Haluaisin herättää keskustelua aiheesta ystävät. Olen itse nuori (23v) ja aviomieheni neljä vuotta vanhempi. Kenelläkään ystävistäni ei ole vakituista parisuhdetta taikka lapsia vaan joko opiskelevat tai "seukkailevat" satunnaisesti. Tähän asti ystävät ovat olleet tukevia ja ymmärtäväisiä esim halulle avioitua. Nyt kun vauvahaaveet ovat nostaneet päätään niin kauhukuvat nousevat mieleeni, osa on paheksunut minun ikäisiä raskaanaolevianaisia hyvinkin julmasti. Ymmärrän hyvin ettei heidän elämäänsä vauvahaaveet vielä kuulu ja enkä omiani heidän vuokseen siirtäisi. Pelottaa vain ajatella että jos minulla joskus on iloisia uutisia kerrottavana minkälaisen paheksunnan saankaan aikaan. Eihän sitä tiedä mutta yleinen mielipide ei ole kovinkaan ruusuinen lapsista ja raskaudesta... Koen omalla tavallani että jään ilman ystäviäni ja heidän tukeaan jos olisin raskaana. Onko kenelläkään mitään tämän kaltaista ongelmaa???
ystävät?!
daijm
8682
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Puhun nyt sitten vaan yleisesti omasta kokemuksesta; poikkeuksiakin löytyy.
Valitettavasti raskautesi todennäköiesti karkottaa osan ystävistäsi. Heitä tuskin vielä voisi vähempää kiinnostaa raskausjuttujen kuuleminen :( Syitä tähän:
1. Lasten hankinta kuulostaa pahimmalta mahdolliselta riippakiveltä jonka ihminen voi itselleen hankkia.
2. Oma jonain päivänä tuleva raskaus tuntuu niin pelottavalta, ettei asiaa todellakaan halua puida
3. Kaveri kokee menettävänsä sinut vauvalle. Iso osa äideistä muuttuu sinkkukavereiden mielestä jotakuinkin sietämättömiksi, kun heidän ajatuksiinsa ei mahdu vauvan lisäksi enää mitään muuta. Aikuiset haluaisivat puhua aikuisten asioista!
4. Kaverisi saattaa kokea tuen toiveesi ahdistavana vaatimuksena.
Olen itse menettänyt muutaman tuttavani "äitiydelle", koska en jaksanut kuunnella tuntikausine selostuksia heidän pilteistään. Misään ennen meitä yhdistäneistä asioista ei enää voinut keskustella. Toisen ihmisen lapsi ei kaikkien mielstä ole se maailman ihmeellisin juttu. Toki lapsen vanhemmille se oma lapsi on ihaninta maailmassa!
Älä siirrä vauvahaaveita jos molemmmat todella tahdotte vauvan, mutta älä myöskään vaadi ystäviltäsi liikoja! Enemmän panostaisin parisuhteeseen ja selvittäisin onko miehesi todella valmis lasten hankintaan. Suomi kun on pullollaan yh äitien lapsia, jotka on hankittu äidin mieliksi kun isä ei saanut sanotuksi ettei vielä/enää lapsia halua.
Niin, samaa mieltä olen siinä että jos lapsen haluaa, niin eikun antaa mennä vaan, sanoivat ystävät mitä hyvänsä. Ja todennäköisesti käykin niin, että lapsettomat eivät oikein jaksa tuota mamma-ihmistä sitten kuunnella koska itsekin nuoruudestani muistan kun yksi kaveri sai melko nuorena lapsen eikä mua jaksanut kiinnostaa sen "kotileikit" silloin. Kotileikiltä se mun mielestä tuntui kun en osannut arvostaa perhe-elämää vielä nuorena.
Mutta siinä vaiheessa kun lapsia alkaa hankkimaan, pitää tajuta se, että elämä muuttuukin siten, ettei ne kaverit enää ole maailman tärkein juttu. Kun perheen perustaa ja rauhoittuu aloilleen niin ei ole tärkeintä että näkeekö kavereita päivittäin jne. On toki tärkeää että on ystäviä, mutta kyllä se perhe, oma mies ja lapset menee edelle ja silloin ei edes ole väliä, kiinnostaako kavereita sun vauvajutut vai ei. Näin mä oon ainakin asian ajatellut etät jos jotakuta ei kiinnosta niin sitten saavat olla, en ala väkisin ketään miellyttämään. Kyllä sitä sitten aina löytyy sellaistakin seuraa joka haluaa keskustella samoista asioista. :)
Tässä taas tulee huomatuksi se, ettei itseään koskaan kannata verrata ystäviin eikä muihin ihmisiin koska jokainen etenee elämässään omaan tahtiin ja siten kuten parhaalta itsestä tuntuu.
Mulla alkaa kolmenkympin rajapyykki olla lähellä ja kaikilla ystävillä on perheet, ovat naimisissa ja lapsi tai pari on jokaisella. Itse olen eronnut, uuden suhteen aloittanut, keskenmenon saanut ja näin ollen lapseton ja muista poikkeava. Lapsiperheet pitävät yhteyttä keskenään ja mie sitten vaan vietän tavallista parisuhde-elämää oman ukkokullan kanssa, eikä siinäkään tosin mitään vikaa ole mutta silti tunnen itseni ulkopuoliseksi kun joskus johonkin kylään menee ja sielä on lapsia vaikka muille jakaa. Eli poikkeavia me taidetaan kaikki olla omalla tavallamme, mutta yritetään kuitenkin elää elämämme siten kuin itse pystymme ja haluamme ja ihan sama mitä mieltä muut ovat. :) Lapsia tulee kun on tullakseen, siinä ei ystäväpiirin mielipiteet saa vaikuttaa.
Hei!
Oon tuon Bumblen kanssa samaa ikää ja "outo lintu" omissa piireissäni, koska meillä ei ole lapsia. Talo, työt ja muut asiat ovat kunnossa, mutta esikoista vasta toivotaan. Ei perhe niinkään ihmettele (paitsi äiti hiukan :D), mutta välillä tuntuu toai ulkopuoliselta, kun muille tupsahtelee lapsia ja aina kuulee jonkun tutun olevan raskaana. Ikäkriisikin naputtaa jatkuvasti takaraivossa, vaikka kuinka koitan ajatella, että ei tässä nyt vielä mitään hätää ole...
Päätin jokin aika sitten jättää stressaamisen vähemmälle. Jos meille tulee lapsi, niin sitten tulee, mutta en murehdi ikää, rahoja, muita ihmisiä enkä yleensäkään mitään. Mitä se oikeasti kenellekään kuuluu milloin tulee lapsia vai tuleeko ollenkaan??
Tee niinkuin itse parhaaksi koet ja perustakaa perhe, jos teistä siltä tuntuu! Ehkä joidenkin paheksuminen on kateuttakin: sinulla on mies, olette jo naimisissakin. Muilla voi olla kamala stressi löytää kunnollinen puoliso itselleen ja toinen jo haaveilee perheestä puolisonsa kanssa...
Kyllä hyvät ystävät pysyvät elämän tyynissä ja myrskyissä mukana! Jos joku hylkää sinut ihan normaalien elämänkuvioiden takia, niin ehkä hän ei sitten ollut parasta ystäväainesta. Tsemppiä ja plussatuulia sitten kun se aika koittaa! :)
että voisko ne olla jopa hiukan kateellisia sulle että sun elämä on edenny tavallaan nopeemmin ku niillä...ja eikö jos ne on sun oikeita kavereita ni niidenhän pitäs olla onnellisia sun puolesta jos sulla menee hyvin ja siten ku haluat..?
Myönnettäköön että välillä itellä on vaikeeta eikä tuu niin paljoo enää pidettyä yhteyttä kaveriin jonka kans samoihin aikoihin alettiin yrittäminen, ja niillä onnistu heti toisella ja itellä jo yli vuosi eikä oo tapahtunu mitää :'( Niin ei vaan jotenka jaksa useinka sitä kun se aina selittää niitä vauvajuttujaan ja itellä nyt tilanne on mikä on..(hiljalleen melko epätoivonen)
Toisaalta se on ihan ymmärrettävääki jos elämäntilanteet on kovin erilaiset niin monet saattaa sen takia alkaa etääntyyn toisistaan. Mutta ei tietenkä oikee ystävyys sellaseen kuole!!
"Eihän sitä tiedä mutta yleinen mielipide ei ole kovinkaan ruusuinen lapsista ja raskaudesta..."
Mielestäni yleinen mielipide nimenomaan on lapsimyönteinen. Olepa nainen, joka ei halua lapsia. Silloin ei saa ymmärrystä kuin harvoilta fiksuilta suvaitsevaisilta henkilöiltä. Olen nähnyt tämän lähipiirissäni.
Niin yleensähän ajatukset ovat lapsimyönteisiä ja luultavamminkin heilläkin jossain vaiheessä näin onkin, tarkoitinkin että nyt tässä hetkessä ajatus lapsista on maailman pahina asia. Ivailevat ja kauhistelevat jos joku ikäisemme on raskaana tai vauvan kanssa. Jotenkin tuntuu että olen lastentarhassa ja baari-illat ei jaksa kiinnostaa enää niinkuin ennen, tämäkin on sellainen aihe jota ei ymmärretä. En tosiaankaan ole vauva haaveitä ystävieni takia siirtämässä, mutta hyvältä ei tunnu vieraantua lapsuuden aikaisista ystävistäkään. Mieheni olen jo valinnut ja ei ole epäilystäkään etteikö hän olisi loistava isä tulevaisuudessa. Hän on parasystäväni ja elämänkumppanini, siltikään hän ei korvaa näitä naispuolisia ystäviä joiden kanssa minulla on pitkä historia. Kiitos kaikille vastanneille, sain taas uusia näkökulmia hankalaan tilanteeseeni!
sain esikoisen 20vuotiaana, eli n.2v sitten ja olen nyt 22v. eräät ystäväni katsoivat kuin hullua kun päätin pitää tämän "vahinko"lapseni. ihmettelivät että miten pääsen dokaamaan ja miten saisin elämässä mitään aikaan kun on lapsi näin nuorena. neuvona sinulle sanoisin että jos/kun olet raskaana, huomaat ketkä ovat tosiystäviä. älä anna heidän mielipiteiden häiritä omaa haluasi luoda elämää. onnea yrityksille, sehän se hauska osuus on :) jos kaipaat ihan vaan jutusteluseuraa, kirjoittele osoitteeseen [email protected]