Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Kaksi rakastajaa

Minulla on kaksi rakastajaa.

“Poika” on minua nuorempi, raskasrakenteinen, isokaluinen ja toivottoman viriili tapaus: toisinaan hänen seksinnälkänsä ylittää jopa rasittavan rajan. Hän on täysin estoton- käy muina miehinä viereeni ja asettaa käteni kikkelinsä päälle, odottavan minun hyväilevän itseään aivan kuin se olisi jotakin todella arkipäiväistä, jotakin jonka voisi tehdä vasemmalla kädellä leffaa katsoessa.. mitä se hänelle on, kun taas minä tunnen välittömästi tarvettaa ottaa tuon välineen ja laittaa sen käyttöön johon Luonto on sen asettanut.

Tapasimme hevikeikalla- kiinnitin huomioni kiiltävään mustaan tukkaan, lihaksikkaisiin käsivarsiin, anteeksipyytämättömään olemukseen ja ilkikuriseen ilmeeseen kauniilla kasvoilla. Seuraa etsimättä katosin puolen yön maissa potemaan ahdistusvitutusta kotiin- ja tämä, itse suloisuus, antoi numeronsa ystävälleni.

Ei, en antanut hänelle ensimmäisillä treffeillämme, en edes toisilla- pihtasimme kumpikin sentään kolmansille saakka, jolloin päätin pistää siveyden toiseksi panetuksen jälkeen ja kävin estoitta kiehnäämään hänen kylkeensä eräässä keskustamme keikkabaarissa. Hänen houkuttelemisensa luokseni ei ollut vaikeaa: Poika on aistillinen, kuten sanottu, eikä kärsi turhasta vieraskoreudesta.

Tiedättekö muuten mikä on loistavaa käänteispsykologiaa miehen taholta, kun haluaa sänkyyn uuden tuttavuuden kanssa? “Meidän ei ole mikään pakko tehdä tätä.” Kun hyvää on tarjottu, ja sanotaan ettei sitä ole pakko ottaa- silloin juuri se on saatava. Kahdesti. Kolmesti. Ratsastin sinä yönä Pojan päällä kolmeen kertaan, kunnes häpyhuuleni huusivat hallelujaa ja kohtuni tuntui nousevan palleaan saakka- Poika on iso, ja raju. Hän liikkuu nopeasti, satuttaa joskus tahtomattaan- hän tuntuu ihanalta kiukuessaan sisääni mutta joskus toivoisin että hän malttaisi antaa minun tunteakin jotakin. En aina- toisinaan, kuten ensimmäisenä yönämme, kiedon jalkani hänen ympärilleen ja annan mennä, nojaan hänen leveään rintaansa ja tunnustelen hänen lihaksiaan, hänen vatsaansa kun hän työntönsä nostavat minua patjasta irti. Silti, raju seksi ei yleensä saa minua laukeamaan ja Pojan lauettua vatsalleni- kuten hän mielellään tekee, joskus hän ohjaa pääni alas kullinsa luo ja tulee kasvoilleni- laskeudun hänen viereensä tyytyväisenä mutta virittyneenä, ja herätän hänet uudelleen parin tunnin kuluttua.

Mutta sinä yönä emme nukkuneet ollenkaan, ja seuraavana päivänä pesin lakanapyykkiä.

Aion vielä opettaa Pojan naimaan hitaasti ja syvään kunnes sulan hänen syliinsä.

—

Töissä tapahtunutta:

A:ssa viime maanantaina. Dead Can Dance/Bird, ja teemaan hyvin sopimaton California-mekko. Ajankohtaan nähden hyvä ilta: muutama kiva asiakas, tunsin itseni vaikuttavaksi ja näin saman heidän kasvoiltaan. Tippikierros. Ja eikö joku Euroopan omistaja käy vonkaamaan seksiä. Ei kuulu minun toimenkuvaani, sanon. Satanen, sanoo hän (? Oikeasti, hankkikaa elämä, runkut!). Ei ole kaupan, sanon minä, ja sitten tulee se kuolematon: “Kaikki on kaupan kun hinnasta sovitaan.” “Kulta, jos sinulla olisi minuun varaa, et kävisi tässä paikassa etkä pitäisi noita vaatteita,” vastasin, menin pois, lähdin töistä, menin Pojan luo, kerroin hänelle koko jutun, ratsastin hänen päällään seuraavat puoli tuntia nauraessamme tälle eurosankarille.


Yhdy Haloo! -bloggaajiin!
Oletko sinä se, joka kiihkeiden haaveiden lisäksi nauttii säännöllisestä ja vaiherikkaasta seksielämästä - ihan oikeasti? Olisitko valmis kertomaan kokemuksista ja seikkailuistasi anonyymisti muille? Haluaisitko juuri Sinä olla se salamyhkäinen verkkopersoona, josta keskustelufoorumeissa puhutaan ja kuiskitaan, jonka elämää ihaillaan ja kadehditaan? Jos vastauksesi on kyllä, yhdy toisiin haloo! -blogin kirjoittajiin. Rekisteröitymällä blogi.haloo.fi palveluun pääset luomaan itsellesi oman blogi-sivun ja kirjoittamaan omasta, uskomattoman upeasta elämästäsi.

blogi.haloo.fi
110447
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

ei häntää.

Menit sitten ja laitoit kopioitua tavaraa tänne!!!!

Ajattelinkin, kuka hel.. keksii noin mauttoman tylsää stoorii. Ilmanko kyseisen lehden myyntikin on enemmänkin "Harrastustasolla"

Vois sitä hiukkä värikkäämpiä laittaa. Ja toiseksi, onko sulla lupa ko artikkelin julkaisemiseen? Siitäkin on tekiänoikeuslaissa säädöksensä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Naaru kirjoitti:

Minulla on kaksi rakastajaa.

“Poika” on minua nuorempi, raskasrakenteinen, isokaluinen ja toivottoman viriili tapaus: toisinaan hänen seksinnälkänsä ylittää jopa rasittavan rajan. Hän on täysin estoton- käy muina miehinä viereeni ja asettaa käteni kikkelinsä päälle, odottavan minun hyväilevän itseään aivan kuin se olisi jotakin todella arkipäiväistä, jotakin jonka voisi tehdä vasemmalla kädellä leffaa katsoessa.. mitä se hänelle on, kun taas minä tunnen välittömästi tarvettaa ottaa tuon välineen ja laittaa sen käyttöön johon Luonto on sen asettanut.

Tapasimme hevikeikalla- kiinnitin huomioni kiiltävään mustaan tukkaan, lihaksikkaisiin käsivarsiin, anteeksipyytämättömään olemukseen ja ilkikuriseen ilmeeseen kauniilla kasvoilla. Seuraa etsimättä katosin puolen yön maissa potemaan ahdistusvitutusta kotiin- ja tämä, itse suloisuus, antoi numeronsa ystävälleni.

Ei, en antanut hänelle ensimmäisillä treffeillämme, en edes toisilla- pihtasimme kumpikin sentään kolmansille saakka, jolloin päätin pistää siveyden toiseksi panetuksen jälkeen ja kävin estoitta kiehnäämään hänen kylkeensä eräässä keskustamme keikkabaarissa. Hänen houkuttelemisensa luokseni ei ollut vaikeaa: Poika on aistillinen, kuten sanottu, eikä kärsi turhasta vieraskoreudesta.

Tiedättekö muuten mikä on loistavaa käänteispsykologiaa miehen taholta, kun haluaa sänkyyn uuden tuttavuuden kanssa? “Meidän ei ole mikään pakko tehdä tätä.” Kun hyvää on tarjottu, ja sanotaan ettei sitä ole pakko ottaa- silloin juuri se on saatava. Kahdesti. Kolmesti. Ratsastin sinä yönä Pojan päällä kolmeen kertaan, kunnes häpyhuuleni huusivat hallelujaa ja kohtuni tuntui nousevan palleaan saakka- Poika on iso, ja raju. Hän liikkuu nopeasti, satuttaa joskus tahtomattaan- hän tuntuu ihanalta kiukuessaan sisääni mutta joskus toivoisin että hän malttaisi antaa minun tunteakin jotakin. En aina- toisinaan, kuten ensimmäisenä yönämme, kiedon jalkani hänen ympärilleen ja annan mennä, nojaan hänen leveään rintaansa ja tunnustelen hänen lihaksiaan, hänen vatsaansa kun hän työntönsä nostavat minua patjasta irti. Silti, raju seksi ei yleensä saa minua laukeamaan ja Pojan lauettua vatsalleni- kuten hän mielellään tekee, joskus hän ohjaa pääni alas kullinsa luo ja tulee kasvoilleni- laskeudun hänen viereensä tyytyväisenä mutta virittyneenä, ja herätän hänet uudelleen parin tunnin kuluttua.

Mutta sinä yönä emme nukkuneet ollenkaan, ja seuraavana päivänä pesin lakanapyykkiä.

Aion vielä opettaa Pojan naimaan hitaasti ja syvään kunnes sulan hänen syliinsä.

—

Töissä tapahtunutta:

A:ssa viime maanantaina. Dead Can Dance/Bird, ja teemaan hyvin sopimaton California-mekko. Ajankohtaan nähden hyvä ilta: muutama kiva asiakas, tunsin itseni vaikuttavaksi ja näin saman heidän kasvoiltaan. Tippikierros. Ja eikö joku Euroopan omistaja käy vonkaamaan seksiä. Ei kuulu minun toimenkuvaani, sanon. Satanen, sanoo hän (? Oikeasti, hankkikaa elämä, runkut!). Ei ole kaupan, sanon minä, ja sitten tulee se kuolematon: “Kaikki on kaupan kun hinnasta sovitaan.” “Kulta, jos sinulla olisi minuun varaa, et kävisi tässä paikassa etkä pitäisi noita vaatteita,” vastasin, menin pois, lähdin töistä, menin Pojan luo, kerroin hänelle koko jutun, ratsastin hänen päällään seuraavat puoli tuntia nauraessamme tälle eurosankarille.


Yhdy Haloo! -bloggaajiin!
Oletko sinä se, joka kiihkeiden haaveiden lisäksi nauttii säännöllisestä ja vaiherikkaasta seksielämästä - ihan oikeasti? Olisitko valmis kertomaan kokemuksista ja seikkailuistasi anonyymisti muille? Haluaisitko juuri Sinä olla se salamyhkäinen verkkopersoona, josta keskustelufoorumeissa puhutaan ja kuiskitaan, jonka elämää ihaillaan ja kadehditaan? Jos vastauksesi on kyllä, yhdy toisiin haloo! -blogin kirjoittajiin. Rekisteröitymällä blogi.haloo.fi palveluun pääset luomaan itsellesi oman blogi-sivun ja kirjoittamaan omasta, uskomattoman upeasta elämästäsi.

blogi.haloo.fi

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu