Itse en näe järkeväksi investoida digi-palveluihin, kun tekniikka ajaa tämän vaiheen ohi parissa vuodessa. Osin on jo ajanutkin: esimerkiksi meillä on jo vuosia katsottu ulkomaisia kanavia ja elokuvia internetin välityksellä. Onkin siis kummallista, että Yle leimaa digi-tv:hen siirtymättömiä tekniikka-pelkoisiksi:
http://www.yle.fi/tekstitv/ttv/105.html
4 000 perunut tv-luvan digin vuoksi
Yli 4 000 kotitaloutta on jo perunut
tv-lupansa digiin siirtymisen takia.
Sanomalehti Keskisuomalaisen mukaan
Viestintävirasto uskoi aiemmin
selviävänsä muutaman tuhannen maksajan
menetyksellä.
Tv-luvan on voinut irtisanoa digi-tv:n
perusteella vasta keväästä lähtien.
Viestintävirasto ei usko, että lupien
perumistahti kiihtyy elokuun loppua
kohti. Viraston mukaan taloyhtiöille
sallitut keskusdigiboksit ja luultavas-
ti helmikuuhun asti annettava
analogisten kaapelilähetysten jatkoaika
hillitsevät haluja perua tv-maksuja
http://www.yle.fi/tekstitv/ttv/105.html
4 000 perunut tv-luvan digin vuoksi
Yli 4 000 kotitaloutta on jo perunut
tv-lupansa digiin siirtymisen takia.
Sanomalehti Keskisuomalaisen mukaan
Viestintävirasto uskoi aiemmin
selviävänsä muutaman tuhannen maksajan
menetyksellä.
Tv-luvan on voinut irtisanoa digi-tv:n
perusteella vasta keväästä lähtien.
Viestintävirasto ei usko, että lupien
perumistahti kiihtyy elokuun loppua
kohti. Viraston mukaan taloyhtiöille
sallitut keskusdigiboksit ja luultavas-
ti helmikuuhun asti annettava
analogisten kaapelilähetysten jatkoaika
hillitsevät haluja perua tv-maksuja
Vastaukset 4
Vanhimmat
Alunperin perujia oli arvioitu olevan vain perituhatta... HAH, nyt jo tuplamäärä, 31.8. taitaa olla jo 10 000... ellei enemmän.
1,5 euron indeksikorotus korvaa tuon menetyksen.
Luuletko että se 1,5e riittää...
Veikkaan että YLEllä on SUURIA korotuspaineita vielä tämän puolen puolella...
Myös tuo internet-TV on digi-TV, kaapeliversiona.Sama satelliittilla, myös digi-TV.Kymmenen vuoden kuluttua kukaan ei muista mikä oli ana-TV, eikä sitä kukaan kaipaa.