Anopin pissaongelma

Larsson E

Pim,pom, kuului kun painoin anoppini ovikelloa ja odotin oven avautumista. Olin tuomassa joka viikkoista täydennystä liikuntarajoitteiselle anopilleni.
Vaikka viikottainen käyntini oli jo muodostunut tavaksi, vaikutti Leena jotenkin muka yllättyneeltä tulostani.
Lastasin ruokatarvikkeet jääkaappiin ja laitoin kahvia tulemaan. Ajattelin kattaa olohuoneen pöydälle, jonne kannoinkin kupit.

Pöydällä minua odotti yllätys: vaippapöksyt. Voimoni sairaanhoitajasisar oli tuonut pöksyt hetkeä aiemmin pissan karkailusta kärsivälle äidilleen. Vaikka anoppini oli aiemmin vitsaillut leikkisästi lirahtelustaan, menin kyllä jumiin Leenan esitellessä täysin luontevasti pöksyjään. En osannut sanoa mitään.

Toisen kupillisen jälkeen Leena anoppi ehdotti että ottaisimme "lääkekonjakit". Konjakki lämmitti mukavasti ja aloin tointua hämmennyksestäni vaikka vaippapöksyt olivatkin kahvikuppini alla.

Hennessy W.S.O.P pullo oli jo puolillaan kun anoppini kertoili luontevasti kuinka hankalaa on kun pissa lirahtelee. Istuimme siinä sohvalla vierekkäin ja tunsin kuinka anoppini reisi kosketti omaani.

Konjakki oli tehnyt tehtävänsä ottaessani vaippapöksyt pöydältä. "Onko sinulla ollut aiemmin tällaisia" kysyin. Leena-anoppini nauraa kihersi ja sanoi etten saisi naurattaa häntä koska muuten lirahtaa. Esitin epäileväistä sanoessani etten usko moiseen samalla kun laitoin käteni anopin reidelle, siirsin kättäni hitaasti ylöspäin kunnes tunsin kädessäni alushousujen verhoaman häpykummun, jota anoppi toi esille levittämällä reisiään.

Tilanteesta teki pervon se että juteltiin luontevasti ja käytännöllisesti pissaongelmasta samalla kun hyväilin anopin pillua, joka alkoi epäilyttävästi kostua...

Luonto teki tehtävänsä: ujutin sormeni anopin alushousujen alle samalla kun paljastin jäykistyneen sukuelimeni anopin ihailtavaksi. Vaikka rakastankin vaimoani, nautin kuitenkin pervolla tavalla työntäessäni sykkivän, kuuman kaluni anopin röhvelöön.

Tarina on ihan oikeesti tosi. En tiedä haluatteko kuulla mihin se johti.

7

19993

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • JOHTIPA KAI.

      avioeroon tietysti vaimostasi leikkiminen anopin kanssa johti mihinkäs muuhunkaan.

    • panomiessssssssss

      laskitko sisälle?uusintaa???kerro nyt heti!

      • lisää

        ...kerro joka kohta yksityiskohtaiseseti.... kiva tarinan alku..


    • Larsson E

      Työntelin pari kertaa hitaasti sisään ja vedin peniksen kokonaan ulos. Härnäsin terskalla Leenan häpyhuulia ja sitä selvästi tuntuvaa, jäykistynyttä nipukkaa. Leena tuli siitä vauhkoksi ja alkoi vaatia lisää, lisää! "Nussi minua kunnolla", hän voihkaisi niin että naapuritkin varmasti kuulivat. Lisäsin vauhtia siinä vaiheessa kun huomasin Leenan saavan samalla kun tunsin lämpöisen pissan leviävän sohvalle. Tunsin huippuni lähestyvän samalla kun Leena voihki ties kuinka monennnen orgasmin vaikutuksesta.
      Tilanteessa minua kiihotti naimisen lisäksi sen pervous. Sohva oli siivottomassa kunnossa kun aloimme yhdessä siivota jälkiä. Siivouksen aikana olimme molemmat alapäät paljaana emmekä tunteneet minkäälaisia estoja tilanteen johdosta.

      Se oli kyllä viimeinen kerta kun sotkettiin sohva, jonka pesettämisestä koitui kohtalaiset kustannukset. Kului viikko ja olin jälleen tuomassa täydennystä anoppi Leenalle. Soitin ovikelloa ja Leena tuli avaamaan kertoen samalla kuinka hän oli kattanut kahvipöydän rivitalon takapihalle.
      Leenalla oli ja on vieläkin sellainen keinu ja pieni pöytä etelän puoleisella pihallaan. Tervehdin myös naapurin mummoa istuutuessani Leenan viereen.
      Juttelimme siinä kahvinjuonnin lomassa myös naapurin kanssa samalla kun Leena kuljetti kättään nivusiini. Olin niinkuin en olisi huomannut mitään vaikka Leena avasi vetoketjuani. Tunsin kiihottuvani tajutessani Leenan aikeet naapurin katsellessa meitä.
      En estellyt yhtään Leenan vapauttaessa jäykkänä seisovan sukuelimeni housujen kätköstä.
      Annoin molempien mummukoiden ihailla jöötiäni samalla kun hivutin kättäni Leenan häpykummulle. Rullasin Leenan helmat ylös, laskin vaaleanpunaiset mummopöksyt alas, levitin reisiä ja otin anopin siinä puutarhakeinussa naapurin katsellessa kuinka Leena sai nuorta munaa.

      jatkuu...

      • www.jallu.fi

        lisää lisää !!! Jatka tarinaa PLIIS!!


    • Scuuba diiba daa.

      Seuraavaksi voisit kirjoittaa appiukon kakkiongelmasta. Odottelemme täällä jo vehkeet tanassa!

      • Anonyymi

        Mutta mutta....naiminenhan on vaan hyvästä jos lirahtelee,että eipä tuossa mitään pahaa oikeasti ole,mistäpä se vanhempi ihminen enää miestä sais??


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      110
      2321
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      23
      1024
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      912
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      906
    5. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      589
      861
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      845
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      82
      738
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      670
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      646
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      69
      644
    Aihe