Olen ihmetellyt jo pitkään tätä yhteiskunnan kaksinaismoralistista katsetta nopeuksiin.
Kisataan siitä kuka on nopein. Väline voi olla moottoripyörä, auto, polkupyörä, lentokone - mutta yhtä kaikki, nopeusennätyksien haltijoita juhlitaan sankareina. Meillä ihmisillä on halu mennä kovaa. Me oikeasti halutaan sitä. Turha kieltää, se näkyy yhteiskunnassamme läpikotaisin - jo pikkupojat haluavat ajaa polkupyörällä nopeammin kuin kaverinsa. Tämä ei ole edes mikään aikamme ilmiö - tämä on kestänyt jo niin pitkään. Luultavasti yhtä pitkään kuin ihmiskunta on ollut olemassa.
Sitten on tämä toinen näkökulma. Kun joku ajaa kovaa, niin sehän on kaahari! Murhaaja! Ja niin pois päin. Vanhemmat asettavat kieltoja, rajoituksia lapsilleen - älä aja noin kovaa! Itselläni on tästä karvas kokemus lapsuudesta. Poljin polkupyörällä kovaa, äiti huusi takaa että älä mene niin kovaa ja kuuliaana poikana jarrutin - jarrutuksesta kiitoksena muutama tikki kallossa pyörän mentyä kumoon. Tämänkin kukkahattutäti ilmiön voidaan sanoa olleen olemassa niin kauan kuin ihmiskuntakin.
Sisällämme on halu mennä kovaa, kilpailla.
Toisaalta on myös halu suojella, että älä mene niin kovaa.
Ristiriita näkyy parhaiten seuraavassa esimerkissä. Erään speedwaykuskin äiti kertoi poikansa harrastuksesta, kuinka poika on saavuttanut menestystä radoilla ja kuinka turvallista tämä harrastus on. Ironista kyllä - hetken kuluttua hänelle tuli tieto, että hänen poikansa oli loukkaantunut kisassa. Naisparka oli vuodattanut kuulijoilleen "Kuinka hän on aina sanonut, ettei pitäisi tämmöistä harrastaa ja ja". Se siitä ylpeydestä.
Mietitäänpä hetken: Ajat kovaa hyvällä tiellä, tulee kaarre vasemmalle. Jos lasket vauhtia ennen kaarretta ja ajat kaarteen järkivauhdilla, niin ongelmia ei tule. Jos taas päätät ajaa kovaa kaarteen ja kiihdytät kaarteessa - moottoripyörä oikenee ja saatat ajaa ulos. Jos taas päätät ajaa kovaa kaarteen tasaisella vauhdilla, mutta keskenkaiken hätäännyt ja yrität jarruttaa - ajaudut taas ulos.
Kummassakin tapauksessa (kiihdytys tai jarrutus) lopputulos on sama. Ennakoimalla tilanne olisi vältetty, samoin sillä ettei keskenkaiken ala muuttaa päätöstään. Noh, palataanpa yhteiskuntaan.
Jos yhteiskunnassa on halu ajaa kovaa, niin pitäisikö yhteiskunnan tarjota tälle vietille purkautumiskanavia vai pitäisikö meidän kieltää, estää jos mahdollista kaikki mahdolliset poikkeamat tasaisesti juoksevasta liikennevirrasta?
Kisataan siitä kuka on nopein. Väline voi olla moottoripyörä, auto, polkupyörä, lentokone - mutta yhtä kaikki, nopeusennätyksien haltijoita juhlitaan sankareina. Meillä ihmisillä on halu mennä kovaa. Me oikeasti halutaan sitä. Turha kieltää, se näkyy yhteiskunnassamme läpikotaisin - jo pikkupojat haluavat ajaa polkupyörällä nopeammin kuin kaverinsa. Tämä ei ole edes mikään aikamme ilmiö - tämä on kestänyt jo niin pitkään. Luultavasti yhtä pitkään kuin ihmiskunta on ollut olemassa.
Sitten on tämä toinen näkökulma. Kun joku ajaa kovaa, niin sehän on kaahari! Murhaaja! Ja niin pois päin. Vanhemmat asettavat kieltoja, rajoituksia lapsilleen - älä aja noin kovaa! Itselläni on tästä karvas kokemus lapsuudesta. Poljin polkupyörällä kovaa, äiti huusi takaa että älä mene niin kovaa ja kuuliaana poikana jarrutin - jarrutuksesta kiitoksena muutama tikki kallossa pyörän mentyä kumoon. Tämänkin kukkahattutäti ilmiön voidaan sanoa olleen olemassa niin kauan kuin ihmiskuntakin.
Sisällämme on halu mennä kovaa, kilpailla.
Toisaalta on myös halu suojella, että älä mene niin kovaa.
Ristiriita näkyy parhaiten seuraavassa esimerkissä. Erään speedwaykuskin äiti kertoi poikansa harrastuksesta, kuinka poika on saavuttanut menestystä radoilla ja kuinka turvallista tämä harrastus on. Ironista kyllä - hetken kuluttua hänelle tuli tieto, että hänen poikansa oli loukkaantunut kisassa. Naisparka oli vuodattanut kuulijoilleen "Kuinka hän on aina sanonut, ettei pitäisi tämmöistä harrastaa ja ja". Se siitä ylpeydestä.
Mietitäänpä hetken: Ajat kovaa hyvällä tiellä, tulee kaarre vasemmalle. Jos lasket vauhtia ennen kaarretta ja ajat kaarteen järkivauhdilla, niin ongelmia ei tule. Jos taas päätät ajaa kovaa kaarteen ja kiihdytät kaarteessa - moottoripyörä oikenee ja saatat ajaa ulos. Jos taas päätät ajaa kovaa kaarteen tasaisella vauhdilla, mutta keskenkaiken hätäännyt ja yrität jarruttaa - ajaudut taas ulos.
Kummassakin tapauksessa (kiihdytys tai jarrutus) lopputulos on sama. Ennakoimalla tilanne olisi vältetty, samoin sillä ettei keskenkaiken ala muuttaa päätöstään. Noh, palataanpa yhteiskuntaan.
Jos yhteiskunnassa on halu ajaa kovaa, niin pitäisikö yhteiskunnan tarjota tälle vietille purkautumiskanavia vai pitäisikö meidän kieltää, estää jos mahdollista kaikki mahdolliset poikkeamat tasaisesti juoksevasta liikennevirrasta?
Vastaukset 6
Vanhimmat
"Jos yhteiskunnassa on halu ajaa kovaa, niin pitäisikö yhteiskunnan tarjota tälle vietille purkautumiskanavia"
Yhteiskunta tarjoaakin (tai ei se tarkalleen ottaen, vaan yksityiset tahot tarjoavat) tälle vietille purkautumiskanavia; on mikroauto- motocross- ja moottorirataa sekä muita suljettuja harjoittelu- ym. huippunopeusmittausalueita. Semmoisissa paikoissa tätä viettiään on huomattavasti a) turvallisempaa ja b) laillisempaa ja c) tehokkaampaa saada purettua.
"pitäisikö meidän kieltää, estää jos mahdollista kaikki mahdolliset poikkeamat tasaisesti juoksevasta liikennevirrasta"
Kyllä pitäisi. Liikenne on kaikista sujuvinta ja turvallisinta silloin kun mahdollisimman vähän esiintyy "sooloilua".
Jos meillä on jo purkautumiskanavia niin miksi ne eivät toimi?
Vastaukseksi en kelpuuta kuskien asennevammaa tai mitään muutakaan vastaavaa. Syy on tämä: Se "asennevammainenkin" on osa yhteiskuntaa ja sillä on oikeus omaan mielipiteeseensä olkoonkin, että se voisi jonkun toisen mielestä olla "asennevammainen".
Yhteiskunnan tulisi mahdollisimman demokraattisesti tyydyttää kaikkien tarpeita.
Halusit tai et, niin kyllä se vaan niin on, että asennevammaa on yhdessä jos toisessakin, välinpitämättömyydeksi tai piittamattomuudeksikin tuota voi kutsua, jos se helpottaa. Ja jos peiliin katsoo, niin löytyy sitä vammaa allekirjoittaneestakin.
Suvaitsevaisuus, mahtaako kaikki höyrypäät tätä sanaa ymmärtääkään [koskee ihan yhtä lailla kotilokuskejakin], auttaa kummasti liikenteessä.
Minulla ei ole näyttämisen tarvetta, minut saa ohittaa ja usein annankin reilusti tietä takaa tulevalle selvästi nopeammalle kulkineelle (joskus jopa antanut rekalle tietä, kun itsellä ei ollut niin kiire). Vastaavasti toivon, että kun itsellä joskus on oikeasti kiire, saisi tietä helpommin. Huom. en vaadi vaan nimenomaan toivon. Kohteliaisuus synnyttää kohteliaisuutta ja sitten sujuu mukavammin!
Yhteiskunta voisi ensiksi pistää terveydenhuollon ja opettajien työmäärät ja liksat kuntoon, sitten ehkä jotain itsensätoteuttamismoottoriratoja rustaamaan.
Voihan sitä kutsua ihan miksikä vaan ikinä haluaa, mutta ei se tarkoita sitä etteikö se olisi osa yhteiskuntamme kokonaiskuvaa.
On helppo sanoa, että joku on kusipää, mutta vaikeampi määritellä miksi se on kusipää ja vielä vaikeampaa on saada poistettua se syy.
Ns. piittaamattomuuden kasvu on yhteiskunnassa jo aiheuttanut kaikenlaisia ilmiöitä; vanhukset kuolevat yksin kun hoitajat eivät ehdi ja pumppaavat täyteen unilääkkeitä ja rauhoittavia. Sairaskohtauksen saanut lapsi itkee väkijoukossa ja kukaan muu ei välitä paitsi joku spurgu. Tarinoita on monia. Ja ne tuntuvat vain lisääntyvän.
Tiehallinto käyttää nyt syntynyttä keskustelua liikenteen vaarallisuudesta keppihevosenaan - haluavat tiemaksut käyttöön. Kuka sanoo, että tiemaksut menisivät tiestön kehittämiseen? Valtio tienaa jo sen 6-7 miljardia vuodessa liikenteestä ja panostaa siihen vain 600-700 miljoonaa.
Mitä itsensätoteuttamismoottoriratoihin tulee, niin enpä usko että ne olisivat vastaus ongelmaan.
Niin , missäpäin Suomea on tarjolla ratoja tai teitä joilla voisi ajaa lujaa tai kokeilla ajamista tahi sen semmoista ilman että heti ollaan teilaamassa kaahariksi! Ratoja toki on ja vallan hienoja mutta kun siinä sattuu olemaan jonkun mökki lähistöllä niin ai jai jai kun meluavat noin paljon. Suomessa lienee n. 5,2 milj. asukasta ja kuitenkin paljon suuremmalla alueella kuin esim. Italia , jossa on 55 milj. asukasta. Ratoja meillä on alle 10 kpl mutta Italiassa n. 130 kpl että silleen. Sitten taas Pietarin kylä rajan takana jossa asukkeja n.5.5milj. katsokaa kartasta minkä suuruisella alueella , tosin moottoriratoja ei olle montaakaan. Tässä vähän miettimistä ja jutun juurta lisää.
Entä kun on tälläinen perus persaukinen, ei ole hirveesti ylimääräistä ja itse tallissa rakennellaan mitä tarvitaan. Rahaa kuluu, mutta ei nyt mitään ihan miljoonia. Jos vielä pitäisi olla töistä pois, että voisi treenailla maksullisella radalla niin siinä vähän kärsisi jo elintaso. Ei kaikkia pakoteta ajamaan kovaa, parempi olis ku sais ajaa kovaa ja siitä ei niin kovaa sakotettais.. jos nopeusrajotukset ois vaikka 150 niin paljon miellyttävämpiä noi työmatkatkin..