Sängyssä nukkuminen

Heippa hei
Kotiini tuli 10 kk ikäinen sekarotuinen uros, joka oli opetettu nukkumaan sängyssä vierellä. Itse en tällaisesta tavasta pidä ja haluaisinkin nyt hyviä vinkkejä kokeneilta koirakasvattajilta, miten koiran saisi oppimaan ettei sängylle tulla.
Kieltoja olen sanonut, olen kehunut, mutta jokakerta se kuitenkin haluaa mennä sängylle. Nyt olen vain laittanut makuuhuoneen oven kiinni, jottei se tule vierelleni tai mene sinne yksinään.
Sohva ei ole niin paha, mutta senkin haluaisin siltä juurtaa pois.
Kyseessä on susikoira, ajokoira muita palveluskoiria geeneissään pitävä uros. Siksi en haluaisin pitää sitä sängyssäni, koska vielä hän on kuitenkin suht pieni, mutta vanhempana siitä voi tulla jo ongelma.
2495
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Hommaahan koiralle houkutteleva ja mukava koiranpeti tai kaksi ja osoita johdonmukaisesti että koiran tulee pysyä pois sängystä ja valita sängyn sijaan koiranpeti. Kyllä se ajan kanssa ymmärtää asian ja myös hyväksyy asian.

Äänestä

joka kerta kun koira menee sänkyyn, mene itse lattialle sängyn viereen ja pyydä koira luokse. kun se tulee anna herkkua sille. jatka tätä joka kerta kun koira löytyy sängystä. menet lattialle ja pyydät sen myös sinne. et saa mennä sängylle sen jälkeen vaan tarkotuksena on opettaa koiralle että lattialla on paljon parempi paikka kun sängyllä. näin koira alkaa uskoa siihen koska onhan omistajakin siellä :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Väsynyt :) kirjoitti:

Heippa hei
Kotiini tuli 10 kk ikäinen sekarotuinen uros, joka oli opetettu nukkumaan sängyssä vierellä. Itse en tällaisesta tavasta pidä ja haluaisinkin nyt hyviä vinkkejä kokeneilta koirakasvattajilta, miten koiran saisi oppimaan ettei sängylle tulla.
Kieltoja olen sanonut, olen kehunut, mutta jokakerta se kuitenkin haluaa mennä sängylle. Nyt olen vain laittanut makuuhuoneen oven kiinni, jottei se tule vierelleni tai mene sinne yksinään.
Sohva ei ole niin paha, mutta senkin haluaisin siltä juurtaa pois.
Kyseessä on susikoira, ajokoira muita palveluskoiria geeneissään pitävä uros. Siksi en haluaisin pitää sitä sängyssäni, koska vielä hän on kuitenkin suht pieni, mutta vanhempana siitä voi tulla jo ongelma.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu