- Tämä palsta ei kaipaa kehittämistä -
Tämän suuren, mutta häikäisevän totuuden löysin tänään laskeuduttuani kirjailijanalkujen syvimpään loukkoon, sen kaikkein pelottavimpaan sekä tummimpaan syvyyteen, lyöden lopulta otsani sen saviseen pohjaan. Henki salpautuu, kun pääsee kerrankin loogisella tasolla niin alas sukeltamaan ilman keinotekoista, piripintaan puristettua lisähappea...
Tämä palsta on juuri siksi kirjailijanalut, koska se ei ole mitään muuta, eikä se edes halua olla mitään muuta. Se ei halua olla muu palsta!Se palvelee juuri kirjailijanalkuja. Nerokasta?
Tämä ei ole kirjailija-palsta, eikä lukija-palsta, eikä kriitikko-palsta; tämä on nimenomaan kirjailijanalkujen oma palsta - niiden, jotka hikisinä höyrypäinä hamuavat kehittyä kirjailijoiksi, kaikki ne sadat ja tuhannet ritirinnan, kyynerpäät syvillä ruvilla, sen tuhannen tulimaista verilitraa kiehauttavalla jumalattomalla paatoksella. Nyt ja heti, tänään, tai viimeistään huomenna.
Kirjailijanalkuna elämä on hankalaa, repivää ja poukkoilevaa - olotila on ehkäpä maailman raskain kutsumus lajissaan. Kirjailijanalulla on lupa sekä oikeus, jopa velvollisuus, hakea itseään ja omia sekä muiden vastaavien rajoja.
Tällä palstalla se onnistuu. Tai ainakin tämä palsta helpottaa hieman, vaikka ei aivan totaalista hekuman huippua täällä saavuttaisikaan. Aivan samalla tavalla kuin masturbaatio helpottaa yksinäisyyteen; pakonomaisena, helpottavana ja hieman häveliäänä tabuna. Se kehittää kirjailijanalkua henkisesti, sisäisesti. Siis tämä palsta. Masturbaatiosta en ole varma.
Heitä on moneen junaan ja monen ikäisiä, toiset jäävät laiturille alaikäisinä, toiset taas unohdettuaan nitrot kotiin yöpöydälle. Mutta yhteistä kaikille näille näyttöpäätteen takana oikeina ihmisinä, kirjailijanalkuina elämissään rimpuileville henkilöille on kirjoittaa ja pyrkiä parempaan, ehkäpä joskus jopa julkaista ja tulla oikeaksi kirjailijaksi. Halleluja!
Kaikki nämä tänne lähetyt tekstit, mielipiteet ja runnomalla heitetyt loukkaus-, arvostelu- ja kiistelyketjut ovat suoraa seurausta kirjailijanalkujen luunkovien päiden yhdessä tai erikseen seinään kolahtelusta. Kirjailijaksi kasvaminen ei ole, Jumalan tähden ja joskus myös nähköön, mikään helppo tehtävä. Amen.
Oikeaa kirjailijaa ei täällä tapaa, ei ainakaan sellaista, jonka me kaikki yleisesti tunnemme tai tunnistaisimme, tunnustaisimme. Oikea, sanotaanko nyt kurillaan, edes hieman menestynyt kirjailija hakee huvituksensa pääsääntöisesti jostain muualta kuin internetin keskusteluista. Miksikö? Siksi, että oikealla kirjailijalla on todennäköisesti muutakin tekemistä, kuin jauhaa uudelleen niitä samoja paksusuolen repiviä teemoja, joita hän omassa kirjailijanalun verisuonia repivässä tuskassaan jauhoi ne kaikki tuhannet päivät ja yöt ennen oikeaksi kirjailijaksi tulemistaan. Heureka!
Ja nyt hän siis kaikessa uljaudessaan, tuosta helvetillisestä tuskasta päästyään, ei olekaan enää kirjailijanalku vaan oikea kirjailija.
Antakaa, siis pyydän, palstan olla palstana.
Tämän suuren, mutta häikäisevän totuuden löysin tänään laskeuduttuani kirjailijanalkujen syvimpään loukkoon, sen kaikkein pelottavimpaan sekä tummimpaan syvyyteen, lyöden lopulta otsani sen saviseen pohjaan. Henki salpautuu, kun pääsee kerrankin loogisella tasolla niin alas sukeltamaan ilman keinotekoista, piripintaan puristettua lisähappea...
Tämä palsta on juuri siksi kirjailijanalut, koska se ei ole mitään muuta, eikä se edes halua olla mitään muuta. Se ei halua olla muu palsta!Se palvelee juuri kirjailijanalkuja. Nerokasta?
Tämä ei ole kirjailija-palsta, eikä lukija-palsta, eikä kriitikko-palsta; tämä on nimenomaan kirjailijanalkujen oma palsta - niiden, jotka hikisinä höyrypäinä hamuavat kehittyä kirjailijoiksi, kaikki ne sadat ja tuhannet ritirinnan, kyynerpäät syvillä ruvilla, sen tuhannen tulimaista verilitraa kiehauttavalla jumalattomalla paatoksella. Nyt ja heti, tänään, tai viimeistään huomenna.
Kirjailijanalkuna elämä on hankalaa, repivää ja poukkoilevaa - olotila on ehkäpä maailman raskain kutsumus lajissaan. Kirjailijanalulla on lupa sekä oikeus, jopa velvollisuus, hakea itseään ja omia sekä muiden vastaavien rajoja.
Tällä palstalla se onnistuu. Tai ainakin tämä palsta helpottaa hieman, vaikka ei aivan totaalista hekuman huippua täällä saavuttaisikaan. Aivan samalla tavalla kuin masturbaatio helpottaa yksinäisyyteen; pakonomaisena, helpottavana ja hieman häveliäänä tabuna. Se kehittää kirjailijanalkua henkisesti, sisäisesti. Siis tämä palsta. Masturbaatiosta en ole varma.
Heitä on moneen junaan ja monen ikäisiä, toiset jäävät laiturille alaikäisinä, toiset taas unohdettuaan nitrot kotiin yöpöydälle. Mutta yhteistä kaikille näille näyttöpäätteen takana oikeina ihmisinä, kirjailijanalkuina elämissään rimpuileville henkilöille on kirjoittaa ja pyrkiä parempaan, ehkäpä joskus jopa julkaista ja tulla oikeaksi kirjailijaksi. Halleluja!
Kaikki nämä tänne lähetyt tekstit, mielipiteet ja runnomalla heitetyt loukkaus-, arvostelu- ja kiistelyketjut ovat suoraa seurausta kirjailijanalkujen luunkovien päiden yhdessä tai erikseen seinään kolahtelusta. Kirjailijaksi kasvaminen ei ole, Jumalan tähden ja joskus myös nähköön, mikään helppo tehtävä. Amen.
Oikeaa kirjailijaa ei täällä tapaa, ei ainakaan sellaista, jonka me kaikki yleisesti tunnemme tai tunnistaisimme, tunnustaisimme. Oikea, sanotaanko nyt kurillaan, edes hieman menestynyt kirjailija hakee huvituksensa pääsääntöisesti jostain muualta kuin internetin keskusteluista. Miksikö? Siksi, että oikealla kirjailijalla on todennäköisesti muutakin tekemistä, kuin jauhaa uudelleen niitä samoja paksusuolen repiviä teemoja, joita hän omassa kirjailijanalun verisuonia repivässä tuskassaan jauhoi ne kaikki tuhannet päivät ja yöt ennen oikeaksi kirjailijaksi tulemistaan. Heureka!
Ja nyt hän siis kaikessa uljaudessaan, tuosta helvetillisestä tuskasta päästyään, ei olekaan enää kirjailijanalku vaan oikea kirjailija.
Antakaa, siis pyydän, palstan olla palstana.
Vastaukset 1
Vanhimmat
pitää silloin tällöin kastella kyynelillä. Mieluummin aiheesta, ei turhanpäiten