Kauneimmat seppeleet.

toisenlainen juhannusyön tarina


1.

kauneimmat seppeleet ovat yksinkertaisia,
voikukista tai päivänkakkaroista
ne on solmittu tuntevin, herkin sormin

sellaisen seppeleen tahdoit sinäkin
kruunuksi rakkaudelle,
jolle olit antanut kaikkesi

sydämesi soljuvat laulut,
hellimmät katseesi

keskikesän yöttömässä yössä
sormesi punoivat,
ilta viileni

rannalla sytytettiin kokko,
sait seppeleen valmiiksi






savun tuoksu hartioillaan viipyilee
kun käsikkäin kulkevat
rantatietä

eivät sinua he enää muistakaan

kuumia suudelmia, ihania kirkkaita sanoja
toinen toiselleen
vuodattavat rakastavin sydämin



ja seppele laineilla liikahtelee

















ketään syyttämättä
toivon

että hiljaiset kuulevat sydämet
olisivat liikkeellä
taas tänäkin juhannuksena

ihmiset joilla on silmää ja korvaa
ja vieläkin
kaiken keskellä

se paljon puhuttu olkapää





voikukista punotun seppeleen
päästäsi heitit
vesien viedä syvyyteen

itke itkusi, itke

vasten ihmisen olkapäätä
joka ei käytä hyväksi,
kuuntelee vain ja vaieten lohduttaa

aamun tullen itsekin kiität siitä:
ei antanut sinun mennä
kanssa kauneimman seppeleen





2.

juhannusyön kipeän
tuliahjossa polttavassa
sinut kruunattiin
paremmalla

takoi taivas sieluusi kultaa
ja tuulessa tuoksua elämän:
mitä tuokin
se tullessaan nyt

ei yksikään hetki voi olla
niin pimeä, lohduton
että peittäisi
ihmiseltä ikuisen elämäntoivon

laulun Jumalan laupeudesta,
joka ilmassa värähtelee

ja herkät siipesi ilolla kantaa
tuleviin päiviin,
kärsimykseen ja iloon, suruihin ja onneen:
jokaiseen hetkeen elämän

tämän lahjaksi saadun, rikkaan
5341
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

et' onpa kaunis runo!

Äänestä

tästä runostasi

Villinä kasvaneita kukista
seppele kaunein on
se todistakoon:
asetat seppeleen pääähänsä merkiksi rakkauden

Lpoousäkeistö oli Jumalien kaunista kiroijtusta sinun sanoillaisi!

Äänestä

kuiskaajalle ja Lionalle kommenteista.

Suru ei välttämättä ole ilon vastakohta. Ajattelen että kummatkin kuuluu elämään ja joskus jopa samanaikaisesti. Olen nähnyt, ehkä vähän kokenutkin kuinka kyynelten läpi voi hymyillä ja riipaisevassa tuskassa laulaa. Kun elämän onni ei ole olosuhteissa eikä hetkellisten tarpeiden tyydyttymisessä kiinni vaan syvemmällä. Silloin voi niistä ihanistakin hetkistä - juhannuskokosta, koivunlehtien tuoksusta kasteisessa metsikössä - ystävän hymystä - villistä juoksusta käsikkäin läpi auringossa välkkyvän heinäpellon - nauttia koko sydämen laajuudelta ja vapautunein mielin, tarrautumatta asioihin kiinni ja etsimättä niistä elämän tosi sisältöä. Ne ovat lahjaa mutta eivät varsinainen sisältö.
Läsnäolon laulu, on kuultavissa läpi vaihtelevien aikojen ja elämäntilanteiden muutosten. Se ei ole kiinni olosuhteiden eikä edes mielialojen vaihteluista.
Elämän tragediaa kyllä on... että joskus ihminen joutuu kohtaamaan ja käymään läpi lähes äärimmäistä tuskaa, ennen kuin kouristuksenomainen ote omista onnen illuusioista ja vaatimuksista kirpoaa, niin että voi löytää elämäntilan, jossa onni ei enää ole kiinni... vain halujen ja inhimillisten toiveiden tyydyttymisestä.

Viime päivinä olen kuunnellut elämän kaunista laulua monenlaisissa tilanteissa.
Keskiviikkona erään ystävän hautajaisissa, jolta jäi puoliso ja neljä lasta, nuorin lapsi kymmenvuotias.
Useinkaan en ole ollut niin kauniissa tilaisuudessa kuin tuo muistotilaisuus oli...

Liian monet ovat ystäväpiirissäni olleet hautajaiset kun joku on ammuttu tai puukotettu, kuollut yliannostukseen tai ajanut pilleripäissä metsikköön. Myös ne jotka ovat kuolleet ikäänkuin normaalimmalla tavalla - mutta Jeesusta tuntematta. Sellainen raastaa sielua. Jos sallitte että tässä vapaasti uskovana ihmisenä hetken aikaa juttelen... Kristityn hautajaisissa on toisenlaista. Se on surunkin keskellä ilojuhla, valon juhla. Sellaista oli keskiviikkona.

Tietysti on surullista kun äiti lähtee pois.
Mutta surun ei tarvitse olla lohdutonta ja pimeää.

Hautajaisten jälkeinen fiilis ehkä siis osaltaan vaikutti runon syntyyn, ei tietoisesti mutta tunnetilana... Muistan A.K.:n ihmisenä jolla oli silmät, korvat ja olkapää. Sairauden edetessä suu muuttui yhä pienemmäksi ja sydän entisestään laajeni. Lopulta ei ollut sanoja lainkaan, kun ei enää jaksanut puhua, silloinkin silmät vuoteen pohjalta puhuivat.
En käynyt sairaalassa häntä katsomassa, mutta jotka kävivät, kertoivat, että rauha tuossa sairashuoneessa oli lähes käsinkosketeltava. Moni joka ajatteli tulevansa lohduttamaan ja tukemaan saikin itse kokea lohdutusta ja vahvistui. Tiedän että siivooja joka potilaan viimeisinä elinviikkoina kävi huoneessa useita kertoja, kääntyi lopulta Jumalan puoleen ja antoi elämänsä Jeesukselle, teki uskonratkaisun.

Ajatukset viipyilevät mielessäni siksikin koska... viimeisten vuosien aikana en ollu paljon hänen kanssa tekemisissä, ja yksi viimeisiä kertoja oli kolme vuotta sitten RMJ:ssä... olimme samassa aktioporukassa. Kristillisestä aktiotiimistä oli aikaisempien vuosien perusteella tullut niin hyvää palautetta että RMJ:n järjestäjä antoi tiimiläisille ilmaiset rannekkeet. A.K.:n syvin ilo loppuun saakka oli kertoa toisillekin Jeesuksen rakkaudesta ja hyvyydestä... Muutama kuukausi sitten sairaudessa oli kivuttomampi (tai ainakin vähemmän kivulias) vaihe ja kuin ihmeen kautta hän pystyi olemaan useita viikkoja ryhmämatkalla Israelissa... Matkan vetäjä kertoi muistotilaisuudessa kuinka hän oli sairaudestaan huolimatta joka paikassa ensimmäisenä kysymässä jos ehkä voisi palvella ja auttaa muita...

Puoliso muisteli hymyillen aikaa kun A.K. oli tullut uskoon mutta hän oli vastaan. Hän katseli televisiota ja vaimo luki Raamattua. Monta kertaa hän kiusaantui vaimon raamatunlukemisesta niin että heitti kirjan television taakse nurkkaan, mutta lopulta kiinnostui itsekin ja halusi ottaa selvää onko Jeesuksella tosiaan jotain annettavana, onko Hän ehkä sittenkin enemmän kuin uskonnot ja uskonnollisuudet...
T.K. ja A.K. saivat viettää monta ihanaa vuotta yhteisestä uskosta iloiten.

Huomenna kun aamu koittaa lähden Raumanmeren Juhannukseen. Hän ei ole siellä tänä juhannuksena. Hän on kotona. Mutta elämä jatkuu. Ja elämän laulu on kuultavissa.
Kaikkialla. :-)

Alkuun olisin tietty voinut kirjoittaa: VAROKAA, KIRJOITUS SISÄLTÄÄ USKONNOLLISTA PROPAGANDAA. Sellaistahan tämä saattaa jonkun mielestä olla.

Olkoon vakaumuksesi ja näkemyksesi, henkilökohtaisiin kokemuksiisi ja ajatuksiisi perustuen, millainen tahansa, toivotan - kaikille tasapuolisesti - sydämellistä juhannusta.

- - -



keskellä ihmisten kiireistä virtaa
katsahda olkapäällesi,
ystävä

huomaathan

siinä on kasvojen muotoinen aukio,
lähimmäiselle tehty,
hänen otsansa levätä
kuin lentämisestä väsyneen linnun

laskeutua kuuntelevan korvasi vierelle,
lämmetä katseesi alla

kun sanat ovat liian karkeita
ja vastaukset löytymättömissä,
sydämesi kuiskauksen hän kuulee:

itkemme yhdessä

kunnes aamu koittaa
ja siipemme ovat vahvistuneet,
jaksamme taas lentää

älä väheksy välittämisen aukiota, ystäväni,
älä anna sen sulkeutua
pettymysten ja epäluulojen tiheikköihin
jotka helposti kyllä kasvavat
rönsyillen haavojemme runsaudesta
ja tukahduttavat
uskalluksesi avoimuuteen

kiireisten ihmisten virrassa
missä kasvot ovat kovat ja katseet ylpeät

moni tahtoisi pysähtyä,
antaa suojanaamarinsa pudota
kolisten pois

jos vain löytyisi jostain
hiljainen aukio,
olkapääsi


;-)

Tapailemisiin!

Äänestä
  • Sinulla taito nähdä syvältä ja syvälle sekä sanoin sydäntä ja sielua koskettaa. Anna sen kynttilänliekin lyhdyssäsi palaa. Lämminhenkistä juhannusta Sinulle ja kaikille sanoilla koskettaville.

    Äänestä

  • että miten voit osata kirjoittaa noin, melkein itku tuli...

    Kiitos kauniista sanoistas ja tunnelmallista juhannusta, t.kuiskaaja

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mamabeard kirjoitti:

toisenlainen juhannusyön tarina


1.

kauneimmat seppeleet ovat yksinkertaisia,
voikukista tai päivänkakkaroista
ne on solmittu tuntevin, herkin sormin

sellaisen seppeleen tahdoit sinäkin
kruunuksi rakkaudelle,
jolle olit antanut kaikkesi

sydämesi soljuvat laulut,
hellimmät katseesi

keskikesän yöttömässä yössä
sormesi punoivat,
ilta viileni

rannalla sytytettiin kokko,
sait seppeleen valmiiksi






savun tuoksu hartioillaan viipyilee
kun käsikkäin kulkevat
rantatietä

eivät sinua he enää muistakaan

kuumia suudelmia, ihania kirkkaita sanoja
toinen toiselleen
vuodattavat rakastavin sydämin



ja seppele laineilla liikahtelee

















ketään syyttämättä
toivon

että hiljaiset kuulevat sydämet
olisivat liikkeellä
taas tänäkin juhannuksena

ihmiset joilla on silmää ja korvaa
ja vieläkin
kaiken keskellä

se paljon puhuttu olkapää





voikukista punotun seppeleen
päästäsi heitit
vesien viedä syvyyteen

itke itkusi, itke

vasten ihmisen olkapäätä
joka ei käytä hyväksi,
kuuntelee vain ja vaieten lohduttaa

aamun tullen itsekin kiität siitä:
ei antanut sinun mennä
kanssa kauneimman seppeleen





2.

juhannusyön kipeän
tuliahjossa polttavassa
sinut kruunattiin
paremmalla

takoi taivas sieluusi kultaa
ja tuulessa tuoksua elämän:
mitä tuokin
se tullessaan nyt

ei yksikään hetki voi olla
niin pimeä, lohduton
että peittäisi
ihmiseltä ikuisen elämäntoivon

laulun Jumalan laupeudesta,
joka ilmassa värähtelee

ja herkät siipesi ilolla kantaa
tuleviin päiviin,
kärsimykseen ja iloon, suruihin ja onneen:
jokaiseen hetkeen elämän

tämän lahjaksi saadun, rikkaan

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu