Aallot ja

Hei te jo pitempään aaltojen kanssa taistelleet,
onko hikoilujaksoissa kuivia viikkoja vai miten
tankkojen tzunamiaikojen ja rauhallisten vaiheiden väli rytmittyy?
Omat kuumat ja märät jaksot alkoivat keväällä ja kestivät 2 kk tosi rankkana joka yö. Sitten tuli kuin seinä vastaan ja nyt olen saanut nukkua jopa kaksi viikkoa ilman mitään oireilua. Eli en kaipaa tzunamejani, mutta onko mahdollista, että vaihdeoireilut pääyivät vai tuleeko ne todennäköisesti takaisin..
Onko mitään yhteyttä aiempaan kuukausikiertorytmiin?
3976
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Miulla on ollut ihan vastaavia kokemuksia, viimeeksi keväältä. Olen kyllä nyt n. pari vuotta käyttänyt Primolut Noria (kymmenen tbl:n kuuri, alken kierron 15. pv), mutta nuo tzunamit ovat tulleet niistä riippumatta, samoin kuin kuivat kaudet. Nyt kuitenkin muu oireilu on alkanut mennä voimavarojen tuolle puolen, joten aloitan varsinaisen hormonikorvaushoidon. Gyne antoi reseptin jo tuolla talvella juuri noiden karmeiden kuumien aaltojen vuoksi, mutta kun ne sitten yhtäkkiä loppuivat, en silloin vielä aloittanut hoitoa. On ne kuitenkin olleet taas palailemassa yöaikaan, joten en jaksa enää venkoilla vaan aloitan tuon hormonikorvaushoidon. Olen just täyttänyt 49.

Äänestä

Olin viikon lomalla, ja olin huomaavinani, että aaltoilu olisi ollut vähäisempää kuin työssä ollessa. Hikipuuskia oli etupäässä öisin, päivällä paljon harvemmin.

Minulla tosin on asiasta vasta kolmen kuukauden kokemus, mutta en mielestäni ole kokenut yhtään täysin "aallotonta" päivää.

En ole asiantuntija, mutta lukemani perusteella olettaisin, että aallot palaavat vielä takaisin. En nimittäin oikein usko, että kukaan, jolla kuumia aaltoja on, selviäisi niistä ihan noin vähällä. Yleensä ne kestävät vuosia. Selitys voi olla, että estrogenitaso on välillä korkeampi, eikä aaltoja silloin tule.

Äänestä
  • Minä olen hikoillut kymmenen vuotta ja vii-
    meiset kolme vuotta yötä päivää, ajattelin jo
    että hulluksi tässä tulee. Mutta otin kilpi-
    rauhas kokeet ja arvot olivat aavistuksen ver-
    ran korkealla,vähensin lääke määrää ja sain
    myös hormooni tabletit.Hikoaminen loppui siihen
    niin että on ihana näin kymmenen vuoden jälkeen
    nukkua yöt ilman hikoilua ja päivisin ei virtaa
    pitkin niskaa ja hius pohjassa

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tzunamit kirjoitti:

Hei te jo pitempään aaltojen kanssa taistelleet,
onko hikoilujaksoissa kuivia viikkoja vai miten
tankkojen tzunamiaikojen ja rauhallisten vaiheiden väli rytmittyy?
Omat kuumat ja märät jaksot alkoivat keväällä ja kestivät 2 kk tosi rankkana joka yö. Sitten tuli kuin seinä vastaan ja nyt olen saanut nukkua jopa kaksi viikkoa ilman mitään oireilua. Eli en kaipaa tzunamejani, mutta onko mahdollista, että vaihdeoireilut pääyivät vai tuleeko ne todennäköisesti takaisin..
Onko mitään yhteyttä aiempaan kuukausikiertorytmiin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu