" Laura ! " joku huusi nimeäni. Astuin tyhjyyteen yrittäen epätoivoisesti pysyä pystyssä. Jalkani olivat jossain taivaan ja maan välillä. Ne eivät olleet kiinni minussa. " Laura tule jo ! " sama henkilö huusi uudelleen. Yritin juosta mutta lysähdin maahan. " Auttakaa ! " kiljuin epätoivon partaalla. Haroin käsilläni tyhjyyteen saamatta mistään otetta. Kaikki alkoi pyöriä. Kiepuin ympäri yhä vinhampaa vauhtia. Minua oksetti ja näin edessäni ympyrän, jopa pyöri ympäri, ympäri ja ympäri.
Heräsin kiljuen. Äitini, Kaisa, istui sänkyni reunalla tuijottaen minua kauhuissaan. Katsoin häntä itkuisin silmin ja haukoin ilmaa itkun välistä. Tuo sama painajainen oli ollut unissani jo monet yöt. " Yritäppä nukkua ", äiti sanoi hymyillen ja halasi minua. Tärisin kauhusta ja pelosta. Tunsin ytimissäni, että uni yritti kertoa minulle jotakin.
" Laura ! " Sanna huusi minulle. Olimme matkalla kouluun ja mieltäni vaivasi uni. Kuka huusi minua. Mitä hän halusi. Miksi juuri minä. " Kuunteletko ollenkaan ? " hän kysyi ja katsoi minua epätoivon partaalla. " Aih, anteeksi mitä sanoitkaan ?" kysyin ja Sanna mumisi jotain vastaukseksi. Sekin meni minulta ohi korvien ja hymyilin ja nyökkäilin kuin muka kuuntelisin. " Toivoton tapaus ", kuulin vain ja naurahdin itsekseni. Niin ehkä Sanna oli toivoton tapaus, mutta häntä ei varmaankaan vaivannut joka öinen painajainen, jossa joku tai jokin ilmoitti minulle jostain tapahtumasta tai muusta sellaisesta. Jokin varoitti minua. Kielsi minua menemästä. Mutta minulla ei ollut aavistustakaan mistä se kielsi minua.
Matematiikan opettajamme ja oma luokanvalvojamme astui luokkaan. " Hiljaisuus pyydän ! " hän nosti kätensä ylös vaientumisen merkiksi. " Hän varmaan kertoo retkestä ja minne teemme sen ", Sanna kuiskasi ja hilautui aivan pulpettini viereen. Sydämeni miltei pysähtyi. Retki ja aiemmat aatteni pyörivät mielessäni. Joku kielsi minua menemästä jonnekkin.
" Retkelle lähtö on huomenna ja kestää tämän viikon ja maanantain , eli olemme retkellä viikon. Ja nyt tämän päivän kohokohtaan, retkemme päämäärä. Kaunissaari ", luokanvalvojamme, Heikki, selosti. Luokka hiljeni. Kenelläkään ei ollut tietoa mikä oli Kaunissaari. Asuimmehan me sentään Helsingissä. " Missä se sijaitsee ? " kysyin ja opettaja hymyili. " Merellä tietenkin, Kotkaan menemme bussilla ja sieltä veneellä Saareen. Siellä asumme jonkinlaisessa vanhassa talossa. Mutta muistutan kaikkia, että se on asuin aluetta ja ulkona ei hypitä yöllä ! " Heikki sanoi ja osoitti Suomen-kartalta Kotkan.
" Me teemme vierailuita Varissaareen ja muille saarille, jotka ovat tunnettuja Venäjän ja Suomen välisestä sodasta, koska siellä sijaitsee vielä sen aikaisia tykkejä. Varatkaa mukaanne rahaa ja lämpimästi vaatteita, koska merellä voi vielä olla kylmä. Ja katsokaa säätiedotusta, että tiedätte suurin piirtein, mitä tulee ottaa mukaan. Nyt käykäämme matematiikan kimppuun ", Heikki kertoili ja taputti lopuksi käsiään.
" Mitä sää on luvannut ? " huusin huoneestani pakatessani makuupussia ja lakanoita. " Hieman myrskyä mutta muuten poutaa ", äiti huusi minulle.
**************************************************
Kannattaisko jatkaa ? =) Kiitos kuitenki jos edes viittitte lukee...
Heräsin kiljuen. Äitini, Kaisa, istui sänkyni reunalla tuijottaen minua kauhuissaan. Katsoin häntä itkuisin silmin ja haukoin ilmaa itkun välistä. Tuo sama painajainen oli ollut unissani jo monet yöt. " Yritäppä nukkua ", äiti sanoi hymyillen ja halasi minua. Tärisin kauhusta ja pelosta. Tunsin ytimissäni, että uni yritti kertoa minulle jotakin.
" Laura ! " Sanna huusi minulle. Olimme matkalla kouluun ja mieltäni vaivasi uni. Kuka huusi minua. Mitä hän halusi. Miksi juuri minä. " Kuunteletko ollenkaan ? " hän kysyi ja katsoi minua epätoivon partaalla. " Aih, anteeksi mitä sanoitkaan ?" kysyin ja Sanna mumisi jotain vastaukseksi. Sekin meni minulta ohi korvien ja hymyilin ja nyökkäilin kuin muka kuuntelisin. " Toivoton tapaus ", kuulin vain ja naurahdin itsekseni. Niin ehkä Sanna oli toivoton tapaus, mutta häntä ei varmaankaan vaivannut joka öinen painajainen, jossa joku tai jokin ilmoitti minulle jostain tapahtumasta tai muusta sellaisesta. Jokin varoitti minua. Kielsi minua menemästä. Mutta minulla ei ollut aavistustakaan mistä se kielsi minua.
Matematiikan opettajamme ja oma luokanvalvojamme astui luokkaan. " Hiljaisuus pyydän ! " hän nosti kätensä ylös vaientumisen merkiksi. " Hän varmaan kertoo retkestä ja minne teemme sen ", Sanna kuiskasi ja hilautui aivan pulpettini viereen. Sydämeni miltei pysähtyi. Retki ja aiemmat aatteni pyörivät mielessäni. Joku kielsi minua menemästä jonnekkin.
" Retkelle lähtö on huomenna ja kestää tämän viikon ja maanantain , eli olemme retkellä viikon. Ja nyt tämän päivän kohokohtaan, retkemme päämäärä. Kaunissaari ", luokanvalvojamme, Heikki, selosti. Luokka hiljeni. Kenelläkään ei ollut tietoa mikä oli Kaunissaari. Asuimmehan me sentään Helsingissä. " Missä se sijaitsee ? " kysyin ja opettaja hymyili. " Merellä tietenkin, Kotkaan menemme bussilla ja sieltä veneellä Saareen. Siellä asumme jonkinlaisessa vanhassa talossa. Mutta muistutan kaikkia, että se on asuin aluetta ja ulkona ei hypitä yöllä ! " Heikki sanoi ja osoitti Suomen-kartalta Kotkan.
" Me teemme vierailuita Varissaareen ja muille saarille, jotka ovat tunnettuja Venäjän ja Suomen välisestä sodasta, koska siellä sijaitsee vielä sen aikaisia tykkejä. Varatkaa mukaanne rahaa ja lämpimästi vaatteita, koska merellä voi vielä olla kylmä. Ja katsokaa säätiedotusta, että tiedätte suurin piirtein, mitä tulee ottaa mukaan. Nyt käykäämme matematiikan kimppuun ", Heikki kertoili ja taputti lopuksi käsiään.
" Mitä sää on luvannut ? " huusin huoneestani pakatessani makuupussia ja lakanoita. " Hieman myrskyä mutta muuten poutaa ", äiti huusi minulle.
**************************************************
Kannattaisko jatkaa ? =) Kiitos kuitenki jos edes viittitte lukee...
Vastaukset 2
Vanhimmat
Lyhyesti ja ytimekkäästi: JATKA!
JATKA!