Muijani kaveri otti mut

Kipa23

Oltiin viettämässä iltaa Muijani Bestiksen luona Treella. Paikalla olivat Mä, Muijani Tiina, Hänen Bestis joka kämpän omisti, nimeltään Susa, hänen Ex-miehensä Pasi ja pari muuta flikkaa. Vietettiin iltaa ja ryypättiin. Käytiin saunassa, ja ryypättiin lisää.

Puolen yön aikoihin sitten taxilla yökerhoon. Kaikilla oli kivaa, ja viina virtasi. Mulla alkoi olla jo hieman huono oli, ja olin valmis nukkumaan. Muut halusivat vielä jäädä, mutta paikan omistaja, Susa, lähti seurakseni kämpille.

Perille päästyämme Susa kysyi, että olisko halukkuutta käydä suihkussa. En oikein ymmärtänyt, mitä hän tarkoitti. Ai että yhdessäkö, mietin. No, mikäs siinä, kai sitä voisi suihkussa käydä, tuumailin.

Olimme suihkussa ja juttelimme kännijuttuja. Siis jutut olivat kaiken näköistä "arkipäiväistä", mutta tulivat kännisten suusta. Ei sielä edes ollut mitää ongelmaa estellä seisokkia. En jotenkin osannut ajatella tilannetta "siinä mielessä".

Suihkusta tultuani hyppäsin saman tien meille jo valmiiksi levitettylle sohvalle. Siinä siis oli tarkoitus mun ja kihlattuni Tiinan nukkua. Susa sanoi, että olivat sopineet Tiinan kanssa että hän nukkuu meidän kanssa leveällä sänkysohvalla, ja Susan huoneessa nukkuvat Maiju ja Karita.

No, mulla ei tietenkään ollut asiaan mitään vastaansanomista, vaikka kuulinkin asiasta vasta nyt. Mulla oli päälläni boxerit, ja Susalla joku yöpaita, ja pikkarit.

Hän tuli viereeni, ja alkoi kysellä musta ja Tiinasta kaikkea. Ja pian kysymykset olivat jo navan alapuolella.. Jutut olivat menneet aika luontevasti seksiin. Pian siinä Susa silittelikin rintakehääni, ihan luonnostaan. Mukavaltahan se tuntui. Ja kuinka ollakkaan, pian käsi olikin jo etumuksellani. Itse siis makailin selälläni, ja tiina kyljellä vieressäni, käsi sivellen mua.

Nyt en enää voinut fysiikalle mitään, vaan kaluni alkoi nousta. En oikeastaan siitä tilanteessa edes tajunnut hävetä tai mitään. Susakin näytti nauttivan tilanteesta, ja otti kaluni housuista pois. Yritin hieman estellä todeten, että Tiina ja likat tulevat varmasti pian kaupungilta. Susa ei ottanut kuuleviin korviinsa, vaan jatkoi touhujaan määrätietoisesti.

Sitten hän kysyi, että oliko mulla kortsuja? No ei tietenkään, mihin mä nyt niitä. Tiina syö pillereitä, enkä harrasta irtosuhteita. Kalu seisoi täydessä tikissä Susan käsittelyssä, ja Susakin tuntui käyvän aika kuumana.

Tilanne ei ollut kireä. Nauroimme ja juttelimme Susan runkkaillessa kaluani. Yhtäkkiä hän sitten kiskoi pikkarinsa pois, ja kiipesi päälleni hajareisin. Hän oli läpimärkä, ja kaluni upposi hänee helposti. jupinat ja juttelut loppui siihen paikkaan. Hän huokaisi syvään, ja alkoi hiljalleen ratsastaa.

Tilanteessa ei ollut epäselvää, kuka tapahtumaa ohjasi. Minä vain retkotin selälläni Susan "armoilla", nauttien tilanteesta. Muutaman minuutin hiljaisen tahdin jälkeen hän alkoi kiihdyttää tahtia. Pian vimmoisan ratsastuksen jälkeen hän huusi puolihuutoa selkä kaarella. Siinä tällainen tavispoikakin tajusi mitä oli tapahtunut. Susa kiipesi pois ratsailta, ja tuli takaisin viereeni huohottaen.

Hmm.. Kyrpäni seisoi edelleen. Kumpikaan ei ollut puhunut mitään sen jälkeen, kun Susa kiipesi päälleni. Meinasin jo ottaa ja kaataa hänet selällensä, panna häntä juuri kuten hän teki äsken. Mutta kun hengitys oli tasaantunut, hän otti kaluni käteensä ja alkoi runkata. Hän kiihdytti tahtia ja taas hidasti, hän oli hyvä.

Sitten hän nousi lähemmäs ja painoi huulensa kyrpäni ymärille, ja alkoi imeä. Hän runkkasi kädellään ja imi suullaan tosi hyvin. Autoin häntä hieman käsilläni.. En tarvinnut sanoja, vaan hän varmasti osasi päätellä äänistäni, mitä pian tapahtuisi.

Hän irrotti suunsa kalultani, ja jatkoi kovaa runkaten. Olin TOSI lähellä. Sanoin, että jatka vielä hieman suulla, jonka hän teki. Jatkoi toki kädellään, mutta otti suunsa taas mukaan. Sillä hetkellä, kun hän kietoi huulensa kaluni ympärille, räjähdin. Tuntui, että sitä tuli ja tuli. Susa jatkoi imemistään laukeamisestani huolimatta. Spermaani valui hieman hänen suupielestään, mutta hän nieli lähes kaiken.

Mitään sanomatta hän lähti vessaan.

Susan ollessa vessassa ovisummeri soi, ja muut tulivat kotiin..

Huh mikä ilta..

11

21739

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kielipoliisi

      "Oltiin viettämässä iltaa Muijani Bestiksen luona Treella. Paikalla olivat Mä, Muijani Tiina, Hänen Bestis joka kämpän omisti, nimeltään Susa, hänen Ex-miehensä Pasi ja pari muuta flikkaa. Vietettiin iltaa ja ryypättiin. Käytiin saunassa, ja ryypättiin lisää."

      "Muijasi Bestis", onko se jonkun nimi? Entäs "Mä" sitten? Ja kuka sen kämpän oikein omisti? Susa vai Pasi? Eihän tuollaisesta tekstistä ota jeesuskaan selvää? Saatana!

      • Kipa23

        Pahoittelen huonoa kieltäni. Asun vasta kolmatta vuotta Suomessa, joten suonet minulle anteeksi nämä kamalat kieliopilliset virheet.

        Ja vinkiksi:
        "Hänen bestis joka kämpän omisti, nimeltään Susa, hänen Ex-miehensä Pasi ja pari muuta flikkaa."

        =Bestis Susa, joka omisti kämpän.
        Pasi ei siis kämppää omistanut, vaan oli Susan Ex.

        Mutta koitan artiguloida jatkossa selkeämmin ;)


      • elmo

        Äidinkielen keskustelut on ihan muualla,mitä helvetin väliä sillä on ketä sen kämpän omistaa.


      • Basti

        yksi torvi kommentoimaan toisten juttuja..mene ja elä sen kielioppisi kanssa..hyvää kesää sullekkin


      • jos ei

        tosta saanu selvää kuka sen omisti ja kuka oli bestis


    • kiitos7896

      ..ihan kiva :)

    • hepovei

      Ensiksi ollaan pämpätty viinaa koko ilta ja puoli yötäkin. Sitten sammumispisteessa lähetään yökerhosta ja naks, kaikki pienetkin yksityiskohdat muitetaan "tositarinassaan".

      Ihan uskottavaa, jeesjees.

      • Kipa23

        Niin olet sitä mieltä, että Novelli on tositarina?! Herää nyt idiootti, tottaki tuo oli keksitty tarina :P

        Ihan vain tiedoksi: Novelli ei siis ole tositarina. =)


    • Kyrpälä

      Hän tuli viereeni, ja alkoi kysellä musta ja Tiinasta kaikkea. Ja pian kysymykset olivat jo navan alapuolella.. Jutut olivat menneet aika luontevasti seksiin. Pian siinä Susa silittelikin rintakehääni, ihan luonnostaan. Mukavaltahan se tuntui. Ja kuinka ollakkaan, pian käsi olikin jo etumuksellani. Itse siis makailin selälläni, ja tiina kyljellä vieressäni, käsi sivellen mua.

      Nyt en enää voinut fysiikalle mitään, vaan kaluni alkoi nousta. En oikeastaan siitä tilanteessa edes tajunnut hävetä tai mitään. Susakin näytti nauttivan tilanteesta, ja otti kaluni housuista pois. Yritin hieman estellä todeten, että Tiina ja likat tulevat varmasti pian kaupungilta. Susa ei ottanut kuuleviin korviinsa, vaan jatkoi touhujaan määrätietoisesti


      Ensin Tiina oli kaupungilla ja sitten siveli sua kädestä ja sitte taas oli kaupungilla!

      Vitun pelle lopeta nuat olemattomat tarinas!!!

      • Kipa23

        Älä nyt ole noin tyly. Tosiaan, tarina oli täysin päästä keksitty ja kun noita uusia nimiä tarinaan laittaa niin väkisinkin menee sekaisin jossain vaiheessa. Tsoorii..

        Mutta jos nyt olet yli 18 (?!), tajusit varmasti mikä on tilanne. Omaa järkeäkin saa myös käyttää, vitun pelle! ;)


      • feded
        Kipa23 kirjoitti:

        Älä nyt ole noin tyly. Tosiaan, tarina oli täysin päästä keksitty ja kun noita uusia nimiä tarinaan laittaa niin väkisinkin menee sekaisin jossain vaiheessa. Tsoorii..

        Mutta jos nyt olet yli 18 (?!), tajusit varmasti mikä on tilanne. Omaa järkeäkin saa myös käyttää, vitun pelle! ;)

        Olihan tossa aika paljon virheit, mutta ei ne nyt tarinan ymmärtämistä mitenkään merkittävästi haitannu. On niitä nähty paaljon paljon pahempiakin. Eli kasvakaa jo aikuisiks älkääkä viittikö ihan joka asiasta valittaa! Ihan ok tarina oli.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa

      Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on
      Yrittäjyys
      35
      5591
    2. Pystyisitkö pitämään

      Näppejä erossa jos tulisi siihen tilaisuus
      Ikävä
      53
      5383
    3. Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki

      Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h
      Maailman menoa
      100
      4410
    4. En saa sua mielestäni vaikka tekisin mitä

      Mikä tähän auttaa.. ei mikään. Edes aika. Kaivan sut kohta vaikka kivenkolosta että saan kysyä haluatko sinäkin💛
      Ikävä
      16
      3813
    5. Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?

      Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist
      Ikävä
      44
      3673
    6. Riikka on siis suomalaisille velkaa 84 mrd

      Jos kauhukabinetti istuu vaalikauden loppuun. Keskimäärin yli 20 miljardia uutta velkaa rikkaiden veronalennuksiin jokai
      Maailman menoa
      131
      3452
    7. Onnettomuus

      Hukkajärventiellä kolaroi lavetti ja henkilöauto. Uutista ei missään! Hys hys ollaanko hiljaa tästäkin?
      Kuhmo
      5
      3180
    8. Sanna on suomalaisille siis velkaa 24 mrd euroa

      Muistanette vielä kuinka Italian remonttirahoja perusteltiin sillä, että italialaiset ostaa suomalaisilta paidatkin pääl
      Maailman menoa
      168
      2916
    9. Tuntuuko ettet tiedä

      Enää miten toimia mun suhteen. Kun en taida tietää itsekään
      Ikävä
      25
      2629
    10. Maahanmuuttajat torjuvat marjanpoiminnan - "emme ole rottia"

      Ruotsalaisen journalistin selvitys paljasti, miksi maahanmuuttajat kieltäytyvät työstä. Taustalla vaikuttavat kulttuuris
      Maailman menoa
      40
      2505
    Aihe