihen en lähde .

Kasvattaja epäili, että koiralla on korvapunkkeja tai muutoin paha korvatulehdus. Kehoitti ottamaan kunnon loishäädön ja hoitamaan korvat. Minua huolettaa lähinnä se, että ns. allergiaoireet poistuivat heti kortisoonikuurin alussa ja palasivat sen päättymisn jälkeen.

Onko kellään kokemusta vastaavista oireista. Olisin hyvin kiitollinen kommenteistanne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu