Hitto mikä ruuhka...

tuolla kaupoissa. Ja jo tähän aikaan aamusta.
Minkäläinen kaaos mahtaakaan olla iltapäivällä, kun nytkin sai jo viinakaupaan jonottaa, että pääsi edes sisälle.
22788
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

sulle kuitenkin ;D

Onneksi ei ole mitään asiaa samaiseen kauppaan mihin jonotit, meille ostettiin limsaa jo viime viikolla...

Äänestä
  • Jussia vietetään jokatapauksessa, kuka missäkin.

    Me ollaan nyt kotona. Justiinakin vihdoin saapui. Tai oli pakkokin, kun luvattiin mökki juhannuksen ajaksi lasten käyttöön.

    Äänestä

Mua huvitti, kun toissapäivänä käytiin cittarissa, niin kaikki mahdolliset käytävätilat oli täytetty kaljalavoilla, hyvin on kauppias tuota juomapuolta järjestänyt...mikä hauskinta
½ kg. voirasiat oli kyllä loppu... ;))

Äänestä
  • jutteli minullekin, että oli tilannut kolme täysperävaunullista juomia. Normaalina viikonloppuna riittää kuulemma pelkkä nuppi, eli vetoautollinen.

    Äänestä

kävin tuossa prismassa missä toisen sisääntulon vieressä on alko,siis ovat samassa tilassa,jessus mitkä jonot,mutta niin oli kyllä esimerkiksi uusiin perunoihinkin jonotusta että sai otettua.Lihaa lihaa lihaa,prismassa oli 20 metrin käytävän koko keskiväli täynnä erilaista lihaa,lisäksi se toinen sivu siitä on muutenkin lihapuoli,eli tonneittain sitä..alkoi tehdä pahaa tää kulutus.

Äänestä
  • kun yhdellä pariskunnalla oli kahdet kärryt ääriään myöten tavaraa kassalla.
    Mikä kumma saa ihmiset muuttamaan ruokatottumuksia juuri näinä pyhinä???

    En minä ainakaan syö jouluna enkä jussina yhtään sen enenpää ruokaa tai juomaa kuin muulloinkaan.

    Äänestä

  • hatam kirjoitti:

    kun yhdellä pariskunnalla oli kahdet kärryt ääriään myöten tavaraa kassalla.
    Mikä kumma saa ihmiset muuttamaan ruokatottumuksia juuri näinä pyhinä???

    En minä ainakaan syö jouluna enkä jussina yhtään sen enenpää ruokaa tai juomaa kuin muulloinkaan.

    nuo juhlapyhät on toisille sellaisia "istu ja syö"juhlia?
    Hirveitä määriä olutta ja lihaa oli lukemattomien ihmisten kärryissä ja ehkä sitten pari maitoa ja tomaattia...

    Äänestä

  • old_profile_25873 kirjoitti:

    nuo juhlapyhät on toisille sellaisia "istu ja syö"juhlia?
    Hirveitä määriä olutta ja lihaa oli lukemattomien ihmisten kärryissä ja ehkä sitten pari maitoa ja tomaattia...

    sitä rataa joka toisella.
    No, nuorillahan ei ollutkaan kuin kaljaa ja makkaraa ja sipsejä. Jopa niillä nuorilla, joilla oli pieni lapsi mukana. Ihmettelin todella.

    Sitten taas se varttuneenpi väki; lihaa, makkaraa, proileria, grillikylkeä, potkaa ja pekonia. Ja kaksi koppaa keskikaljaa.

    Äänestä

  • missä päin suomea, kun kuitti katosi näkyvistä.
    Meiil ainakin sai jo sisälle jonottaa heti aamusta. Ovella oli portsari, joka laski asiakkaita sisään sitä mukaa kun niitä poistuikin.

    Äänestä

  • hatam kirjoitti:

    missä päin suomea, kun kuitti katosi näkyvistä.
    Meiil ainakin sai jo sisälle jonottaa heti aamusta. Ovella oli portsari, joka laski asiakkaita sisään sitä mukaa kun niitä poistuikin.

    Tampere,lielahti =)Että naapuri melkein.

    Äänestä

  • old_profile_25873 kirjoitti:

    Tampere,lielahti =)Että naapuri melkein.

    kyllä, tiedä vaikka tunnettaisiinkin.

    Äänestä



ja alkoikin jo heti parkkiruudun navigoinnilla jatkuen kärryjen jonottamisella ja jottei totuus vain missään nimessä olisi unohtunut, niin jonottamisen jatkamisella lihaa ja makkaraa. Jatkuen kassalla ja edelleen parkkipaikalta poispääsyllä.
Voi härregyyden, että tänään onkin oikein urakalla jonotettu.
Hauskaa jussia!!

Äänestä
  • kumma kyllä ollut sen sukkelampaa jonoa. Olihan siellä ihmisiä ja täyttä mutta hyvin päästiin jokapuolelle. Onneksi, sillä mies halusi nimenomaan tänään lähteä kauppaan koko perheen voimin???!

    Äänestä

  • Kuuluuko siihen teillä kalojen halstraaminen???
    Vaiko niiden lihojen.

    Äänestä

  • Sisu-haukku kirjoitti:

    kumma kyllä ollut sen sukkelampaa jonoa. Olihan siellä ihmisiä ja täyttä mutta hyvin päästiin jokapuolelle. Onneksi, sillä mies halusi nimenomaan tänään lähteä kauppaan koko perheen voimin???!

    Ne ajat on minulla painajaisina vieläkin muistoissa.

    Äänestä

  • hatam kirjoitti:

    Ne ajat on minulla painajaisina vieläkin muistoissa.

    ajoista niin hirveää tekee? Mua ei ärsytä muuta kun se kun mies on siellä kaupassa koko ajan joko väärässä paikassa tai vain edessä. Kärryjä on ja vaikeampi työntää kun niissä on vauva =(

    Äänestä

  • Sisu-haukku kirjoitti:

    ajoista niin hirveää tekee? Mua ei ärsytä muuta kun se kun mies on siellä kaupassa koko ajan joko väärässä paikassa tai vain edessä. Kärryjä on ja vaikeampi työntää kun niissä on vauva =(

    Meillä oli vanhin 4-vuotias ja kaksospojat alle vuoden.
    Niitä aikoja minä kauhulla muistelen ja tuskanhiki nousee otsalla vieläkin.

    Äänestä

  • hatam kirjoitti:

    Meillä oli vanhin 4-vuotias ja kaksospojat alle vuoden.
    Niitä aikoja minä kauhulla muistelen ja tuskanhiki nousee otsalla vieläkin.

    on meillä toinenkin, se viisi-vuotias. Se osaa olla jo malliksi mutta miten sen ukkelin sais olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan!?!

    Äänestä

  • Sisu-haukku kirjoitti:

    on meillä toinenkin, se viisi-vuotias. Se osaa olla jo malliksi mutta miten sen ukkelin sais olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan!?!

    sitä 5-vuotiasta. kai se sitten jo työstä käy se kauppareissu teilläkin, jos mieskin on pääsääntöisesti kateissa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


hatam kirjoitti:

tuolla kaupoissa. Ja jo tähän aikaan aamusta.
Minkäläinen kaaos mahtaakaan olla iltapäivällä, kun nytkin sai jo viinakaupaan jonottaa, että pääsi edes sisälle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu