Jos viet television vanhemmilta "luvatta", he eivät syytä sinua varkaaksi, mutta et voi olla television haltija, koska se olisi varkauden virallistamista. Kun et ole television haltija, sinulta ei voida vaatia televisiolupaa.
Vanhemmilta luvatta
Santte
8386
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Varkauden virallistaminen on suomeksi "uuden omistajuuden vahvistamista". Haltijalla pitää olla aina lupa.
Haltijana olo ei vaadi fyysistä läsnäoloa, jatkuvaa käyttöä tai yksinoikeutta käyttöön. Esimerkiksi, jos menet autolla uimahallille, pysyt auton haltijana, vaikka jätät autosi hallin parkkipaikalle tunniksi.
Eli, jos vanhempasi sijoittavat television huoneistoosi ja pyyhkivät edes joskus pölyt sen päältä, he ovat tuon television virallisia haltijoita ja heidän televisiolupansa riittää siihen.
Jos viet vanhempiesi ainoan television niin sitten kyllä. Jos kuitenkin vanhempiesi asunnossa samaan aikaan katsellaan toista telkkua, niin sitten ei.
Aika häiriintynyt saa kyllä olla jos vie vanhempiensa telkun vain maksun kiertämisen takia.
....maksu kohdistetaan asuntoon, ei laitteeseen. Eli asunnossa, jossa on tv, omisti sen kuka tahansa, on oltava voimassa oleva lupa. KHO:lla on asiasta päätös, sieltä vaan tilaamaan ja lukemaan.
Olet väärässä. Koska nyt on taskuun mahtuvien televisioiden osalla otettu se kanta, että laitteen sijainnilla ei ole väliä, se kanta luonnollisesti laajenee kohdistumaan isompiakin laitteita. Maksua ei voida enää kohdistaa asuntoon.
Eli, jos kutsut vieraan kylään ja hänellä sattuu olemaan televisio povitaskussa, sinun asunnossasi ei tarvitse olla lupaa, koska laite on vieraasi. Jos siis mummosi kantaa isompaa laitetta kämppääsi, sama periaate on sovellettavissa mummosi televisioon.
Taloudella saa olla useita televisiota eikä yhdellä haltijalla tarvitse olla useita lupia. Tästä on päätös kesämökin osalta ja mobiilien televisioiden rantautuminen laajentaa tilannetta. Vanhempasi voivat hyvin käydä pyyhkimässä pölyjä kolmostelevisionsa päältä kämpiltäsi.
Huom: Ei ole tavatonta, että ihmisillä on kotonaan viisikin televisiota.
A: Perheelle riittää yksi televisioilmoitus vakituista asuinpaikkaa (käyttöpaikkaa) kohden, riippumatta siitä, kuinka monta vastaanotinta perheellä on käytössä. Täten esim. kesämökillä käytettävästä televisiosta ei tarvitse erikseen ilmoittaa. Sen sijaan televisiosta, joka sijaitsee perheen ”kakkosasunnossa”, jota käytetään työn tai opiskelun takia, täytyy ilmoittaa.
Myös siinä tapauksessa, jos aviopari asuu kirjoilla eri osoitteissa, ja molemmissa on televisio käytössä, on molemmissa osoitteissa oltava voimassaolevat televisiomaksut.
Q: Asun alivuokralla ja asunnon omistaja, joka myös asuu asunnossa maksaa jo omasta televisioistaan televisiomaksua. Jos hankin television omaan käyttööni tarvitseeko minun tehdä siitä käyttöönottoilmoitus?
A: Vuokranantajan maksu ei kata alivuokralaisen käytössä olevaa televisiota, vaan siitä tulee tehdä oma ilmoitus.
Väitätkö, että, jos katson televisiota bussissa, minun pitäisi hankkia erillinen lupa bussiin? Bussi ei ole kesämökki eikä myöskään kakkosasunto. Mobiililaitteen tarjoaminen toisen henkilön käsille, ei muuta tilannetta.
Jos bussissa saa katsoa ilman erillistä lupaa, saa katsoa myös asunnossa, joka ei ole oma asuinpaikka.
Tilanne ei muutu silloinkaan, jos hetkeksi poistut asunnolta.