Mikä kirja ?

Kuulostaako kenellekään tutulta kirja, joka kertoo euooppalaisen perheen elämästä afrikassa, kertojana nainen, ei tod. näk. Gullmann eikä Gruger eikä adamson, hart eikä huxley. On kirjoitettu jossain v.1960-1990 aikavälillä. Tosi tarina, jossa kertoja kuvaa mm. voimakkaita kokemuksiaan esim. kun hänen miehensä (Dan?) kuolee ja hän tuntee sen. Perhe elää tosiaan afrikassa, en edes muista missä maassa, ehkä kenia tai tansania, ja muistaakseni hekin olivat joko riistanvartijan, eläinlääkärin tai jonkin vastaavan ammatin puolesta siellä. Kirjassa on paljon sellaista hiukan mystistä ja lämpimiä tunteita, mutta kuitenkin pääosin kertoo arjen kommelluksista. Kirjan kappaleet alkavat yleensä jollain sitaatilla muista loistavista kirjoista. Olen etsinyt hulluna tätä kirjaa, mutta ei vaan tärpää, koska muistikuvani ovat näinkin hatarat, eikä mystistä kyllä siinä kirjastossa josta sen aikoinaan lainasin, löydy millään hakusanoilla sopivaa kirjaa. Olisin ikionnellinen jos joku kertoisi mahdollisist epäilyksistään tietää kirjan nimi tai kirjoittaja tai jotain.
2282
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

olla Nadine Gordimer? Tosin hänellä on -ainakin nää mitkä itse olen lukenut- aika lailla moraalia ja rasismia käsitteleviä teoksia; hänhän oli innokas anti-apartheid -liikeen kannattaja.

Äänestä
  • ..mutta kiitos kuitenkin mielenkiintoiselta kuulostavan kirjailijan esiin nostamisesta. :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Junex kirjoitti:

Kuulostaako kenellekään tutulta kirja, joka kertoo euooppalaisen perheen elämästä afrikassa, kertojana nainen, ei tod. näk. Gullmann eikä Gruger eikä adamson, hart eikä huxley. On kirjoitettu jossain v.1960-1990 aikavälillä. Tosi tarina, jossa kertoja kuvaa mm. voimakkaita kokemuksiaan esim. kun hänen miehensä (Dan?) kuolee ja hän tuntee sen. Perhe elää tosiaan afrikassa, en edes muista missä maassa, ehkä kenia tai tansania, ja muistaakseni hekin olivat joko riistanvartijan, eläinlääkärin tai jonkin vastaavan ammatin puolesta siellä. Kirjassa on paljon sellaista hiukan mystistä ja lämpimiä tunteita, mutta kuitenkin pääosin kertoo arjen kommelluksista. Kirjan kappaleet alkavat yleensä jollain sitaatilla muista loistavista kirjoista. Olen etsinyt hulluna tätä kirjaa, mutta ei vaan tärpää, koska muistikuvani ovat näinkin hatarat, eikä mystistä kyllä siinä kirjastossa josta sen aikoinaan lainasin, löydy millään hakusanoilla sopivaa kirjaa. Olisin ikionnellinen jos joku kertoisi mahdollisist epäilyksistään tietää kirjan nimi tai kirjoittaja tai jotain.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu