Sijaisperheeksi????

Me asustellaan täällä Turun lähistöllä pikkuisessa kunnassa. Onko se tämän kunnan sossu vai jonkun isomman, mihin tulisi ensiksi ottaa yhteyttä?
Minkä ikäinen teillä on nuorin oma lapsi ollut, kun olette menneet/päässeet koulutukseen? Olen ajatellut että ensikevät olisi meille sopiva aika, kuopus on silloin reilu 2-vuotias.
Paljon täällä haukutaan sijaisäitejä, sellaiseksi silti haluaisin. Antakaa vinkkejä mitä olisi hyvä ottaa huomioon nyt alkuvaiheessa.
121396
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Tarvitseeko sijaiskotilapsi olla aina samasta kunnasta? Voisiko hän esim. tulla jostakin isommasta kaupungista, joissa lapsia varmasti on enemmän vailla kotia.

Äänestä
  • Oletko ollut johonkin tahoon yhteydessä. Me ei vielä olla oltu mihinkään yhteyksissä. Mietitty ollaan miehen kanssa sovittaisko me tähän. En usko, että sijaisvanhemmuus on helppoa niinkun ei vanhemmuus muutenkaan.
    Täällä kun lueskelee näitä juttuja, pistää kyllä miettimään...

    Äänestä

  • hyväksyminen tapahtuu yleensä oman kunnan sossun toimesta, mutta lapset voi tulla melkein mistä päin tahansa. Juuri isoilla kaupungeilla on pulaa sij.perheistä, joten kurssien ja hyväksynnän jälkeen kannattaa olla itse suoraan yhteydessä isompien kaupunkien sossujohtajiin.

    Äänestä

  • amalia kirjoitti:

    hyväksyminen tapahtuu yleensä oman kunnan sossun toimesta, mutta lapset voi tulla melkein mistä päin tahansa. Juuri isoilla kaupungeilla on pulaa sij.perheistä, joten kurssien ja hyväksynnän jälkeen kannattaa olla itse suoraan yhteydessä isompien kaupunkien sossujohtajiin.

    kuopus on noin nuori, sillä kannattaa yrittää saada lähes yhtä nuori s-lapsi, häntä voi ohjata elämässä eteenpäin, sillä hän oppii oikeasti vielä "talon tavoille", yli 7-v ovat jo pilolle menneet kotonaan, riippuu perheen tilanteesta, mutta nykyisin, ikävä kyllä, asiat ovat noin!
    Psykologi, Jari Sinkkonenkin on sanonut, että, n. 2v on sopeutuvin, mutta sen iän jälkeen et voi lapsen ajattelumaailmaa muuttaa!
    Eivät sijaudu enää sen jälkeen!

    Äänestä

  • se on hienoa, että kirjoitti:

    kuopus on noin nuori, sillä kannattaa yrittää saada lähes yhtä nuori s-lapsi, häntä voi ohjata elämässä eteenpäin, sillä hän oppii oikeasti vielä "talon tavoille", yli 7-v ovat jo pilolle menneet kotonaan, riippuu perheen tilanteesta, mutta nykyisin, ikävä kyllä, asiat ovat noin!
    Psykologi, Jari Sinkkonenkin on sanonut, että, n. 2v on sopeutuvin, mutta sen iän jälkeen et voi lapsen ajattelumaailmaa muuttaa!
    Eivät sijaudu enää sen jälkeen!

    lasta saada manipuloitua sijaiskodissa, vaan isompi lapsi muistaa hyvät kotiolonsa ja saattaa kysellä aikuiseksi tultuaan sijoituksen perään. Suhtaudun erittäin epäilevästi Sinnkkoseen. Miten puhelee, kun mielestäni ei ole mikään reilun miehisen miehen oloinen.

    Äänestä

Opettele kirjoittamaan suomen kieltä. Itse en ainakaan haluaisi mukulaani antaa huomaasi, sillä sinulla taitaa olla hukassa jopa peruskielioppisäännöt. Miten osaisit neuvoa lastani esimerkiksi äidinkielen kotitehtävissä, kun et tunnu osaavan itsekään?

Äänestä

Ota huomioon, että tämä palsta on täynnä sellaisia Sonan kaltaisia naisia, jotka molla jokaisesta kirjoitusvirheestä.Siis heille ei ole tärkeä asia, vaan se, että saavat jotakuta loukata.

Ota huomioon se, että suurimaksi osaksi sijarit ja biot eivät pärjää keskenä.Täällä puhuttaan asiakin, mutta suurimmaksi osaksi riiellaan. Siis palsta ei ole oikea paikka saada kokemusta. Täällä ei monesti sijarit uskalla mitään sanoaa, koska biot hyökkää heti kimppuun. Tai jos joku bio kirjoittaa todella mukavan ja asiallisen kirjeen, niin joku muu sitä jo mollaa.

Ja ota huomioon se, että Sinä päätät mitä teet. jos annat vaikutta tämän palstan , niin sinusta ei tulee ikina sijaisäitiä.

Ja vielä...älä jukse karkuu ensimmäisestä huonosta viestistä. Siihen tottu ja sitä oppi jo olemaan huomamatta.

Kaunista kesää Sinulle ja kaikkea hyvää!

Äänestä

Hei!
Sijaisvanhemmuus on vaativaa ja nostan hattua niille, jotka työn kestävät.
Joku tuossa kirjoittikin, että suurimmaksi osin biot ja sijarit eivät tule toimeen keskenään, mutta onneksi näin ei ihan aina ole!
Muistakaa, että te ette päätä, kuka otetaan huostaan ja miksi, joten ette voi olla vastuussa väärin perustein tehdyistä huostaanototoista. Tällainen lapsi voi silti teille päätyä. Ja tällöin bio tuskin tulee olemaan kovin iloinen ja yhteistyöhaluinen, hän saattaa jopa syyttää teitä koko huostaanotosta.
Toinen milloin bio on herkästi yhteistyökyvytön, on pakkohuostaanotto. Näitä tehdään paitsi em. väärin perustein, myös perheissä, jotka eivät itse ymmärrä olevansa kyvyttömiä ko. lapsen huoltajiksi ja perheissä, jotka eivät vain halua myöntää totuutta. Tällaisetkin vanhemmat voivat olla TOSI hankalia.

Sijaisvanhemmuus on lähes poikkeuksetta JAETTUA VANHEMMUUTTA, eli yhteistyötä biojen kanssa on vaan tehtävä, huvitti tai ei. Tapaamiset on nieltävä, vaikka miten biojen käytös harmittaisi, eikä bioja saa alentua mollaamaan vaikka aihetta olisi kuinka.

Huostaanotto voi myös päättyä. Laki määrää, että huostassapito on lopetettava, kun huostaanoton syyt ovat poistuneet. Näin ei aina toimita, mikä aiheuttaa bioissa ymmärrettävää katkeruutta.
Mutta toisaalta, purku taas on kova pala sijaisperheelle, joka on toivottavasti ottanut lapsen sydämeensä, kotinsa lisäksi.

Meidän tapauksessa sijaisperheelle oli suoraan luvattu, ettei purkua koskaan tulisi, vaikka toisella puolella minulle luvattiin purku heti asioitteni korjaannuttua.
Voitte arvata, millaisia ristiriitoja tästä aiheutui!

Meillä huostaanotto on purettu äskettäin, muksut ovat olleet kotona jo vajaan vuoden. Sijaisperhettä lapset muistelevat lämmöllä ja pian menemme sinne kylään. Olen mailannut kuulumisia koko vuoden, samoin on tehnyt sijaisäiti. Lapset ovat kirjoitelleet ja soittaneetkin muutaman kerran sijaisperheelle.

Eli hyvinkin asiat voivat mennä.
Mutta ota yhteyttä aluksi alueen lastensuojeluun, ellei teillä ole perhehoitoyksikköä erikseen. Sieltä osataan varmasti neuvoa eteenpäin. Myös perhehoitoliittoon voisi olla yhteydessä.

Tsemppiä ja hauskaa kesää toivottaa sijaisperheelle kiitollinen sijaisäiti

Äänestä
  • Miksi lapsesi huostaanotettiin? Vaikutat oikein tasapainoiselta viestisi perusteella..Oli kiva kuulla,että jotkut biot tulevat toimeen sijaisvanhempien kanssa!

    Äänestä

Mukavaa kesää kaikille!!!!

Äänestä

Jos olette kiinnostuneita sijaisvanhemmuudesta kannattaa ottaa yhteyttä mihin tahansa lähikuntaan tai omaan kotikuntaasi ja tiedustella milloin alkaa seuraava valmennuskurssi sijaisvanhemmiksi haluaville.
Turun seudulla on meneillään parikin hanketta ja valmennuksia järjestetään kuntien yhteistyönä.

Valmennuskurssi ei velvoita mihinkään, joten sen voi käydä, vaikka ei ihan heti olisikaan mahdollisuutta ottaa sijaislasta. Toisaalta valmennuksesta ja sijaisperheeksi hyväksymisestä voi kulua parikin vuotta ennenkuin sijoitukseen tulee juuri teidän perhettänne tarvitseva lapsi.

Sijaisvanhemmuus on yllätyksellistä, joka perheessä ja jokaisen lapsen kohdalla erilaista l. joustavuutta ja luovaa ongelmanratkaisukykyä on hyvä olla takataskussa. Jos suunnitelmien muutokset onnistuvat vaivatta voitte olla sijaisperheainesta. Toisaalta jämäkkyys ja toisaalta huumori pelastavat täpäristä tilanteista. Ennakointikyky on myös hyväksi.

Äänestä
  • tuosta Sinkkosesta, koska hänen juttujaan lukiessani olen arvannut hänet yhdeksi sijareiden idoliksi monessa asiassa.

    Teidän käytöksenne ja asenteenne alkavat olla jo aika ennalta arvattavia monessa suhteessa... hohhoijaaa...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Eliisa kirjoitti:

Me asustellaan täällä Turun lähistöllä pikkuisessa kunnassa. Onko se tämän kunnan sossu vai jonkun isomman, mihin tulisi ensiksi ottaa yhteyttä?
Minkä ikäinen teillä on nuorin oma lapsi ollut, kun olette menneet/päässeet koulutukseen? Olen ajatellut että ensikevät olisi meille sopiva aika, kuopus on silloin reilu 2-vuotias.
Paljon täällä haukutaan sijaisäitejä, sellaiseksi silti haluaisin. Antakaa vinkkejä mitä olisi hyvä ottaa huomioon nyt alkuvaiheessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu