Tv-lupa

Olen aina maksanut tv-luvan, vaikka olen opiskelija eikä rahaa todellakaan ole liikaa. Digiboxia en ole vielä hankkinut ja luulenpa etten hankikaan ainakaan vielä. Löytyykö mistään muuten tarkkaa tietoa, kuinka paljon tv-lupamaksu kasvaa digin myötä? Joidenkin lähteiden mukaan jopa aiemmasta 200 eurosta vuodessa jopa noin 300 euroon?

Laskeskelinpa, että tuolla 200-300 eurolla vuodessa saa aika paljon kaikkea mukavaa, esim. dvd-elokuvia, tv-sarjoja dvd-paketteina, elokuvakäyntejä... Myös kirjastosta saa lainata ihan ilmaiseksi sekä elokuvia että monia tv-sarjoja! Tietysti myös Internet on erittäin hyvä television haastaja. Esimerkiksi uutiset ja ajankohtaisohjelmat saa jo nyt katsottua ihan ilmaiseksi. Kotimaisista kanavista MTV3 on jo nyt osannut hyödyntää nettiä ainakin vähän paremmin kuin YLE.

Todennäköisesti aion tästä lähtien pitää television ihan vain dvd:itten katsomista varten. Jatkossa, kun budjetti sallii, aion sijoittaa kunnon kotiteatteriin videotykkeineen.

TV-maksu FAQ -sivulta ote:

Q: Tarvitseeko suorittaa televisiomaksua elokuun 2007 jälkeen, mikäli ei hanki digisovitinta, mutta haluaa pitää television nauhoitettujen elokuvien katselua varten?
A: Tv-maksuvelvollisuus syntyy siitä, että pystyy vastaanottamaan ja seuraamaan tv-lähetyksiä. Tv-maksu tulee maksaa myös 1.9.2007 jälkeen, jos taloyhtiön keskussovitin tai kaapelioperaattori muuttaa digisignaalin analogiseen muotoon. Samoin mikäli käytössä on satelliittivastaanotin tai taloudessa voi seurata ulkomaiden, esimerkiksi Ruotsin tai Viron tv-lähetyksiä, tulee tv-maksu maksaa.

Tv-maksuvelvollisuutta ei ole, jos ei pysty vastaanottamaan televisiolähetyksiä. Tv-maksun voi irtisanoa ottamalla yhteyttä Viestintävirastoon.

----

Seuraavalla lomakkeella voi lopettaa tv-luvan:
http://www.tv-maksu.fi/navi1_3.html
7712
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

maksa vain niistä kanavista, joita katsot. ellet katso ylen kanavia, älä myöskään maksa niistä.

tarkastajaa ei ole koskaan pakko päästää sisälle.

tv-maksuhallinnon lähettämät mainospostit voi kätevästi palauttaa mukana tulleella kirjekuorella.
itse olen siihen merkinnyt vielä "roskapostin palautukset" niin tietävät laittaa oikeaan osoitteeseen.

tilaa kaapelioperaattoriltasi tai satelliitista tv-maksun maksamatta jättämisestä syntyneillä varoilla opiskeluusi liittyviä kanavia. tiede, kielet tms. 17 eurolla kuussa saat jo valtavan määrän laatukanavia.

Äänestä
  • TV-lähetysten vastaanottaminen vaatii luvan maksamisen.
    YLE on rakentanut lähetysten vastaanottamisen mahdolliseksi Suomessa ja täten vaatii järjestelmän käytöstä korvausta, samalla ylläpitäen järjestelmää olemassa.
    mainostéeve-kanavat vuokraavat järjestelmää YLE:ltä.
    Jos kuvittelit, että naisten kuukautis-suoja mainoksella tai vauvan bambbersilla kuittaantuu ohjelmat maksuttomaksi...olet väärässsä.

    On uskomatonta, että vielä 2000 luvulla joku luulee, että ilmaiseksi voi saada lähetyksen omaan kotiin valikoivalla katselulla?
    Lakia rikotaan jos lupa maksamatta.

    Veroista jos luvat otettaisiin niin vero-prosenttikin kaikilla nousisi, katsot tai et.

    "Ilmaisia" kanavia olisi tietenkin ehdottamasi 17€ kuukaudessa maksavat kanavat...hah hah hah....

    Et muistanut kertoa mikä on sitä "laadukasta" sitten? Onko kenian-urheilu, luonto, ranskalaiset elokuvat ties kenen tekemät, huonosti piirretyt jne. ? Voit kyllä jatkaa tänne kertomustasi niistä hyvistä "ilmaisista" jota itse töllötät.
    Voitaisiin vertailla YLE:n maksulla olevaa laillista ohjelmistoa keskenämme.....

    Pelkkiä leffoja voi vuokrata edullisesti jos niitä tarvitsee joten mitään "ilmaista" 17€ kk maksavaakaan ei kannata sopimuksena tehdä koska pelkkiä uusintoja kaikki....mutta varmasti jänniä ranskalaisia tai unkarista sekä kiinasta.

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    TV-lähetysten vastaanottaminen vaatii luvan maksamisen.

    digita noita kaikkia kanavia välittää ja myös kaupalliset kanavat maksavat sille ohjelmien välityksestä. digita on ranskalais-omisteinen osakeyhtiö.

    eli kannattaisi ottaa asioista selvää ennen kuin tulee itseään tänne nolaamaan.

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    TV-lähetysten vastaanottaminen vaatii luvan maksamisen.
    YLE on rakentanut lähetysten vastaanottamisen mahdolliseksi Suomessa ja täten vaatii järjestelmän käytöstä korvausta, samalla ylläpitäen järjestelmää olemassa.
    mainostéeve-kanavat vuokraavat järjestelmää YLE:ltä.
    Jos kuvittelit, että naisten kuukautis-suoja mainoksella tai vauvan bambbersilla kuittaantuu ohjelmat maksuttomaksi...olet väärässsä.

    On uskomatonta, että vielä 2000 luvulla joku luulee, että ilmaiseksi voi saada lähetyksen omaan kotiin valikoivalla katselulla?
    Lakia rikotaan jos lupa maksamatta.

    Veroista jos luvat otettaisiin niin vero-prosenttikin kaikilla nousisi, katsot tai et.

    "Ilmaisia" kanavia olisi tietenkin ehdottamasi 17€ kuukaudessa maksavat kanavat...hah hah hah....

    Et muistanut kertoa mikä on sitä "laadukasta" sitten? Onko kenian-urheilu, luonto, ranskalaiset elokuvat ties kenen tekemät, huonosti piirretyt jne. ? Voit kyllä jatkaa tänne kertomustasi niistä hyvistä "ilmaisista" jota itse töllötät.
    Voitaisiin vertailla YLE:n maksulla olevaa laillista ohjelmistoa keskenämme.....

    Pelkkiä leffoja voi vuokrata edullisesti jos niitä tarvitsee joten mitään "ilmaista" 17€ kk maksavaakaan ei kannata sopimuksena tehdä koska pelkkiä uusintoja kaikki....mutta varmasti jänniä ranskalaisia tai unkarista sekä kiinasta.

    esimerkiksi oopperan toiminnasta, vaikket kuuna päivänä kävisi kyseenalaista kiekumista seuraamassa.

    Että useamman kansalaisen 'omaan pussiin' tuollainen 'mediavero' tms menisi. Lisäksi maksu/hlö olisi pienempi, koska maksajia olisi enemmän, sekä oikeudenmukaisempi verrattaessa yksinasujaa suurperheeseen. Nykyäänhän maksavat saman, vaikka katsojia on yksi verrattuna vaikkapa kuuteen.

    Äänestä

Tuo kohta on kertakaikkiaan kohtuuton: "...tai taloudessa voi seurata ulkomaiden, esimerkiksi Ruotsin tai Viron tv-lähetyksiä, tulee tv-maksu maksaa."

Jos joku lopettaa TV:n katselun kun analogiset loppuvat, mutta joku suttuinen Viron TV-kuva (tai vieläkin turhempi Ruåtsin TV) näkyy, on kohtuutonta langettaa siitä maksuvelvollisuus. Henkilökohtaisesti, ei voisi Viron TV vähempää kiinnostaa! Jos olisin äsken kuvatussa tilanteessa, en maksaisi, vaikka se olisi viimeinen tekoni.

Äänestä

TV:n katselu määritetty luvanvaraiseksi, joten TV:stä pitää poistaa viritinosa jotta lupaa ei tarvitse maksaa.

Digiboxin ostamatta jättäminen on verrattavissa anteenijohdon ostamatta jättämiseen, joten TV on edelleen helposti kytkettävissä luvan vaatimaan katseluun.

TV-huoltoliikkeet poistavat virittimen ( pitäkää kuitti tallella) ja vain siten voi laillisesti olla maksamatta lupaa, kun taloudessa TV.

TV muuttuu toimenpiteen jälkeen pelkäksi näytöksi ja voi katsella DVD-leffoja sekä digi-valokuvia ihan vapaasti.

Toimi heti näin, niin vältyt ruuhkalta ja pääset toteuttamaan itseäsi, itse valitulla tielläsi.

Luvan määrittämisen merkityksestä vielä hieman vertauksena "kytkösten helppoudesta".....Asiaa voisi pohtia, esim. siten, että: "Miksi tarvitsen aseenkantoluvan aseeseeni, koska ei minulla ole panoksiakaan...."? :)

Äänestä
  • Televisiovastaanotin on laite joka vastaanottaa tv-lähetystä. Okei, mutta entä jos ei ole mitään lähetystä, jota ko laitteella vo ko alueella vastaanottaa. Et voi katsella tv-ohjelmia, joten sinun ei tarvitse maksaa tv-maksua. Laitteesta ei silloin tarvitse poistaa hyödytöntä viritinosaakaan. Ko laite on tällöin käytännössä pelkkä näyttö.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Opiskelija.. kirjoitti:

Olen aina maksanut tv-luvan, vaikka olen opiskelija eikä rahaa todellakaan ole liikaa. Digiboxia en ole vielä hankkinut ja luulenpa etten hankikaan ainakaan vielä. Löytyykö mistään muuten tarkkaa tietoa, kuinka paljon tv-lupamaksu kasvaa digin myötä? Joidenkin lähteiden mukaan jopa aiemmasta 200 eurosta vuodessa jopa noin 300 euroon?

Laskeskelinpa, että tuolla 200-300 eurolla vuodessa saa aika paljon kaikkea mukavaa, esim. dvd-elokuvia, tv-sarjoja dvd-paketteina, elokuvakäyntejä... Myös kirjastosta saa lainata ihan ilmaiseksi sekä elokuvia että monia tv-sarjoja! Tietysti myös Internet on erittäin hyvä television haastaja. Esimerkiksi uutiset ja ajankohtaisohjelmat saa jo nyt katsottua ihan ilmaiseksi. Kotimaisista kanavista MTV3 on jo nyt osannut hyödyntää nettiä ainakin vähän paremmin kuin YLE.

Todennäköisesti aion tästä lähtien pitää television ihan vain dvd:itten katsomista varten. Jatkossa, kun budjetti sallii, aion sijoittaa kunnon kotiteatteriin videotykkeineen.

TV-maksu FAQ -sivulta ote:

Q: Tarvitseeko suorittaa televisiomaksua elokuun 2007 jälkeen, mikäli ei hanki digisovitinta, mutta haluaa pitää television nauhoitettujen elokuvien katselua varten?
A: Tv-maksuvelvollisuus syntyy siitä, että pystyy vastaanottamaan ja seuraamaan tv-lähetyksiä. Tv-maksu tulee maksaa myös 1.9.2007 jälkeen, jos taloyhtiön keskussovitin tai kaapelioperaattori muuttaa digisignaalin analogiseen muotoon. Samoin mikäli käytössä on satelliittivastaanotin tai taloudessa voi seurata ulkomaiden, esimerkiksi Ruotsin tai Viron tv-lähetyksiä, tulee tv-maksu maksaa.

Tv-maksuvelvollisuutta ei ole, jos ei pysty vastaanottamaan televisiolähetyksiä. Tv-maksun voi irtisanoa ottamalla yhteyttä Viestintävirastoon.

----

Seuraavalla lomakkeella voi lopettaa tv-luvan:
http://www.tv-maksu.fi/navi1_3.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu