Aihetta on käsitelty tuossa muutamissa ketjuissa kyllä. Ja voipi olla että omatkin ketjut on olleet aiheesta. Vasta tovi sitten tänne löytäneenä kyselen :)
Meitä siis on ilmeisesti monia... Itse olen vielä siinä kulissiliitossa miehen kanssa ja "deittailen" upeaa naista, jo tässä pari vuotta.
Olisi lohdullista kuulla, miten muut vastaavassa tilanteessa selviytyvät? Tai jopa, miten sait itsesi repäistyä irti tämmöisestä valheessa elämisestä?
Minulla elämäntilanne tulee muuttumaan muutaman vuoden kuluttua, ja sitten vapaudun. Onko tämä elämäni Nainen vielä silloin mukana vai ei, sitähän ei voi tietää. Mutta hänkään ei ole vielä valmis irtautumaan, kahden pienen lapsen takia. Olemme nyt oikein kunnolla aiheesta keskustelleet, ja tulleet yhdessä siihen tulokseen, että katsomme vielä toiset pari vuotta. Jatkamme kuten tähänkin asti ja katsomme mihin aika meitä vie. Vieläkö rakastamme silloin toisiamme? Löytyykö myös häneltä voimia ja riittävästi tahtoa (rakkautta?????) sitten eroamiseen ja kaapistansa ulos tuloon. (Hän täysin kaapissa, minä jo jonkinverran pihalla...)
Meitä siis on ilmeisesti monia... Itse olen vielä siinä kulissiliitossa miehen kanssa ja "deittailen" upeaa naista, jo tässä pari vuotta.
Olisi lohdullista kuulla, miten muut vastaavassa tilanteessa selviytyvät? Tai jopa, miten sait itsesi repäistyä irti tämmöisestä valheessa elämisestä?
Minulla elämäntilanne tulee muuttumaan muutaman vuoden kuluttua, ja sitten vapaudun. Onko tämä elämäni Nainen vielä silloin mukana vai ei, sitähän ei voi tietää. Mutta hänkään ei ole vielä valmis irtautumaan, kahden pienen lapsen takia. Olemme nyt oikein kunnolla aiheesta keskustelleet, ja tulleet yhdessä siihen tulokseen, että katsomme vielä toiset pari vuotta. Jatkamme kuten tähänkin asti ja katsomme mihin aika meitä vie. Vieläkö rakastamme silloin toisiamme? Löytyykö myös häneltä voimia ja riittävästi tahtoa (rakkautta?????) sitten eroamiseen ja kaapistansa ulos tuloon. (Hän täysin kaapissa, minä jo jonkinverran pihalla...)
Vastaukset 38
Vanhimmat
ei voi muuta sanoa. Luuletko, että miehesi ei todella halua tietää rakastatko häntä vai et...?Loppujen lopuksi olisi hänellekin parempi, että hän tietäisi, että rakkautta ei ole tai että se on toiselaista (esim. ystävän rakkaus), vaikka se ehkä ensin kirpaseekin. Saisi miesparka löytää rauhassa uuden (kenties paremman?) naisen vierelleen.
Toisekseen, luulis olevan itsellesikin helpompaa, että irtaantuisit kulisseista ja kertoisit miehellesi. Voithan toki eron jälkeen tukea miestäsi taloudellisesti vaikka kuinka paljon kuin vain haluat(jos todella syyt ovat taloudelliset..)
En voi muuta kuin sääliä miestäsi, toivottavasti hän on jo huomannut kuinka sinä häntä petät ja toisaalta käy pikkasen sääliksi tuollaista naiivia asennetta. Taitaa olla ns. kulissiliitto kuitenkin tuki ja turva, jos ei löydäkään naista, niin onhan sitten edes joku. No, elämä näyttää.
sitä miestä sääliä, itsellesikin voi joskus käydä niin että oma rakas haluaa lähteä oman tiensä kulkijaksi. Myötätunto eli empatia olisi paljon fiksumpaa.
Siinähän se pointti onkin!
Voi kun päästäisikin miehen lähtemään/menemään ja löytämään rinnalleen paremman ihmisen!
tällä palstalla melkein aina ajatellaan, että mies on ressukka, jota petetään ja huijataan ja joka menettää mahdollisuutensa hyvään uuteen suhteeseen kieron vaimon pitäessä häntä "varalla" tai mesenaattina.
Eivät kaikki miehet ole helposti huijattavissa. Jotkut miehet osaavat jopa ajatella, monet myös laskea. Jotkut valitsevat tietoisesti suhteen, joka ei kaikilta osiltaan ole täydellinen - mitä sillä sitten tarkoitetaankin - mutta toimiva ja vastaa kuitenkin heidän odotuksiaan.
Joo, elämä näyttää. Ja joskus toiseksi tai kolmanneksi paras onkin se paras.
Joo ei mullakaan kyllä nyt sympatiat herää..
Itse olin samassa tilanteessa.
Kun sitten rakastuin naiseen, päätös oli tehtävä.
Toki ensin yritin mieheni kanssa tosissani, mutta ei, sydän oli koko ajan toisaalla. Niimpä tein päätöksen mikä oli väistämätöntä. erosimme mieheni kanssa ja muutin omaan asuntoon. Tällä hetkellä asumme naiseni kanssa kimpassa. Mieheni on jatkanut elämäänsä ja olemme hyvissä väleissä edelleen.
Ajattelet hyvin itsekkäästi "että on miehellesi parasta kun kun et häntä jätä vielä"!
Jätä hänet ja päästä hänet tekemään surutyö- ja rakastumaan kenties hänelle ainoaan oikeaan ihmiseen.
Jos "naisesi" olisi valmis vakavaan suhteeseen ja muuttamaan heti yhteen, jättäisitkö silloin miehesi heti?
Jos tiedät jo että ero tulee varmasti, miksi sitä pitkittää? Tee se ja päästä toinenkin elämään! Tee se pian- aläkä kahden tai neljän vuoden kuluttua.
Vai etkö itse halua päästää miestäsi elämään ja uutta onnea löytämään..?
En petä miestäni. Olen kertonut hänelle etten rakasta romanttisesti vaan ystävänä, ja etten ole onnellinen suhteessamme. Hän ei kuitenkaan halua erota vaikka mikä olisi.
Minä minä..
Aivan! Mutta nyt on kuitenkin kysymys kahdesta ihmisestä, ei vain sinusta
Tietenkään miehesi ei halua erota. Kuka haluaisi kun vastaava tilanne kohdalle tulee? (Jätetyksi tulemisen pelko)
Mutta ymmärräthän että se olisi kuitenkin paras/oikeudenmukaisin/ teko (ex-)miehellesi, jotta hän voisi alkaa rakentamaan tulevaisuuttaan?
Koska se tulevaisuus et ole sinä.
Vai oletko eri mieltä?
Eikö olisi sinullekkin parasta muuttaa "omillesi" jos tiedät mitä olet? Tehdä surutyö(?) ja jatkaa elämää valitsemallasi tiellä.
Tunne voisi olla hyvinkin vapauttava ja hyvä.
Ei kai ihmisen tulevaisuus ole toinen ihminen? Eikä aina tarvitse olla mitään parisuhdetta elääkseen. Eli ihan siinä samalla voi vaikka asuakin suht koht mukavan kämppiksen kanssa, vaikkei olekaan rakkaussuhdetta. Elämä on joskus sellaistakin. Ei pelkkää romantiikkaa.
toinen toivoo sen romantiikan vielä palaavan. Vaikka joo, ankeaahan tämä elämä joka tapauksessa on.
todella noin kovat? Eihän se sympatia miksikään kulu, vaikka sitä jakaisi kuinka. Toki kirjoittaneen tilanteessa voisi toimia vaikka miten väärin/oikein/siltä väliltä. Eihän se, ettei hänellä ole heti voimia olla rehellinen ja yhtä vankkumaton kuin te ilmeisesti olette, tarkoita, etteikö hän olisi sympatioidemme arvoinen. Ilmeisesti hän kuitenkin tuntee ahdistusta tilanteestaan. Mikään ei estä meitä tuntemasta sympatiaa sekä hänen miestään, että häntä kohtaan. Myötätunnon tunteminen toista ihmistä kohtaan ei vaadi sitä, että valitsisitte puolen tai että myötätunnon kohde olisi moraalisesti tahraton.
Itse olin nuorempana hyvin jyrkkä tuomitsemaan, mutta nyt olen kyllä kolissut alas hurskauteni korkeuksista. Tuplasuhdetta en ole elänyt, mutta käsitän täysin mitä painajaista se on kun rakastuu toiseen, kun on jo sitoutunut.
Hyvin kirjoitettu. Vaikeat tilanteet ja oikeat ratkaisut eivät ole niin itsestään selviä, kuin jotkut tuntuvat olettavan. Ei myöskään "syyllisten" nimeäminen, ja onko se yleensä usein edes tarpeen?
Tilanteen analysointi on tietysti paikallaan, mitkä tekijät ovat siihen johtaneet, mihin eri ratkaisut johtavat, mikä tuntuu niiden valossa oikealta itselle ja muille jne, mutta millä lihaksilla kukaan ulkopuolinen voi ladella tuomioitaan? Vähäisin tiedoin, tai vaikka seuraisi tiiviisti naapurista ikkunaverhojen takaa.
Jokin niin kummallinen juttu kuin rakastuminen voi ennalta arvaamatta sekoittaa kenen tahansa pään, arjen, koko elämän. Yllättäen ja pyytämättä, kuten eräätkin faxit - tai ihan aidosti yllättäen, jopa vasten tahtoa.
Toivottavasti hyvät ratkaisut löytyvät, mitä ne keillekin sitten ovatkin. Rakastuminen ei ole syyllisyyttä, jälkiseuraamuksista voi syntyä syyllisyydentunteita, kolmiodraamoista kai syntyy aina, mutta ne on kannettava ja elämän jatkuttava.
täältä taas häviää näitä viestejä. Sekä minun kommentit että muidenkin. Eläköön sananvapaus, on tämä hieno palsta!!
vastaus oli kyllä sen verran törkeä, ettei ihme jos sefu sen poisti. Ne pari muuta viestiä oli sit siinä samassa ketjussa ja lähti sen takia.
Minä kyllä ihmettelen miksi joidenkin täytyy reagoida niin vihaisesti tuollaiseen ongelmaan niinkuin sulla. Et sinä ilkeyttäsi ole tuohon ristiriitatilanteeseen päätynyt, ja vaikka uuden suhteen aloittaminen ennenkuin entinen on päättynyt ei ole oikein, niin et sinä ensimmäinen maailmassa ole, joka niin tekee.
Ja miksi ihmeessä jotkut lesbot toivovat muiden häpeävän ja pysyvän kaapissa? Olitpa sinä miehesi kanssa tai et, niin hienoahan se on että etsit totuutta itsestäsi ja pyrit kohti sitä mikä sinun on tarkoituskin olla. Kai sentään on parempi selvitellä asioita nyt, kuin jättää ne kokonaan solmuille?
... että ovatkohan ne törkeät kommentit olleet edes lesboilta, täällä kun on melko paljon meihin nihkeästi suhtautuvia? En ole nähnyt poistettuja, mutta hyvä, että on heivattu vex. Kummallista loukata ehdoin tahdoin asiassa, josta kaivataan neuvoja.
sä lapsia aikaan, jotka olisivat siinä erosuhteessa jarrukenkinä...???
Kysyt, kuinka irtautua hetero-suhteesta. Tuntuu ristiriitaiselta kun haluat irtautua, mutta kuitenkin samalla teet selväksi ettei sinulla ole aikomustakaan irtautua vuosiin.
Tiedätkö loppujen lopuksi ollenkaan mitä haluat?
olen. Ja tuossa jo poispyyhkäistyssä viestissä tosiaan totesin, että syy miksi en miestäni jätä tällä hetkellä, on se, että hän (tai hänen firma) teki tuossa vähän aikaa sitten konkan ja hän on melkoisen stressaantunut sen tähden. Sen puimisessa menee lakimiehen mukaan vielä pitkään.
Toki ymmärrän, että pitää olla reilu ja rehellinen. Ja että tämä on väärin miestäni kohtaan. Mutta tuntisin kyllä itseni erittäin isoksi p.....si jos tuon myllerryksen keskellä, jota hän käy nyt läpi, dumppaisin hänet. Joku ehdottikin, että voinhan eronneenakin antaa miehelle taloudellista tukea. Tottakai voisin, mutta enemmän kuin sitä, minusta tuntuu että hän tarvitsee tukeani.
Rinnakkaissuhde on helvetillinen, sen tiedän ja tunnen sen nahoissani. En soisi tällaista kenellekkään, kauhea stressi ja paha olo kaiken aikaa. Toisten mielestä varmasti ansaitsen pahan oloni, ja ehkä itsekin niin osittain ajattelen.
Mieheni tietää sen että tapailen ko naista. Tietää myös seksistä. Tietää, että yhteiset hetkemme, yhdessä vietetyt lomat ovat meille tärkeitä. Että en pysty naistani jättämään. Tietää, että rakastan naistani, ei ehkä vain sitä että olen rakastunut häneen.
alkuperäisen viestn kirjoittaja?
Mutta siis sun miehesi tietää jo että seurustelet toisaalla ja silti jatkatte yhteistuumin suhdettanne, ikään kuin kulissin ja parantolan nimissä? Siitä sitten vaan. Mitäs siihen muuta. Oikeasti jos sä ajattelet niin mä usko että sun tukesi on edes auttavaa tai sun miehestä tuntuu tosi kivalle että autat sitä konkkamasennuksessa, mutta käyt lomilla ja riiuulla naisesi tykönä. Tai voihan se olla. Mä en vaan ymmärrä mitä sä odotat tässä meiltä? Että onnea valitsemallasi tiellä?
Jos sä haluat julistaa ja iloita suhteestasi naiseen, mä kyllä näkisin sen niin että niin kauan kun sä olet edes säälistä miehen kanssa naimisissa, sä olet naimisissa ja mun kirjoissa sä petät ja sun reiluus on yhtä kaukana kuin pippurin kotimaa. Mutta leikitään nyt sitten näin, että olet reilu ja uskon että miehesi arvostaa kun eroatte sitten joskus sitä että tuit häntä, oman suhteesikin ohella.
Onnea onnea. Vai pitikö mun onnitella..
Sun viesteistäsi tulee minulle mieleen, että olet biseksuaali enemmän kuin lesbo ainakin vielä. Muussa tapauksessa ette voisi kumpikin olla sekä keskenänne, että miestenne kanssa seksisuhteessa. Ja jos miehesi tietää tämän hän ajattelee asian luultavasti niin, ettei pidä naisten välistä seksisuhdetta todellisen tai edes pettämisenä. Kun sitten aikanaan kerrot hänet jättäväsi, voit varautua että miehellesikin valkenee suhteen laatu ja se että olet häntä pettänyt muutaman vuoden. Erot on aina surullisia jätetylle, ja kolmas osapuoli tekee niistä erityisen vaikeita. Paitsi jos miehesi ei enää sinua rakasta, silloin tuskin ongelmia tulee. Silloin voit erota milloin vain, huolimatta konkasta, tukisit miestäsi niinkuin tähänkin asti, vain eri osoitteesta. Päädyt sitten mihin ratkaisuun hyvänsä, turha pitkittää ratkaisuntekoa. Konkasta selviämiseen voi mennä vuosia ja ero voi romahduttaa lopun talouden.
Oma kokemukseni heterosuhteesta irtoutumiseen.
Olin ex-mieheni kanssa 8-vuotta yhdessä, kunnes tapasin työprojekteissani ihanan naisen. Aluksi olimme tämän naisen kanssa vain ystäviä,(hän kertoi minulle lesboudestaan muttei se ollut syy ystävyyteemme). Aloimme viettämään vapaa-aikaa yhdessä ja rakastuimme toisiimme aivan mielettömästi. Vaikeaa erosta teki se, että meillä oli ex-mieheni kanssa yhteinen lapsi ja ettei kukaan tiennyt minun pitävän naisista. Itse päätin, että elämä on aivan liian lyhyt miettimään mitä muut ihmiset ajattelet minun lesboudestani. Olinkin aivan turhaan pelännyt perheeni ja ystävieni suhtautumista. Ex-miehelleni kerroin kun olin tuntenut tämän naisen n. 3 kk, että en ole onnellinen hän kanssaan ja kerroin että olen rakastunut tähän ystävääni. Nyt olemme olleet 3-vuotta tämän naisen kanssa ja olemme kesän lopussa menossa"naimisiin". Perheeni ja ystäväni ovat onnellisia puolestani ja ovatkin sanoneet, että näytän paljon onnellisemmalta kuin ennen. Lapseni käy isäänsä säännölisesti tapaamassa ja hänen isänsäkin löysi eromme jälkeen itselleen uuden naisystävän. Tietenkin asia oli vaikea ex-miehelleni, olinhan tavallaan loukannut hänen miehisyyttään vaikkei se ollut mitenkään hänen syy, hän ei vain ollut nainen:)Olimme tulleet vuosien saatossa riippuvaisiksi toisistamme vaikka emme olleet enää onnellisia. Itse olin ja olen vieläkin niin rakastunut naiseeni etten olisi pystynyt elämään "kulississa". Hyvää kesää kaikille=)
Tätä juuri kaipasin! Monet ovat tuossa kritisoineet (ja toki niin saa tehdä!!!!) elämääni ja kyselleet, että mitä ihmeen neuvoja haluan tai kaipaanko hyväksyntää täältä. En todellakaan ole kummankaan niiden perässä. Niinkuin alkuperäisessä viestissä kirjoitinkin, niin kaipailin "selviytymis"tarinoita oikeasti tämän asian läpi käyneiltä ihmisiltä tai saman asian kanssa painiskelevilta. Niin, ja tiedän kyllä, että ihan samanlaista voi tapahtua kahden naisenkin suhteessa. Että toinen rakastuu kolmanteen ja tilanne on sama kuin minulla mieheni kanssa. Ymmärrän kyllä, että lesbo-osastolla heterosuhde on "punainen vaate". Tosin, en omassa tuttavapiirissäni tunne yhtään lesboa, jolla ei olisi jonkinlainen heterosuhde takana. Hmmm.. ja tunnen melko monia.
Ihana lukea, että pidit kiinni elämäsi rakkaudesta ja rohkeasti lähdit rakkauden viemäksi. Toivotan Sinulle sydämestäni onnea ja aurinkoista kesää!
En ole ollut vastaavanlaisessa tilanteessa, mutta voin kuvitella kuinka vaikea se on. Itselleni vain tuli mieleen oma exäni, joka jätti minut aikoinaan. Rakastin häntä todella paljon ja hän ja yhteinen kotimme oli minulle todella tärkeä. Hän ei vain lopultakaan ollut valmis sitoutumaan (olimme molemmat nuoria).
Exäni jätettyä minut asuimme yhdessä vielä lähes vuoden ajan. Se oli keskustelujemme jälkeen yhteinen päätöksemme, johon vaikuttivat monet seikat. Yksi suurimmista oli oma masennukseni, joka oli vaikea ja jonka laukaisi paitsi ero, myös muut silloin minua stressaavat asiat. Kaikki ne yhdessä olivat liikaa. Kumpikaan meistä ei suoraan sanottuna uskonut minun kykenevän pärjäämään omillani siinä tilanteessa.
Vaikka yhdessäasuminen teki kipeää, toisaalta se oli lohdullista. Pelko itseäni kohtaan oli suurempaa kuin kipu, jota koin eron vuoksi. Seksiä lukuunottamatta monet muut asiat pysyivät ennallaan vielä kuukausia eron jälkeen. Toisen läheisyys ja läsnäolo olivat minulle tärkeitä ja ilman hänen eteenpäin potkimistaan olisin tuskin selviytynyt mistään.
Kenties olisin toipunut erosta nopeammin, mikäli olisin muuttanut heti pois. En kuitenkaan kokenut kykeneväni siihen. Yhdessäasuminen oli pehmeä lasku yksinäisyyteen ja se oli meidän molempien valitsema tie. Olen aina kiitollinen exälleni, että hän antoi minulle aikaa sopeutua uuteen tilanteeseen ja menetykseen, joka oli minulle todella raskas, kun elämässäni oli riittävästi surua jo muutenkin. Jos hän olisi silloin tehnyt karkean ratkaisun ja heittänyt minut menemään hetkessä, en tiedä mitä minulle olisi tapahtunut.
Tahdon siis tuoda esille tällaisenkin näkökulman. Elämä ei ole aina mustavalkoista ja yksiselitteistä. Meidän ratkaisumme näytti ja näyttää kenties ulkopuolisista oudolta, mutta meille se oli siinä tilanteessa ainoa oikea ja paras ratkaisu. Jos olisin nyt samassa tilanteessa kaiken kokeneena, tekisin edelleenkin saman ratkaisun.
samassa huushollissa rakastamansa ihmisen kanssa, jota ei voi koskettaa vaikka kuinka tekisi mieli.
Sitä se saa tehdä sen jälkeen kun suhde on bänäytynyt.
Kerron sulle tarinani.
Olen yli kolmekymppinen ja pari lastakin tein yli kymmenen vuotta kestäneessä heterosuhteessa.
Ihastelin naisia viimeiset viisi vuotta(ainakin). Kunnes ihastuin suinpäin työkaveriini (hän myös minuun)- naiseen siis. olimme kuitenkin "vain" kavereita ja keskustelimme asioista ja seksuaalisuudesta paljonkin. Tämän ymmärtäväisen kaverini myötä opin itsestäni ja elämästäni.
Otin eron miehestäni ja kokeilin muutaman miehen kanssa, kunnes silmäni etsiytyivät aina katsomaan naisia. Muutaman yhden illan jutun kokeilin ja sitten pamahti. Löysin elämäni naisen! Seksuaalisuudestani ei ollut enää minkäänlaista epäselvyyttä- kenellekään. Tässä vaiheessa (2 v. sitten) kerroin vanhemmilleni ja lähes kaikille ystävilleni ja lapsilleni seurustelevani naisen kanssa. Kukaan tutuistani(lukuunottamatta ex miestäni) ei ole minua/meitä tuominnut. Muutamat ystäväni puhkesivat ilon kyyneliin..
Olivat olleet huolissaan elämäniloni kadottua vuosien saatossa johonkin. Luulivat työstressiksi. Minä olin kadottanut persoonani ja itseyteni ns. "normi"- kulisseihin.
Vaikeuksiakin on ollut naapureiden ym. muiden taholta, sitä ei käy kieltäminen. Mutta mikään ulkopuolinen ja toisarvoinen ei mua enää päätöksessäni hetkauta. Onhan kuitenkin minun elämäni yhtä arvokas kuin muidenkin. Ketään emme satuta ja pidämme huolen omista asioistamme. Pahin kohu alkaa jo olla takanapäin ja olemme parheeni kanssa päässeet normaalin arjen rutiineihin. Ihan yhtä normaalien kuin naapureidenikin. Tietäisivätpä vain ;) Olemme perheenä onnellisia- lapsetkin. Ei jatkuvaa pahan olon purkamista ties mihin. He vaistoavat äidin onnen!
"My make-up may be flaking but my smile still stays on.." Show must NOT go on!! Anteeksi kovasti arvostamalleni jo edesmenneelle QUEEN- yhtyeelle sanojensa muokkaamisesta- mutta mä päätin, että mun show ei ainakaan mun hyvinvoinnin uhalla jatku. Muillekin pystyn antamaan paljon, paljon enemmän kun olen sinut elämäni kanssa ja rehellinen :))
kun lakkaat antamasta. Siitä se mies suivaantuu, lähtee vieraisiin naisiin. Silloin sulla onkin pätevä syy lähteä lätkimään ja mennä rakastamasi naisen luo asumaan.
Mies ja kersat saa jäädä.
Sä oot onnellinen naisesi kanssa ja sillä siisti.
Älä katso eiliseen.
manipulointia. :)
jos se vaan olisikin noin helppoa! Siis suivaantuuhan se mies hyvinkin, mutta ei suostu eroon ei.
t: ei-ap
ja ukko/akka juomalla. Have fun.
Mulla on ihan sama tilanne. Lasten takia asutaan yhdessä. Tosin mulla ei tällä hetkellä ole ketään "salarakasta". Enkä nyt etsikään ketään, en halua taas päätäni sekottaa.
Tosin, jos joku tulee kohdalle ja rakastun taas tulisesti, niin tiedän, että se on menoa se!
Mies kyllä tietää asiasta, mutta ei halua erota.
kukas siitä erosta päättäisi jos et sinä itse? Mä uskon että lapset antaa sulle jonkun Vuosisadan äidin tittelin kun kasvavat, tuosta sun uhrauksesta, toivottavasti se riittää elämänlaadusta.
täytyy olla että saa jotain kicksejä kirjoittaessaan tollaisia ilkeitä tekstejä????
Kukaan ulkopuolinen ihminen ei voi tietää kaikkea mitä toisen elämässä tapahtuu. Sitä miksi hän tekee ratkaisunsa tietyllä tavalla.
vedotaan, ettei voida erota kun on lapsia. Ok, elämäntilanteita on tietysti monenlaisia, mutta eivätköhän lapsetkin ole onnellisia silloin kun vanhemmat ovat onnellisia? Lapset kuitenkin vaistoavat vanhempien välisen kireyden. Jos löytyy liian paljon syitä, miksei voida erota...niin silloin ei oikeasti halutakaan erota ja aloittaa uutta onnellista elämää. Lapsia on niin helppo käyttää tekosyynä sille ettei itse vaan uskalla. Lapset kuitenkin sopeutuvat helposti uusiin tilanteisiin, ei heitä pitäisi "syyllistää" asettamalla heitä esteeksi vanhempien omalle onnelle.
mutta kuulema olen kieroutunut. Minusta kun itse on onnellinen, vain silloin voi tehdä ihmiset ymmpärillän onnellisiksi. Hullua pitää lapsia sokeina ja ymmärrämöttminä, pahimassa tapauksessa tulee heille opetettua että oli tilanne mikä tahansa, niin kulissit on pidettävä.
...mitä vastauksia tässä ketjussa. On tuomitsemista, sääliä, sympatiaa, haukkuja ym. Koittakaa nyt ymmärtää, että parisuhteita on yhtä monta kuin pariakin. Siis jos ap on miehellensä kertonut totuuden ja mies ei silti halua erota, niin ei se oo mitään pettämistä, hyvät ihmiset!
AP:
On vaikea lähteä heterosuhteesta ja annan neuvoksi ajan. Anna ajan kulua niin kauan kuin haluat, niin että olette valmiita eroon. Se voi hyvinkin kestää vuosia syystä tai toisesta. Mutta varo liiallista sympatiaa miehellesi, elä oma kallisarvoinen elämäsi niin kuin tahdot. Älä välitä näistä paatuneista kommenteista täällä. Yritä jättää hyvät välit mieheesi, jos vain mahdollista. On erittäin rankka ja iso juttu erota liitosta aikuisena ja löytää uusi seksuaalisuus ja minä. Hyvää jatkoa sinulle.
T: kohtalotoveri
Tuossa jussina tuli miehen kanssa mökillä juteltua asioista pitkäänkin. En todellakaan aio pistää miestä pihalle tällaisena hetkenä mikä hänellä on. Yhä häntä rakastan, vaikka tunteeni ovatkin enemmän sisaruksellisia. Talo, mökki ja muu maallinen mammona on minun nimissäni ja mies seisoo tällä hetkellä tyhjän päällä. Telttaanko se pitäisi laittaa....?
Miehen toive oli, että voisimme vielä jatkaa yhdessä asumista ja antaa hiukan ajan kulua. Hän toivoo, että rakastumiseni naiseeni on "jokin vaihe" tai jotain. Että se menee ajan myötä ohi ja palaisin hänelle, ja jos ei mene ohi, niin sitten hän ymmärtää lähtemiseni.
En itsekään tiedä tosiaankaan, että onko rakkauteni yhä voimissaan vuoden/parin päästä tai saanko vastarakkautta. Sen kaiken näyttää aika. En vain pystynyt vieläkään sanomaan miehelleni, että en todellakaan usko, että minusta on enää heterosuhteeseen. En koe minkäänlaista himoa/halua miestäni kohtaan, enkä muitakaan miehiä osaa "sillä silmällä" katsella. Yritän tässä kerätä voimia siihen, että tunnustan totaalisesti muuttuneeni vuosien saatossa. Aikaa annan tälle, itselleni, miehelleni.
käsittelet asiaa harkiten. Mietin vaan, että vaikka teillä olisi avioehto, niin olisiko täysin mahdoton asia kuitenkin luovuttaa (mahdollisessa) erossa miehellesikin jonkinlainen osa omaisuudestanne? Kai hänellekin jotain kuuluu, vaikka paperilla oletkin dominoivassa asemassa? Avioehtoa voi myös muuttaa, sinusta se on kiinni.
aio maallisen mammonan päällä tattina. Lähinnä tämä järjestely on tehty silloin kun mies yli 10 vuotta sitten ryhtyi yrittäjäksi. Varmuuden vuoksi. Ja nythän hänelle tuo konkka tuli. Eli "hillot" on turvassa mutta minulla toistaiseksi. Katsomme ensin mitä tuon hänen firman konkka tuo tullessaan ja vasta sen jälkeen jaellaan, mutta ei vielä.