Vartija ja puukkomies, pitääko pakoon

Mielenhäiriössä oleva mies alkaa puukolla heilumaan kaupassa, pari ihmistä on jo haavoittunut mutta meno senkun jatkuu. Onko tosiaankin niin että vartijalla on annettu ohjeet ettei tapahtumiin tarvitse puuttua, odotetaan poliiseja? Vaikka puukkomies puukottaisi naisia, lapsiaja vanhuksia niin mitään ei tarvitse?!
102612
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Koulutuksessa opetettiin ettei missään olosuhteissa saa itseään vaarantaa, pakoon on pyrittävä, odotettava poliisia turvallisen matkan päässä.

Äänestä
  • olemaan paskahousu ja nostamaan liksaa tekemättä mitään, vittu mikä suojatyö reppanoille.

    Äänestä

Vartija yksin, aikuinen häiriintynyt mies puukon kanssa. Mitä tehdä? Ihan varmasti tärkein tehtävä vartijalla on sivullisten suojaaminen / varoittaminen. Ei varmasti ole tarkoituksenmukaista eikä järkevää lähteä taistelemaan puukkomiehen kanssa yksin mutta sivulliset olisi pitänyt pitää kauempana poliisin tuloon asti. Syystä tai toisesta vartijaa ei kai näkynyt mailla halmeilla.

Äänestä

Mitenkäs tuo nyt meni hienosti sanoen: Omien kykyjen, tilanteen vakavuuden, hyökkäyksen laadun huomioiden oikeat toimenpiteet.

Ja kyllä, tämä on kohta joka on TÄYSIN tilanteesta kiinni. Itseään ei tarvitse vakavaan hengen tai terveyden vaaraan laittaa, lisäavun hälyttäminen on minimivaatimus. Eli jos katsot ettei mitään saumaa puuttua niin väliin ei ole pakko mennä ja piste, itseasiassa sama koskee poliisiakin. Siksipä määräylivoima onkin se oleellinen rauhoitettaessa totaalista akuuttitilannetta. (huom. vartija on tilanteen alkaessa käytännössä usein yksin).

Tietenkin tuo omien kykyjen mukaan on aina vähän jälkeenpäinkin katsottava kohta. Jos paikallaoleva vartija on ladonoven kokoinen ja kohdehenkilö pieni hippiäinen joka ilmiselvästi on aseistamatonkin tai sellaisella välineellä, ettei oikein voi vartijankohdalla puhua mitenkään päin ajatellen riskistä niin sitten kyllä tulee vähän jälkisanomisia varmasti.

Mutta laitonta ei ole puuttua, se on vähän sitten selityksestä ja perusteista kiinni miten kertoo ettei mennyt tilanteeseen. Firman sisällä toki helposti aletaan katsoa, että laiminlyö tehtäviään ja sitä kautta sanktioida mutta lain edessä lähinnä ensimmäinen on pelastustoimen laiminlyönti, jos tilanne sellainen on. (Katsot kun joku hukkuu mutta polttelet norttia=laiminlyönti. Polttelet norttia ja soitat 112, käytännössä aina ok...Toki vähän olosuhteista riippuen. Tämä nyt vain käytännön esimerkki, johon kuka vain voi törmätä)

Mutta kuten tässäkin, eikös kyseessä ollut naisvartija mihin tapaukseen viitataan..En tarkoita, että nainen on heiveröisempi läheskään aina kuin mies mutta kyllä ihan hyvä peruste hälyttää vain apua on, ettei katsonut kykenevänsä hoitamaan tilannetta turvallisesti.

Esim. vastakkain hentoisempi nainen ja riehuva tässäkin aika isokokoinen puukkomies, toki SAA mennä väliin mutta tuossa tilanteessa ei sankarivainajia tunneta. Koulutusmateriaaliin pääsee ja tulevien koulutusten esimerkiksi, mitä teki väärin jos hengen menetät tai vakavasti loukkaannut tekemällä jotain ramboiluja metrin itseäsi pidemmän ja leveämmän aseella riehuvan sekopään kanssa.

Tietysti jos osat olisivat spekuloiden olleet toisinpäin, vartija kokenut isokokoinen mies ja riehuja pieni nainen vaikkakin veitsen kanssa. Aina voitaisiin hieman enemmän ainakin kysyä eikö tosiaan ollut mitään eväitä mennä väliin. Tosin puukko vakava mielenhäiriö päihtymys on jo sellainen, että kyllä aika varma kannattaa omista toimintamalleistaan olla ettei siinäkin aseta itseään kohtuuttomaan vaaraan.

Mutta nämä ovat tilanteita joihin on kirjattu laveat ohjeet paperilla ja loput ovatkin sitten lakiinkirjoitettuja. Ei ole yhtä tai oikeaa tapaa, jälkiviisas on toki aina helppo olla.

Äänestä

kaupan omaisuutta, ei sinun henkeäsi. Vartijalla on sama velvollisuus puuttua tilanteeseen kuin asiakkaillakin (vähintään soittaa poliisi). Kuten varmasti huomasit niin poliiseja oli kaksi ja siltikin he joutuivat ampua luodin...

olisiko vartijan pitänyt yksin mennä väliin luultavasti ilman voimankäyttövälineitä? EI TODELLAKAAN!

Äänestä
  • Eikö lehdissä ollut mainita että kaksi ulkopuolista miestä olisivat jo kertaalleen ottaneet puukottajasta kiinni ja ottaneet puukottajan ostaman ruokaveitsen pois siltä!? Vartijalla oiva mahdollisuus hyökätä kehiin kulman takaa ja laittaa puukottaja käsirautoihin!?

    Missään lehdessä ei ole mitään mainintaa vartijasta vaikka k.o. kaupassa on vartija paikalla koko ajan kun liike on auki.

    Jos henkilökunta pääsee ilmoittamaan häiriköstä poliisille niin ovat varmasti myös ilmoittaneet vartijalle!?

    Kysymys kuuluu siis... MISSÄ VAKSI ON OLLUT!?!?
    Ja onko hän ollut tietoinen asiasta.

    Vaikuttaa turhan enneaikaiselta ihmetellä miksi vartija päätti olla tekemättä mitään ja katsella vierestä, kun ei tiedä edes varmasti missä se vartija oli tapahtumahetkellä.

    Äänestä

  • vörtijä kirjoitti:

    Eikö lehdissä ollut mainita että kaksi ulkopuolista miestä olisivat jo kertaalleen ottaneet puukottajasta kiinni ja ottaneet puukottajan ostaman ruokaveitsen pois siltä!? Vartijalla oiva mahdollisuus hyökätä kehiin kulman takaa ja laittaa puukottaja käsirautoihin!?

    Missään lehdessä ei ole mitään mainintaa vartijasta vaikka k.o. kaupassa on vartija paikalla koko ajan kun liike on auki.

    Jos henkilökunta pääsee ilmoittamaan häiriköstä poliisille niin ovat varmasti myös ilmoittaneet vartijalle!?

    Kysymys kuuluu siis... MISSÄ VAKSI ON OLLUT!?!?
    Ja onko hän ollut tietoinen asiasta.

    Vaikuttaa turhan enneaikaiselta ihmetellä miksi vartija päätti olla tekemättä mitään ja katsella vierestä, kun ei tiedä edes varmasti missä se vartija oli tapahtumahetkellä.

    putsaamassa paskaa kalsareista.

    Äänestä

  • oli vessassa kirjoitti:

    putsaamassa paskaa kalsareista.

    Kun tosi on kyseessä, niin kauan kuin vartijat lymyävät hyllyköiden takana ja napsivat tikkarirosvoja, tai nakkivarkaita, siihen asti
    pysyvät kalsarit siisteinä,
    sitten kun tulee tosi paikka, paskat housussa, ja heti.
    Lehdessä oli kerran juttu tampereelta kun vartija juoksi koko kaupungin läpi "rosvon" perässä ja sai kiinni ja pizza palautui kaupalle.
    Vartija oli tyytyväinen suorittamaansa kiinniottoon.

    Äänestä

ei sen puuttumisen tarvi olla mitään fyysistä mittelöä aseistettua hlöä vastaan.. vaan esim. ohjata asiakkaat/muut "viattomat" tilanteesta kauemmas,soittamalla virkavalta paikalle tai esim pyytää mahdollisuuksien mukaan toinen vartija avuksi...unohtamatta käskyttää ko hlöä.
Oma turvallisuus on taattava ethän pysty muuten auttamaan! Nyt en tätä Porvoon tapausta pelkästään kommentoinu vaan ihan yleistä tilanteiden käsittelyä.. Porvoon tapauksessa voisi jokainen asettua hetkeksi vartijan näkökulmasta asiaan.. jokainen toimii omien mahdollisuuksien mukaan.

Äänestä

Ihan oikeesti hei mieti maalaisjärjellä.
Ei kenenkään, edes vartijan/poliisin tarvitse/pidä varaantaa omaa henkeä/terveyttä työpaikalla oli sitten tilanne mikä hyvänsä.
Vartija on tosin velvollinen soittamaan apua ja omien kykyjensä mukaan eristämään/pelastamaan muita. Eihän poliisitkaan mee yksin tollaisiin tialneteisiin. Niitä on aina KAKSI ja niillä on täys varustus (voimankäyttövälineet). CVartija on yksin ja useimmiten ilman voimankäyttövälineitä ja meidän käskyjä ei totella samalla tavalla kuin poliisien.
Siinä vähän kaikille miettimistä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


juosta? kirjoitti:

Mielenhäiriössä oleva mies alkaa puukolla heilumaan kaupassa, pari ihmistä on jo haavoittunut mutta meno senkun jatkuu. Onko tosiaankin niin että vartijalla on annettu ohjeet ettei tapahtumiin tarvitse puuttua, odotetaan poliiseja? Vaikka puukkomies puukottaisi naisia, lapsiaja vanhuksia niin mitään ei tarvitse?!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu