Raato

Naapurissani on asunut jo vuosia keski-ikäinen kaveri, joka avioeron jälkeen jäi yksin ja rupesi ryypiskelemään suruunsa ja yksinäisyyteensä.

Kunto heikkeni vuosien mittaan. Seinänaapurina minä auttelin kaveria aina silloin tällöin käytännön asioissa: kun hän ei saanut kännykkänsä näppäinlukkoa auki, minä jeesasin tai kun hän tarvitsi apua virallisissa papereissa, tuli häntä neuvottua. Ja kuulumisia kyselin aina kun pihalla törmättiin.

Tasaisin väliajoin yritin kaverille myös ehdottaa, että ottaisi itseään niskasta kiinni ja panisi elämänsä järjestykseen.

Yksinäisenä naisena pidin kuitenkin mieheen tiettyä etäisyyttä, ettei tulisi väärinymmärryksiä.

Viime aikoina miehen kunto heikkeni rajusti. Herättelin kaveria milloin mistäkin, rappukäytävästä tai pihan pusikoista ja tilasin muutaman kerran ambulanssinkin.

Viikon ajan rappukäytävässämme on ollut voimistuva haju ja tänään menimme sitten hallituksen voimin sitä tarkastamaan. Ja sieltähän se kaveri löytyi kuolleena kotoaan.

Nyt olo on vähän kurja. Mietin, olisinko voinut tehdä jotain muuta kaverin hyväksi? Mitä tuollaisessa tilanteessa voi ja pitää tehdä? Olisiko minun pitänyt jo vuosia aikaisemmin ruveta hankkimaan kaverille apua? Millaista apua?

Tiedän, että hänellä on myös aikuisia lapsia, joita ei kuitenkaan ole enää aikoihin isänsä luona näkynyt. Olimme myös yhteydessä hänen työpaikalleen, jonka työsuhdeasunto kämppä oli. Ja ambulanssimiehetkin lupasivat olla yhteydessä sosiaaliviranomaisiin. Mitään näkyvää ei kuitenkaan tapahtunut.

Mikä on minun roolini ihmisenä, yhteisön jäsenenä tai naapurina tuollaisessa tilanteessa?Entä jos itse joskus olen vanha ja yksinäinen. Mitä silloin haluaisin, että ihmiset tekisivät, jos en enää itse voisi itseäni auttaa?

Ongelmallistahan tässä on se, että tarinassa oli mukana kuningas alkoholi. Eli jos olisikin ollut kyseessä täysissä sielunvoimissa ollut vanha mies, olisi auttaminen tullut luontevammin. Vai olisiko?

Täällä on paljon keskusteltu ärsyttävistä kyttäävistä naapureista. Mikä ero on kyttäämisellä ja puuttumisella auttaakseen?

Mitä te teette naapureittenne hyväksi?
5719
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Mielestäni keneltäkään naapurilta eli lähes vieraalta ihmiseltä ei voi enempää edellyttää mitä sinä ole kuolleen naapurisi vuoksi tehnyt.

Sukulaisten olisi pitänyt hoitaa hänen asiansa kuntoon tai pitää edes yhteyttä. Jos ei ole omaa turvaverkkoa, pitäisi itse osata hakeutua sosiaali- ja/tai mielenterveystoimistoon. Ammatti-ihmiset osaavat parhaiten auttaa, mutta läheisten tuki olisi voinut naapurisi pelastaa.

Olen itsekin vienyt erään sekavan vanhuksen lääkärin vastaanotolle ja soitellut sekä tukenut mahdollisuuksien mukaan, mutta lopuksi miehen asioihin sekaantuivat aivan ulkopuoliset ihmiset.
Minua syytettiin jopa taloudellisesta riistosta tai jostain. Ajatus oli, että en auttaa vanhusta muuten kuin setelinkuvat silmissä. Vetäydyin täysin koko sopasta siinä vaiheessa kun virka- holhooja sekä kotisairaanhoito otti ohjat.

Äänestä

Vähän samanlainen naapuritarina olisi minullakin kerrottavana, vaikkakin alkoholisoitunut naapurin mies eli avokkinsa kanssa. Sympatiani olivat tosin avokin puolella, joka alkoi olemaan aivan poikki hyysätessään tätä keski-ikäistä hirvittävän lihavaa juoppoa, joka järjesti mielettömiä raivareita jos ei saanut päivittäistä viina-annostaan. Miehen kuoltua hänen lapsensa vaativat perintöosuutta asunnosta ja muusta omaisuudesta, joihin miehellä ei ollut senttiäkään kiinni. Lakimiesten kautta sekin riita selvisi ja se oli imeä loputkin mehut em avokista.

Naapurina en osannut tehdä muuta kuin kuunnella. Tottakai syyllisyys painoi, ettei osaa auttaa enempää, mutta uskoisin näin jälkikäteen tehneeni sen mitä olisin voinutkin tehdä. Naapuruus on aika vaikeata ja se mikä sujuisi lähiomaisena on mietittävä kahteen kertaan naapurin kohdalla. Voi olla myös loukkaavaa/tunkeilevaa puuttua liikaa toisen asioihin, mutta aina voi kuitenkin katsoa sen verran ympärilleen ettei töni jo tönittyä. Sen vuoksi oletan, että sinunkin naapurisi olisi varmasti antanut mahdollisuuden tulla lähemmäksi jos hän itse olisi niin halunnut.Vastuullasi ei ole hänen elämänsä tai kuolemansa, vaikka näitkin miten rempallaan kaikki oli ja miten asiat olisi sinun mielestäsi pitänyt laittaa paremmiksi.Alkoholisimi on vaikea sairaus ja sen paraneminen on ensisijaisesti kiinni alkoholistin omasta tahdosta tehdä sille jotakin.Naapurillasi ei vain ollut yhtään syytä enää yrittää.

Toivon itse asuvani vanhana jossakin palvelutalossa, jossa saan edes jonkinmoista apua.

Äänestä

puhuu potaskaa.Sit jos se käsittää jonku vääri, ni siit tiiä mitä se rupee paskaa jauhaan sitte.

Äänestä

kyllä jokainen on viime kädessä vastuussa ihan itsestään, ei sukulaisten tai naapureiden kontolle voi laittaa täysjärkisen ihmisen holhousta. eroaa tässä muutkin ja elämä on kurjaa en minä ainakaan olettaisi edes että kenenkään muun asia olisi vastaavassa tapauksessa hoitaa itseäni tolpilleen.

Äänestä

Tässä maailmassa tapaa harvoin ihmisiä, jotka ajattelee muutakin kuin omaa etuaan.

Itse kävelin viime kesänä puiston ohi, jossa istui ihmisiä jotka alkoholi oli ottanut valtaansa. Nämä alkoholisoituneet ihmiset kiinnosti niin paljon, että kävin keskustelemassa heidän kanssaan.

Kaikki olivat mitä lempeimpiä ihmisiä (olen mies). Kysyin ihmisiltä, koska he olivat syöneet. Moni ei muistanut. Kipaisin kotiin, otin pullon erinomaista konjakkia ja pari havannalaista sikaria. Tämän jälkeen painelin lähi pizzeriaan ja tilasin 2 perhepizzaa. Pyysin heitä leikkaamaan pizzat 12 osaan.

Marssin puistoon ja kysyin kellä on nälkä. Kaikki eivät uskaltautuneet, n.2/3 tuli ja nautti pizzaa. Tämän jälkeen kaivoin konjakin esiin. Sanoin tarjoavani ainoastaan ruokailijoille pikku siivut. Näin myös toimin. Kaupan päälle he saivat maistaa kunnon sikareita.

Itse olen joskus asunut lastenkodissa, vanhempani kuolivat ollessani pieni. Tunsin sydämessäni tarpeen auttaa näitä yhteiskunnan hyljeksimiä ihmisiä. Koen tämän olevan kansalais velvollisuutena.

Nykyään monet ihmiset asuvat toisella puolella Suomea kuin muu suku. Moni alkoholisoitunut ihminen myös häpeää omaa tilaansa.

Itse menetin pullon konjakkia, parikymppiä sekä 20 vuotta kirjahyllyn humidorissa seisseet sikarit. Mitä sain tilalle? Todella hyvää mieltä sekä tietoisuuden siitä että jokainen halukas sai massuunsa muutakin kuin korvikkeita.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


naapurissa kirjoitti:

Naapurissani on asunut jo vuosia keski-ikäinen kaveri, joka avioeron jälkeen jäi yksin ja rupesi ryypiskelemään suruunsa ja yksinäisyyteensä.

Kunto heikkeni vuosien mittaan. Seinänaapurina minä auttelin kaveria aina silloin tällöin käytännön asioissa: kun hän ei saanut kännykkänsä näppäinlukkoa auki, minä jeesasin tai kun hän tarvitsi apua virallisissa papereissa, tuli häntä neuvottua. Ja kuulumisia kyselin aina kun pihalla törmättiin.

Tasaisin väliajoin yritin kaverille myös ehdottaa, että ottaisi itseään niskasta kiinni ja panisi elämänsä järjestykseen.

Yksinäisenä naisena pidin kuitenkin mieheen tiettyä etäisyyttä, ettei tulisi väärinymmärryksiä.

Viime aikoina miehen kunto heikkeni rajusti. Herättelin kaveria milloin mistäkin, rappukäytävästä tai pihan pusikoista ja tilasin muutaman kerran ambulanssinkin.

Viikon ajan rappukäytävässämme on ollut voimistuva haju ja tänään menimme sitten hallituksen voimin sitä tarkastamaan. Ja sieltähän se kaveri löytyi kuolleena kotoaan.

Nyt olo on vähän kurja. Mietin, olisinko voinut tehdä jotain muuta kaverin hyväksi? Mitä tuollaisessa tilanteessa voi ja pitää tehdä? Olisiko minun pitänyt jo vuosia aikaisemmin ruveta hankkimaan kaverille apua? Millaista apua?

Tiedän, että hänellä on myös aikuisia lapsia, joita ei kuitenkaan ole enää aikoihin isänsä luona näkynyt. Olimme myös yhteydessä hänen työpaikalleen, jonka työsuhdeasunto kämppä oli. Ja ambulanssimiehetkin lupasivat olla yhteydessä sosiaaliviranomaisiin. Mitään näkyvää ei kuitenkaan tapahtunut.

Mikä on minun roolini ihmisenä, yhteisön jäsenenä tai naapurina tuollaisessa tilanteessa?Entä jos itse joskus olen vanha ja yksinäinen. Mitä silloin haluaisin, että ihmiset tekisivät, jos en enää itse voisi itseäni auttaa?

Ongelmallistahan tässä on se, että tarinassa oli mukana kuningas alkoholi. Eli jos olisikin ollut kyseessä täysissä sielunvoimissa ollut vanha mies, olisi auttaminen tullut luontevammin. Vai olisiko?

Täällä on paljon keskusteltu ärsyttävistä kyttäävistä naapureista. Mikä ero on kyttäämisellä ja puuttumisella auttaakseen?

Mitä te teette naapureittenne hyväksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu