Nuoret kirjoittelevat/kyselevät, minne muuttaa Kainuusta, työn perässä, tietenkin.
Minnekähän myö, muualta tulleet, eläkkeelle jääneet ja piakkoin jäävät, perheettömät/sukulaisettomat mummelit ja ukkelit??
Lääkäri palvelut, etenkin hammaslääkäri, on saanut ostaa yksityiseltä, 100 km päästä jo 20 vuotta. Vaipanvaihtajat ja pyllynpesijät ovat myös jäämässä eläkkeelle. Nuoret, ne työhalukkaat, ei tänne tuppukyliin jää pyllynpesijöiksi.
Eli, saan aivan rauhassa "märätä" kämppääni sen jälkeen kun olen vanha ja huono.
Ristijärvi voisi hankkiutua itsenäiseksi seniori kunnaksi.Kunnan teillä ja kaduilla liikkuisi 90% rullaattori kansaa, maksukykyistä. Kaupat olisi varustautuneet tuotelajitelmilla, jotka vastaa asukkaiden tarpeisiin.Lääkäri ja hoitopalvelut yksityiseltä pohjalta.Kaunis luonto ja palvelut pelais, sinne!!Ja alkuasukkaat naapuri kunnissa olis kateudesta vihreitä!
Olisi siinä ainesta vaikka matkailunähtävyydeksi. Aatteleppa ite!
ps. enkä opettele ennee oikeenkirjoitusta, joten elä kommentoi asiasta!

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.