Hei,
Olen kirjoittanut tästä aiheesta muilla palstoilla ja kertonut suhteemme taustoista ja nyt viime yönä tajusin, mistä on kyse (osittain ainakin :) Kerron kuitenkin taustani tiivistetysti.
Suhdetta takana kuusi vuotta. Ahdistuin puoli vuotta sitten parisuhteeseemme. Nyt ollaan puoli vuotta puitu tilannetta, mistä se johtuu, mihin rakkauden tunteeni on kadonnut ja mistä kaikki voisi johtua (suhteessa ei pettämistä) Ahdistukseni oli niin syvä, että masennuin, enkä ole voinut puoleen vuoteen olla töissä. Nyt olen huomannut kuinka läheisriippuvainen olen ollut miehestäni. Olen kokoajan rajoittanut omaa elämääni, koska pelkään, että miheni hylkää minut --> En siis ole osannut elää elämääni omilla ehdoilla vaan miehen ehdoilla (Vaikkakaan hän ei ole minua mitenkään painostanut, mutta olen suostunut kaikkeen mitä hän on halunnut tehdä tms., koska olen pelännyt, että menetän hänet.).
Jokaiseen parisuhteeseenhan kuuluu se tietty itsenäistymis-vaihe. Olen itsekkin tuntenut voimakasta tarvetta tehdä jotain asioita yksinäni, mutta en ole osannut mennä/tehdä, koska pelko suhteen päättymisestä on ollut niin suuri. Tämä on ehkä osittain aiheuttanut sen, että puolisoni alkoi pikku hiljaa ahdistamaan minua ja samoin ytheinen kotimme. Ja tämä johti siihen, että eräänä yönä näin unta, etten rakasta miestäni ja haluan erota hänestä. Aamulla heräsin ahdistuneena ja siitä on nyt aikaa se puoli vuotta.
Uskon siis että kohdallani on kyse läheisriippuvuudesta irrottautuminen. Tämän puolenvuoden aikana olen huomannut, että olen kadottanut oman itseni läheisriippuvuussuhteen aikana ja yritän sitä nyt etsiä takaisin. Huomasin viime yönä, että paluuta samanlaiseen tilanteeseen kuin vuosi sitten ei ole, joten meidän täytyy mieheni kanssa työstää omaa suhdettamme erilaiseksi, jos haluamme jatkaa yhteistä taivalta eteenpäin. Helppoa se ei varmaan ole, mutta täytyy yrittää. Tällä hetkellä minusta tuntuu, etten halua olla mieheni kanssa. Tämä johtuu joko siitä, että en rakasta häntä tai siitä, etten halua palata samanlaiseen riippuvuustilaan, joka tukahduttaa oman itseni.
Olen päättänyt, että puhun mieheni kanssa tästä tilanteesta tänään ja pyydän, että hän antaa minulle sen tilan ja ajan, jonka tarvitsen suosta ylösnousemista varten. Kun pystyn irtautumaan riippuvuudesta näen rakastanko miestäni todella vai en.
Miltä ajatukseni kuulostaa teistä? Onko kenelläkään vastaavanlaista kokemusta?
Läheisriippuvuus ja parisuhde
20
3137
Vastaukset
- tsapadapaduu
sanon vaan, että rakkaus ei kuole. ainoastaan se tuntuu siltä siksi että ihmiset kasvaa ja kehittyy. sinä olet kasvamassa eheämäksi ihmiseksi, ja miehesi on sama ihminen. tästä johtuen ette ole ehkä samalla planeetalla nyt, mutta ei se tarkoita etä rakkaus on loppunut tai että pitäisi erota. katso rauhassa miten tunteet ja tilanteet kehittyy, ja elämä vie kuin itsestään perille. Rakkaus ei kuole koskaan, ihmiset vaan kasvavat ja joskus niin erilleen ettei voi enää jatkaa. Usein on kyse vain siitä ettei näitä asioita työstetä yhdessä ja olla ylimpiä ystäviä terveellä tavalla.
Olen itsekin läheisriippuvainen ja eronnut puolisostasi sen takia että aloin muuttua ja kasvaa. Niillä aikaisemmilla tiedoilal osasin olla suhteessa hyvin rajallisesti ja kiinni hänessä, nykyään osaan ottaa omaa tilaa ja antaa tilaa toiselle. Olen vain avihtanut kumppania kasvuni myötä, niinhän käy nuorillekin, kuka nyt ensirakkauden kanssa naimisiin menee?
mutta vaihtaminen ei valitettavasti auta, ongelmia on aina. - kokenut..
Jos/Kun pyydät mieheltä kärsivällisyyttä odottaa sillä aikaa että saat ajatuksesi selviksi se "syö miestä". Kerro hänelle ainakin mitä miehen pitäisi tehdä "odotusaikana".
Omalla kohdalla kun odotin se kannatti, olin kärsivällinen ja jaksoin keskittyä harrastukseen ja työhän vaikka paljon häntä ajattelinkin ja välillä jäin vain istumaan ja miettimään.
Sitä oppii uusia asioita itsestä, ja myös toisesta, kun pysähtyy ja miettii. Omasta mielestäni tuo molempien pohdinta auttoi näkemään toisen aivan uudella tavalla, en haluaisi enää koskaan luopua rakkaastani, mutta arvostan häntä ja annan tilaa hänelle kasvaa myös omana itsenään. Huoli toisesta voi olla sietämätön varsinkin kun välimatka on pitkä eikä voi olla välittömästi toisen lähellä kun sitä tarvitsisi.- voisi ehkäpä
ymmärtää että on ihan ok ettei paluuta menneeseen ole, mutta mahdollisuus yhteiseen tulevaisuuteen kuitenkin elää ja itseasiassa katse olisikin hyvä suunnata huomiseen.
Nyt tarvitaan molempien osapuolien halua (ja aikaa) selviytyä vastoinkäymisten ylitse. Yhteinen selviytyminen on mahdollista! - oli kerran tällainen ohje
voisi ehkäpä kirjoitti:
ymmärtää että on ihan ok ettei paluuta menneeseen ole, mutta mahdollisuus yhteiseen tulevaisuuteen kuitenkin elää ja itseasiassa katse olisikin hyvä suunnata huomiseen.
Nyt tarvitaan molempien osapuolien halua (ja aikaa) selviytyä vastoinkäymisten ylitse. Yhteinen selviytyminen on mahdollista!Miten rakkaus
ELVYTETÄÄN?
Kun kerran olin eräässä seminaarissa puhumassa,
luokseni tuli mies, joka sanoi: -Kuule, minusta sinä puhut
järkeviä. Mutta kaikki tilanteet ovat omanlaisiaan. Ajatellaan
vaikka minun avioliittoani. Olen tosiaan huolissani siitä.
Vaimollani ja minulla ei kerta kaikkiaan enää ole samoja
tunteita toisiamme kohtaan kuin ennen. Ilmeisesti en rakasta
häntä enää eikä hän minua. Mitä minä voisin tehdä?
-Sitä tunnettako ei enää ole? minä kysyin.
-Ei ole, hän vahvisti. - Ja meillä on kolme lasta,
joista haluamme pitää hyvää huolta. Mitä ehdottaisit?
-Rakasta vaimoasi, minä vastasin.
-Kuten jo sanoin, se tunne on kadonnut.
-Rakasta häntä.
-Nyt sinä et ymmärrä. Rakkautta ei enää ole.
-Rakasta siis häntä. Jos rakkauden tunnetta ei ole,
siinä on hyvä syy rakastaa häntä.
-Mutta miten voi rakastaa, ellei rakasta?
-Hyvä ystävä, ”rakastaa” on teonsana. Rakkaus - rakkauden
tunne - on rakastamisen hedelmä. Rakasta siis häntä. Palvele
häntä. Uhraudu. Kuuntele häntä. Ole empaattinen. Arvosta
häntä. Tue häntä. Oletko valmis tekemään sen?
- Stephen R. Covey/Tie Menestykseen/Gummerus 1997
Minusta tämä pitää 100%sesti paikkansa.
- Epämääräinen angsti
Tunnistin tekstistäsi hyvin paljon omia tuntemuksiani, joita en ole osannut eritellä noin tarkkaan. Minäkin jotenkin tukahdutan itseäni, elän säästöliekillä. Ja sitä ei vaadi minulta kukaan muu kuin minä itse. En vain tiedä miten minun tulisi elää, joten en elä mitenkään...
Mietin, MIKÄ RATKAISUKSI? välillä haaveilen, että saisi kokea uudelleen rakastumisen huuman, jolloin olen hehkunut parhaimmillani, olen ollut jollekin maailman kiinnostavin ihminen. Tiedän, ettei se ole oikea ratkaisu, vain epätoivoinen päiväuneni.
Ei ole mitään varsinaista asiaa, jonka seurustelu mielestäni estäisi. Mies hyväksyisi varmasti,jos ottaisin enemmän omaa tilaa. Pelkäänkö siis itseäni, että jos joku muu asia nousisi tärkeäksi, unohtaisin suhteen ja kun minä ja riippuvuuteni ei pitäisi sitä yllä, se kuihtuisi itsekseen??? Nimittäin tuntuu, että ellen olisi näin riippuvainen ja hyväksyisi kaikkea miehen käytöstä, välttelisi konflikteja omalla kustannuksellani jne, olisi suhde hyvin erilainen.- Epämääräinen angsti
Olen tajunnut, että oman tukahduttamiseni taustalla on epävarmuus suhteen kestävyydestä. KOetan omalla olemisella/olemattomuudella suojella suhdetta. Väestöliiton sivuilta löytyi juuri sopivaa tekstiä, toivottavasti alkuperäinenkin saa tästä jotain apua:
"Tämä vaihe on merkki siitä, että suhde on siirtymässä reaalisemmaksi. Parisuhteessa on kaksi erilaista yksilöä ja näiden kahden ihmisen erilaisuus tulee ajan myötä esiin. Ellei näin kävisi, jompikumpi joutuisi jäämään Muumi-tarinan Näkymättömäksi lapseksi – yksilöksi, joka ei voi tuoda esiin todellista itseään, ajatuksiaan ja tunteitaan. Kokemuksellisesti suhde usein tuntuu toimivan hyvin silloin, kun siellä on sopivasti mukana jollakin tavoin samanlaisuutta sekä erilaisuutta. Yhdessä eläminen ei ole pelkästään jommankumman kumppanin elämän jatkamista yhdessä, vaan jotain ainutkertaista, mitä nämä kaksi saavat yhdessä syntymään.---"
"Joidenkin oman itsen puolien esiin tuleminen on mahdollista ainoastaan sitoutuneessa suhteessa toiseen ihmiseen. Tällöin sitoutuminen läheiseen suhteeseen merkitsee samalla sitoutumista oman itsen kohtaamiseen uudella tavalla ja myös mahdollisuutta esiin nousevien teemojen työstämiseen, kasvuun ja kehitykseen. "
Samassa yhteydessä esitettiin vaihtoehdoksi jatkuva taistelu, kun kumpikaan ei suostu joustamaan. Sitä vaaraa ei itselläni ainakaan vielä ole, tyydyn piiloaggressioon eli vetäytymiseen, joka on ehkä tuhoisampaa :( Ja on tämä vaihe mahdollista saada ratkeamaan jopa tyydyttävällä tavalla, mutta Väestöliitto ei antanut konkreettisia niksejä ainakaan :P - Onneton.
Olen todella kauan ollut suhteessamme ahdistunut. Kokoajan löydän miehestäni asioita mitkä ärsyttää minua ja olen koko suhteen aikana muuttunut ihan uudeksi ihmiseksi kaiken sen joustamisen takia mitä minulla on kestettävä toisessa. Tuntuu ettei meillä ole sittenkään yhtään mitään yhteistä. Miehen seurassa iskee usein kauhea ahdistus ja masennus ja olen niin kauan miettinyt pääni puhki mikä minulla oikeen on.
Tänäänkin juuri keskusteltiin siitä, että kun miehen mielestä meidän suhteessa ei ole mitään vikaa ja meillä menee ihan hyvin, mutta itseni mielestä kaikki on huonosti eikä mikään ole hyvin.
Ajattelin kaiken tämän olevan masennusta, mutta silloin kun en ole mieheni kanssa, niin silloin olen todella iloisella ja hyvällä tuulella.
Ikävöin häntä silloin kun en ole hänen kanssaan, mutta silloin kun olen hänen kanssaan niin minua ahdistaa.
Puoli vuotta olen mielessäni pyöritellyt "Mä jätän sut" -lausetta, ja miettinyt miten sen joskus sanon ja missä, kun mulla menee hermot häneen.
Rakastan häntä niin paljon, etten halua ketään toista ja rakastan häntä niin paljon, että haluan selvitä tästä.
Olen huomannut, että vaadin häneltä todella paljon läheisyyttä ja tuntuu ettei mikään, mitä hän minulle tekee, tunnu miltään. Kaikki on ei mitään.
Mikä tässä nyt avuksi, olen onneton. - Onneton.
Onneton. kirjoitti:
Olen todella kauan ollut suhteessamme ahdistunut. Kokoajan löydän miehestäni asioita mitkä ärsyttää minua ja olen koko suhteen aikana muuttunut ihan uudeksi ihmiseksi kaiken sen joustamisen takia mitä minulla on kestettävä toisessa. Tuntuu ettei meillä ole sittenkään yhtään mitään yhteistä. Miehen seurassa iskee usein kauhea ahdistus ja masennus ja olen niin kauan miettinyt pääni puhki mikä minulla oikeen on.
Tänäänkin juuri keskusteltiin siitä, että kun miehen mielestä meidän suhteessa ei ole mitään vikaa ja meillä menee ihan hyvin, mutta itseni mielestä kaikki on huonosti eikä mikään ole hyvin.
Ajattelin kaiken tämän olevan masennusta, mutta silloin kun en ole mieheni kanssa, niin silloin olen todella iloisella ja hyvällä tuulella.
Ikävöin häntä silloin kun en ole hänen kanssaan, mutta silloin kun olen hänen kanssaan niin minua ahdistaa.
Puoli vuotta olen mielessäni pyöritellyt "Mä jätän sut" -lausetta, ja miettinyt miten sen joskus sanon ja missä, kun mulla menee hermot häneen.
Rakastan häntä niin paljon, etten halua ketään toista ja rakastan häntä niin paljon, että haluan selvitä tästä.
Olen huomannut, että vaadin häneltä todella paljon läheisyyttä ja tuntuu ettei mikään, mitä hän minulle tekee, tunnu miltään. Kaikki on ei mitään.
Mikä tässä nyt avuksi, olen onneton.Juuri sitä uudelleen rakastumista niin kaipaan.
Vaikka tässä on arki astunut ja ollut kuvioissa vuosia, niin nyt haluan takaisin siihen ihanaan suhteen alkuun.
Haluan tuntea sen, että toinen on umpirakastunut ja ihastunut ja haluaa olla kokoajan kanssani ja tehdä minulle kaikkea ihanaa, pussailla ja halailla ja että nähdessämme hymyni nousisi korviin ja vatsassa olisi perhosia.
Olen yli puoli vuotta valittanut miehelleni siitä että "sä et ole tarpeeksi mun kanssa" ja "mä haluisin että me oltais vähän läheisempiä" ja muuta sellaista. Haluaisin häneltä kokoajan huomiota ja vaadin ihan liikoja. Hänellä on jo omat kiireensä ja asiansa ja mun täytyisi ymmärtää, että ei hän kokojan ehdi olla minun kanssa, enkä saisi siitä murjottaa.
Nyt se on mennyt ainaiseen kyselyyn, että "välitätkö sä musta" ja odotan sitä kuin viimeistä päivää koska hän taas sanoo rakastavansa.
Ehkä mun pitää todellakin päästää lopullisesti irti siitä alkuhuumasta ja tavallisesta ihanasta arjesta ja itsenäistyä kunnolla.
Joskus tekee mieli olla ilkeä ja "näyttää" että mä en välitä mistään mitään, mä en jaksa. Oon välinpitämätön miestäni kohtaan ja vähän siinäkin toivossa että hän tulisi luokseni halaamaan.
Outoa kirjoittaa nyt sellaista, mitä ei ole ennen tajunnut. Tässä kirjoittaessani sain omaa päätäni vahingossa selville.
Mulla taitaa olla tässä aika iso ongelma nyt. - samaa kokenut
Onneton. kirjoitti:
Juuri sitä uudelleen rakastumista niin kaipaan.
Vaikka tässä on arki astunut ja ollut kuvioissa vuosia, niin nyt haluan takaisin siihen ihanaan suhteen alkuun.
Haluan tuntea sen, että toinen on umpirakastunut ja ihastunut ja haluaa olla kokoajan kanssani ja tehdä minulle kaikkea ihanaa, pussailla ja halailla ja että nähdessämme hymyni nousisi korviin ja vatsassa olisi perhosia.
Olen yli puoli vuotta valittanut miehelleni siitä että "sä et ole tarpeeksi mun kanssa" ja "mä haluisin että me oltais vähän läheisempiä" ja muuta sellaista. Haluaisin häneltä kokoajan huomiota ja vaadin ihan liikoja. Hänellä on jo omat kiireensä ja asiansa ja mun täytyisi ymmärtää, että ei hän kokojan ehdi olla minun kanssa, enkä saisi siitä murjottaa.
Nyt se on mennyt ainaiseen kyselyyn, että "välitätkö sä musta" ja odotan sitä kuin viimeistä päivää koska hän taas sanoo rakastavansa.
Ehkä mun pitää todellakin päästää lopullisesti irti siitä alkuhuumasta ja tavallisesta ihanasta arjesta ja itsenäistyä kunnolla.
Joskus tekee mieli olla ilkeä ja "näyttää" että mä en välitä mistään mitään, mä en jaksa. Oon välinpitämätön miestäni kohtaan ja vähän siinäkin toivossa että hän tulisi luokseni halaamaan.
Outoa kirjoittaa nyt sellaista, mitä ei ole ennen tajunnut. Tässä kirjoittaessani sain omaa päätäni vahingossa selville.
Mulla taitaa olla tässä aika iso ongelma nyt.Tilanteeseen saattaa vaikuttaa varmaan lukematon määrä asioita, joihin liittyen joitakin näkökulmia
- Parisuhteen tervehdyttämiseksi tarvitaan molempien osapuolien tahto ja halua kehittyä/muuttua. Vika tai puutteet on harvoin pelkästään toisessa osapuolessa.
- Miehesi voi olla edelleen rakastunut sinuun vaikka sinä et enää näe/koe hänen rakkauttaan samalla tavoin kuin aiemmin. Ehkä miehesi ei arjen myötä enää osoita rakkauttaan kuten ennen, mutta eihän sitä pelkästään menneisyydessä pidä elää eli ajatukset saa kääntää kohti yhteistä tulevaisuutta.
- Jotkut miehistä menee valittamisesta henkisesti lukkoon eli valittaminen saattaa jumittaa tilannetta pahempaan suuntaan. Näin ollen tunteet, pussailut ja halailutkin kärsivät. Tällaista tilannetta on lähes mahdoton ratkaista valittamalla lisää ... kannattaisi koittaa löytää muita tapoja päästä ongelmien yli. - Epämäär. angsti
samaa kokenut kirjoitti:
Tilanteeseen saattaa vaikuttaa varmaan lukematon määrä asioita, joihin liittyen joitakin näkökulmia
- Parisuhteen tervehdyttämiseksi tarvitaan molempien osapuolien tahto ja halua kehittyä/muuttua. Vika tai puutteet on harvoin pelkästään toisessa osapuolessa.
- Miehesi voi olla edelleen rakastunut sinuun vaikka sinä et enää näe/koe hänen rakkauttaan samalla tavoin kuin aiemmin. Ehkä miehesi ei arjen myötä enää osoita rakkauttaan kuten ennen, mutta eihän sitä pelkästään menneisyydessä pidä elää eli ajatukset saa kääntää kohti yhteistä tulevaisuutta.
- Jotkut miehistä menee valittamisesta henkisesti lukkoon eli valittaminen saattaa jumittaa tilannetta pahempaan suuntaan. Näin ollen tunteet, pussailut ja halailutkin kärsivät. Tällaista tilannetta on lähes mahdoton ratkaista valittamalla lisää ... kannattaisi koittaa löytää muita tapoja päästä ongelmien yli."Parisuhteen tervehdyttämiseksi tarvitaan molempien osapuolien tahto ja halua kehittyä/muuttua. Vika tai puutteet on harvoin pelkästään toisessa osapuolessa."
Tämä on minulle vaikea käsittää, ehkä elän vielä siinä sybioottisessa huumassa, kun toinen tuntuu täydelliseltä eikä häntä haluaisi mennä muuttamaan. Syytän itseäni asioista, mutta sehän ei johda mihinkään.
"eihän sitä pelkästään menneisyydessä pidä elää eli ajatukset saa kääntää kohti yhteistä tulevaisuutta." Meillä tulisi keskustella tästä, koska mitään yhteisiä sopimuksia ei ole sanottu ääneen. Tuntuu siltä, että suhteen pohja on hukassa, kun en tosiaan ole varma mitä toinen haluaa. Tuntuu turhalta panostaa suhteeseen, kun ei voi tietää, kaatuuko se ensi viikolla tai ensi kuussa johonkin.. En tiedä toisen sitoutumisen astetta ja kuinka paljon hän sietää -> oma näkymättömyys suojaa? Ihan varmasti neuvo tähän on, että tulisi puhua avoimesti. En uskalla vaatia sellaista toiselta :( Ja kun kirjoitin tämän, se näytti ihan kauhealta.. olen siis näin alistunut elämään epävarmuudessa!
"kannattaisi koittaa löytää muita tapoja päästä ongelmien yli." Olisiko vinkkejä? - kymysyksiä
Onneton. kirjoitti:
Juuri sitä uudelleen rakastumista niin kaipaan.
Vaikka tässä on arki astunut ja ollut kuvioissa vuosia, niin nyt haluan takaisin siihen ihanaan suhteen alkuun.
Haluan tuntea sen, että toinen on umpirakastunut ja ihastunut ja haluaa olla kokoajan kanssani ja tehdä minulle kaikkea ihanaa, pussailla ja halailla ja että nähdessämme hymyni nousisi korviin ja vatsassa olisi perhosia.
Olen yli puoli vuotta valittanut miehelleni siitä että "sä et ole tarpeeksi mun kanssa" ja "mä haluisin että me oltais vähän läheisempiä" ja muuta sellaista. Haluaisin häneltä kokoajan huomiota ja vaadin ihan liikoja. Hänellä on jo omat kiireensä ja asiansa ja mun täytyisi ymmärtää, että ei hän kokojan ehdi olla minun kanssa, enkä saisi siitä murjottaa.
Nyt se on mennyt ainaiseen kyselyyn, että "välitätkö sä musta" ja odotan sitä kuin viimeistä päivää koska hän taas sanoo rakastavansa.
Ehkä mun pitää todellakin päästää lopullisesti irti siitä alkuhuumasta ja tavallisesta ihanasta arjesta ja itsenäistyä kunnolla.
Joskus tekee mieli olla ilkeä ja "näyttää" että mä en välitä mistään mitään, mä en jaksa. Oon välinpitämätön miestäni kohtaan ja vähän siinäkin toivossa että hän tulisi luokseni halaamaan.
Outoa kirjoittaa nyt sellaista, mitä ei ole ennen tajunnut. Tässä kirjoittaessani sain omaa päätäni vahingossa selville.
Mulla taitaa olla tässä aika iso ongelma nyt.joskus ja yleensä elämä antaa meille sitä mitä oikeasti tarvitsemme eikä sitä mitä me luulemme tarvitsevamme.
tarvitset erillisyyttä, vaikka haluat symbioosia. anteeksi kun sanon tämän näin suoraan, tämä on vain minun mielipiteeni, mutta ehkä sinulla on äiti tai isä suhteessa jotain hylkäämiskokemuksia taustalla? haluat kumppaniltasi jatkuvaa symbioosia, sitä mitä lapsi saa äidiltään ja isältään lapsena. Oletko päässyt kehittymään normaalisti aikuiseksi vai onko joku vaihe kehityksestä jossain iässä (ehkä 8-15 vuoden) tienoilla jäänyt elämättä? Oletko aikuistunut liian pian?
Kyselen vaan. Ei tartte vastata jos et halua. - Epämäär. angsti
kymysyksiä kirjoitti:
joskus ja yleensä elämä antaa meille sitä mitä oikeasti tarvitsemme eikä sitä mitä me luulemme tarvitsevamme.
tarvitset erillisyyttä, vaikka haluat symbioosia. anteeksi kun sanon tämän näin suoraan, tämä on vain minun mielipiteeni, mutta ehkä sinulla on äiti tai isä suhteessa jotain hylkäämiskokemuksia taustalla? haluat kumppaniltasi jatkuvaa symbioosia, sitä mitä lapsi saa äidiltään ja isältään lapsena. Oletko päässyt kehittymään normaalisti aikuiseksi vai onko joku vaihe kehityksestä jossain iässä (ehkä 8-15 vuoden) tienoilla jäänyt elämättä? Oletko aikuistunut liian pian?
Kyselen vaan. Ei tartte vastata jos et halua.Ei tainnut olla minulle tämä kysymys, mutta koin sen omakseni ja ajattelin vastata.
Osuit naulan kantaan, olen aikuistunut liian nopeasti. Olen aina yrittänyt pärjätä tyyliin "minä ite". On ollut häpeä, jos olen tarvinnut muiden apua. Olen hyvinkin "erillinen", minulla ei ole ollut tytöille tyypillisiä bestissuhteita, vaan olen ollut aika itsenäinen. Ja juuri mainitsemasi 8-15 v on jäänyt mieleen yksin ponnistelun aikana, koska tuolloin perheessä oli surua (läheisen kuolema) ja lapsethan ottavat asiat henkilökohtaisesti ja syyttävät itseään. Minua kiusattiin koulussa, mutta en kertonut asiasta kenellekään ja esitin, ettei se tunnu missään. Ehkä kiusaamisesta johtuen olen oppinut kätkemään todellisen itseni muilta. Olin lapsuudenperheessä yhtä näkymätön kuin nytkin, ja tutut roolit tapaavat seurata ihmistä uusiin ympäristöihin.
Mutta en näiden perusteella tekisi mitään loppuiän tuomiota itselleni: Olen käsitellyt asioitani ja haluan kehittyä. Haluaisin ratkaista tämän symbioosi-erillisyys -kriisin kuitenkin parhain päin, niin hyvin kuin minulle on mahdollista. - sinullekin..
Epämäär. angsti kirjoitti:
Ei tainnut olla minulle tämä kysymys, mutta koin sen omakseni ja ajattelin vastata.
Osuit naulan kantaan, olen aikuistunut liian nopeasti. Olen aina yrittänyt pärjätä tyyliin "minä ite". On ollut häpeä, jos olen tarvinnut muiden apua. Olen hyvinkin "erillinen", minulla ei ole ollut tytöille tyypillisiä bestissuhteita, vaan olen ollut aika itsenäinen. Ja juuri mainitsemasi 8-15 v on jäänyt mieleen yksin ponnistelun aikana, koska tuolloin perheessä oli surua (läheisen kuolema) ja lapsethan ottavat asiat henkilökohtaisesti ja syyttävät itseään. Minua kiusattiin koulussa, mutta en kertonut asiasta kenellekään ja esitin, ettei se tunnu missään. Ehkä kiusaamisesta johtuen olen oppinut kätkemään todellisen itseni muilta. Olin lapsuudenperheessä yhtä näkymätön kuin nytkin, ja tutut roolit tapaavat seurata ihmistä uusiin ympäristöihin.
Mutta en näiden perusteella tekisi mitään loppuiän tuomiota itselleni: Olen käsitellyt asioitani ja haluan kehittyä. Haluaisin ratkaista tämän symbioosi-erillisyys -kriisin kuitenkin parhain päin, niin hyvin kuin minulle on mahdollista.aivan. niin ajattelinkin, koska itse kärsin samoista ja minulla on samat oireet kuin teillä.
terapia on auttanut minua. se että tajuaa asioita MIKSI näin on, ja MILLAISEKSI ihmiseksi minä haluan kasvaa. Aikaa se vie, mikään ei tapahdu hetkessä, mutta eron huomaa kyllä vuodenkin päästä. ALKAKAA työstämään tätä MIKSI sanaa, pitäkää itsestänne huolta ja selvittäkää tunteenne vanhempien kanssa, niin vapaudutte tekemästä sitä kumppanillenne.
ELI sanokaa ja itkekää ja puhukaa ja raivotkaa tai kirjoittakaa kirje vanhemmillenne jos he ovat vielä elossa. Vapautukaa menneisyydestä ottamalla lapsen paikka mikä jäi kokematta. Turvautukaa vanhempiinne vaikka ette ole enää lapsia.
muuta en sano kun sen että auttaa. - uudelleen
Epämäär. angsti kirjoitti:
"Parisuhteen tervehdyttämiseksi tarvitaan molempien osapuolien tahto ja halua kehittyä/muuttua. Vika tai puutteet on harvoin pelkästään toisessa osapuolessa."
Tämä on minulle vaikea käsittää, ehkä elän vielä siinä sybioottisessa huumassa, kun toinen tuntuu täydelliseltä eikä häntä haluaisi mennä muuttamaan. Syytän itseäni asioista, mutta sehän ei johda mihinkään.
"eihän sitä pelkästään menneisyydessä pidä elää eli ajatukset saa kääntää kohti yhteistä tulevaisuutta." Meillä tulisi keskustella tästä, koska mitään yhteisiä sopimuksia ei ole sanottu ääneen. Tuntuu siltä, että suhteen pohja on hukassa, kun en tosiaan ole varma mitä toinen haluaa. Tuntuu turhalta panostaa suhteeseen, kun ei voi tietää, kaatuuko se ensi viikolla tai ensi kuussa johonkin.. En tiedä toisen sitoutumisen astetta ja kuinka paljon hän sietää -> oma näkymättömyys suojaa? Ihan varmasti neuvo tähän on, että tulisi puhua avoimesti. En uskalla vaatia sellaista toiselta :( Ja kun kirjoitin tämän, se näytti ihan kauhealta.. olen siis näin alistunut elämään epävarmuudessa!
"kannattaisi koittaa löytää muita tapoja päästä ongelmien yli." Olisiko vinkkejä?Miten rakkaus
ELVYTETÄÄN?
Kun kerran olin eräässä seminaarissa puhumassa,
luokseni tuli mies, joka sanoi: -Kuule, minusta sinä puhut
järkeviä. Mutta kaikki tilanteet ovat omanlaisiaan. Ajatellaan
vaikka minun avioliittoani. Olen tosiaan huolissani siitä.
Vaimollani ja minulla ei kerta kaikkiaan enää ole samoja
tunteita toisiamme kohtaan kuin ennen. Ilmeisesti en rakasta
häntä enää eikä hän minua. Mitä minä voisin tehdä?
-Sitä tunnettako ei enää ole? minä kysyin.
-Ei ole, hän vahvisti. - Ja meillä on kolme lasta,
joista haluamme pitää hyvää huolta. Mitä ehdottaisit?
-Rakasta vaimoasi, minä vastasin.
-Kuten jo sanoin, se tunne on kadonnut.
-Rakasta häntä.
-Nyt sinä et ymmärrä. Rakkautta ei enää ole.
-Rakasta siis häntä. Jos rakkauden tunnetta ei ole,
siinä on hyvä syy rakastaa häntä.
Mutta miten voi rakastaa jos ei rakasta.
-Hyvä ystävä, ”rakastaa” on teonsana. Rakkaus - rakkauden
tunne - on rakastamisen hedelmä. Rakasta siis häntä. Palvele
häntä. Uhraudu. Kuuntele häntä. Ole empaattinen. Arvosta
häntä. Tue häntä. Oletko valmis tekemään sen?
- Stephen R. Covey/Tie Menestykseen/Gummerus 1997 - epämäär. angsti
sinullekin.. kirjoitti:
aivan. niin ajattelinkin, koska itse kärsin samoista ja minulla on samat oireet kuin teillä.
terapia on auttanut minua. se että tajuaa asioita MIKSI näin on, ja MILLAISEKSI ihmiseksi minä haluan kasvaa. Aikaa se vie, mikään ei tapahdu hetkessä, mutta eron huomaa kyllä vuodenkin päästä. ALKAKAA työstämään tätä MIKSI sanaa, pitäkää itsestänne huolta ja selvittäkää tunteenne vanhempien kanssa, niin vapaudutte tekemästä sitä kumppanillenne.
ELI sanokaa ja itkekää ja puhukaa ja raivotkaa tai kirjoittakaa kirje vanhemmillenne jos he ovat vielä elossa. Vapautukaa menneisyydestä ottamalla lapsen paikka mikä jäi kokematta. Turvautukaa vanhempiinne vaikka ette ole enää lapsia.
muuta en sano kun sen että auttaa.Minkä tyyppisessä terapiassa käyt? Paljonko se maksaa?
Kävin 18-vuotiaana psykologilla julkisella puolella. Olin tuolloin jotenkin masentunut, olin tuolloin suhteessa jossa oli henkistä väkivaltaa ja seksuaalista painostusta(kyllä, olen alkanut nuorena etsiä hyväksyntää muilta miehiltä kuin isältäni,josta vieraannuin täysin). Syytin tuolloinkin ongelmista itseäni ja sitä, etten kyennyt puhumaan pojalle (psykologille kyllä), vaan menin paniikkiin.
hän lopetteli tapaamiset lyhyeen, koska hänen mielestään olin "aivan normaali nuori nainen, jolla on itselläänkin oivalluskykyä käsitellä asioita". Helpottava ja imarteleva kommentti sinänsä, mutta omiaan ruokkimaan omavaraisuutta ja itsekseen pähkäilyä...
Tuota puhumisongelmaa on edelleen (10 vuoden jälkeenkin) ollut aina, kun suhteet ovat menneet vakavammiksi ja on pitänyt puhua muistakin kuin positiivisista asioista. Olen järkevä ihminen, jolla on järkeviä ajatuksia, mutta en saa niitä ulos. Tilanteissa, joissa pitäisi puhua vakavasti, menen ihan johonkin dissosiaatiotilaan: en tunne olevani tässä maailmassa, ahdistun, tulee fyysisiä oireita (henki salpaantuu, sydän tykyttää, ei tule ääntäkään), alan lapsellisesti vaihtamaan puheenaihetta... Mutta nämä oireet oli jo silloin, kun kävin psykologilla, ja hän ei pitänyt niitä vaarallisina...
Niin ja vielä, olen aina pystynyt kirjoittamaan tuntemuksistani, vaikken ole osannut puhua niistä. Mutta kirjoittamisen jälkeenkään en ole pystynyt puhumaan asioista, vaan tunteiden paljastaminen on hävettänyt niin paljon että olisin halunnut vajota maan alle... samoin on nykyäänkin! - ne ovat kai nämäkin
Epämäär. angsti kirjoitti:
"Parisuhteen tervehdyttämiseksi tarvitaan molempien osapuolien tahto ja halua kehittyä/muuttua. Vika tai puutteet on harvoin pelkästään toisessa osapuolessa."
Tämä on minulle vaikea käsittää, ehkä elän vielä siinä sybioottisessa huumassa, kun toinen tuntuu täydelliseltä eikä häntä haluaisi mennä muuttamaan. Syytän itseäni asioista, mutta sehän ei johda mihinkään.
"eihän sitä pelkästään menneisyydessä pidä elää eli ajatukset saa kääntää kohti yhteistä tulevaisuutta." Meillä tulisi keskustella tästä, koska mitään yhteisiä sopimuksia ei ole sanottu ääneen. Tuntuu siltä, että suhteen pohja on hukassa, kun en tosiaan ole varma mitä toinen haluaa. Tuntuu turhalta panostaa suhteeseen, kun ei voi tietää, kaatuuko se ensi viikolla tai ensi kuussa johonkin.. En tiedä toisen sitoutumisen astetta ja kuinka paljon hän sietää -> oma näkymättömyys suojaa? Ihan varmasti neuvo tähän on, että tulisi puhua avoimesti. En uskalla vaatia sellaista toiselta :( Ja kun kirjoitin tämän, se näytti ihan kauhealta.. olen siis näin alistunut elämään epävarmuudessa!
"kannattaisi koittaa löytää muita tapoja päästä ongelmien yli." Olisiko vinkkejä?- Tekemällä asioita toisin.
- Keskustelemalla suhteenne ulkopuolella tapahtuvista samankaltaisista ongelmatilanteista, vaikkapa elokuvien tapahtumista.
- Hupailemalla ihmisuhdepeleillä tai -kyselyillä (esim http://www.suhdesoppa.fi/testit/).
- Esimerkkien tai harrastusten kautta.
- Parisuhdekurssit.
- ...
- k&t
Erillisinä yhdessä
Schnarchin teesi on, että parisuhdetta kalvavat ongelmat eivät synny liiasta etäisyydestä vaan liiallisesta sulautumisesta kumppaniin ja hänen tunteisiinsa. Ahdistus kasvaa, kun kumppanin tunteet ja tekemiset määräävät, miltä itsestä tuntuu.
Miten umpikujasta sitten selvitään hengissä? Schnarch ei kehota niinkään tutkimaan suhteen plussia ja miinuksia kuin puolustamaan omia haluja ja toiveita. Hän sanoo, että läheisyys ja silloin myös intohimo ovat mahdottomia, jos on sulautunut toiseen.
Differentiaatio eli eriytyminen on Schnarchin opetusten kulmakivi. Se tarkoittaa omana, erillisenä itsenä olemista – myös ja etenkin silloin, kun vierellä on kumppani. Kyse ei ole siis siitä, miten miellyttää kumppania parhaiten, vaan miten olla uskollinen itselleen ja omille tarpeilleen ja samalla elää onnellisesti parisuhteessa.
Umpikujassa omista periaatteista ja arvoista, haluista ja toiveista on luovuttu pitkään ja perusteellisesti. Siinä on tuhannen taalan paikka, jota ei kannata jättää käyttämättä. Omien oikeuksien ja halujen – koskivatpa ne petipuuhia tai sitä, mitä elokuvaa mennään katsomaan – julkituominen on ponnahduslauta suhteen uudelle kukoistukselle.
Uhrautuminen on suhteen tuho. Täytyy pitää huolta omista tarpeistaan ja seistä omilla jaloillaan, ennen kuin voi olla sopusointuisessa suhteessa toisen kanssa. Tämä ei ole itsekkyyttä vaan suhteen tasapainottamista: lopulta toisen onnellisuus on itselle aivan yhtä tärkeää kuin oma onni.
Vilpittömään anteliaisuuteen on varaa vasta sitten, kun käsitys itsestä on vakaa ja muuttumaton myös toisen mielentilan ailahtelujen edessä. Identiteetti on silloin riippumaton suhteesta. Kumppanista irti päästäminen on tietoinen riski, sillä täytyy olla valmis myös siihen, että kumppani hylkää.
Eriytyminen tarkoittaa, että tietää, kuka on ja mitä haluaa, pystyy itse lohduttamaan itseään eikä ota kumppanin reaktioita henkilökohtaisesti. Oma arvokkuus ei riipu toisen mielipiteistä tai vastavuoroisuudesta, eikä siihen tarvita kumppanin hyväksyntää. - Onneton.
Tänään jo oli vähän parempi päivä miehen kanssa, kun en masentunut enkä ahdistunut kertaakaan, mikä on todellinen ihme ja illalla lähtiessä sen tajutessani oli aika tyhjä olo. Sellanen rauhaisa ja levollinen, mä olin onnellinen.
Jotenki kun yht'äkkiä ajattelinki meijän suhteen kulkua ja näitä vaiheita ihan eri tavalla, niin sain jotenkin selkeyttä kaikkeen.
Mun ei tarvii olla niin kiinni toisessa.
Kyllä se toinen välittää ja näyttääkin sitä, kun vain pitää silmät ja korvat auki, sillä ne pienet eleet voi jäädä ahdistuneena helposti huomaamatta.
Ei sitä tarvitsekaan olla kokoaikaa toisessa kiinni ja miellyttämässä, kyllä se toinen tykkää susta kuitenkin.
Ja voiko parisuhteessa elää tossun alla olemalla kuitenkin todella onnellinen ja vapaa.
Musta tuntuu ettei mulla ole aikoihin ollut omaa tahtoa, vaan kaikki on ihan samaa ja joku muu saa päättää kaikki puolestani.
Nyt tuntuu, että ehkä tästä vielä selviän, ja saan uudellen onnellisen parisuhteen.- juupatijuu
Tämän palstan trendisairaus :D
- Anonyymi
Nostetaas. Aihe on kuitenkin varsin ajankohtainen.
https://selvaelama.fi/laheisriippuvuus/
Oppaita (osa on ilmaisella trialilla,peru ajoissa):
https://www.amazon.com/Better-Boundaries-Workbook-CBT-Based-Relationships/dp/1684037581/ref=mp_s_a_1_1?crid=VVBM4WD1PB8Z&keywords=codependency+workbook+therapist&qid=1694600870&sprefix=codependy+workbook+therapist,aps,231&sr=8-1
https://www.amazon.com/Love-Dont-Leave-Abandonment-Relationships/dp/1608829529/ref=mp_s_a_1_73?crid=VVBM4WD1PB8Z&keywords=codependency+workbook+therapist&qid=1694600979&sprefix=codependy+workbook+therapist,aps,231&sr=8-73
https://www.amazon.com/Stop-Walking-Eggshells-Workbook-Personality/dp/1572242760/ref=mp_s_a_1_65?crid=VVBM4WD1PB8Z&keywords=codependency+workbook+therapist&qid=1694600950&sprefix=codependy+workbook+therapist,aps,231&sr=8-65
https://www.amazon.com/Complex-PTSD-Coping-Skills-Workbook/dp/1684039703/ref=mp_s_a_1_16?crid=VVBM4WD1PB8Z&keywords=codependency+workbook+therapist&qid=1694600870&sprefix=codependy+workbook+therapist,aps,231&sr=8-16
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 972763
Jotain puuttuu
Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu1042350- 912110
- 161874
Hei A, osaatko
sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en441731- 381725
- 781696
Persuilla ja Saksi-Riikalla meni sitten pornon levittämiseksi koko touhu.
Onko kenellekään yllätys?1031676Synnittömänä syntyminen
Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.1291487Mitä tämä tarkoittaa,
että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?411294